#343 Pentupäiväkirjasta: Tervetuloa Kotiin, Alma!

Vappusää oli meillä aivan parhaimmillaan, kun maassa oli lunta melkein viisi senttiä ja räntää sataa vaakatasossa hirveän tuulen saattelemana. Vapusta olisi varmastikin tullut erittäin ankea ja tylsä, mutta meidän vappuamme piristi pieni karvakassa ensimmäisellä matkallaan suureen ja kylmään maailmaan. Se otti kuitenkin muutoksen oikein hienosti vastaan, mutta mikä tämä on ja millainen se on luonteeltaan?

Nyt on sitten kauan odotettu hetki saapunut käsille. Pieni viisihenkinen laumamme sai uuden jäsenen, ja nyt meitä on jopa kuusi. Tämä meille juuri saapunut pieni viikari on nimeltään Alma, ja rodultaan se on harmaa norjanhirvikoira. Ikää tyttöseltä löytyy kahdeksan viikkoa, mutta luonnetta sitäkin enemmän. Se on todella rohkea ja itsenäinen pentu, jo ensimmäisenä päivänä kierteli rohkeasti ympäri pihaa ja karkasi naapurin puolelle pariin kertaan. Tytsy ei ole vielä oppinut sisäsiistiksi, mutta aina, kun jotakin on tulossa ulos, se vinkuu, ja muutaman kymmenen sekunnin sisällä se täytyy viedä ulos, jotta vahinkoa ei tapahtuisi. Sanomalehdille se ei osaa vielä tehdä, mutta lähelle on aina mennyt. 

Tälle pienelle Almallemme maistuvat ruoka ja vesi erittäin hyvin, eikä se itke kenenkään perään. Vauhtia ja energiaa löytyy, ja purukalustoa on kokeiltu useampaankin kertaan olohuoneemme puupöytään. Alma on rakastunut valkoiseen sohvaamme ja pyrkii sen päälle alinomaan. Vaikka tämä Tättähääräksikin kutsuttu tyttönen on ollut meillä tätä kirjoittaessa alle vuorokauden, ovat sen luonteen pääpiirteet tulleet jo selväksi. Mielipide esitetään kauniilla ja erittäin huvittavan kuuloisella marsunhaukunnalla, ja se on jopa yrittänyt vähän komentaa Pörriä.

Asiasta kukkaruukkuun: Pörri on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan, mutta tämä vanhempi tyttömme on kuitenkin hämmentynyt uudesta pienokaisesta. Kumpikin näistä on jo halunnut leikkiä toistensa kanssa, mutta Pörri on ollut hihnassa varmuuden vuoksi, ettei mitään satu. Kokoero on kuitenkin melkoinen näiden kahden välillä, joten on parempi varmistaaa turvallisuus. Pörri haluaisi leikkiä Alman kanssa niin, kuin se leikkii aikuisten koirien kanssa, mutta niihin leikkeihin on toki vielä aikaa.

Pyrimme perheeni kanssa varmistamaan mahdollisimman hyvin, että Pörri saa huomiota paljon, jopa enemmän kuin Alma-pentu, jottei Pörristä tule mustasukkaista tai masentunutta koiranretaletta. Sen kanssa vietetään aikaa samalla tavalla kuin ennenkin, mutta myös Alma saa huomiota. Lauman arvojärjestys tehdään selväksi jo alusta asti - Pörri kulkee ensin ovista, ja kun Alma saa esimerkiksi luun, myös Pörri saa luun. 

Kun Alma vietiin sitten ensimmäisiä kertoja takapihallemme, lähti tättähäärä rohkeasti tutkimaan uutta ympäristöään. Se yritti mennä terassin alle ja ehti ruusupuskaan, eli juuri paikkoihin, joihin sen ei toivottaisi menevän. Alma on erittäin nopea pienistä kintuistaan, ja liukas kuin lonkero. Se on totutettu hienosti käsittelyyn, eli sitä voi helposti pitää sylissä ilman, että se lähtee kiemurtelemaan poispäin. Vauhtia ja päättäväisyyttä löytyy, mutta luonteeltaan tämä on kuitenkin pehmeämpi, kuin Pörri oli pikkupentuna. 

Olen kuitenkin jo päässyt toteamaan pentuajan raskaaksi alle vuorokauden uusintakokemuksella. Heti, kun ehtii ottaa ulkovaatteet pois päältään, huomaan, että taas on vessahätä. Sitten vaatteet uudestaan päälle ja pentu pihalle. 

Almalla on kaikki todella hyvin, ja se on oikein kivan oloinen pentu. Se haluaa leikkiä normaalisti, komentaa isompaa koiraa ja tutkia paikkoja. Alma pitää kuitenkin ihmisten seurasta, ja usein seuraakin ihmistä kuin hai laivaa. Se ei malttasi mennä nukkumaan, mutta kun se saa hetken rauhoittua suljetussa tilassa, se nukahtaa ja nukkuu jopa monta tuntia. Se tarvitsee paljon unta, mutta kunhan sitä soisi myös sen omistajille. Tyttö on hauska persoona, ja kunhan pääsen tutustumaan tyttöseen paremmin, teen sille oman esittelysivun ja jossain vaiheessa myös blogin ulkoasu vaihtuu. Pennun kanssa on kuitenkin nyt todella paljon tekemistä, joten blogia en kerkeä päivittelemään normaaliin tahtiin. 

Kuten sanoin aikaisemmissa postauksissa ja niiden kommenteissa, tulee pentupäiväkirjoja löytymään enemmänkin täältä blogin puolelta. Jatkossa ne kuitenkin kulkevat normaaleiden postausten nimillä, mutta muistakaahan - ne ovat olemassa koko ajan. Tarkempaa tietoaa Almasta saatte heti ensi tilassa, kunhan saan kuvia kasaan ja tietoa kartutettua. 

#340 Pentupäiväkirjasta Osa 2

Koska metsäkuvia on taas kerran jaossa, on jaossa myös pari tekstiä pentupäiväkirjasta! Pentupäiväkirja loppuu tämän postauksen jälkeen, koska enempää kirjoitettavaa ei vielä ole. En sitten tiedä, löytyykö jokin vanha teksti vaiko olenko sitten säästänyt näitä sivuja Pörrin myöhempää elämää varten? 

Näitä metsäkuvia on tulossa vielä yksi satsi, jonka jälkeen tulee hetken tauko. Mutta muistakaa - vain hetken. Postauksia on silti luvassa, riippuen vähän siitä, miten aikaa on. Kipeänä on kuitenkin kiva kirjoitella päivät pitkät koneella ja muokkailla kuvia tylsistyneenä. Mennään kuitenkin asiasta tärkeimpään: kuviin ja pentupäiväkirjaan! Näistäkään en ole muokkaillut oikeastaan mitään.

Seuraavan, alla kuvatun tilanteen muistan itse asiassa oikein hyvin! Viimeinen lause ei kyllä oikein muistu mieleen, mutta tehkää omat päätöksenne siitä. Voin sanoa, että olin erittäin huvittunut, kun luin tämän merkinnän. Ei kyllä kuulosta Pörriltä ei... Ja tosiaan, silloin, kun Pörri oli pieni pentu, se ei saanut hypätä itse autoon, jottei niissä tilanteissa sitten sattuisi mitään. Se ei myöskään saanut hypätä autosta itse pois, se kun ei ole hyväksi nuorille lonkille.

Lauantai 20.6.2015

"Onko oikeesti mahdollista, että kun mun omistajat haluu lähtee retkelle, se kestää niillä yli kolme tuntia! No, ainahan ihmiset on ollu hitaita, ainakin mun äidin, Saaran (lis. nimi muutettu) mukaan. Kun Isäntä nosti mut autoon, olin samalla innoissani ja peloissani. En yhtään tykkää matkustaa autossa, siinä inhottavassa kopissa. 

Matkan alkaessa arvelin, että menisimme siihen jäljestyspaikkaan, mutta siinä vaiheessa, kun yleensä olisimme olleet perillä, jatkoimmekin matkaa kohti Hyvinkäätä. Jossakin vaiheessa matkaa auto pysähtyi, ja sain jaloitella. Taas matka jatkui, sekä saavuimme metsään.

Ai että nautin koko retkestä ja nuotioherkuista...!"

Seuraavaa tarinaa ei puolestaan voi kutsua mitenkään lyhyeksi tai ytimekkäästi, kuten edellistä typistettyä ja tylsää, sutaisten tehtyä kirjoitusta. Tämänkin päivän muistan elävästi, kyseessä on nimittäin Pörrin ensimmäinen reissu Helsinkiin!

 Keskiviikko 1.7.2015

"N. klo 14 aikaan lähdimme huristelemaan juna-asemalle, joksi ihmiset sitä kutsuivat. Kumma kyllä, tällä kertaa ihmisäitini puuttui joukosta, koska useimmiten, kun lähdemme autolla, koko perhe on koossa

Odotimme junaamme laiturilla, kun yhtäkkiä sellainen huristi kovaa vauhtia ohitsemme. Siitä junasta lähti niin kova ääni, että mä mietin, pitäiskö sitä pelätä. Katsoin omistajiani. He eivät näyttäneet pelkäävän, joten päätin ottaa heistä mallia.

 Eikä aikaakaan, kun meidän junamme saapui. Mä menin tosi nopeesti junaan sisälle, et varmasti ehittäis. Sit me mentiin istumaan sellasille penkeille, tai, mun omistajat meni. Olin aluks tosi hädissäni, kun siitä junasta lähti niin kova ääni, ja se liikku niin hirveen nopeesti. En mä halunnu olla siellä. 

Mielipiteeni mä osotin vinkumalla, pyörimällä ja haukkumalla. Ja mun omistajat vaan hyssytteli! 

Mä pitkästyin siinä junassa tosi nopeesti, joten aloin osoittaa mieltäni haukkumalla ja vinkumalla, mut en siltikään päässy sieltä pois. 

Vihdoin ja viimein mä pääsin pois junasta. Aluks mä olin tosi helpottunu, mut sit mä huomasin siinä vähän matkan päässä mekastavan ihmisjoukon. Mun omistajat sano sitä mielenosoitukseksi. Mä oikeesti pelkäsin sitä, kun siinä oli niin karsee meteli ja kaikkea. Sit, kun ne kaikki lähti, me jatkettiin matkaa.

 En halunnu mennä yhdestä ovesta sisälle, kun siitä kuului sellanen tosi outo suhina. Lopulta mun isännän piti kantaa mut siitä sisälle. 

Kun me päästiin kunnolla sinne kaupungille, siel oli ihan kamala meteli ja suuret ihmisjoukot. Sitä mä en kuitenkaan pelänny, koska ei mun omistajatkaan kiinnittäny niihin mitään huomiota. 

Kun oltiin vähän aikaa kävelty, me saavuttiin mun ihmisäidin työpaikalle, johon mä pääsin sisälle! 

 Olin niin innoissani, et aloin haukkua! Sit mut päästettiin vapaaks sellaseen huoneeseen, jossa oli ihana roskis. Siitä roskiksesta mä kaivoin esille mätiä banaaninkuoria! Ai että ne maistu hyvältä!"

Että tuollainen ensimmäinen Helsinginreissu Pörrillä... Tuolla tapahtui paljon muutakin, mutta niitä kaikkia tapahtumia en ollut kirjoittanut ylös, joka on sinänsä harmi. Kai nuo banaaninkuoret sitten olivat oleellisemmat.

 Seuraava ja tältä erää viimeinen merkintä on jo vuoden 2016 puolelta, tarkemmin sanottuna maaliskuulta. Siinä ei sinänsä ole mitään kovin erikoista, mutta laitetaan nyt sitten tännekin se muhimaan. 

8.3.2016 Perjantai

"Mulla on ollu tosi hauskaa! Oon saanu kokeilla kaikenlaista, nähdä lunta ja laskea mäkeä Sipoon metsissä. En muista tapahtumia hirveen pitkältä ajalta, mutta jostainhan on aloitettava.

Yks päivä karkasin hihnasta meidän talon edessä. Kaksjalkaset lähti juoksemaan sisälle, mutta en menny lankaan. Juoksin pellolla yli puol tuntia ja kävin sulan joen rannalla (lis. Meidän talomme takana on pelto ja sen takana on aika leveä ja kai jotenkin runsasvirtainen((?)) joki, joten ei todellakaan ole toivottavaa, että Pörri menee sinne riekkumaan). Lopulta yli puolen tunnin jälkeen mut saatiin kiinni siansorkan avulla.

 Sitten ollaan käyty Sipoonkorven metsissä samoilemassa, ja kiipeilemässä kallioilla. Hauskaa on ollu!

Lisäks ollaan koko perhe käyty hiihtämässä pellolla! Silloin kyllä peruutin mun valjaista ja karkasin... Oli tosi hassun näköistä, kun ne hiihti mun perässä. Menin sitten tutustumaan kahteen uroskoiraan, ja sieltä ne sai mut kiinni, enkä päässy enää karkuun.

Tästä päivästä on tulossa tylsä! Joudun vaan nukkumaan mun häkissä kolmeen, ja sit pääsen takapihalle ja sisälle. Sit tulee ruoka ja päivälenkki, ja lopulta iltalenkki"

Että tällaista kuului Pörrin pentuarkeen! Olen hyvin pahoillani tästä puhekielen käytöstä, mutta se olikin nyt tämän kupletin juoni - kirjoittaa kaikki niin, kuin olen ne aikoja sitten kirjaan kirjoittanut. Kiitos, jos luit tämän postauksen, kerro ihmeessä mielipiteesi kommenteissa! (Tekisi mieli laittaa tähän se "kommentti kommentista", mutta ei kuulu tapoihin.)

#339 Pentupäiväkirjasta

Viikonloppuisin olemme perheeni kanssa käyneet useaan kertaan Sipoon kansallispuistossa retkeilemässä. Sinne on helppo lähteä viemään koiraa vaikkapa aamukävelylle, koska automatka on vain puolen tunnin mittainen. Matka taittuu nopeasti ja siellä päässä saa helposti heitettyä parin kilometrin lenkin. Useasti kamera onkin kulkenut matkassa, ja itse ainakin olen huomannut sen, että ottamani kuvat eivät enää heilahda niin usein, vaikka epätarkkuutta satunnaisesti olisikin.
Retkikuvia täällä on kuitenkin julkaistu ehkä vähän liikaakin, mutta niitä on nyt tulossa tämän jälkeen toinenkin satsi. Näistä retkistä ei kuitenkaan ole sinänsä mitään kerrottavaa, koska meillä on yleensä samat kuviot. Meillä on vähän eväitä mukana ja samoilemme uusilla poluilla, emmekä kulje mitään merkittyjä polkuja. Sielu ja mieli lepäävät!
En halua julkaista pelkästään kuvapostauksia hirvittävän montaa kappaletta kuukaudessa, joten tässä postauksessa pääsette lukemaan otteita Pörrin pentupäiväkirjasta! Tätä pentupäiväkirjaa kirjoitin silloin, kun Pörri oli saapunut meille, mutta en hirveän kauaa jaksanut kirjoitella. Muutamat merkinnät on kuitenkin kirjoitettu, ja nyt haluan jakaa niitä teillekin!

Päiväkirjamerkinnöistä olen muuttanut vain nimet ja satunnaiset kirjoitusvirheet, mutta muuten en ole muuttanut yhtään mitään. Vuonna 2015 en ollut kirjoittamisessa tälläkään tasolla, jolla olen nyt, joten antakaahan sitten armoa. 

Tiistai 9.6.2015

"Yksi minun elämäni jännittävimmistä päivistä! Olin aamulla todella pitkään, melkein yhteentoista asti minun omassa häkissäni. Päätin olla koht. rauhallinen, ja sainkin nukuttua aika paljon. Siinä yhdentoista aikaan yksi omistajistani (lis. Tässä tarkoitan itseäni) tuli häkkiini tapaamaan minua. Näin Matildan aamulla ensimmäistä kertaa, joten tulin iloisesti vastaan. Olin kuitenkin sen verran väsynyt, etten alkanut kiukuttelemaan. Hyppäsin kuitenkin Matildan olkapäille nuolemaan häntä, mutta kumma kyllä, hän kaatui! Seuraavaksi toinen omistajistani avasi häkkini oven, jotta pääsisin tekemään tarpeeni. 

Sitten minut nostettiin autoon, ja en ole koskaan pitänyt matkustamisesta. Yritin aluksi haukkumalla ja vinkumalla päästä pois siitä kamalasta häkkyrästä, mutten onnistunut. Päätin tyytyä kohtalooni ja asetuin makuulle. Kun pääsimme perille, ajattelin, että onpas kiva paikka! 

Jäin kahdestaan Matildan ja toisen omistajani kanssa. Ihmettelin, minne isäntäni katosi. Hän tulikin aika pian jossakin oudossa häkkyrässä, jota hän kutsui kanootiksi. 

En ollenkaan tajunnut, mitä tapahtui, mutta seuraavaksi minut oli nostettu kanoottiin isäntäni ja siskoni ((lis. ts. toisen omistajani) seuraksi. Minua pelotti, sillä se ärsyttävä paikka liikkui ja heilui. Huomasin pian, ettei sieltä päässyt pois, joten asetuin makuulle. 

Kun kanootti pysähtyi, minulta menivät hermot. Halusin pois siitä paikasta, ja paras tapa oli yrittää reunan yli. 

Kohtapuoliin isäntäni nosti minut Matildan eteen. Yritin koko loppumatkan päästä sitkeästi reunan yli, mutta Matilda piti pannastani tiukasti kiinni, en kyllä tajua, miksi. Kun pääsin pois kanootista, olin aivan riemuissani.

Jonkin ajan päästä minut nostettiin takaisin autoon, enkä taaskaan tiennyt, minne joutuisin. Toisin kuin ennemmin, tämä matka kesti vain pari minuuttia.

Saavuin uuteen paikkaan, jossa oli korkea torni, lintutorni. Minut kannettiin sinne. Minua pelotti olla niin korkealla, ette usko! Minut käytettiin myös muutamassa metsässä, sain vihdoinkin juosta!

PS. Kävin tänään myös tallilla :)"

Keskiviikko 10.6.2015

"Taas kerran yksi päivä alkoi samalla tavalla, kuin eilinen, ja lähes kaikki sitä edeltävät päivät. Olin aamuyöstä lähtien ulkohäkissä, missä aloin pikkuhiljaa tuntea oloni kotoisaksi. 

Siinä kello 9-10 aikoihin isäntäni lähti viemään minua lenkille, niin kuin joka aamu. Sitten olinkin taas häkissä, sillä omistajieni mukaan tulen hulluksi, jos pääsen sisälle (lis. En kyllä muista tällaista tilannetta ollenkaan!). Onneksi viihdyn ulkona!

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua Matilda tuli ensimmäistä kertaa tänä aamuna tervehtimään minua. Olin juuri herännyt nokkaunilta (tarvitsen PALJON unta!), joten olin hiukka uninen, melkein nukahdin Matildan syliin. Kohta Matilda nousi ylös, ja lähti. Pian hän kuitenkin palasi, mukanaan kaulapanta ja hihna. Vaikka hihna ja panta inhottavat minua, en jaksanut panna vastaan tällä kertaa (lis. Pörri koki tuolloin pannan ja valjaat ahdistaviksi ja alistaviksi, mutta se tottui niihin nopeasti). Tiesin, että kohta lähdemme jonnekin.

Ja kuinkas kävikään!? Isäntä otti hihnani, ja lähdimme kulkemaan johonkin. Jo omalla kotikadullani väsähdin, joten isäntä sai kantaa minut perille asti. 

Kun minut laskettiin maahan ja irrotettiin talutushihna, näin edessäni ison koiran, Nellan (lis. Nimi muutettu). Kun Nella alkoi haukkua, tunsin, että minun pitäisi näyttää, etten ole paha. Kellahdin siis selälleni, ja näytin söpöä naamaa. 

Lopulta leikki irtosi, enkä olisi halunnut lopettaa ollenkaan!"

Maanantai 15.6.2015

"En tällä kertaa kirjoita koko päivästä, vaan illasta, koska silloin tapahtui jotakin merkittävää. Illalla, siinä klo. 19 aikoihin Matilda tuli häkkiini, niin kuin normaalistikin. Hän istui, ja itse juoksin innostuneena hänen syliinsä. Siinä Matilda istui ja rapsutteli minua reilun kymmenen minuuttia, jonka jälkeen hän otti selkänsä takaa pannan ja hihnan (lis. tiedän, olin ilkeä). Arvelin, että lähtisimme joko lenkille, tai metsään. Ihmiseni valitsivat jälkimmäisen, ja minua miellyttävän vaihtoehdon. Päämääränä oli lähellä sijaitseva metsä, jonka tunsin ennestään. 

Muutoksena oli vain sen, että tällä kertaa olin hihnassa. Pian kuitenkin tajusin jutun jujun, kun näin kävelykepin, ja nakit. Minulle vedettäisiin jälkeä, ja mikä parasta, metsässä! Kun ihmisäitini ja Matilda lähtivät vetämään jälkeä, olin niin innoissani, että haukuin ja ulisin. Kun vihdoin ja viimein minut vietiin (tai minä vein heidät :) ) jäljen alkuun, ja päästettiin vapaaksi, lähdin kuono maassa jäljestämään makkaraa. 10 metrin jälki sujui minunlaiseltani huippujäljestäjältä helposti, ja n. minuutin päästä sain nakin suuhuni. 

Seuraava jälki oli n. 30 metriä, ja sekin sujui helposti. 3. ja viimeinen jälki oli n. 40 metriä, ja hiukan vaikeampi. 

Olen elementissäni metsässä!"

Tällaista siis kuului Pörrin pentuaikaan! Tällä kertaa julkaisin teille vain kolme eri tarinaa, ja jos ensi kertaa tulee, saatte nähdä seuraavat kolme tarinaa. Sen enempää minulla ei valitettavasti ole, mutta ehkäpä jostain joskus löytyykin muita muistoja. Haluaisitteko toisen osan tällaiseen postaukseen?