Ei elämä oo vakavaa kuin haudassa!

Täällä Etelä- Suomessa säät ovat vaihdelleet kaatosateesta ja +8'c - asteesta täyteen auringonpaisteeseen ja yli kahteenkymmeneen lämpöasteeseen. Säiden vaikutuksen on huomannut varsinkin Pörristä erittäin selkeästi. Sadesäällä se nukkuu koko päivän pikkuruisella kerällä häkissään tai sisällä, mutta kun aurinko paistaa, niin silloin se lepäilee varjossa ja jahtaa variksenpoikasia ja pikkulintuja. Monta huvittavaa tarinaa olisi vielä kerrottavana, kuvia jaettavana ja kaiken lisäksi sormet, jotka haluaisivat jo päästä kirjoittamaan teille erinäisiä tarinoita tästä pienestä riiviöstä, joka ei aina ole ihan riiviö, vaikka niin voisi luulla...

Ensimmäinen näistä tarinoista sijoittuu erääseen sadepäivään, jolloin Pörri ei halunnut ulkoilla ollenkaan, vaikka ulkokoirahan sen kuuluisi olla. Sää oli viileä, lähellä kylmää, ja heräsin vasta yhdeksän ja kymmenen välissä siihen, kun sadepisarat takovat huoneeni ikkunaa rauhoittavasti. Ensin käyn katsomassa, mitä koira tekee, onko sillä hätää? Eipä tietenkään, masentuneen oloisena se nukkuu kopissaan niin, että voin nähdä vain sen pienet takatassut ja hännänpään, joka pilkistää ulos kopista. Annan sen nukkua pari tuntia, jonka jälkeen käyn yöpaidassa päästämässä sen pikaisesti ulos. 

Silloin Pörri venyttelee hartaasti ja ravistaa itseään, jonka jälkeen se kömpii erittäin hitaasti ja vaivalloisen oloisesti ulos häkistään. Se yrittää kaivautua yöpaitani alle sateensuojaan, mutta kyykistyn märälle asvaltille ja silitän sen päätä sanoen, että se voi tulla sisälle, jos vain tahtoo. 

Menen sisälle, ja ovelta kuuluukin pientä rapsutusta. Minulla on kuitenkin märkä pyykkikasa käsissäni, joten en pääse heti avaamaan. Yritän olla mahdollisimman nopea, ja lasken pestyt pyykit maahan koriin, mutta siinä vaiheessa Pörri on rapsuttanut ovea jo toisenkin kerran.

Kun vihdoin pääsen ovelle, on Pörri jo matkalla pois. Sen häntä ja korvat riippuvat alhaalla surullisina, ja minua katsoessaan sen ilme kysyy, että." Oletko varma, että pääsen sisälle?" Sydän meinaa sulaa, kun näen sen katseen.

Päästän Pörrin sisälle, ja se menee suoraan omaan sohvaansa ja laittaa kauniin päänsä pienten tassujensa väliin. Haen pienen käsipyyhkeen, ja alan kuivata sitä. Siitä näkee, että se nauttii hierovan rentouttavasta "käsittelystä", jonka jälkeen se jää makailemaan omaan sohvaansa samalla, kun katselen sitä suurella hellyydellä.

Kuten kaikki ihmiset, myös minä unohdan jotain aina tietyin väliajoin. Olen unohtanut laittaa sisälle vettä, joten Pörri viisaana koirana kömpii ovelle ja raapaisee sitä. Päästän sen ihmetellen ulos - miksi se nyt kaatosateeseen haluaisi? Liikutun, kun huomaan sen menevän omalle vesikupilleen, joka on terassilla. Pidän ovea auki, ja kehun tyttöä fiksuksi koiraksi, kun se noin osasi tehdä. Omatunto kuitenkin painaa unohtamisen takia, ja lohdutukseksi Pörri saa uuden nahkaluun.

Toinen näistä tapahtui eräänä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä. Kyseinen päivä oli ensimmäinen päivä, jolloin kaivoin retkiviltin esille, ja lähdin pihalle 'ottamaan aurinkoa', eli todellisuudessa makaamaan pihalle tyrnipensaiden varjoon ihastelemaan taivaalla lipuvia pilvenhattaroita.
Koska kaikki ei kuitenkaan ole ruusuista, ei tämäkään sujunut kuin hiusten harjaaminen, joka sekään ei aina ole helppoa. Pörri 'kilttinä tyttönä' tulee sitten auttamaan pihan sisustuksessa parhaansa mukaan, ja vaatii liki kymmenen minuuttia, jotta ruudullinen retkiviltti saadaan aseteltua omalle paikalleen tyrnipuiden juurelle.

Käyn makaamaan rauhallisesti huokaisten ja asetun katselemaan pilviä unelmoiden samalla ties mistä hölmöstä. Herään ajatuksistani, kun tunnen jonkin  karvaisen koskettavan minua pienesti ja hennosti. Kohta sen jälkeen tunnen, kuinka jaloilleni lasketaan jonkin verran painoa. Katson ympärilleni ja esitän hämmästynyttä, vaikka tiedän, kuka katsoo minua hiukan kummastuneena.
Liikutun, ja silmiini kohoaa nestettä. En itke, mutta se on lähellä maailman parhaan koiran katsoessa minua kiintymystä tihkuen. Ehkä olen joskus tehnyt jotain oikein?

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä tarinana toimii seuraava: Tämä sijoittuu pari päivää edellisen jälkeen - taas on aurinkoinen ja lämmin sää, sekä retkiviltti. Nyt oltiinkin takapihalla kolmen ihmisen voimin, sekä tietenkin aina yhtä ihana Pörri häsläsi vierellä.
Kesken rauhoittavan pilvienkatseluhetken nostan päätäni, ja olen juuri läiskäisemässä kättäni vaaleanpunaisen lippalakin päälle, mutta koira on nopeampi. Se nappaa lippalakin pieni kurittomuuden pilke silmissään, ja omalla tavallaan nauraa meille siitä, kuinka hölmöjä loppujenlopuksi olemmekaan.

Eipä sitten muuta; Juoksemaan vain!

Näin meillä, miten teillä?