Viimeiset päivät Kolilla

Tiedättekö, kuinka ihanaa on hakea sisältä omasta, uudistetusta huoneesta omasta hyllyköstään huriseva tietokone, päiväkirja ja muistilaput postauksen kirjoittamista varten ja raahata ne terassilla olevaan pihakeinuun, jossa on violetit peitteet valkoisine kukkineen? Kun on hirveä halu kirjoittaa postaus, joka peittää aikaisemmin kirjoitetut postaukset varjoonsa ja antaa myös blogille uutta ilmettä tekstin ja kuvien muodossa.

Kun ei taaskaan jaksa muokata kuvia ja laittaa jokaiseen kuvaan erikseen merkintää siitä, että se on minun omaisuuttani. Kun ulkona on lähes neljäkymmentä astetta lämmintä ja tuulihaukka liitelee lähitalojen yllä kadoten pian näkökentästä? 

Jos tämä tunne on sinulle tuttu, tervetuloa lukemaan viimeistä kirjoitettua postausta Kolin matkasta. Viimeistä postausta ennen paria suurta kuvaoksennusta, johon on koottu kaikkien Kolilla otettujen kuvien parhaimmisto ja omat lempparit.

Lauantai 9.7

Oli uskomattoman ihana päivä ihmisvilinöineen kaikkineen! Lauantai oli nimittäin päivä, jolloin kävimme perheeni ja Pörrin kanssa kolmipäiväisillä Kolin erämessuilla - jokaisena päivänä oli tietojeni mukaan jotakuinkin samanlainen ohjelma, ja sattumoisin juuri lauantai sopi meille kaikista päivistä parhaiten. Pörri sai tulla mukaan, ja ohjeiden mukaan meidän pitää korvata kaikki elukamme aiheuttamat vahingot. Koiran sai siis ottaa mukaan omalla vastuulla, ja meille se sopi harvinaisen hyvin, sillä Pörri ei ole mikään kovin hirveä koira, joka tuhoaisi kaikki kojut. Tai ehkä se sittenkin söisi koirannaksu-ja herkkukojut aikalailla tyhjäksi ja samalla ajaisi kojun omistajat vararikkoon, mutta en tiedä, ketä se sellainen haittaisi. 

Päivä valkeni kauniina ja kirkkaana - tai ei niin kirkkaana ja aurinkoisena - mutta valkeni kuitenkin. Iltapäivälle oli ennustettu sadetta, ja tällä kertaa etana osui oikeaan ennustaessaan säätä tulevalle päivälle. Sateen riskin emme antaneet haitata, vaan lähdimme ajamaan suurelle, juuri leikatulle ruohokentälle, joka toimi tällä kertaa parkkipaikkana. Maanomistaja sai varmaankin ihan hienot rahat itselleen tuon paikan vuokrasta, sillä suuri ruohoparkkipaikka oli ängetty täyteen autoja, mutta liikenteenvalvojien ansiosta kuitenkin järjestelmällisesti ja siististi. Me saimme ''takarivistä'' paikan, ja lähdimme siitä kävelemään. Maksoimme sisäänpääsymaksun, ja kävelimme ~200 metriä, kunnes näimme paikan, josta lähtisi ilmainen bussikyyti itse messupaikalle. Pörri muuten pääsi ensimmäistä kertaa bussiin, ja käyttäytyi kuin olisi aina matkustanut bussissa! Sen kymmenen minuutin matkan aikana Pörri (tai kukaan muukaan) ei menettänyt hermojaan, ja bussista päästiin ulos selkeästi hengissä ja ilman sen suurempia traumoja. 

Messupaikalla lähdimme ensimmäisenä seuraamaan metsästyskoirarotujen esittelyjä. Sain takataskuuni kerättyä paljon uutta tietoa mm. ajavista ja seisovista metsästyskoirista, unkarinvisloista, ploteista, beagleista, suomen ajokoirista, jämpteistä, harmaista norjanhirvikoirista ja ties mistä muista! Lähes jokaisesta rodusta tuli kuvia, mutta niitä en viitsi täällä julkaista ilman omistajien lupia. Norjanharmaista löytyi myös yksi Pörrin sukulainen, sekä toinen harmaa, jotka molemmat olivat uroksia ja todella hienon näköisiä&hyvässä karvassa! 

Kun koiraesittelyt olivat loppuneet, tapasimme vanhoja tuttuja (tai minulle uusia ihmisiä, mutta vanhempieni tuttuja) vähän sattumaltakin, vaihdoimme kuulumisia heidän kanssaan ja muuten vain jutustelimme mukavia. Kävimme kuitenkin aika pian syömässä, ja tällä kertaa kojuksi valikoitui sellainen hieno koju, jossa oli puupöydät, ja muutamalla eurolla sai annoksen riistakeittoa, kahvia/mehua/vettä, sekä muistaakseni jälkiruokamunkin. Riistakeitto oli kyllä todella hyvää, vaikkakin ihan hirvittävänä kuumaa, ja mehu oli juuri sopivaa:) Pisteet siis kojun pitäjille mahtavasta tarjonnasta ja hyvistä ruoista näin jälkikäteen!

Ruokailun loputtua kiertelimme ja kaartelimme messupaikalla, katselimme kojuja niiden ulkopuolelta, käytimme Pörriä juomassa järvivettä ja muuta mukavaa. Tuli tavattua taas vanhoja tuttuja ja vähän uudempiakin tuttavuuksia, ja heidän kanssaan tulikin sitten juteltua oikeastaan kaikkialla. Ja ihan näin btw ilmoituksena, että lehmät osaavat lentää - yhdessä kojussa nimittäin oli pahvista (?) tehty lehmä, jonka siivet heiluivat ja se lensi edestakaisin kojun edustalla. Nyt se on siis todistettu, että lehmät tosissaan osaavat lentää!

Matkamme erämessuilla päättyi metrilakujen ostoon ja siihen, kun taivaalta alkoi ripotella kauniita sadepisaroita jokaisen siellä olijan päälle, jos ei siis pitänyt sadetta jossain kojussa. Metrilakujen voimalla raahauduttiin bussiin ja sieltä sitten autolle ja autolla sitten takaisin mökille. Päivä oli, varsinkin Pörrille, erittäin pitkä, yli neljä tuntia tuli nimittäin vietettyä ihmisvilinässä-ja hälinässä, mutta hienosti sekin jaksoi :) *peukku* Mökkiin päästyäni taisin käydä päiväunilla, jos oikein muistan, ja sen jälkeen loppuilta sujui televisiota katsellessa. 

Sunnuntaina 10.7

Lähdimme samalla kokoonpanolla kuin lähes aina kiertämään Ryläyksen kierrosta, joka on itsessään osa Herajärven kierrosta. Jos tuon Herajärven kierroksen lähtisi kokonaan kiertämään, matkaa kertyisi vaivaiset 60 kilometriä, joten tämä lenkki taisi olla lähempänä kymmentä kilometriä. 

Paikan päällä nousimme autosta (= minä ryntäsin kamera kädessäni), ja sillä aikaa, kun tavaroita purettiin ja laitettiin selkään, valokuvasin kaikkea eteeni sattuvaa. Kameran eteen eksyi siis kukkia ja puro, sekä lukuisia muita kökkäreitä. Tätä rataa jatkui vähän aikaa, mutta matkaan lähdettiin, kun tavarat olivat kasassa ja koira hihnan päässä. 

Säästä vain sen verran, että pilvistä oli ja sateen mahdollisuuskin oli olemassa, mutta onneksi sadetta ei sentään niskaan ropsahtanut ainakaan omien muistikuvien perusteella. Kovinkaan aurinkoisella tai lämpimällä säällä ei olisi Pörri kanssa voinut lähteä yhtään mihinkään, ellei halua aiheuttaa perheenjäsenelle kunnon lämpöhalvausta. Välillä tuo tosin kuulostaa vähän houkuttelevalta, lämpöhalvauksen saanut koira siis (vitsi), mutta ehkä ei sitten kuitenkaan...?

Kaikkeudessaan koko reitti sujui hyvin ja tasaiseen tahtiin, eikä mitään jäänyt erityisesti mieleen mahtavia maisemia ja hyvää seuraa lukuunottamatta. Päiväkirjaanikaan en ollut oikein mitään kyseisestä retkestä kirjoitellut, jotenka muistikuvien tueksi ei ole sitten mitään.

Pari juomistaukoa pidettiin (tosin ei suurien muurahaiskekojen lähellä), ja samalla saatettiin sitten laittaa mustaan aukkoonkin jotain syötävää. :D

Maanantai 11.7&tiistai 12.7

Maanantai oli ehkä maailman turhin päivä tuolla mökillä oleskellessa, sillä mitään ei tehty, mitään ei ajateltu, vaan vietettiin tavallista ja aina yhtä ihanaa mökkielämää sateita ja ukkosia odotellessa. Hyvä oli tosin pitää välipäivä kaiken toiminnan kanssa, Pörri ei olisi välttämättä jaksanut mitään toimintaa tämän päivän aikana. Maanantain suurin asia oli perhosentoukka, jolla oli erittäin kiire pihan koivuun. Siksipä tarkennus ei osunut vaan oli ihan pyllystä kotoisin, mutta ehkäpä sain jotain siedettävää aikaan?

 Tiistain piti olla lepopäivä, samanlainen kuin edeltäjänsäkin, mutta kuinkas sitten kävikään? Vähän hassusti varmaan, lähdimme nimittäin käymään Räsävaaran näköalatornilla, jonne meidän on pitänyt suunnata jo aikasempinakin vuosina, mutta emme vaan ole saaneet aikaiseksi. Jotenkin se on vaan jäänyt muiden asioiden varjoon, sillä näköalatorneilla on ennenkin käyty - mutta ei kyllä yhtä hienoilla kuin Räsävaara! Mökiltämme Räsävaaralle ajoi oman arvion mukaan jotakuinkin 20 minuuttia, josta itse tornille matkaa oli jalkapatikassa puolisen kilometriä, joka alkoi pienellä hiekkatien pätkällä ja jatkui ylöspäin suuntautuvalla metsäpolulla, joka jatkui tornille asti. 
Pörri ei torniin suostunut kiipeämään, ei sitten millään. Se suostui tallustamaan ylöspäin muutaman rappusen verran, mutta sekin tuotti vaikeuksia. Eikä Pörriä olisi muutenkaan otettu mukaan siihen parikymmentä (?) metriä korkeaan torniin, joten ensin isäni jäi koiran kanssa alas, ja muut menivät ylös. Tornista oli ihan mahtavat näkymät, eikä kunnollisia asuintaloja näkynyt missään - meitä ympäröi loppumattomalta vaikuttava metsä, järvet, lammet ja pari lähes huomaamatonta maatilaa jossain metsän keskellä. Tornin ylätasanteella oli kaksi penkkiä, ja koko torni oli hyvän, turvallisen, vahvan ja vankan oloinen, eikä kertaakaan tuntunut, että torni kaatuisi tai edes huojuisi tuulessa. Kameralla tuli kuvattua suunnilleen jokainen neliösentti siinä näkökentässä, eikä se siihen loppunut. Taivaskin piti valokuvata upeine pilvineen, ja kaikkein parhaiten se onnistui makaamalla tukevalla puupenkille kasvot sinistä maapallon kattoa kohti. Se hetki, jolloin Räsävaaran näköalatornissa oli, sai tuntemaan itsensä pieneksi kuin muurahainen, mitättömäksi kuin havunneulanen. Hienoa ja samalla karmivaa.

Kun oli isän vuoro tulla torniin, menin siskoni kanssa alas pitämään Pörriä, ettei se saa päähänsä vaikka karata (jonka se oli sataprosenttisen varmasti tehnytkin, jos hihnasta olisi päästänyt irti)... Menimme istumaan kivelle ja napsimaan kuvia kenestä muustakaan kuin Pörristä, ja 'muutama' onnistunut otos tarttui kameran muistikortille.
Lopulta tuli aika, jolloin piti lähteä kohti autoa ja matkaa kohti kotia. Autolle menimme tavallaan kiertoreittiä, joka oli pituudeltaan kilometrin verran. Autossa emme kuitenkaan matkanneet kovinkaan kauaa, vaan erään metsäautotien kohdalla pidimme taktiikkapalaverin ja päätimme, että pelkästään isäni ja Pörri jatkaisivat auton kyydissä. Muu porukka laitettaisiin jalkapatikkaan kävelemään tietä pitkin hetken matkaa, ja auto odottaisi metsäautotien päässä. No, eihän tuommoinen pikkukävely meille riittänyt, vaan halusimme kävellä samalla kokoonpanolla Kolin kaupalle, ja mahdollisesti jopa mökille asti. Tästä matkaa kertyi yhteensä suunnilleen 2,5kilometriä, ja kaupalla olikin hengähdystauon ja jäätelöiden paikka.
Hyppäsimme auton kyytiin, ja Loma-Kolin kohdalla poistuimme autosta ja päätimme, että nyt kävellään mökille asti, tuli mikä tuli! Emme ehtineet kävellä kuin vähän reilut puolitoista kilometriä, ja ''pieni lempeä kesäsade'', oikealta nimeltään kaatosade yllätti meidät. Isä yritti soitella perään, ja puhelin soikin, mutta litimärkinä vastaaminen ei oikein luonnistunut, ja pian tuttu auto kurvasi mutkan takaa ikkuna auki. Kysymyksenä oli, jatkammeko matkaa jalan  vai auton kyydissä, ja yhteistuumin jatkoimme jalkapatikassa kaatosateen kourissa.
Lopulta pääsimmekin mökille, ja loppuilta sujui sitten mukavasti umpijäässä, 40'c saunassa lämmittelemässä ja sen jälkeen villavaatteisiin kääriytyneenä sohvannurkassa. Että semmoinen lepopäivä se :'D

Ja vielä viimeiseksi...

Päivät Räsävaaran näköalatornilla käynnin jälkeen sujuivat aivan perus mökkielämän tavoin, lepäillen, lento-ja sulkapalloa pelaillen, fresbeetä heitellen, uiden, saunoen ja popcornia syöden. Kamerakin pääsi muutaman kerran mukaan vähän kaikkialle - retkille, ja ihan Pörrin kuvailuihinkin. Kaikki sujui oikein mainiosti ja elämästä nautittiin juuri siinä hetkessä ja juuri niin, kuin siitä kuuluukin nauttia kesälomalla parhaassa seurassa ja ihanassa ympäristössä! 

Perjantaina pakattiin haikein mielin, lauantaina siivottiin ja puoli yhden aikoihin lähdettiin ajamaan kohti Jyväskylää, johon osa porukasta jäi neljäksi päiväksi. Loma Kolilla oli aivan huippu, ja kun näitä kahta postausta on kirjoittanut, mielen perukoilla on herännyt suuri kaipuu takaisin tuohon mielen ja rauhan (&mielenrauhan) tyyssijaan, paikkaan, jossa on hienot auringonlaskut ja peilityyni järvi, iniseviä itikoita ja pöriseviä paarmoja koko ajan ympärillä. 

Tässä vielä pari kuvaa:

Huh, tuli edes tästä osasta lyhyempi kuin edellisestä. Kuvaoksennusta tulossa. Varautukaa ja suojatkaa itsenne, ettei oksennus vahingossakaan roisku päällenne.