6.6.2018

#399 Lintukoiria?

Pahat tavat, kuten myös hyvät, kulkevat sukupolvelta toiselle, eikös se niin mene? Ainakin meillä menee, mutta osa taidoista siirtyy nuoremmalta vanhemmalle, osa sitten toisinpäin. Päänvaivaa niistä ainakin on, ehkä vähän liikaakin. Ja oveluutta tarvitaan. Joka päivä, oikeastaan joka hetki, jonka niiden kanssa viettää. Tässä postauksessa erään kauniin kesäpäivän tuotoksia, kiitos näistä Sylvia! Tai siis kaksi ensimmäistä kuvaa olen itse ottanut, mutta en jaksanut kaivaa omaa vesileimaani mistään. 

Kumpikin odottavat kovasti pesästä lentäviä linnunpoikasia. Ne nimittäin voisivat maistua hyvältä. Ja myös fasaani maistuisi, harmi vaan, että ne kulkevat siinä takapellolla, eivätkä tule tänne meidän pihalle. Tytöt kovasti kaipailisivat lintuseuraa. Edes variksia, niitä on kiva haukkua. Ja kimalaisia, ampiaisia, mehiläisiä ja itikoita. Kaikkea mikä lentää tai liikkuu.

Jotta meno ei menisi ihan hulluksi linnunpöntön edessä istumiseksi ja sen tuijottamiseksi, niin laitoin tytöt hommiin. Ja samalla kulutin kaikki herkut, joilla ne oli tarkoitus saada häkkiin. Totesin, että luoksetulo on vaikein. Päällään ne seisoisivat jos pyytäisin, mutta luoksetuleminen on ilmeisesti niin tylsä, että turhaan saa pyytää. 
Ensin piti ruokkia kakarakoiraa, jottei sille tule paha mieli, kun harjoitellaan Pörrin kanssa vaikeampia juttuja. Pörrin mielestä tämä oli epäreilua, mutta voi voi. Alma ainakin yritti kovasti. Istuminen, seuraaminen, maahanmeno ja perusjutut ovat helppoa ja kivaa, joten pitäisi treenailla jotain vaikeampaa. Ihan vain siksi, jotta se saisi jotain virikettä aivoilleen. 
Se jaksaa keskittyä ihan hyvin, mutta hei, kyllähän se kärpänen tai kultakuoriainen pitää saada syötyä, samoin amppari, koska ne varmasti tekee pahaa tälle pihalle.


Pörri yrittää ja tekee todella hienosti kaiken, mitä siltä pyytää. Se oppii nopeasti ja jos herkkua ei tule sopivalla tahdilla, se tekee kaiken samalla kertaa. Katsokaa vaikka noista kuvistakin, miten hienosti se antaa tassuja koko ajan. 
Alma yrittää koko ajan tajuta, miksi isosisko saa herkkuja. Mitä se muka tekee ja minä en? Ei ymmärrä. Se yrittää oppia isosiskolta, mutta ei ihan lamppu syttynyt. Treenattiin sitten istumista, koska Pörrin aikana on hankalaa opettaa mitään uutta - Pörri nimittäin tekee, vaikkei siltä varsinaisesti pyytäisikään. 

Kummallekin tuli minitreeneistä hyvä mieli. Pörri jatkoi fasaanin katselua ja Alma yritti tajuta, miksi Pörri kuolaa takapihan aidan nurkassa. Pian se kyllästyi ihmettelemiseen ja meni kaivamaan voikukkia ylös maasta. Ellen ole vielä sanonut, ovat voikukanjuuret koirien suurinta herkkua. Samoin puoli vuotta vanha kuusenrunko ja tikunveto. Paini ja kampittaminen ovat suosittuja karvakamujen keskuudessa, mutta ihan perus makoilu pihalla saattaa olla "ihan jees" kuumalla säällä,
Pörri yrittää esittää viatonta. Ei se ainakaan kaivanut hirveää kampituskuoppaa, yrittänyt murtautua pihalta pois, istunut linnunpönttöjen alla, syönyt voikukanjuuria, kampittanut Almaa tai kuolannut fasaanin perään. Ihan viaton. Satavarmasti.

Rapsutukset kelpasivat oikein hyvin. Pulisonkien takaa kutittaa usein, korvan juurelta, kyljestä, kainalosta ja leuan alta. Alma ei malttanut jäädä raaputuksille, vaan metsästi voikukan juuria. Namnam, varmasti hyvää! 
Pihalle levitetty hevosenlanta maistuu muuten kummallekin. Pörri tuo lahjana jopa syliin ja katsoo ilmeellä "ole hyvä, annan nämä sinulle. Herkullista, eikö". Hohhoijaa. 

Niin, ja olisi ihan mukavaa, jos Suomen kesä palaisi tänne joskus. Kamala tuuli, +12 astetta ja vesisade ei kuulunut kesälomasuunnitelmiin. Mutta jotain tämän tapaista osasin odottaakin. Ehkä tämän kesäloman ennätyslämpötila olisi jopa 16'c?


Yllättikö teitä Suomen säämuutos? 
Mitä odotatte kesältä eniten?

4 kommenttia:

  1. Saisi kyllä tulla takaisin toukokuun lämpöiset kelit, mutta oli niissä se ikävä puoli, että toinen kaneista raapi turkkinsa, kun silä oli niin kuuma. Kesältä odotan ratsastusta, ja pupujen kanssa touhuilua sekä uusia juttuja mitä on tiedossa kesällä/syksyllä.
    Oikein mukava ja pirteä postaus, ihania kuvia. Oikein mukavaa kesää sulle ja koirille!

    https://nouw.com/suviannika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisessa säässä on puolensa - Pörri ja Alma nauttivat enemmän tällaisesta viileämmästä säästä, kun turkki on niin paksu!
      Toivottavasti sun kesästä tulee ikimuistoisen ihana❤️

      Poista
  2. Osaat kyllä niin hyvin kirjottaa meidän pikkupalleroisista❤️

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)