85. Vihdoinkin totuuksia!

Moikka vaan kaikille!
Sain kerrankin varastettua kunnolla Matzun tietokoneen, ja saatte sitten tällä kertaa totuudenmukaisia kuulumisia ilman blogin kirjoittajan räikeitä, läpinäkyviä valheita. Kun kävin blogia läpi, meinasin pyörtyä lauseiden valheellisuudesta. Esimerkiksi näytteilyissä en toiminut hienosti, vaan esimerkillisen loistavasti, jos yhtään tätä asiaa tajuatte! No, tässä postauksessa saatte nähdä Sylvian ja Matzun ottamien kuvien lisäksi totuudenmukaista tekstiä, joten jos totuuksia kaipaatte, jääkää tänne vaan lukemaan!

Tosiaan, kuten Matzu on ilmeisesti maininnutkin, elämä täällä päin rullaa paikallaan omaa tahtiaan, eikä mikään häiritse elämän rauhallista kiertokulkua. Paitsi kaikki ne inhottavat haaskalinnut, kuten varikset ja harakat, joiden takia minun pitää olla koko ajan varuillani, sillä ne kärkkyvät koko ajan osingolle minun herkuistani. Onneksi olen haudannut suurimman osan, mutta kaikki välipalat ovat vapaata riistaa- ainakin niiden mielestä. Minä en kyllä anna periksi niille, saavat ihan rauhassa kärkkyä ruokiani- kuitenkin tuloksetta.
Ihmistätini on kuitenkin sitä mieltä, että minulle on hyvää liikuntaa juosta varisten ja harakoiden perässä päivittäin. Aika törkeätä, eikö kuntoni muuten ole tarpeaksi hyvä? Tietenkin se on! Ties vaikka Matzu olisi tehnyt sopimuksen varisten kanssa siitä, että ne yrittävät varastaa minun herkkuni, jotta joutuisin juoksemaan. Hyvinkin todennäköistä, ihmisiin kun ei ole luottamista...!
Variksia lukuunottamatta elämä sujuu todella kivasti ja rauhallisesti, ja tämän talon rutiinit ovat vihdoinkin tulleet tutuiksi näin vuoden tutustumisen jälkeen. Tai, olen osannut rutiinit ulkoa jo ties kuinka kauan, mutta nyt ne vasta osaankin! Joka päivä, klo. 13.00-15-30- aikavälillä pääsen vapaaksi takapihalle, ja olen siellä sen aikaa kuin haluan. Kun tahdon sisälle, pääsen sisälle. Olen vapaa päivälenkkiin asti, jonka jälkeen olen taas vapaa. Ruokailu on toki mielestäni päivän tärkeimpiä tapahtumia, mutta ei siitä sitten enää sen enempää!

Muistatteko postauksen, jossa oli kuvia siitä, kun jahtaan saippuakuplia? Jos se jäi huomaamatta, käy lukaisemassa se tästä linkistä, jos kiinnostaa. Silloin en saanut saippuakuplia kiinni, mutta eräänä kauniina päivänä tuulta ja ilmavirtauksia ei ollut kovinkaan paljoa, jonka takia pallot laskeutuivat suoraa päätä alaspäin, ja sain muutaman kiinni. Hupia ei kestänyt kauaa, sillä kaksijalkaiset huomasivat minun saavan ne helposti kiinni. Ja saippuakupla-aine ei ole syötäväksi tarkoitettu, joten homma lopetettiin siihen paikkaan ainakin joksikin aikaa... Todella mälsää, juuri, kun riemu oli nousemassa kattoon! Olin juuri saamassa hyvän draivin päälle, mutta sitten niitä kuplia ei tule- ei vaikka kuinka söpösti katsoin ja hyppäsin jopa päälle kerjäämään kuplia! Voitteko te ymmärtää, kuinka pettynyt olin, kun seurakin lähti siinä muutaman minuutin päästä saippuakuplien poistuttua ruokavaliosta? Voitte uskoa, miten pahalta se tuntui!

Mitään muuta ihmeellistä tänne ei oikein kuulu. Kevät on hyvässä vauhdissa, ja muutaman viikon päästä pääsen kiusaamaan vastakuoriutuneita linnunpoikasia, kun ne hyppäävät pöntöstä suoraan minun suuhuni, ja pääsen leikkimään niiden kanssa "joudu ravisteltavaksi tai lennä"- leikkiä, joka onnistui hyvin viime vuonna yhden linnunpoikasen kanssa. Uskon, että sillä oli silloin hauskaa, ja miksei linnunpoikasilla olisi tänäkin vuonna?
Ja, olen saanut uuden kaverin. Sen nimi on Simo, Simo Siili. Kun olin vapaana pihalla yksi yö, löysin Simon, tutummin Simpan, ja aloin leikkiä se kanssa hippaa. Se oli kyllä aikamoinen köntys, eikä sitä huvittanut leikkiä kanssani ollenkaan. Niinpä lähdin kostoksi ajamaan sitä takaa, ja haukkumaan sitä- kirjaimellisesti. Sitten, kun olin haukkunut Simppaa puoli tuntia tai pidempään, tuli aina yhtä ihana isäntäni katsomaan, mikä minulla on hätänä. Lähdin taas räkyttäen Simon perään, ja isäntäni ei oikein tykännyt siitä. Valitettavasti yöllinen hauska leikki loppui jossain vaiheessa, en vain muista, mihin se oikein loppui. Hauskaa minulla kuitenkin oli, vaikka ilo olikin lyhytaikainen!

Arvatkaapa, mitä olen huomannut lähes jokaisessa tapaamassani ihmisessä? He eivät elä täysillä tai hetkessä, vaan he miettivät ja murehtivat tulevaa ja muiden mielipiteitä, joten heiltä jää elämä elämättä täysin. Kaikkien pitäisi ottaa mallia meistä koirista, jotka elävät hetkessä. Me koirat osaamme ottaa kaikesta ilon irti, ja ilahduttaa omistajiamme "luvattomilla" tutkimusretkillä joen rantaan tai työmaalle. Otetaanko yhdessä voimaan sellainen kamppanja, että yritetään olla murehtimatta turhia ja elää hetkessä- kuitenkin ilman kaiken maailman oluita ja muita outoja, pahanhajuisia juomia? Ottakaa kaikki irti omasta elämästänne, teillä on vain tämä yksi elämä! Eläkää siis jokainen päivä kuin viimeinen päivä, se auttaa teitä tavoitteen saavuttamisessa.
Mukavaa keväänjatkoa teille kaikille, pitäkää hauskaa ja eläkää elämänne iloisina ja yritteliäinä! Toivottavasti onnistun ryöstämään koneen mahdollisimman pian, että pääsen kirjoittelemaan teille lisää totuuksia ilman valheita;)