2.3.2016

59. Pieni valkoinen

Pääsin pitkästä aikaa pienen valkoisen selkään! Olen aina ollut hiukan varautunut Antonia kohtaan, meillä kun ei ole oikein koskaan synkannyt, ja ratsastus on mennyt aikalailla tappelun puolelle. En sitä ole koskaan halunnut myöntää itselleni enkä muille, mutta en pärjännyt ennen Antonille, joku siinä oli vikana. Väärinkäsitykset on kuitenkin keksitty oikaistaviksi ja riidat sovittaviksi, eikö niin? Tämän kyseisen tunnin jälkeen käsitykseni tästä pienestä, 120cm korkeasta valkoisesta pikkuponista muuttui täysin, enkä voi muuta kuin hehkuttaa tämän ponin mahtavuutta!
On aina yhtä ihanaa palata sellaisen ponin selkään, jonka kanssa ei ole koskaan oikein pärjännyt, ja sitten tunnilla huomaakin yhtäkkiä kehittyneensä sen 3 viikon tai puolen vuoden aikana, kuinka kauan siitä nyt ikinä onkin.

Kun olin siirtynyt nykyiseen ryhmääni, en enää mennyt Antonilla, vaan menin enemmän niillä isommilla poneilla tai Stellalla. Nyt sain kuitenkin ainutlaatuisen tilaisuuden palata tämän kultakimpaleen selkään, mutta parasta varmaankin on, että aloitan alusta, ja kerron koko tallikerrasta hoitoineen päivineen.
Saatte muuten ihastella ikivanhoja kuvia (näkyivät blogissa kerran+ bannerit), koska tuon tallikerran kuvia oli vain viisi, ja niistä jokainen oli täysin käyttökelvoton. Ehkä sitten seuraavalla kerralla onnistun kameran kanssa hiukan paremmin!
Tähän väliin on hyvä (vai?) mainita, etten ollut tuntiratsustani kovinkaan innoissani, sillä minulla on aina mennyt Antonin kanssa kohtalaisen huonosti... Jännitin kuitenkin hiukan katolta tulevia lumia ja mietin liikaa edellisiä kertoja, mutta se osoittautui tunnilla täysin turhaksi!


Tallille saavuin normaalisti neljältä, tuntia ennen ratsastustunnin alkua. Siinä kävikin sitten niin hassusti, että rakas Anton- poni oli jo tunnilla. Tunnin jääkalikointi tallin käytävillä, niinkö? No ei!
Pääsin mukaan hakemaan heppoja sisälle, Jes! Olin kyllä vähän jännittynyt, enhän ole hakenut ketään tarhasta yli puoleentoistavuoteen! En kuitenkaan pelännyt, hevoset ovat kilttejä, kunhan ihminen vain on niille mukava ja rento;)
Sisälle hain ensimmäisenä Linan (n. 170cm puoliverinen), jonka jälkeen satunnaisessa järjestyksessä nämä hepat: Mikado (Linan kokoinen ja näköinen, piti vetää talliin, kun ei sillä ollut mikään kiire minnekään), Buli (Musta, kantavana oleva shettistamma), Iikor (22- vuotias vanha suomenhevosruuna) ja viimeisenä sitten Ferrari (n. 138cm korkea kimo risteytysponitamma). Tästä ei sitten tämän enempää, oli vaan todella kiva päästä hakemaan hevosia sisälle!

Tunnilla sitten selvisikin, että meitä tuntilaisia oli vain kaksi, sillä muut eivät hiihtoloman takia päässeet paikalle. Melkein teki mieli hyppiä riemusta, kaksoitunti perutunnin hinnalla! Tunti osoittautuikin todella tehokkaaksi ja hyväksi, ja sain lähes koko ajan jonkinlaista ohjeistusta tai palautetta, rakentavaa tai positiivista.
Aloitimme tunnin lyhyillä alkukäynneillä, ja oikeasti yllätyin siitä, miten hyvin Anton oli jo tunnin alussa kuulolla! Pysähdykset sujuivat tällä kerralla tasajaloin ja juuri minun pyynnöstäni, kun edellisillä kerroilla en saanut koko ponia pysähtymää millään ilveellä. Alkukäynnit eivät olleet tällä kertaa kovinkaan pitkät, vaan siirryimme nopeasti raviin ja jatkoimme molemmat omilla pääty- ympyröillämme. Minun onnekseni pääsin katsomopäätyyn (C- pääty, lempipäätyni;) ), jossa minun on paljon helpompi tehdä kaikki laukat yms. yms. yms....

Aloimme sitten siinä ensimmäisenä hakea hyvää tahtia pääty- ympyröillämme vasemmassa kierroksessa, jonka jälkeen aloimme pienentää ympyrää pieneksi voltiksi ympyrän keskelle. Toivottavasti tuosta selityksestä tajusi jotain, ettei tehtävä ihan seikkaperäiseksi jäänyt. Aluksi nämä pienentämiset ja suurentamiset menivät vähän huterasti, ja suurelle ympyrälle siirryttäessä Anton meinasi saada vähän tulta hännän alle. Toistoja tein todella paljon, ja loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen. Vaikka en saanutkaan Antonia taipumaan kovinkaan hyvin, asetusta sain kuitenkin hiottua. Jo tämä nosti hymyn huulilleni, eikä se tipahtanut kertaakaan!
Otimme sitten hetkeksi hepat käyntiin, ja tässä vaiheessa Anton päätti testata ratsastajan kärsivällisyyden, ja alkoi jäkittää paikallaan. Pohkeesta se potkaisi taakse, muttei pukittanut. Opettajan ohjeiden mukaisesti aloin kääntää Antonia niin, ettei se voinut olla kävelemättä pientä volttia. Tämän avulla sain Antonin nopeasti liikkeelle, ja jatkoin normaalisti.

Kun jatkoimme varsinaista tuntia, jatkoimme vasempaan kierrokseen jo edellä mainitussa tehtävässä vähän aikaa, mutta pian aloimme ottaa laukkaa pääty- ympyrällä. Laukat nousivat alkuvaiheessa todella, todella hienosti, ja Anton ylläpitikin laukkaa todella hienosti! Sen laukka oli ihanan pehmeää, ei yhtään kiireistä, muttei laahustavaakaan. Siinä oli helppo istua, piti vain muistaa välillä painaa hennosti pohkeilla muistutukseksi laukan säilymisestä. Antonilla en ole koskaan onnistunut laukkaamaan hallitusti, aina se on mennyt niin, että jos se laukkaa, niin silloin se ei ole hallinnassa. Nyt tilanne olikin täysin toinen, ja poni oli täydellisesti hallinnassa!
Kun siirsin Antonin laukasta raviin, se ei kiihdytellyt ravissa ollenkaan, vaan ravasi rennon letkeästi jolkotellen niillä kavionjäljillä, millä yksinkertaisesti pitikin. Näiden laukka-ravi siirtymisten välillä otimme ravissa vähän aikaa ympyrän pienentämistä ja suurentamista. Taas ulkokaarteissa suurella ympyrällä poni meinasi vähän alkaa kiihdytellä, mutta ei mitään ihmeellistä tapahtunut.
Vasemman kierroksen laukoista en voi muuta sanoa kuin että Anton oli aivan mahtava! Vasemman laukan loppupäädyssä teimme hiukan enemmän laukka- ravi- siirtymisiä.

Vaihdoimme sitten oikeaan kierrokseen, ja jatkoimme hetken ympyrän suurentamista ja pienentämistä. Oikea kierros ei sujunut niin hyvin ravissa, sillä Anton kaatui alussa todella paljon sisälle, ja oli sen takia hankala ratsastaa. Sain kuitenkin suoristettua ja tasapainotettua ponin kunnolla ennen laukkoja. Oikeaan kierrokseen laukka nousi monen monituista kertaa vääränä, mutta muutaman kerran sain oikean laukan nostettua. Tässäkin kierroksessa laukka oli energistä, mutta hallittua, ja siinä oli erittäin mukavaa istua!
Tähän suuntaan asetukset ja taivutukset menivät ravissa vielä normaalia huonommin, en saanut ponia vaan taivutettua ollenkaan! Laukassa sain kuitenkin jo asetuksen ja taivutuksen tuntua pätkittäin, ja jo niihin pieniin ilon pätkiin olin oikein tyytyväinen!

Vaikka oikea kierros meni muuten huonommin, laukkannostot olivat todella hyviä, vaikka välillä se väärä laukka nousikin. Nostot sain siis työstettyä hyvin, eikä alaspäinsiirtymisissäkään mitään erityistä häikkää ollut.

Oma istuntani oli tällä tunnilla hiukan normaalia kehnompi, jännitin varmaan ponia, enkä ollut tottunut vielä niin pieneen askeltiheyteen, olenhan nyt mennyt monta kertaa paljon isommilla poneilla. Samat ongelmat kuitenkin ilmenivät, mm. hartioiden ylösnouseminen (jännityksen huomasi!), kädet eivät pysyneet omilla puolillaan tai välttämättä oikeasssa asennossa ja jalka saattoi ajoittain jännittyä ja nousta ylöspäin.
Näitä en kuitenkaan jää murehtimaan, kun tunti meni muuten niin hyvin! Olin todella tyytyväinen tuntiin, ja olen kyllä vieläkin! Kiitos paljon tunnista Anton, haluan mennä sinulla jatkossakin (varsinkin, jos olet yhtä yhteistyöhaluinen ;) )

8 kommenttia:

  1. Anonyymi17.05

    Kiva postaus ja ihana Anton! :-) Pari kertaa oon Antonia hoidellut, kun kaverini sitä ratsasti todella paljon! :-) Kiva poni hän on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anton kiittää! Se siis on todella kiva, mutta hoitaessa pitää olla tarkkana, hampaat saattavan hiukan välähdellä;) Jos olet sitä hoitanut niin tiedät, että se ei pure ollenkaan, vähän vaan haluaa leikkiä:)

      Poista
  2. Sun tuntisi kuulosti menneen kyllä tosi hyvin :) Ja kuulosti oikein mukavalta ponilta tuo Anton ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se menikin;) Anton kiittää❤

      Poista
  3. Kiva postaus, kuvia olisi voinut olla enemmän mutta näilläkin pärjätään! (: Hyvin meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kuvien kanssa vähän samaa mieltä, mutta uusia ei ole ollut... Kiitos kivasta kommentistasi ❤

      Poista
  4. Kiva postaus! Jaksat kyllä vaan kirjottaa niin huolella näitä postauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, sitähän yritetään❤❤❤

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)