22.7.2019

#428 Keskikesän taikaa

Päivää ennen juhannusta pysäköimme automme Ikaalisissa sijaitsevan mökin pihaan, purimme koirat auton takaosasta ja asettauduimme aloillemme parin päivän ajaksi keskelle kauneinta maasetutua. Heti matkalaukun laskeutuessa kädestäni olo oli onnellinen - täällä olen niin monet viikot viettänyt pienestä pitäen ja tänne olen juurtunut. Kaikki tuntui niin ihanan tutulta ja turvalliselta, että lähestulkoon pakahtui. 

Aurinko porotti täydeltä taivaalta luoden mökin ympärille oikein mukavan lämpötilan oleskella ja nauttia kesästä. Paljon aikaa tulikin vietettyä virkistävässä vedessä uiskennellessa, saunoessa sekä puusaunassa, että savusaunassa ja pihalla nautiskellessa. Grillin antimista saimme nauttia useaankin otteeseen. 
Juhannus vietettiin tänä vuonna isovanhempien kanssa aikaa viettäen, valokuvaten, grillaten ja säästä nauttien. Retkeilemään ei tällä reissulla lähdetty ollenkaan lämpötilan ja ajan vähyyden takia - onneksi kaikilla oli kuitenkin tiedossa, että tänne palattaisiin tämän kesän aikana vielä uudestaankin. 

Kun mökiltä lopulta jouduttiin lähtemään, oli olo uskomattoman rentoutunut - tuntui, kuin olisin ollut kotoa poissa pidempään, kuin vain kolme päivää! Loma oli siis tehnyt tehtävänsä paremmin, kuin hyvin. Reissusta jäi tällä(kin) kertaa käteen ihania muistoja ja fiiliksiä, sekä muutama ihan kiva räpsykin. 

Missä tykkäät viettää lomasi?
Onko sinulla joku tietty kesäperinne?

4 kommenttia:

  1. Yleensä ollaan kesäisin lähetty asuntovaunulla jonnekin päin Suomea matkalle, mutta tänä kesänä ei olla päästy minnekään, koska meillä on nykyisin koiria viisi kappaletta jolloin matkailu ei tule ihan ensimmäisenä mieleen! :D Käytiin kuitenkin Lapissa viettämässä viikko juhannuksen aikaan koirien kanssa, mutta siihen taisi tämän kesän lomailut jäädä. Ehkä sitä on joskus ihan hyvä viettää kesä kotona, vaihteeksi.
    Mutta tosi ihania kuvia taas kerran, näitä katellessa tulee itelleki halu lähteä kuvaamaan ulos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Eri tavalla vietetyt kesät avaavat varmasti näkökulmia eri tavalla ja saavat miettimään, sekä tekemään erilaisia asioita. Toivottavasti kesäsi oli kuitenkin mukava, rentouduit ja nautit!

      Poista
  2. Loma tuntuu olevan tänä vuonna kiven alla, kun töissä niin kiire. Mutta jos vielä ehdin pitää kesälomaa, niin ehdoton kesäperinne on käydä mattopyykillä :D Joku reissu olisi myös kiva, mutta paljoa en ole Palluran ostamisen jälkeen reissannut, joten tuskin tänäkään vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella toivon, että pääsisit edes pienen lomanpätkän viettämään - piristävät kummasti ja auttavat jaksamaan arjen keskellä! :)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)