22.4.2017

#339 Pentupäiväkirjasta

Viikonloppuisin olemme perheeni kanssa käyneet useaan kertaan Sipoon kansallispuistossa retkeilemässä. Sinne on helppo lähteä viemään koiraa vaikkapa aamukävelylle, koska automatka on vain puolen tunnin mittainen. Matka taittuu nopeasti ja siellä päässä saa helposti heitettyä parin kilometrin lenkin. Useasti kamera onkin kulkenut matkassa, ja itse ainakin olen huomannut sen, että ottamani kuvat eivät enää heilahda niin usein, vaikka epätarkkuutta satunnaisesti olisikin.
Retkikuvia täällä on kuitenkin julkaistu ehkä vähän liikaakin, mutta niitä on nyt tulossa tämän jälkeen toinenkin satsi. Näistä retkistä ei kuitenkaan ole sinänsä mitään kerrottavaa, koska meillä on yleensä samat kuviot. Meillä on vähän eväitä mukana ja samoilemme uusilla poluilla, emmekä kulje mitään merkittyjä polkuja. Sielu ja mieli lepäävät!
En halua julkaista pelkästään kuvapostauksia hirvittävän montaa kappaletta kuukaudessa, joten tässä postauksessa pääsette lukemaan otteita Pörrin pentupäiväkirjasta! Tätä pentupäiväkirjaa kirjoitin silloin, kun Pörri oli saapunut meille, mutta en hirveän kauaa jaksanut kirjoitella. Muutamat merkinnät on kuitenkin kirjoitettu, ja nyt haluan jakaa niitä teillekin!
Päiväkirjamerkinnöistä olen muuttanut vain nimet ja satunnaiset kirjoitusvirheet, mutta muuten en ole muuttanut yhtään mitään. Vuonna 2015 en ollut kirjoittamisessa tälläkään tasolla, jolla olen nyt, joten antakaahan sitten armoa. 

Tiistai 9.6.2015

"Yksi minun elämäni jännittävimmistä päivistä! Olin aamulla todella pitkään, melkein yhteentoista asti minun omassa häkissäni. Päätin olla koht. rauhallinen, ja sainkin nukuttua aika paljon. Siinä yhdentoista aikaan yksi omistajistani (lis. Tässä tarkoitan itseäni) tuli häkkiini tapaamaan minua. Näin Matildan aamulla ensimmäistä kertaa, joten tulin iloisesti vastaan. Olin kuitenkin sen verran väsynyt, etten alkanut kiukuttelemaan. Hyppäsin kuitenkin Matildan olkapäille nuolemaan häntä, mutta kumma kyllä, hän kaatui! Seuraavaksi toinen omistajistani avasi häkkini oven, jotta pääsisin tekemään tarpeeni. 

Sitten minut nostettiin autoon, ja en ole koskaan pitänyt matkustamisesta. Yritin aluksi haukkumalla ja vinkumalla päästä pois siitä kamalasta häkkyrästä, mutten onnistunut. Päätin tyytyä kohtalooni ja asetuin makuulle. Kun pääsimme perille, ajattelin, että onpas kiva paikka! 
Jäin kahdestaan Matildan ja toisen omistajani kanssa. Ihmettelin, minne isäntäni katosi. Hän tulikin aika pian jossakin oudossa häkkyrässä, jota hän kutsui kanootiksi. 
En ollenkaan tajunnut, mitä tapahtui, mutta seuraavaksi minut oli nostettu kanoottiin isäntäni ja siskoni ((lis. ts. toisen omistajani) seuraksi. Minua pelotti, sillä se ärsyttävä paikka liikkui ja heilui. Huomasin pian, ettei sieltä päässyt pois, joten asetuin makuulle. 
Kun kanootti pysähtyi, minulta menivät hermot. Halusin pois siitä paikasta, ja paras tapa oli yrittää reunan yli. 
Kohtapuoliin isäntäni nosti minut Matildan eteen. Yritin koko loppumatkan päästä sitkeästi reunan yli, mutta Matilda piti pannastani tiukasti kiinni, en kyllä tajua, miksi. Kun pääsin pois kanootista, olin aivan riemuissani.
Jonkin ajan päästä minut nostettiin takaisin autoon, enkä taaskaan tiennyt, minne joutuisin. Toisin kuin ennemmin, tämä matka kesti vain pari minuuttia.
Saavuin uuteen paikkaan, jossa oli korkea torni, lintutorni. Minut kannettiin sinne. Minua pelotti olla niin korkealla, ette usko! Minut käytettiin myös muutamassa metsässä, sain vihdoinkin juosta!
PS. Kävin tänään myös tallilla :)"

Keskiviikko 10.6.2015

"Taas kerran yksi päivä alkoi samalla tavalla, kuin eilinen, ja lähes kaikki sitä edeltävät päivät. Olin aamuyöstä lähtien ulkohäkissä, missä aloin pikkuhiljaa tuntea oloni kotoisaksi. 
Siinä kello 9-10 aikoihin isäntäni lähti viemään minua lenkille, niin kuin joka aamu. Sitten olinkin taas häkissä, sillä omistajieni mukaan tulen hulluksi, jos pääsen sisälle (lis. En kyllä muista tällaista tilannetta ollenkaan!). Onneksi viihdyn ulkona!
Muutaman kymmenen minuutin kuluttua Matilda tuli ensimmäistä kertaa tänä aamuna tervehtimään minua. Olin juuri herännyt nokkaunilta (tarvitsen PALJON unta!), joten olin hiukka uninen, melkein nukahdin Matildan syliin. Kohta Matilda nousi ylös, ja lähti. Pian hän kuitenkin palasi, mukanaan kaulapanta ja hihna. Vaikka hihna ja panta inhottavat minua, en jaksanut panna vastaan tällä kertaa (lis. Pörri koki tuolloin pannan ja valjaat ahdistaviksi ja alistaviksi, mutta se tottui niihin nopeasti). Tiesin, että kohta lähdemme jonnekin.

Ja kuinkas kävikään!? Isäntä otti hihnani, ja lähdimme kulkemaan johonkin. Jo omalla kotikadullani väsähdin, joten isäntä sai kantaa minut perille asti. 
Kun minut laskettiin maahan ja irrotettiin talutushihna, näin edessäni ison koiran, Nellan (lis. Nimi muutettu). Kun Nella alkoi haukkua, tunsin, että minun pitäisi näyttää, etten ole paha. Kellahdin siis selälleni, ja näytin söpöä naamaa. 
Lopulta leikki irtosi, enkä olisi halunnut lopettaa ollenkaan!"

Maanantai 15.6.2015

"En tällä kertaa kirjoita koko päivästä, vaan illasta, koska silloin tapahtui jotakin merkittävää. Illalla, siinä klo. 19 aikoihin Matilda tuli häkkiini, niin kuin normaalistikin. Hän istui, ja itse juoksin innostuneena hänen syliinsä. Siinä Matilda istui ja rapsutteli minua reilun kymmenen minuuttia, jonka jälkeen hän otti selkänsä takaa pannan ja hihnan (lis. tiedän, olin ilkeä). Arvelin, että lähtisimme joko lenkille, tai metsään. Ihmiseni valitsivat jälkimmäisen, ja minua miellyttävän vaihtoehdon. Päämääränä oli lähellä sijaitseva metsä, jonka tunsin ennestään. 




Muutoksena oli vain sen, että tällä kertaa olin hihnassa. Pian kuitenkin tajusin jutun jujun, kun näin kävelykepin, ja nakit. Minulle vedettäisiin jälkeä, ja mikä parasta, metsässä! Kun ihmisäitini ja Matilda lähtivät vetämään jälkeä, olin niin innoissani, että haukuin ja ulisin. Kun vihdoin ja viimein minut vietiin (tai minä vein heidät :) ) jäljen alkuun, ja päästettiin vapaaksi, lähdin kuono maassa jäljestämään makkaraa. 10 metrin jälki sujui minunlaiseltani huippujäljestäjältä helposti, ja n. minuutin päästä sain nakin suuhuni. 
Seuraava jälki oli n. 30 metriä, ja sekin sujui helposti. 3. ja viimeinen jälki oli n. 40 metriä, ja hiukan vaikeampi. 
Olen elementissäni metsässä!"



Tällaista siis kuului Pörrin pentuaikaan! Tällä kertaa julkaisin teille vain kolme eri tarinaa, ja jos ensi kertaa tulee, saatte nähdä seuraavat kolme tarinaa. Sen enempää minulla ei valitettavasti ole, mutta ehkäpä jostain joskus löytyykin muita muistoja. Haluaisitteko toisen osan tällaiseen postaukseen? 

4 kommenttia:

  1. Nää kuvat on kyllä ihania! 😍

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia, mielettömän söpöä tekstiä ♥ Pörri kehittynyt niin kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä kasvanut ja vahvistunut todella paljon verrattuna siihen, millainen se pikkupentuna oli :)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)