Koska metsäkuvia on taas kerran jaossa, on jaossa myös pari tekstiä pentupäiväkirjasta! Pentupäiväkirja loppuu tämän postauksen jälkeen, koska enempää kirjoitettavaa ei vielä ole. En sitten tiedä, löytyykö jokin vanha teksti vaiko olenko sitten säästänyt näitä sivuja Pörrin myöhempää elämää varten?
Näitä metsäkuvia on tulossa vielä yksi satsi, jonka jälkeen tulee hetken tauko. Mutta muistakaa - vain hetken. Postauksia on silti luvassa, riippuen vähän siitä, miten aikaa on. Kipeänä on kuitenkin kiva kirjoitella päivät pitkät koneella ja muokkailla kuvia tylsistyneenä. Mennään kuitenkin asiasta tärkeimpään: kuviin ja pentupäiväkirjaan! Näistäkään en ole muokkaillut oikeastaan mitään.
Seuraavan, alla kuvatun tilanteen muistan itse asiassa oikein hyvin! Viimeinen lause ei kyllä oikein muistu mieleen, mutta tehkää omat päätöksenne siitä. Voin sanoa, että olin erittäin huvittunut, kun luin tämän merkinnän. Ei kyllä kuulosta Pörriltä ei... Ja tosiaan, silloin, kun Pörri oli pieni pentu, se ei saanut hypätä itse autoon, jottei niissä tilanteissa sitten sattuisi mitään. Se ei myöskään saanut hypätä autosta itse pois, se kun ei ole hyväksi nuorille lonkille.
Lauantai 20.6.2015
"Onko oikeesti mahdollista, että kun mun omistajat haluu lähtee retkelle, se kestää niillä yli kolme tuntia! No, ainahan ihmiset on ollu hitaita, ainakin mun äidin, Saaran (lis. nimi muutettu) mukaan. Kun Isäntä nosti mut autoon, olin samalla innoissani ja peloissani. En yhtään tykkää matkustaa autossa, siinä inhottavassa kopissa.
Matkan alkaessa arvelin, että menisimme siihen jäljestyspaikkaan, mutta siinä vaiheessa, kun yleensä olisimme olleet perillä, jatkoimmekin matkaa kohti Hyvinkäätä. Jossakin vaiheessa matkaa auto pysähtyi, ja sain jaloitella. Taas matka jatkui, sekä saavuimme metsään.
Ai että nautin koko retkestä ja nuotioherkuista...!"
Seuraavaa tarinaa ei puolestaan voi kutsua mitenkään lyhyeksi tai ytimekkäästi, kuten edellistä typistettyä ja tylsää, sutaisten tehtyä kirjoitusta. Tämänkin päivän muistan elävästi, kyseessä on nimittäin Pörrin ensimmäinen reissu Helsinkiin!
Keskiviikko 1.7.2015
"N. klo 14 aikaan lähdimme huristelemaan juna-asemalle, joksi ihmiset sitä kutsuivat. Kumma kyllä, tällä kertaa ihmisäitini puuttui joukosta, koska useimmiten, kun lähdemme autolla, koko perhe on koossa
Odotimme junaamme laiturilla, kun yhtäkkiä sellainen huristi kovaa vauhtia ohitsemme. Siitä junasta lähti niin kova ääni, että mä mietin, pitäiskö sitä pelätä. Katsoin omistajiani. He eivät näyttäneet pelkäävän, joten päätin ottaa heistä mallia.
Eikä aikaakaan, kun meidän junamme saapui. Mä menin tosi nopeesti junaan sisälle, et varmasti ehittäis. Sit me mentiin istumaan sellasille penkeille, tai, mun omistajat meni. Olin aluks tosi hädissäni, kun siitä junasta lähti niin kova ääni, ja se liikku niin hirveen nopeesti. En mä halunnu olla siellä.
Mielipiteeni mä osotin vinkumalla, pyörimällä ja haukkumalla. Ja mun omistajat vaan hyssytteli!
Mä pitkästyin siinä junassa tosi nopeesti, joten aloin osoittaa mieltäni haukkumalla ja vinkumalla, mut en siltikään päässy sieltä pois.
Vihdoin ja viimein mä pääsin pois junasta. Aluks mä olin tosi helpottunu, mut sit mä huomasin siinä vähän matkan päässä mekastavan ihmisjoukon. Mun omistajat sano sitä mielenosoitukseksi. Mä oikeesti pelkäsin sitä, kun siinä oli niin karsee meteli ja kaikkea. Sit, kun ne kaikki lähti, me jatkettiin matkaa.
En halunnu mennä yhdestä ovesta sisälle, kun siitä kuului sellanen tosi outo suhina. Lopulta mun isännän piti kantaa mut siitä sisälle.
Kun me päästiin kunnolla sinne kaupungille, siel oli ihan kamala meteli ja suuret ihmisjoukot. Sitä mä en kuitenkaan pelänny, koska ei mun omistajatkaan kiinnittäny niihin mitään huomiota.
Kun oltiin vähän aikaa kävelty, me saavuttiin mun ihmisäidin työpaikalle, johon mä pääsin sisälle!
Olin niin innoissani, et aloin haukkua! Sit mut päästettiin vapaaks sellaseen huoneeseen, jossa oli ihana roskis. Siitä roskiksesta mä kaivoin esille mätiä banaaninkuoria! Ai että ne maistu hyvältä!"
Että tuollainen ensimmäinen Helsinginreissu Pörrillä... Tuolla tapahtui paljon muutakin, mutta niitä kaikkia tapahtumia en ollut kirjoittanut ylös, joka on sinänsä harmi. Kai nuo banaaninkuoret sitten olivat oleellisemmat.
Seuraava ja tältä erää viimeinen merkintä on jo vuoden 2016 puolelta, tarkemmin sanottuna maaliskuulta. Siinä ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta laitetaan nyt sitten tännekin se muhimaan.
8.3.2016 Perjantai
"Mulla on ollu tosi hauskaa! Oon saanu kokeilla kaikenlaista, nähdä lunta ja laskea mäkeä Sipoon metsissä. En muista tapahtumia hirveen pitkältä ajalta, mutta jostainhan on aloitettava.
Yks päivä karkasin hihnasta meidän talon edessä. Kaksjalkaset lähti juoksemaan sisälle, mutta en menny lankaan. Juoksin pellolla yli puol tuntia ja kävin sulan joen rannalla (lis. Meidän talomme takana on pelto ja sen takana on aika leveä ja kai jotenkin runsasvirtainen((?)) joki, joten ei todellakaan ole toivottavaa, että Pörri menee sinne riekkumaan). Lopulta yli puolen tunnin jälkeen mut saatiin kiinni siansorkan avulla.
Sitten ollaan käyty Sipoonkorven metsissä samoilemassa, ja kiipeilemässä kallioilla. Hauskaa on ollu!
Lisäks ollaan koko perhe käyty hiihtämässä pellolla! Silloin kyllä peruutin mun valjaista ja karkasin... Oli tosi hassun näköistä, kun ne hiihti mun perässä. Menin sitten tutustumaan kahteen uroskoiraan, ja sieltä ne sai mut kiinni, enkä päässy enää karkuun.
Tästä päivästä on tulossa tylsä! Joudun vaan nukkumaan mun häkissä kolmeen, ja sit pääsen takapihalle ja sisälle. Sit tulee ruoka ja päivälenkki, ja lopulta iltalenkki"
Että tällaista kuului Pörrin pentuarkeen! Olen hyvin pahoillani tästä puhekielen käytöstä, mutta se olikin nyt tämän kupletin juoni - kirjoittaa kaikki niin, kuin olen ne aikoja sitten kirjaan kirjoittanut. Kiitos, jos luit tämän postauksen, kerro ihmeessä mielipiteesi kommenteissa! (Tekisi mieli laittaa tähän se "kommentti kommentista", mutta ei kuulu tapoihin.)
