4.5.2017

#344 Kaikuluotain

Minulla oli ihan hirvittävä ikävä Ferrarin selkään! Vaikka tyttönen ei ratsuna ole mitenkään helppo ja sen laukka on ihan hurjan haastava istua, tuli siitä minulle ihan hirveän tärkeä poni viime syksyn aikana. Kuten varmaan huomasitte, en nyt mennyt sillä pariin kuukauteen ollenkaan, vaan kisasin kahdet kisat Ventolla ja ratsastelin Bellalla alkuvuoden. Tauko teki hyvää, sillä nyt oli entistä ihanampi palata pikkuponin selkään ja tajuta, että on itse oppinut jotain - mikä tärkeintä, Ferrari on mennyt hurjan paljon eteenpäin ratsuna! 

Joskus saattaa tulla eteen tilanne, pattitilanne, josta ei keksi ulospääsyä - ainoa ulospääsy on jonkinlainen tauko tai lopettaminen. Itselläni iski pieni epätoivo talven aikana, kun tuntui, etten pääse etenemään Ferrarin kanssa mihinkään, koska omat taitoni eivät riitä sen ratsastamiseen. Tunsin itseni huonoksi, vaikka oikeasti edistystä tapahtui koko ajan, huomaamattani. Sen tajusi vasta jälkeenpäin. Tuossa tilanteessa oli paras vaihtoehto pitää pienoinen tauko, hengähtää, ajatella ja kehittää itseään ratsastajana, hakea kokemusta varmoilta hevosilta. 
Tässä postauksessa muutama julkaisematon kuva kesältä 2016 uusien kuvien puutteesta. Varoitus kukkahattutädeille: En edusta kaikissa näissä kuvissa!
Onhan Ferrarikin varma, mutta ei samalla tavalla, kuin esimerkiksi Vento. Ferrari on varma omasta tekemisestään ja siitä, että sen ratkaisut ovat oikeita. Se ei kovin helposti luota ratsastajaansa, vaan on kaikuluotain. Jos itse jännitän selässä vähänkin, muuttuu Ferrari hetkessä tikittäväksi pommiksi ja alkaa samalla tehdä omia ratkaisuitaan. Mutta silloin, jos selässä on rento ja luottaa poniin sekä laittaa sen töihin, se oikeasti kuuntelee, eikä hötkyile tai tuijottele omiaan. 

Ehkä Ferrarin viehätys onkin juuri siinä, että sen kanssa täytyy oikeasti keskittyä asiaan, rauhoittua, hengittää syvään, luottaa. Luottaa. Luottaminen on ainakin itselleni ollut todella hankalaa Ferrarin kanssa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut luottamaan siihen, että me onnistumme. Minä en onnistu. Ferrari ei onnistu. Me onnistumme tiiminä, yhdessä. Palkitsemme toisemme, kun sen aika on. 

Millä perusteella etupainoinen?
Siirrytään sitten kukkaruukusta asiaan. Sunnuntaina 30.4 pääsin pitkästä aikaa Ferrarin selkään. Olin toivonut sitä tunnille ja keskustellut myös erilaisista vaihtoehdoista opettajieni ja tallinomistajan kanssa. Yhdessä päätimme, että kokeilen, että miten homma lähtee käyntiin. Päätös oli oikea, ja vaikka tunnilla kaikki ei sujunut hyvin, sain kaikista tehtävistä pieniä onnistumisen rippeitä ja hyvän fiiliksen!

En voi sanoa, ettei poni olisi muuttunut tämän parin kuukauden aikana - kyllä se oli. Se kääntyi paljon helpommin ja oli hitusen rauhallisempi. Myös laukka oli mennyt eteenpäin niin, että pystyin ratsastamaan laukassa pienelläkin ympyrällä. Pudotukset raviin olivat kuitenkin omaa syytäni, en tukenut ponia tarpeeksi. Laukassa keskityin omaan rauhallisuuteeni ja siinä samalla yritin hienosäätää laukkaa vähän paremmaksi, ettei se olisi niin hakkaavaa ja etupainoista. Vasemmassa kierroksessa, joka on ponille hankalampi, sain noin kolme askelta, joissa Ferrari kantoi itsensä, astui paremmin alleen niin, että laukassa pystyi istumaan. Ne olivat pienet kolme askelta, mutta tärkeät kolme askelta. 
Jalan pitäisi olla "vähän" edempänä...?
Alkutunnista Ferrari oli sellainen kuin aina. Vähän piti seiniä tuijotella ja säpsyillä pari kertaa - se ikään kuin tarkisti, onko ratsastaja hereillä ja mikä hän on miehiään. Se kulki kivan rennosti, mutta tahti ei ollut tasainen. Pääasia kuitenkin, että se kuunteli minua koko ajan, vaikka ulkona sää oli kehno. Tunnin aikana säpsähdyksiä tuli suunnilleen kolme, eli ei mitään kovin suurta määrää. 

Tunnin aiheena oli hevosen asettaminen, taivuttaminen ja jumppailu. Taipuminen oli kovin vaikeaa, mutta asetuksesta sai välillä jopa kehuja. Ferrari ei protestoinut apuja vastaan mitenkään kummoisesti, mitä nyt yritti juosta alta, kun koskin taivuttavalla sisäpohkeella kylkeen. Lopulta ravissakin sai pari kivaa pätkää. Laukannostoja minulla oli ikävä. Ne ovat ne asiat, joista saamme Ferrarin kanssa lähes joka tunti kehuja - Ferrari nostaa ne niin täsmällisen hienosti ja ylämäkeen, että se tuntuu selkäänkin todella hienolta!
Tämän laukkaistunnan haluan kanssa saavuttaa - käsien paikka ❤
Verryttelyn jälkeen menimme vielä vähän väistöjä, joissa tuskanhiki meinasi nousta otsalle. Ei onnístu ei. Sieltä kuitenkin tuli taas ne pari hyvää askelta, jonka jälkeen loppuverkkasin kevyessä ravissa. Ponilla oli kiire johonkin, mutta annoin sen mennä vähän lujempaa - silloin se käyttää itseään paremmin. 

Mitäs muuten piditet vähän erilaisemmasta ratsastuspostauksesta?

4 kommenttia:

  1. Ferrari ja sä näytätte niin hyvältä ratsukolta, upeaa, että olet alkanut luottamaan siihen ♥
    Oli tämä kyllä ihana postaus, tykkäsin hurjan paljon! :)
    Tsemppiä treenailuun!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7.15

    Tosi kivan oloinen blogi sinulla, mielenkiintoisia postauksia ja hieno ulkoasu! :) (julkaisin vahingossa edellisen kommentin ennen kuin ehdin kirjoittaa sen valmiiksi) :D

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)