#350 Väsynyt, mutta onnellinen

Suvivirsi on nyt laulettu ja koululaiset ovat päässeet kesälaitumille. Useimmat ovat jo yo-juhlansa pitäneet, ja tunnelma on korkealla. Suomen kesä tarjoaa 13'c lämpötiloja, satunnaisia räntäsateita ja rankkasadekuuroja, kylmää tuulta ja joskus jopa hieman auringonpaistetta. Tallille mentäessä mukana on lähes poikkeuksetta kevyttoppatakki, fleece, pitkähihainen, tuulitakki ja kaikkea siltä väliltä. Mikään ei kuitenkaan voi poistaa sitä tosiasiaa, että nyt on oikeasti kesäloma. 

Oma alakouluni loppui 3.6 ja pääsin kesälaitumille hyvin fiiliksin todistus ja ruusu kädessä. Onnistunut puhe oli takana, ja pian kotiin päästyäni lähdin muutaman tunnin päähän ylioppilasjuhliin. Kotiin tulinkin vasta kahdentoista aikaan. 

-       -       -       -       -

Se niistä turhista höpöttelyistä... Rusthollin tunneilla on sujunut oikein kivasti parit viime kerrat. Kukalla olen mennyt sen kaksi kertaa ja Ventolla kaksi tuntia saman päivän aikana. Kukan kanssa meno on parantunut koko ajan, ja muutenkin tyttösen kanssa tuntuu synkkaavan oikein hyvin. Kukka on sellainen hyvän mielen hevonen, jonka kanssa ei voi lähteä tunnilta huonolla tuulella. Se on niin hirvittävän yritteliäs, reipas ja rehti, niin kuin suokit useimmiten ovatkin. 

Venton kanssa mentiinkin sitten torstaina 25.5 kaksi tuntia peräkkäin. Toinen tunti oli koulutunti, josta muistikuvia ei ole ollenkaan. Toisella tunnilla hypittiinkin minikavaletteja ja mentiin puomeja - oli kyllä mukavaa käydä vähän virkistämässä omaa mieltä! Puomeja oli toisella pitkällä sivulla loivan kiemurauran mukaisesti ja toisella pitkällä sivulla oli sitten kavaletti - puomi - kavaletti - sarja. Puomin ympärille piti aina tehdä voltti laukassa ja sen jälkeen jatkaa neljällä laukalla viimeiselle kavaletille. Venton kanssa oli kiva säätää askeleita ja välejä, ja hassut pomput olivat omia laskentavirheitä ja mokia. Muutenkin tunti meni Venton kanssa oikein kivasti, vaikka mitään erityisiä ahaa - elämyksiä ei tullutkaan. Myöhemmin niitä kyllä tuli, mutta niistä sitten vähän myöhemmin.

Kukalla pääsinkin sitten ratsastelemaan muistaakseni kaksi kertaa näiden tuntien jälkeen ja tamma oli sanalla sanoen ihan uskomaton ratsastaa! Se yritti niin täysillä ja teki parhaansa - ei siitä voi olla kuin ylpeä! Laukat onnistuivat kerta kerralta paremmin ja paremmin, pääsimme laukkaamaan jopa pari kierrosta putkeen ilman tippumisia. Mitään kulmia en tytön kanssa vielä laukassa ratsasta, enkä muutenkaan hirveä tiukkoja käännöksiä, sillä sen tasapaino ei ole siihen ihan riittävä. Muutenkin esimerkiksi lävistävät ravissa ovat hankalia, samoin esimerkiksi kolmikaariset kiemuraurat ja pääty-ympyrät, joissa mennäänn välillä uralle. Paljon se on kuitenkin jo parissa viikossa kehittynyt, ei voi kyllä valittaa!
Kun ensimmäistä kertaa nousin Kukan selkään, väistöt olivat oikeasti yhtä kidutusta vasemmalle päin (oikean jalan väistöt). Eivät ne seuraavillakaan tunneilla mitään helppoja olleet, mutta saatiin oikean jalan väistöissä jo muutama oikein hyvä askel. Kun askelet saatiin esiin, oli aina pitkien ohjien ja tuumaustauon aika, ettei homma mene liian hankalaksi.

Tähän väliin äärettömän laadukas puhelinräpsy...

Koska Kukalla on niin kivan pehmeät ja keinuvat askeleet, olin jo jonkin aikaa ajatellut, että uskaltaisiko sen satulan heittää mäkeen vaikka sitten loppuravien ajaksi. Hyvin menneen tunnin jälkeen, kun Kukka oli hienosti tsempannut ja olin saanut sen muotoon tasaisuutta ja takajalkoihin lisää poljentaa (ainakin pätkittäin), päätin kysäistä satulan poisjättämisestä. Olin oikeastaan vähän yllättynyt omasta olemisestani satulattomassa selässä, se nimittäin tuntui helpolta. Sain ilman satulaakin ratsastettua Kukkaa kivasti eteen alas, eikä oma tasapaino edes horjunut siellä selässä. Olen kyllä äärettömän ylpeä kukkaistytöstä ❤

Jep - tähän väliin varsakuvia, kun muut kuvat loppuivat.. Onhan tuo varsa kuitenkin aika söpö?

Venton kanssa koettiinkin 6.6. ahaa - elämyksiä. Ratsastin taas kaksi tuntia, kummatkin Ventolla. Ensimmäisellä tunnilla totuttelin kulttuurishokkiin, astetta kapeampaan selkään ja vähän tahmaisempaan menoon, joka ei lopulta ollutkaan niin tahmaista. Tuntuipa muuten hirvittävän oudolta ratsastaa Ventolla parin kerran Kukkailun jälkeen... Kummallakin tunnilla painotuttiin laukkatyöskentelyyn, joka sopi minulle oikein hyvin - niiden avulla Venton saa kivasti hereille ja muutenkin parhaiten työstettyä. Alkutunnista saimme (kummallakin tunnilla) verrytellä aika itsenäisesti volteilla, ympyröillä ja työskentelyllä, jonka parhaaksi näkee juuri siihen tilanteeseen. Aloittelin Venton kanssa isommilla ympyröillä ja pitkillä taivutuksilla & asetuksilla, joista sitten siirryin pieniin väistöpätkiin, siirtymisiin ravin sisällä ja pieniin voltteihin vähän suuremmalla taivutuksella. Vento oli oikein kivasti kuulolla, mutta sen verran kankea, että vasta toisen tunnin lopulla se alkoi kunnolla vertyä.

Ratsastustunneilla olen saanut kuulla paljon siitä, miten takapuoli pitää laittaa penkkiin ja keskittyä siihen, ettei jalka nouse. Laukannostoissa (+muissa askellajeissa) lähden helposti edistämään liikettä ylävartalollani sen sijaan, että käyttäisin enemmän jalkaa. Lonkat jäävät helposti jäykiksi, selkä jäkittää, kädet painuvat alas, kantapää nousee ja ties mitä muuta. Polvikin puristuu helposti satulaan, joka jarruttaa hevosen liikettä. 

Nyt sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja koko tunnin hoin itselleni, että istu satulaan, älä nojaa eteen. Kun tuota sitten tarpeeksi kauan itselleen jankkasi, ne kuuluisat istuinluut löytyivät sieltä ja vau, mikä muutos Ventossakin tapahtui. Eteenpäinpyrkimystä alkoi löytyä ja se alkoi kuunnella apuja paremmin, kun oma istuntani oli paremmassa kuosissa. Samalla koko istunta parani, kun löysin istuinluuni - toivottavasti ne löytyvät jatkossakin! 

Opettajan sanoin joku taisi vain naksahtaa päässäni. Joskus näitäkin tarvitaan, tilapäisiä mielenhäiriöitä ja naksahduksia. Tämän jälkeen saatoinkin sitten lähteä tunnilta ylpeänä saavutuksistani ja henkisesti väsyneenä kaikesta siitä itseni piiskaamisesta.

Tästä postauksesta en lähtenyt väsäämään niin jumalattoman pitkää, vaan kirjoitin vain sen, mitä mieleen tuli ja mikä vaikutti omaan silmään ja korvaan tärkeältä. Toivottavasti piditte postauksesta!

Olethan muuten jo linkannut Blogisi? Jos et, niin kiireen vilkkaa linkkailemaan -> Käyhän linkkaamassa :)

#344 Kaikuluotain

Minulla oli ihan hirvittävä ikävä Ferrarin selkään! Vaikka tyttönen ei ratsuna ole mitenkään helppo ja sen laukka on ihan hurjan haastava istua, tuli siitä minulle ihan hirveän tärkeä poni viime syksyn aikana. Kuten varmaan huomasitte, en nyt mennyt sillä pariin kuukauteen ollenkaan, vaan kisasin kahdet kisat Ventolla ja ratsastelin Bellalla alkuvuoden. Tauko teki hyvää, sillä nyt oli entistä ihanampi palata pikkuponin selkään ja tajuta, että on itse oppinut jotain - mikä tärkeintä, Ferrari on mennyt hurjan paljon eteenpäin ratsuna! 

Joskus saattaa tulla eteen tilanne, pattitilanne, josta ei keksi ulospääsyä - ainoa ulospääsy on jonkinlainen tauko tai lopettaminen. Itselläni iski pieni epätoivo talven aikana, kun tuntui, etten pääse etenemään Ferrarin kanssa mihinkään, koska omat taitoni eivät riitä sen ratsastamiseen. Tunsin itseni huonoksi, vaikka oikeasti edistystä tapahtui koko ajan, huomaamattani. Sen tajusi vasta jälkeenpäin. Tuossa tilanteessa oli paras vaihtoehto pitää pienoinen tauko, hengähtää, ajatella ja kehittää itseään ratsastajana, hakea kokemusta varmoilta hevosilta. 

Tässä postauksessa muutama julkaisematon kuva kesältä 2016 uusien kuvien puutteesta. Varoitus kukkahattutädeille: En edusta kaikissa näissä kuvissa!

Onhan Ferrarikin varma, mutta ei samalla tavalla, kuin esimerkiksi Vento. Ferrari on varma omasta tekemisestään ja siitä, että sen ratkaisut ovat oikeita. Se ei kovin helposti luota ratsastajaansa, vaan on kaikuluotain. Jos itse jännitän selässä vähänkin, muuttuu Ferrari hetkessä tikittäväksi pommiksi ja alkaa samalla tehdä omia ratkaisuitaan. Mutta silloin, jos selässä on rento ja luottaa poniin sekä laittaa sen töihin, se oikeasti kuuntelee, eikä hötkyile tai tuijottele omiaan. 

Ehkä Ferrarin viehätys onkin juuri siinä, että sen kanssa täytyy oikeasti keskittyä asiaan, rauhoittua, hengittää syvään, luottaa. Luottaa. Luottaminen on ainakin itselleni ollut todella hankalaa Ferrarin kanssa, mutta pikkuhiljaa olen oppinut luottamaan siihen, että me onnistumme. Minä en onnistu. Ferrari ei onnistu. Me onnistumme tiiminä, yhdessä. Palkitsemme toisemme, kun sen aika on. 

Millä perusteella etupainoinen?

Siirrytään sitten kukkaruukusta asiaan. Sunnuntaina 30.4 pääsin pitkästä aikaa Ferrarin selkään. Olin toivonut sitä tunnille ja keskustellut myös erilaisista vaihtoehdoista opettajieni ja tallinomistajan kanssa. Yhdessä päätimme, että kokeilen, että miten homma lähtee käyntiin. Päätös oli oikea, ja vaikka tunnilla kaikki ei sujunut hyvin, sain kaikista tehtävistä pieniä onnistumisen rippeitä ja hyvän fiiliksen!

En voi sanoa, ettei poni olisi muuttunut tämän parin kuukauden aikana - kyllä se oli. Se kääntyi paljon helpommin ja oli hitusen rauhallisempi. Myös laukka oli mennyt eteenpäin niin, että pystyin ratsastamaan laukassa pienelläkin ympyrällä. Pudotukset raviin olivat kuitenkin omaa syytäni, en tukenut ponia tarpeeksi. Laukassa keskityin omaan rauhallisuuteeni ja siinä samalla yritin hienosäätää laukkaa vähän paremmaksi, ettei se olisi niin hakkaavaa ja etupainoista. Vasemmassa kierroksessa, joka on ponille hankalampi, sain noin kolme askelta, joissa Ferrari kantoi itsensä, astui paremmin alleen niin, että laukassa pystyi istumaan. Ne olivat pienet kolme askelta, mutta tärkeät kolme askelta. 

Jalan pitäisi olla "vähän" edempänä...?

Alkutunnista Ferrari oli sellainen kuin aina. Vähän piti seiniä tuijotella ja säpsyillä pari kertaa - se ikään kuin tarkisti, onko ratsastaja hereillä ja mikä hän on miehiään. Se kulki kivan rennosti, mutta tahti ei ollut tasainen. Pääasia kuitenkin, että se kuunteli minua koko ajan, vaikka ulkona sää oli kehno. Tunnin aikana säpsähdyksiä tuli suunnilleen kolme, eli ei mitään kovin suurta määrää. 

Tunnin aiheena oli hevosen asettaminen, taivuttaminen ja jumppailu. Taipuminen oli kovin vaikeaa, mutta asetuksesta sai välillä jopa kehuja. Ferrari ei protestoinut apuja vastaan mitenkään kummoisesti, mitä nyt yritti juosta alta, kun koskin taivuttavalla sisäpohkeella kylkeen. Lopulta ravissakin sai pari kivaa pätkää. Laukannostoja minulla oli ikävä. Ne ovat ne asiat, joista saamme Ferrarin kanssa lähes joka tunti kehuja - Ferrari nostaa ne niin täsmällisen hienosti ja ylämäkeen, että se tuntuu selkäänkin todella hienolta!

Tämän laukkaistunnan haluan kanssa saavuttaa - käsien paikka ❤

Verryttelyn jälkeen menimme vielä vähän väistöjä, joissa tuskanhiki meinasi nousta otsalle. Ei onnístu ei. Sieltä kuitenkin tuli taas ne pari hyvää askelta, jonka jälkeen loppuverkkasin kevyessä ravissa. Ponilla oli kiire johonkin, mutta annoin sen mennä vähän lujempaa - silloin se käyttää itseään paremmin. 

Mitäs muuten piditet vähän erilaisemmasta ratsastuspostauksesta?

#337 Takkulan kisat 7.4

Bloggausinto on ollut todella alhainen viime aikoina koulukiireiden ja huonosti menneiden ratsastustuntien takia. Jaksaminen on ollut aika pohjamudissa moneltakin osin, ja erityisesti ratsastustunneilla on tuntunut, ettei mikään oikein onnistu. Laukannostot ovat yhtä kidutusta ja harjoitusravissa (ja ihan muutenkin) istunta on mennyt huonompaan suuntaan. Kädet heiluvat, en pysty istumaan alhaalla, ja apujenkäyttö on turhan ”kilttiä”, enkä vaadi hevoselta tarpeeksi. Katsotaan, jos tästä kuitenkin noustaan.

Sain radastani jopa videon, mutta koska en omista YouTube - tiliä ja video on liian suuri lisätäkseni sen bloggeriin, meidän täytyy nyt pärjätä parilla screenshotilla, jotka sain otettua videolta. Aluksi tarkoitukseni oli myös laittaa videolle tuomareiden kommentit (ja sen teinkin), mutta koska en saa videota lisättyä, kirjoitan ne normaaliin tapaan tuonne alemmas. Toivottavasti kuitenkin pidätte postauksesta!

Tässä postauksessa en kuitenkaan halua valitella omaa ratsastusta, vaan kirjoittaa 2.4 olleista kisoista, joihin loppujen lopuksi meninkin Ventolla, joka toimii jatkossa kisaratsunani, ainakin näillä näkymin. Kisat järjestettiin Takkulassa, Lahdessa. Rusthollista Takkulaan ajoi n. tunnin verran, ja matkan aikana ehtikin sitten jutustella kaikenlaista hevosten sairauksista itse kisasuoritukseen ja sen etukäteispuintiin. Matka sujuikin hyvin sutjakasti jutustellessa, ja paikan päällä pääsin nopeasti selkään.

Videosta suuret kiitokset @venkkuuuw, ja samoin luvasta käyttää videota eri tavoin ❤

Luokka, jonka menin, oli HeC:2 2000, joka ei varsinaisesti ole (tai sen ei ainakaan pitäisi olla) mitenkään erityisen vaikea ohjelma - siitä saa hyvät prosentit pelkästään oikeassa askellajissa ja oikealla tiellä pysymisestä. Mitään taipumista tai peräänantoa ei vaadita, pelkästään oikea askellaji ja teiden seuraaminen. Tässä ohjelmassa oli 22 lähtijää, joista viisi oli Rusthollista. 

Ehdin tehdä sopivan pituisen verryttelyn, ensin pikkumaneesissa ja sen jälkeen kentällä + hetki ison maneesin verryttelyalueella. Sain Venton verryttelyssä kivaksi, mutta en tarpeeksi reaktiiviseksi. Tämä johtikin radalla laukannoston ja askeleenpidennysten epäonnistumiseen. Muutenkin laukannostot ovat olleet itselleni hankalia ja tekniikka niiden osalta on aivan hakusessa... Oli todella erilaista ratsastaa hitaammalla ja "laiskemmalla" hevosella Bellan ja Ferrarin jälkeen, joten oma ratsastuskaan ei ollut ihan sitä parasta. 

Verryttelyssä en tosiaankaan tehnyt mitään ihmeellistä, asettelin, taivuttelin, tein ympyröitä ja parit laukannostot. Yritin saada ponin mahdollisimman energiseksi ja reaktiiviseksi, mutten voi sanoa saavuttaneeni sitä kovinkaan hyvin. Jos jotain hyvää tästä keksii, niin pystyin olemaan rauhallisempi, kuin aiemmissa kisoissa, eli en jännittänyt niin paljoa, kuin aikaisemmin. 

Kun sitten sain luvan siirtyä itse kisaradalle, näytin Ventolle katsomon ja tuomaripäädyn, mutta siltikin poni vähän jännitti kumpaakin, jonka huomaa ratavideolta. Outoa kyllä, myös C- tason luokassa oli kaksi tuomaria, joista (uratuomari) ei tykännyt ollenkaan ja toinen (päätuomari) tykkäsi vähän enemmän. Numerot näiden kahden tuomarin välillä vaihtelivat suuresti, ja kyllä kummastakin huomasi, ettei teidenratsastus ole ihan kohdillaan...

Kokonaisuutena rata oli ihan siisti ensimmäistä laukannostoa lukuun ottamatta. Mitään sen suurempia mokia ei ollut, ja muistin jopa radan. Asiat eivät kuitenkaan tapahtuneet ihan pisteessä, ja askeleenpidennykset olivat heikot. Laukkalävistäjillä Vento ei vaihtanut laukkaa, vaikka toisella niistä en saanutkaan ponia pidetyksi laukalla ihan loppuun saakka. 

Jos ensimmäistä laukannostoa ei oteta lukuun, laukat olivat omasta mielestäni se paras osuus radasta, koska laukassa Vento oli kaikkein rennoin ja melkein koko ajan alhaalla. Toki tahti ja tempo olisi voinut olla parempikin, mutta annetaan armoa.

Kuten jo postauksen alussa sanoin, ei oma istuntani ollut parhaimmillaan. Satulassa en kyllä pompi, mutta kädet ovat turhan suorat ja alhaalla, ja selkä vähän kyyryssä, eli paino ei ollut kokonaan istuinluilla, vaan pääasiassa jalustimilla. Tästä on suunta ylöspäin, ainakin toivottavasti! Tässä kuitenkin kummankin tuomarin antamat arvosanat ja kommentit, joista sain selvää → Ut tarkoittaa uratuomaria ja Pt päätuomaria. Tähän en laita kirjaimia, joissa/joiden välillä tehtävät tehdään, koska uskon, että pelkillä tehtävillä pärjätään:)

1. Radalle harjoitusravissa, pysähdys - tervehdys - harjoitusravia, oikealle ↠ Pt: 6.0, Riittävän suora, muttei linjalla.     Ut: 6.0

2. Keskiympyrä oikealle ↠ Pt: 6.0, Tahdikas, voisi olla lennokkaampi, ratsasta tie loppuun.     Ut: 4.0, Huono tie.

3. Täyskaarto ↠ Pt: 6.0 Tahdikas.     Ut: 5.0, Uralle asti.

4. Keskiympyrä vasemmalle ↠ Pt: 6.0     Ut: 5.5

5. Täyskaarto ↠ Pt: 6.0     Ut: 6.0

6. Pysähdys - peruutus 4 askelta - harjoitusravia ↠ Pt: 5.0 Jähmeä peruutus, huolellisesti pisteeseen.     Ut: 6.0 Pysähdys ei pisteessä

7. Askeleen pidennys keventäen, harjoitusravia ↠ Pt: 5.5 Vaatimaton     Ut: 6.5 Tahdikas

8. Askeleen pidennys keventäen, harjoitusravia ↠ Pt: 6.0 Alussa pieni ero.     Ut: 6.5 Hyvä kulma

9. Keskikäyntiä ↠ Pt: 5.0 Selkeämpi irtonaisuus ja nelitahtisuus.     Ut: 6.0

10. Harjoitusravia, harjoituslaukkaa (vasen) ↠ Pt: 5.0 Tahti kiihtyi, nosto myöhässä     Ut: 5.0 Nosto myöhässä

11. Keskiympyrä ↠ Pt: Tahdikas, saisi olla ? ja lennokkaampi     Ut: 6.0

12. Suunnanmuutos, harjoitusravia ↠ Pt: 6.0     Ut: 6.0

13. Harjoituslaukkaa (oikea) ↠ Pt: 6.0     Ut: 6.0

14. Keskiympyrä ↠ Pt: 6.0     Ut: 4.0 Ratsasta kulmaan

15. Suunnanmuutos, harjoitusravia ↠ Pt: 5.5 Lopussa putosi raviin, tie ok     Ut: 6.0 Epäsymmetrinen, litteä voltti (Ihmettelen kommenttia tässä kohtaa!)

16. Vasemmalle, vasemmalle, pysähdys - tervehdys ↠ Pt: 7.0 Kääntyy kauniisti ja tasapainoisesti, huolellisempi pysähdys.     Ut: 6.0

Eihän tuossa siis sinällään mitään kovin epäonnistunutta tai pahaa ole, mutta tosiaan ne tiet ja laukannostojen onnistuminen oikeassa kohtaa. Lisäksi eteenpäinpyrkimyksen pitäisi olla parempi, mutta muuten ei mitään sen suurempaa. Aina on toki korjattavaa! Tässä vielä alakerran pisteet ja lopulliset prosentit:

Ratsastajan vaikutus hevoseen ↠ Pt: 6.0     Ut: 6.0

Ratsastajan asento, istunta ja apujenkäytön moitteettomuus ↠ Pt: 6.0     Ut: 6.0

Oikeiden teiden seuraaminen ↠ Pt: 7.0     Ut: 5.0

Prosentit: Uratuomari antoi prosentteja 56.591% (Huhhuh, vähän parantamista vielä, sen verran huonot prosentit...). Päätuomarilta prosentteja herui ruhtinaalliset 59.545%, joka sekään ei lämmitä mieltä ainakaan liikaa. Nämä yhteenlaskettuna toivat kotiin prosentit 58.068%. 

Näin päätuomari kirjoitti loppukommentteihin: "Kun ratsastit keventäen, hevonen rentoutui. Ratsastit siististi ja eleettömästi, uskalla vaatia, kuten lopussa!"

Uratuomari puolestaan kirjoitti näin: "Ratsasta huolellisemmin uraa pitkin ja samalla kulmiin+pyöreät ympyrät ja *jotain josta en saa selvää*."

Kokonaisuutena siis ihan tsemppaavat loppukommentit, ja voin allekirjoittaa myös uratuomarin antamat huonommat pisteet. Päätuomarihan ei tarkalleen näe, miten ratsastan kulmat ja miten menen uralle, kun taas uratuomari näkee melkein kokonaisvaltaisemmin nämä asiat. Nyt vaan tarkkuutta teihin - treenit jatkuvat kovalla vauhdilla kohti Järvenpään kisoja, jonne olemme lähdössä heti 23.4!

Vaikka itse en mitalisijoille päässytkään, lähti Rustholliin silti ruusukkeita - onnittelut siis muille hienoista radoista ja jopa sijoituksista! Kiitän koko Rusthollin porukkaa tuesta, kyydeistä ja hevosten lainasta, sekä ennen kaikkea seurasta ja mahtavasta päivästä! Iso kiitos @venkkuuuw videosta ja luvasta käyttää sitä esim. screenshoteissa ❤

Miten postaus oli sinun mielestäsi toteutettu?

Olivatko screenshotit hyvä vaihtoehto, kun varsinaisia kuvia en saanut, enkä saanut videota lisättyä?

Miten tällaiset kisapostaukset pitäisi mielestäsi toteuttaa?

#334 Mitähän tästäkin tulee?

Mennään kerrankin suoraan asiaan! Olen päässyt nyt muutamaan kertaan treenailemaan Bellalla, ja joka kerta poni on tuntunut paremmalta ja paremmalta! Ehkäpä se johtuu siitä, että olen käynyt monen eri opettajan tunneilla, saanut jokaiselta uusia vinkkejä ja yrittänyt yhdistellä niistä parhaita? Tässä postauksessa yritän vähän avata omaa järjenjuoksuani teillekin, mutta pääasiassa tämän postauksen tarkoitus on selvitellä omia ajatuksiani ja selvittää ne itselleni. 

Ensinnäkin, olen tullut hulluksi. Olen osallistumassa Bellalla kisoihin jo 2.4. Kisat pidetään Lahdessa, Takkulassa, ja tuossa paikassahan en ole ikinä käynyt. Osallistun kisoihin vieraassa paikassa lähes vieraalla hevosella, jonka selässä olen tätä postausta kirjoittaessa ollut alle kymmenen kertaa. Luokka sentään on vain HeC:2 2000, joka on itse asiassa lempiohjelmani C-tason ohjelmista. Ei tarvitse muuta, kuin pyöritellä muutama pääty-ympyrä ja that's it. Olo on vähän epävarma myös sen takia, etten ole päässyt yhtäkään kertaa ratsastamaan Bellalla kentällä, eikä sitten edes puhuta suorasta urasta. Vauhtia saattaa olla vähän liikaa, mutta en usko, että Bella keksii mitään konnankoukkua minun, tai muiden iloksi. Onhan se kuitenkin kierrellyt estekisoissa, eikä se säiky yhtään mitään. 

Vauhti onkin ehkä suurin huoleni, ja sen lisäksi se, että en tosiaankaan ole koskaan ratsastanut Bellalla a) harjoitusravia pidempään kuin pari askelta b) ratsastanut kentällä c) ratsastanut askelenpidennyksiä ja d) ratsastanut suoraa uraa pidempään kuin 15metriä. Askelenpidennykset ratsastan ainakin todella varovasti, jotta saan ponin varmasti kunnolla kiinni. Voisi jopa olla lisäämättä itse sitä pohjetta, antaa ponin hoitaa homma. 

Onneksi kuitenkin tiedän, ettei tuo vanha rouva säiky yhtään mitään. Ei sitten mitään. Yksikin tunti muut hevoset tunnilla säikkyivät jytinää maneesin ulkopuolella, mutta Bellan kanssa pystyi jatkamaan normaalisti pohkeenväistöjä ilman korvan lotkautustakaan. Jo se antaa minulle lisää itsevarmuutta, mutta sitä tuovat myös hyvin menneet treenit ja koko ajan parantuva yhteistyö, ponin ikä ja kokemus, sekä hyvä palaute, jota olen saanut myös muilta, kuin ratsastuksenopettajiltani. 

Nyt, kun pääsimme ratsastustunteihin asti, voisin nopeasti selostella vähän tuntien kulusta. Sattumoisin en nyt muista, mikä sunnuntai se oli, mutta se saattoi olla 12.3. Tunnin opettaja oli kipeänä, joten meillä oli toinen opettaja (nimiä en nyt kerro). Koko tunnin käytimme hevosten rentouteen, emmekä tehneet sen kummempia temppuja. Pääasiassa pyörimme volteilla ja ympäri maneesia, mutta muutama suunnanvaihtokin mahtui mukaan. Ensin haimme hevoset käynnissä rennoiksi, ja vasta, kun käynti oli hyvää, siirryimme raviin.

Ravissa Bellalla oli vähän turhan paljon vauhtia, mutta kun olin tarpeeksi verrytellyt ponia, oli se todella hyvä! Ensimmäistä kertaa sain takajalatkin kunnolla polkemaan sinne mahan alle, ja askel oli paljon pidempää ja joustavampaa, kuin tätä aikaisemmilla kerroilla. Laukannostot nyt olivat vähän mitä olivat, mutta itse laukka - vau! Olihan siinä hakemista, mutta pikkuhiljaa laukka parani ja parani, kunnes lopulta oli todella hyvää ja rentoa. Eikä tarvinnut tehdä selässä melkein mitään muuta, kuin rentoutua, olla paikallaan ja rauhassa. 

Tunnin teemanahan oli siis ratsastaminen istunnan avulla. Ei, tämä ei ollut istuntatunti, mutta tämä oli tunti, jolla opittiin luottamaan ratsuihin. Mitä enemmän luotat ratsuusi, sitä enemmän se luottaa sinuun. Niinpä, ja kun toimin rauhassa, sain Bellan siirtymään raviin ja käyntiin todella pitkällä ohjalla, pelkästään ottamalla pienen pidätteen, istumalla ja sanomalla sooh. Laukassa otin myös parit lisäykset kevyessä istunnassa, ja poni tuli todella hyvin takaisin pelkän istunnan avulla.

Tältä tunnilta otin mukaan hevoseen luottamisen ja oman ratsastuksen rauhallisuuden tärkeyden, ja niistä olikin apua seuraavilla tunneilla. Se, että uskalsin luottaa Bellaan ja tajusin, ettei se lähde mihinkään, oli itselleni suuri askel. Tämän jälkeen tajusin, että voin luottaa siihen ikuisesti, ja ettei se koskaan tule tekemään minulle mitään. Tajusin, että se on minulle suunnattoman tärkeä, ja etten voisi enää ikinä luopua siitä. 

Seuraavalla tunnilla opettajamme oli poissa, joten meillä oli eräs toinen opettaja. Tälläkin tunnilla keskityimme hevosten rentouteen ja siihen, että ne kuuntelevat meitä, ratsastajiaan. Sain monta kertaa kuulla siitä, että jalka pitää laskea alas ja ottaa ohjat käteen. Paljon oli myös puhetta siitä, että Bella ei haluaisi hyväksyä tuntumaa taikka pohjetta, vaan aina, kun antaa jonkun avun, se haluaisi lähteä juoksemaan alta. Tämän kanssa taisteltiin koko tunti, ja lopputunnista poni olikin superhyvä. 

Saimme tällä tunnilla huimat kolmen minuutin välikäynnit, jonka jälkeen rääkki jatkui. Ohjat käteen ja kunnolla, vaikka poni nostaisikin pään kattoon ja katsoisi yläkautta silmiin. Kun tuntuman vaan jaksaa pitää rauhallisena, asetella ja taivutella, sekä muistaa ratsastaa pohkeella, niin kyllä se sieltä rentoutuu.

Laukassa sama linja jatkui. Rauhallinen ja tarkka nosto, ei mitään kaahotusta laukassakaan. Istu, istu, istu. Pohkeet kiinni, älä päästä pohkeita irti kyljistä. Pidä tuntuma, hyvänen aika, ei se poni voi rentoutua, jos sitä tuntumaa ei ole! Kädet hevosen harjan päälle, istu, tee voltti, HIDASTA! Kaikenlaista ohjetta sieltä tuli, ja vielä viisi minuuttia ennen tunnin loppumista harjoittelin laukannostoja ja hidasta, mutta aktiivista laukkaa. 

Loppuraveissa menin sitten ihan kevyttä ravailua ja voltteja pidemmällä ohjalla, mutta TUNTUMALLA. Ohjat saa antaa kokonaan pitkäksi vasta loppukäynneissä. Jatko-ohjeeksi tuli myös välikäyntien aikana puuhailla jotain ponin kanssa ja pitää tuntuma, sillä muuten koko tunnin aikana tehty työ valuu pois.

Kyseinen tunti oli todella hyödyllinen! Ohjeita tuli paljon, mutta myös sitten niitä kehuja, kun meni hyvin. Tunti ei sinänsä mennyt erityisen hyvin, mutta sain todella paljon työkaluja yhdisteltäväksi muiden ohjeiden kanssa. Fiilis oli todella iloinen ja ennen kaikkea helpottunut tunnin jälkeen - annoin todellakin kaikkeni ja se kannatti. Tältä tunnilta poimin mukaan erityisesti sen, että ohja saa olla lyhyt ja koko ajan täytyy puuhata jotain, jottei työ mene hukkaan. Pohkeet kiinni, eikä rallikisameininkiä yhtään missään. Emme ole esteradalla. Laukassa sain Bellaa jo rentoutumaan, ja opettaja sitten kehuikin sitä. Mutta sen jälkeen sain kuulla, että tuosta se pitäisi vielä saada pyöreäksi. Eli kehuja tuli, mutta heti perään uutta neuvoa. Rankkaa, mutta myös palkitsevaa. 

Sunnuntaina 19.3.2017 oli viimeisin tunti, jolle pääsin. Kuten tuossa alussa jo kerroin vähän ympäripyöreästi, opin tällä tunnilla luottamaan Bellaan. Käytin kahden edellisen tunnin ohjeita yhdisteltynä; rentous, jämäkkyys, apujen hyväksyminen, rauha. Kun kaiken tämän yhdisti, palaset loksahtivat jotenkin kummasti paikoilleen. Tosiaan, maneesin vierestä kuului jytinää hevosten laukatessa tarhoissa edestakaisin. Muut hevoset vähän ihmettelivät tätä ja hitusen säikkyivätkin, mutta Bella-kulta se ei lotkauttanut korvaansakaan. Jatkoimme vain annettua tehtävää, enkä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota. Tajusin, että Bella on tähän tilanteeseen, jossa olen, juuri oikea ratsu minulle. Tämän tunnin sain myös kommenttia muilta tunnilla olleilta, että näyttää siltä, että Bellan ja minun yhteistyö toimii. Sain kuulla myös, että näyttää siltä, kuin Bella tykkäisi työskennellä kanssani. 

Tämä on juurikin se asia, johon pyrin pääsemään joka tunti, joten nämä kehut lämmittivät kyllä mieltä. Haluan, että hevoset tykkäävät työskennellä kanssani, että ne voivat luottaa minuun. Ilmeisesti minun täytyy vain luottaa niihin ja olla lempeä, mutta kuitenkin rajat asettava ja jämäkkä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, siitä olen aivan varma!

Tunnilla pyöriteltiin aluksi voltteja, kuten joka tunti. En tiedä, kuka Bellalla oli viimeksi mennyt, mutta se oli todella vetreä ja rento jo aluksi, eikä halunnut kaahottaa ollenkaan menemään. Itse en sitä nimittäin tuohon tilaan saa ratsastettua, joten sillä oli joku taitava ratsastaja mennyt aika varmasti edellisenä päivänä. Ponia oli kuitenkin superhelppo ratsastaa ja se otti avut vastaan hienosti. Tuossa tunnissa oli jotain maagista, sillä Bella oli jotenkin täydellinen ❤. 

Laukassa Bella tuli helposti rentoon, mutta kuitenkin aktiivisesti pyörivään laukkaan parin askelen kiihdytyksen jälkeen, mutta uskon, että myös oma rauhallisuuteni ja ainakin kuviteltu rentouteni edistivät asiaa. Olen huomannut, että juuri nyt rentous, rauhallisuus ja jämäkkyys ovat avain aivan kaikkeen. 

Jatkoimme tuntia pohkeenväistöillä. Aluksi tulin itse aivan liian loivaa väistöä, mutta kun opettaja tästä muutamaan kertaan huomautti, niin sain vähän jyrkempää ja parempaa väistöä. Vauhtia piti ottaa todella paljon pois, jotta sain ponin väistämään takaosastaankin, mutta lopuksi sain sitten ratsastettua väistöt pääasiassa painoavuilla, mutta myös pienellä pohkeen painalluksella.

Tunnista jäi todella kiva fiilis ihan kokonaisuudessaankin, ja tallilta lähdettiin taas kerran hymyillen. 

-       -       -       -       -

Edistys on ollut todella nousujohteista, ja alan pikkuhiljaa löytää ponista niitä oikeita nappuloita ja luottaa siihen, että se todellakin pitää minut selässään. Tällä hetkellä poni kulkee vähän pitkänä, vaikka takaosa pyöriikin ihan hyvin siellä alla. Pitäisi siis ajatella, että nostan etuosaa enemmän ylöspäin, eli hidastan vähän edestä, mutta yritän kuitenkin pitää takajalat aktiivisina. Hankalaa, mutta hyvä tulee!

Kuvapula on tällä hetkellä ihan kamala, eikä näiden kuvien laatu päätä huimaa, pokkarilaatuisia kun ovat. Halusin kuitenkin postaukseen kuvia, ja sain vähän ideaa muiden blogeista, joten muokkasin näitä vähän enemmän sitaateilla varustettuna. Mitä mieltä olette näistä? Pitäisikö tällaisia tehdä useamminkin?

Mitä muuten piditte vähän erilailla toteutetusta ratsastuspostauksesta? Haluaisitteko tämän tyylisiä jatkossakin?

#331 Asiat auki

Ratsastustuntipostauksia en ole kirjoitellut hurjan pitkään aikaan, ja syy on yksinkertaisesti se, että asiat ovat olleet auki ja jopa vähän painaneet melkein tietämättäni. En ole halunnut kirjoittaa mitään, mitä ei tule saamaan kokonaan pois, joten olen keskittynyt enemmän Pörristä kirjoittamiseen. Tämä kevät tulee muutenkin olemaan ainutlaatuinen, en tiedä siitä, tuleeko siitä hyvä, mutta uskon niin. Työtä joutuu varmasti tekemään koko muurahaiskeon muurahaisten edestä, mutta eiköhän se palkita. Saatte kyllä tietää aikananne.
Tässä postauksessa kuitenkin paljastuu yksi niistä muuttujista, vaikka en vielä tätä kirjoittaessakaan tiedä, mitä minun pitäisi kirjoittaa. Ehkä pitäisi olla kirjoittamatta, mutta tässä sitä mennään.

Ratsastustunnit menivät helmikuussa pääosin todella hyvin! Koko helmikuun menin oikeastaan pelkällä Bellalla, tosin yhden koulutunnin menin Ventolla ja yhden kavalettitunnin Unolla. En näistä ala mitään romaaneita kirjoittamaan, koska jokaisella tunnilla on tehty vähän samantyyppisiä asioita. Jotain haluan näistä kuitenkin avata →

Ferrari

Ihan helmikuun alussa pääsin hyppäämään Venton selkään. Tuo kyseinen selkä on tullut viimeisimmän puolen vuoden aikana jo kohtuullisen tutuksi, koska olen mennyt sillä kohtuullisen paljon. Viime syksynä keskityin enemmän Ferrariin, mutta välillä kävin myös Venton selässä. Tuo tunti aloitettiin väistöillä, joissa itse lähdin säätämään ihan liikaa ja hermostuin ponille, kun kaikki ei onnistunut. Sain kuitenkin tilanteen tasoitettua ja hyviä väistöjä aikaiseksi. Tunnilla ongelmana oli myös vähän liian kova käsi, mutta kun tunnin puolessa välissä löysin kevyemmän tuntuman, alkoi Ventokin rentoutua. Lopputunnista poni oli todella hyvän ja pehmeän tuntuinen!

Ferrari

Sen jälkeen pääsinkin tutustumaan aivan ihanaan, vähän vanhempaan (-95 syntyneeseen), mutta energiseen tamma-mamma Bellaan. Tarkempi esittely löytyykin ratsut-sivulta, käykääpäs kurkkaamassa, jos haluatte ponista vähän enemmän tietoja. Itseäni vähän jännitti se, millainen poni on ratsastaa ja erityisesti se, että saanko hallittua sitä haluamallani tavalla. Ehkä kaikkein päällimmäisenä oli jännitys siitä, menenkö ihan lukkoon, jos poni meneekin vähän kovempaa (vanha ongelma, nyt jo takanapäin - kiitos siitä Ferrari ja Bella!). Tunti meni kuitenkin ihan superhyvin, ja nappulat tuntuivat löytyvän todella nopeasti. Kemiat kohtasivat todella kivasti, ja siitä tunnista lähtien tie on ollut vahvasti nousujohteinen. Ehkä välillä meno on hitusen liian reipasta, mutta kuitenkin toimivaa - hyviä pätkiä tulee ihan ilman kumppareitakin. Yllätyin eniten siitä, että pystyin oikeasti ratsastamaan ponia, vaikka se menikin vähän reippaammassa tempossa. Ei se enää haitannut, tuntui vain vapauttavalta. Pelko on siis takanapäin.

Bella

Meninkin koko helmikuun Bellalla, ja meillä meni superhyvin. Jokaisen tunnin jälkeen palasin talliin hymy korvissa asti, ja olisihan se hymy ehkä ulottunut vähän pidemmällekin. Bellan kanssa tunsin oikeasti onnistuneeni edes jossain jokaisen tunnin jälkeen, ja se on harvinaista. Ainakin minulle itselleni, toivottavasti ei teille. Huomasin, että Bella on helpompi ratsastaa kuin Ferrari, vaikka niissä on todella paljon samaa. Aivot raksuttivat kovaa tahtia.

Pääsin kuitenkin helmikuussa ratsastamaan Ferrarillakin kuukauden jälkeen. Tämä tapahtui ihan helmikuun loppupuolella, saattoi olla viimeinen tunti koko helmikuusta. Olisiko ollut helmikuun viimeinen sunnuntai? Ferrarin selässä tuntui ihanan tutulta, koko poni oli ennallaan. Energiaa tosin löytyi, muttei liikaa. Ferrarin kanssa meni ihan mukavasti, mutta laukat olivat taas hiukan ongelmalliset, koska itselläni ei ole vielä tarpeeksi taitoja ratsastaa laukkaa niin, että se pysyisi yllä, mutta tasapainossa. Niin monta muuttujaa.

Vento

Nyt teemmekin pienen aikahypyn maaliskuun alkuun, kun olin korvaustunnilla. Yllätyin, kun listassa luki kohdallani Uno, nätti ja osaava New Forest-ruuna. Siitä ei ole tainnut olla ennen puhetta? Tunti olikin sitten puomi-kavalettitunti, ja voin sanoa, että oli erittäin virkistävää! Alkuverryttely oli nopea, mutta tehokas. Uno-poni oli hereillä ja valppaana, mutta jaksoi kuitenkin kantaa itsensä hienosti ja kuunnella minua. Ravissa ylitimme muutamaan kertaan yksinäisen puomin, mutta muuten alkuverryttely oli aika tavallinen, joskin itsenäinen sileänverryttely. Laukassa tehtävänä oli yksinkertaisesti nousta kevyeen istuntaan ja laukata niin kovaa, kuin ponit jaloistaan pääsevät. Ilma vaan suhisi korvissa ja huulet lerpattivat korvissa!

Pian aloitimme hommat, eli tulimme muutamaan kertaan maneesin keskellä olevat kolme ravipuomia. Uno teki hommat kiltisti, ja tällä kertaa kaikki toimi. Otimme mukaan laukkaa niin, että puomien jälkeen sai nostaa oikean tai vasemman laukan ja valita suunnan mielensä mukaan, kunhan olisi myötälaukka. Ennen puomeja ravisiirtyminen ja sama juttu uudestaan. Uno alkoi vähän ennakoimaan tätä tehtävää ja sen takia suorittamisesta tuli vähän kiireistä, mutta muuten sujui hienosti! Tulimme  vielä pariin kertaan laukassa kavaletin (nro. 2. piirustuksessa), ennen kuin aloimme tulemaan lyhyttä rataa. Ensin siis ravipuomit, laukannosto, käännös vasemmalle, laukassa kavaletti (nro. 2 kuvassa) , laukassa takaisin ravipuomeille ja ravisiirtyminen, puomit, käännös oikealle ja laukannosto, sekä toinen kavaletti laukassa (nro. 3 kuvassa). Toivottavasti joku sai tuosta edes jotenkin selvää... Unon kanssa menin tämän radan vain kerran, ja se meni - vaikka itse sanonkin - hyvin, mutta aikas reippaassa temmossa. Paikat kavaleteille olivat itselläni vähän hakusessa, mutta poni pelasti ❤

Kun ensimmäinen rata oli mennyt hyvin, vaikeutti opettaja tehtävää. Voin sanoa, että hampaat alkoivat vähän kalista, kun kuulin tehtävänannon, mutta poni pelasti taas! Ravipuomit menivät kiireisissä merkeissä, jonka jälkeen nostin vasemman laukan, käännyin vasemmalle ja menin ensimmäisen kavaletin yli (nro. 2 kuvassa). Sen sijaan, että olisin jatkanut vasemmalle, tulikin jyrkkä käännös oikealle ja ravisiirtyminen. Tämä meni superhyvin, ja pääsin takaisin ravipuomeille, käännyin oikealle ja tulin toisen kavaletin (nro. 3 kuvassa). Tässäkin tuli nopea käännös, tällä kertaa vasemmalle. Kokonaisuudessaan juurikin tämä rata meni parhaiten, ja poni oli super!
Kun tulin radan toiseen kertaan, oli laukka-askel ensimmäiselle kavaletille (nro. 2 kuvassa) vähän liian iso, joten en saanut käännettyä Unoa tarpeeksi nopeasti, vaan jatkoimme vasemmalle. Eipä siinä mitään, rata jatkuu. Käännyin oikealle ja tulin toisen kavaletin (nro. 3 kuvassa) ja hyppy oli ihan super! Ehkä vähän liian iso, mutta kuitenkin hyvä. Käännös vasemmallekin onnistui todella hyvin, joten olin todella tyytyväinen meidän kummankin suoritukseen! Loppuverryttelyssä Uno oli vieläkin hyvä - superponi!

Shettisvarsa Huli

Moni on jo avannut oman kisakautensa, ja minullakin se on edessä Takkulassa ihan huhtikuun alkupuolella. Tällä kertaa ratsunani ei toimikaan Ferrari, vaan Bella-tamma. En tiedä, mikä on tulevaisuus, en tiedä, kummalla tulen jatkossa kisaamaan - mutta molemmat ihanat tammat ovat minulle todella tärkeitä, siitä ei pääse mihinkään. Toisaalta, ehkä Bellan kanssa saisin enemmän kisakokemusta, toisaalta Ferrarin kanssa. Mutta yksi asia on varma - kummatkin ovat opettaneet ja opettavat minulle paljon enemmän, kuin olisin koskaan voinut uskoa.

Shettisvarsa Huli

Toivottavasti pääsit tämän postauksen lukemisen jälkeen vähän enemmän kärryille siitä, missä mennään juuri nyt hevosrintamalla. Paljon on vielä auki ja fiilikset ovat vähän epävarmat, mutta kaikki selviää kuitenkin, jollain tavalla. Joskus vaaditaan paljon enemmän, kuin olisi valmis antamaan. Kiitos, jos luit tämän postauksen!

Vaaleanpunainen turpa

Taas kerran tekisi mieli vaan hehkuttaa, kuinka ihana ja opettavainen riiviöponi Ferrari on, kuinka se saa minut ymmärtämään ja oikeasti opettelemaan ratsastamaan. Ferrarin selässä ei todellakaan saa matkustaa, silloin kyllä kaikki menee niin päin aitoja, ettei kyllä mitään väliä!

Taas olen kirjoittamassa tätä postausta ihan liian myöhään, mutta tällä kertaa minulla on sentään kuvia oman muistini tueksi. Jatkossa en varmaankaan kirjoittele tunneista niin paljoa, jos ei ole ollenkaan kuvia, vaan mieluummin sitten kunnon kuvien kanssa kirjoittelen pidemmän aikavälin ratsastuksista. Saatatte siis joutua vähän odottelemaan näitä postauksia - muutenkaan ei ole liikaa aikaa!

Kaikki kuvat ovat ravista. Ihan parhaista pätkistä ei ole kuvia, mutta odotellaan vielä hetki, niin alkutunnistakin alkaa saada edustavampia kuvia :'D 

Mutta iso KIITOS Äidilleni kuvista, eli kuvat (c) Äiti! Ethän kopioi? Ainakaan ilman lupaani ;)

Tallissa minua odotti kaunis silkkiturpa, likainen, olkien peitossa oleva harja, kauniit silmät ja uteliaat korvat. Se kääntyi puhettanu kohti, tunki päänsä riimuun, jonka jälkeen laitoin sen kiinni. Sininen riimu oli kuin tehty tuon kaunokaisen päähän - kuvankauniit valkeat ripset tulivat esille ja se viaton, mutta samalla niin ilkikurinen katse korostui.

Kyseinen päivä oli yksi ainoista kerroista, jolloin poni oli puhdas. Pölyä kyllä riitti, mutta parilla pölyharjan sipaisulla sekin oli hoidettu kuntoon. Kaviot olivat täynnä tarhoista tullutta mutaa, ja niitä saatiinkin puhdistaa hyvän aikaa. Eihän minua nyt niin helpolla olisi voinut päästää, ainakaan ponin mielestä!

Puhdistaessani ponin etukavioita tunsin pienen hellän kosketuksen alaselkäni päällä. Käännähdin hiukan säikähtäneenä katsomaan ja samassa huomasin sen pienen pään ja uteliaan katseen, joka tuijotti minua herkeämättä. En kieltänyt ponia, annoin sen pitää päätään hetken selkäni päällä. Eipä kulunut aikaakaan, kun oli aika laittaa varusteet.

Satulanpidikkeessä oli valmiina musta, kaunis satula, geeli ja beigenvärinen satulahuopa. Laitoin geelin selkään, otin satulahuovan ja viimeisenä satulan. Poni ei kääntänyt päätään tai lopsauttanut korvaansakaan puuhilleni, vaan antoi minun olla.

Kun ohjat otettiin käteen, aloimme kääntelemään viidentoista metrin voltteja lyhyille sivuille. Aluksi hain ihan rauhassa rentoa ja hyvää tahtia myös ympyröillä ja sen jälkeen aloin pikkuhiljaa asettelemaan sisälle päin. Samalla yritin pitää ulko-ohjan hyvin tuntumalla ja tehdä sieltä käsin puolipidätteitä, vaikka samaan aikaan oikealla ohjalla asetinkin sisälle päin.

Kun ympyrät sujuivat asetuksen kanssa, pyysin pikkuhiljaa myös taivutusta mukaan puuhaan. Vasemmassa kierroksessa kun mentiin, ei taivutus tullut ihan heti, mutta ahkeralla pyörittelyllä ilman hermostumista saatiin ihan kivojakin pätkiä aikaiseksi. En yrittänyt siis mitään ihmeellistä ympyröillä, sellaista tyypillistä perustyöskentelyä ja kylkien notkistamista.

Pitkille sivuille tehtiinkin sitten siksakkiväistöjä. Otin väistöihin raipan mukaan, jotta saisin vähän muistuteltua sitä takaosaa mukaan väistöihin. Oikealta vasemmalle väistöt sujuivat jo heti alkuunsakin kivasti ja paljon nopeammin kuin vasemmalta oikealle. Vasemmallekin joutui muistuttamaan takaosaa, mutta muuten ne sujuivat kivan jouhevasti.

Koko aikaa en saanut takaosaa pidettyä mukana, mutta olisi varmasti onnistunut, jos olisin sen osannut ratsastaa. Pari maagisen tuntuista pätkää kuitenkin saatiin aikaan pitkän ohjauksen ja jankkauksen jälkeen. Kyllähän sen eron huomasi aivan selkeästi, milloin takaosa oli oikeasti mukana siinä väistössä, se tuntui aivan mahtavalta myös sinne selkään! Takaosaa haettiin mukaan väistöihin niin oikealle kuin vasemmallekin.

Aika usein tuntui, että poni kulkee väistöissä banaaninmuotoisena ja pelkästään etuosa väistää. Tottahan tuo varmaan olikin... Kun se takaosa saatiin sitten väistämään kunnolla, tuntui, kuin Ferrari olisi suoristunut alla ihan hurjasti, rentoutunut. Väillä saatiin siis niitä hyviäkin väistöjä mukaan, niiden voimalla elettiin sitten se alkutunti myös vasemman puolen väistöissä, jotka eivät menneet ihan nappiin :'D

Vasemmalta oikealle ei sitten ollut ihan niin helppoa. Ferrari oli selkeästi jäykempi vasemmasta kyljestään verrattuna oikeaan, eivätkä väistöt sujuneet suomeksi sanottuna oikeastaan ollenkaan. Ferrari suutahti pariinkin kertaan, kun pyysin sitä väistämään, ja ihan helppo se on uskoa ottaen huomioon, kuinka riistiriitaisia ne omat avut olivat.

Kun kuvanmuokkaus menee yli ja huonosti... :'D

Moneen kertaan sain kuulla, että "nojaa liikkeen suuntaan!". Ei mennyt perille, aina nojaan liikkeen vastaiseen suuntaan, mutta silti pyydän muilla avuilla väistöä päinvastaiseen suuntaan. Kun parikin sekuntia muistin nojata sinne liikkeen suuntaan, hankalakin väistö muuttui helpoksi ja takaosa tuli ilman muistutuksia mukana. Että hankala kierros?! Turha sitä on itselleen valehdella, että ponille vaikeampi kierros kun antaa niin ristiriitaiset avut.

Yli puolet tunnista hinkattiinkin sitten niitä väistöjä. Käynnissä. Ravissa en saanut ratsastettua Ferraria kuulolle, vaan ravissa se juoksi alta eikä puhettakaan väistämisestä. Väistöistä en nyt tähän postaukseen hirveän paljoa viitsi selitellä, vaan teen mieluummin kokonaisen postauksen aiheesta muutaman tunnin päästä. Jos jaksan. Jos viitsin.

Väistöjä hinkattiin todella paljon varsinkin vasemmalta oikealle. Opettaja kulki ihan siinä vieressä näyttäen lähestulkoon kädestä pitäen, mitä pitää tehdä ja milloin. Onneksi tunnilla oli tällä kertaa vain kaksi oppilasta, joten "huomiota" sai paljon. Ohjeita tuli lehtiä, jotka tippuvat puista syysmyrskyssä. Omat hermot meinasivat mennä moneen otteeseen, kun tuntui, että mikään ei onnistu. Nyt tai koskaan.

Kun alkaa olla toivoton olo, kannattaa lopettaa yhteen hyvään suoritukseen, kävellä hetki, nollata tilanne ja aivot. Näin tehtiin, jonka jälkeen jatkettiin laukan kanssa.

Minut pistettiin työstämään laukkaa ja ravia keskiympyrälle. Suinpäin ei kuitenkaan saanut lähteä laukkailemaan, vaan ensin työstettiin käyntiä ~3min. Rauhallinen, mutta aktiivinen käynti. Pehmeät, myötäilevät kädet. Asetus. Taivutus. Rentous.  Kaikkea tuota piti lähteä hakemaan ennen raviin lähtemistä.

Samalla harjoittelimme myös epäsuoraa ohjaa, joka olikin yllättävän helppoa, kun sen tajusi. Yksinkertaistettuna veimme siis jommankumman käden hevosen kaulan yli toiselle puolelle ja ylläpidimme käyntiä. Yllättävän helposti poni kääntyi ihan pennin päällä kolmen metrin voltille kesken ympyrän! Kun tätä oli tehty pariin kertaan, oli Ferrari paljon paremmin kuulolla ja oli hyvä aloittaa ravi-ja laukkatyöskentely.

Tarkoituksena oli siis tehdä paljon siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Minä keskiympyrällä, toinen ratsukko pääty-ympyrällä. Tiivistin hiukan omaa ympyrääni, etten menisi toisen ratsukon päälle, ja hyvin se meni niinkin.

Laukannostot onnistuivat alusta asti todella hyvin, ja vain paranivat loppua kohden! Sain nostoista parin toiston jälkeen todella teräviä, paikallaanpysyviä, mutta silti rauhallisia. Siirtymiset raviin onnistuivat pääsääntöisesti kivasti ja sain monta pehmeää siirtymistä ratsastettua.

Pidin siirtymisten välimatkat yksinkertaisina, jos niin vain voi sanoa. Puoli ympyrää laukkaa, raviin, puoli ympyrää ravia, laukkaan jne. Jos laukka ei pyörinyt, työstin laukkaa paremmaksi parin ympyrän verran ja jatkoin tavallisen kaavan mukaan. Sama juttu ravin kanssa - jos ravissa homma ei toimi, niin silloin työstetään ravia eikä laukata tuulen lailla ympäri ympyrää.

Jossakin vaiheessa tapahtui vaan se täydellisin ja yllättävin juttu, jonka en olisi uskonut tapahtuvan vielä pieneen ikuisuuteen. Varsinkin alkutunnin ongelmien jälkeen oli vaikea uskoa tunnista enää mitään hyvää, mutta niin sitten vaan kävi, että työstäminen kannattaa.

Jotenkin tuntuu oudolta kirjoittaa, että sain ratsastettua Ferrarin peräänantoon ja se kulki nätissä muodossa siirtymisten läpi. Sain tehdä sille melkein mitä vaan tuntumalla, oikeastaan mikään ei ollut siinä hetkessä pielessä. Kaikki oli täydellistä - alle kymmenen ratsastustuntia alla (siis yhteensä kahden vuoden (?) ajalta) ja saan tuon pienen täydellisyyden ratsastettua oikeasti peräänantoon, ja vielä laukassa!?

En kyllä osaa kirjoittaa enää yhtään mitään :'D
Kun laukat oli laukattu kumpaankin suuntaan, sain luvan antaa pikkuhiljaa ohjaa nätissä ravissa. ja Ferrari pysyin tuntumalla ja rentona. Kun yritin kerätä ohjia, se pysyi rentona. Se pysyi rentona, kun lisäsin ravin tahtia.
Siis mitä ihmettä nyt on oikein tapahtunut? Olenko ehkä vihdoin oppinut löytämään työkentelykaluja tuon ponin kanssa, alkaako meidän yhteinen taipaleemme pikkuhiljaa kivuta ylöspäin? En tiedä, enkä haluakaan tietää. Haluan nauttia tästä tunteesta vielä hetkisen.

Kuva ennen, kuin palikat loksahtivat kohdilleen

Yksisarvinen ilman sarvea

Nyt asiat ovat jo selvillä, seilaamme selvillä vesillä. Kukaan ei voi enää estää tätä uutta tarinaa, vanhan loppua, uutta alkua. Enää ei voi kieltää sitä pientä täydellisyyttä, Ferraria. 

Koska asiat ovat nyt selkiytyneet paremmin, ja lähes kaikki on lähestulkoon varmaa, uskallan tulla kirjoittelemaan Teillekin näistä uudistuksista, täydellisistä uudistuksista. En olisi koskaan uskonut, että voin sanoa yhteen tärkeään kysymykseen "Kyllä". Milloin olisin voinut arvata, että suostun vaihtamaan kisaratsuani tutusta ja turvallisesta Lupiinista vähän haastavampaan ratsuun, jonka tapoja en tunne ollenkaan, ja joka on niin erilainen, kuin se, mihin olen ennen tottunut.
Haluatte varmaan tietää vähän enemmänkin?

Kaikki kuvat (c) Äiti, ethän kopioi!

Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun aloimme tallin henkilökunnan ja vanhempieni kanssa miettiä minulle kisaratsua Mäntsälässä pidettäviin 18.9. oleviin kisoihin. Alunperin minun piti startata siellä HeC ja päälle vielä HeB Kekkaleella, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja minulle ehdotettiin Ferraria, tätä valkoista kauneutta, pientä täydellisyyttä joka tekee itsestään suuren.
Vastasin kyllä, ja tästä sitten alkoikin pieni suuri matkamme kohti luottamusta ja huippuunsa asti hiottua yhteistyötä. Tässä samalla tuli päätös siitä, että tulen ratsastamaan tällä ihanalla tammalla joka viikko, joka tunti, aina kun vaan on mahdollista. Minulle annetaan mahdollisuus hakea tähän poniin tuntumaa ennen kisoja.
Ferrari on niin erilainen ratsu, mihin olen tottunut. Se on herkkä pohkeelle, vaatii kevyttä ohjastuntumaa ja pieniä ohjasotteita, mutta vaatii silti paljon ratsastusta. Parin kerran jälkeen olen huomannut, että se vaatii ulko-ohjan tukea yllättävän paljon, eikä se ole automaatti. Jotta sen saa rentoutumaan, pitää tehdä oikeasti kunnolla töitä, ja kun sen saa rentoutumaan, se on rentona koko lopputunnin.

Jos poni nukahtaa tunnille, kaikki on hyvin :D

Tällaisia vähän reippaampia ja herkempiä hevosiakin pitää ratsastaa ehdottomasti pohkeella, eikä jäädä pelkäämään, että jos käytät pohjetta, se sinkoaa avaruuteen. Tämän takia pyrin siis ratsastamaan Ferraria mahdollisimman paljon pohkeella. Tietenkin se hevonen sinne sinkoaa, jos sitä ei ole "totutettu" tunnilla pohkeiden käyttöön, vaan se on sille "uutta ja ihmeellistä", vaikka pohjetta olisi käytetty ennenkin. Tätä minun pitää kuitenkin vielä treenailla jonkin verran, sillä edelleen huomaan, että se saattaa vähän säpsähtää antamaani pohjetta.

Kymmenen metrin laukkavolteilla tuntui, että koko poni kaatuu, jonka takia tein sitten puolivahingossa yli viidentoista metrin voltteja. Kun yritin kääntää kymmenelle metrille, se siirsi itse itsensä hiukan kipittävään raviin sen sijaan, että olisi aktivoinut sisätakajalkaa ja taipunut kyljistään. Ja miksi? Koska en ollut ratsastanut sitä aktiiviseksi, vaan lähemmäksi kiireistä. En osannut aktivoida takajalkoja kunnolla käyttöön = ei se myöskään käytä niitä.
En saanut Ferraria kääntymään kunnolla = pohkeet eivät olleet kunnolla läpi, enkä ollut taivutellut Ferraria kovinkaan notkeaksi tai ketteräksi, puhumattakaan rentoudesta.

Jos sain poni valkoisen ohjattua sopivan kokoiselle voltille, tuntui, kuin se olisi kaatunut = ulko-ohjan tuki ei ollut ihan riittävä, vaikka ponilla juuri ulko-ohja on se merkittävin "apuväline". Ja asiasta sitten toiseen, eli ohjastuntumassakin on vielä ihan hurjan paljon treenattavaa, sillä varsinkin laukassa ohjastuntuma oli heittelevä, mutta pienissä pätkissä myöskin tasainen. Koko ajan pitäisi ratsastaa sisäpohje-ulko-ohja-sisäpohje-ulko-ohja. Ferrari nimittäin ei toimi ollenkaan sisäohjalla, kääntää vain päätään, vaikka "pyytäisin" sitä asettumaan pelkästä niskasta. Tässäkin tilanteessa se ulko-ohjan tuki on ihan ensiarvoisen tärkeä, eikä siitä voi missään vaiheessa tinkiä ollenkaan.

Vauhtihirmut...

Kun tuntuma on saatu tasaiseksi ja poni taipumaan molemmista kyljistään & asettumaan kumpaankin suuntaan haluamallani tavalla, olisi pikkuhiljaa aika yrittää saada ponia rentoutumaan ja katsella pikkuasioita vähän tarkemmin. Otetaan nyt puheeksi vaikka siirtymiset, apujen meneminen kunnolla läpi ja rentous, jonka lause sitten jo mainitsinkin.
Siirtymisiä voi treenata koko ajan puolipidätteillä, sekä tietenkin siirtymisillä joko askellajin sisällä, tai askellajista toiseen. Siirtymiset reippaampaan askellajiin alkavat olla jo ihan ok, mutta välillä, varsinkin ravista laukkaan, hyvinkin hätäisiä ja kiireisiä. Tarkoitushan olisi, että Ferrari pysyisi läpi siirtymisten rentona ja vastaanottavaisena, eikä esimerkiksi pakenisi kuolaintuntumaa nostamalla päänsä kirahvimaiseen asentoon. Vaatii erittäin paljon rentoutta ja taitoa ihan minulta, että oikeasti saan Ferrarin toimimaan juuri, niin kuin haluan. Laukannostot ovat useimmiten kivan teräviä, mutta kuten sanottu, F ennakoi helposti ja yrittää laukata jo ennen aikojaan.

Laukka lähtee jo ihan kivasti ylöspäin :)

Jos halutaan puhua siirtymisistä alaspäin, hitaampaan askellajiin, on se jo vähän hankalampaa. Lisäykset ja temponmuutokset onnistuvat, mutta kun pitäisi hidastaa joko askellajin sisällä tai ihan toiseen askellajiin, menee homma ainakin minulla paljon monimutkaisemmaksi. Pidätteet pitäisi ihan ehdottomasti saada läpi jo alkutunnista ennen laukkoja, jotta ne toimisivat myöskin lopputunnista. Kuten sanottu, ei kaikkea voi saada hetikohtanyt, vaan haluamansa eteen pitää tehdä töitä.
Laukasta raviin siirtymiset ovat kaikkein huonoimpia, sillä kun saan Ferrarin hidastamaan, se pudottautuu hallitsemattomasti raviin, sillä en ole koonnut laukkaa kunnolla ennen siirtymistä & valmistellut ponia siirtymiseen puolipidätteiden ja parin isomman pidätteen avulla.
Mutta harjoittelua harjoittelua, kyllä tämä tästä pikkuhiljaa lähtee selkenemään yhä enemmän ja enemmän, kun yhteistyö helpottuu, ja "löydämme toisemme" niin sanoakseni.
Myöskin oikeassa kyljessä & oikean pohkeen kuuntelemisessa on ilmestynyt hiukan ongelmia, jotka sitten kyllä hioutuvat ajan kuluessa. En välttämättä saa oikeanpuoleista pohjetta ratsastettua läpi, vaan pohkeenväistöissäkin se saattaa vaan kulkea uralle banaaninmuotoisena jotain ihan ihmeellistä reittiä. Voltteja, taivutteluja ja asetteluita pitäisikin sitten treenailla varsinkin oikeaan kierrokseen, niin saadaan sitten siitäkin tuloksia esille :)

Vaikka kaikki ei olekaan vielä selvää minun ja Ferrarin välillä, en halua missään tapauksessa heittää pyyhettä kehään, tai varsinkaan luovuttaa sitä jollekin toiselle. Haluan oikeasti oppia ratsastamaan erilaisia hevosia, tässä tapauksessa Ferraria. Haluan tehdä töitä haluamani eteen, huomata, että joka tunnin jälkeen poni on parempi kuin viimeksi tai tunnin alussa. Aina on tuo poni yllättänyt iloisesti paranemalla loppua kohden, ja satunnaisesti jopa vähän rentoutunut loppuraveissa vähän pidemmällä ohjalla. Paljon on vielä matkaa jäljellä täydelliseen ja mutkattomaan yhteistyöhön ja saumattomaan luottamukseen, mutta nyt vain kärsivällisyyttä. Matka on vasta alkanut, ja meillä kahdella on vielä aikaa...
Tästä ei tule helppoa, sen tiedän. Mitään muuta en tiedäkään, haluan vain nauttia niistä pienistä ongelmista ja onnistumisista, pienistä hetkistä, jokaisesta sekunnista, jonka vietän tuon eläimen kanssa. Se opettaa vielä minua, ja toivottavasti minäkin sitä edes jollain asteella. Kaikki tulee vielä olemaan täydellistä, sen voin luvata. Paitsi, että tällä hetkellä "tää on parasta just nyt!"

Poni paarustaja papuli

Sunnuntaina 14.8, päivää ennen koulujen alkua, olin ensimmäistä kertaa sunnuntaisella vakiotunnillani. Nykyäänhän ratsastan kaksi kertaa viikossa, toisen tiistaina, toisen sunnuntaina. Kummatkin tunnit ovat eri opettajien pitämiä tunteja, joten saan tuplasti erilaisia näkemyksiä omaan ratsastukseeni!
Nyt kuitenkin sunnuntaihin, jolloin pääsin menemään ensimmäistä kertaa aivan ihanalla suokkitamma Myralla. Koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun tammalla menin, en asettanut mitenkään erityisen suuria odotuksia - ajattelin vaan totutella vähän uuteen hevoseen, etsiä nappuloita ja pysytellä niin rentona kuin mahdollista.

Kaikki postauksen kuvat (c) Äiti!

Tunti alkoi normaalisti alkukäynneillä, joiden aikana yritin saada jotain tuntumaa Myraan, saada sen eteenpäin ja liikkumaan rennosti. Tamma saattoi olla jo vähän väsynyt edellisestä tunnista, mutta se oli hiukan hitaan tuntuinen, mutta kuitenkin tasainen. 

Myran luonteeseen rakastuin ihan heti, täyttä kultaa :3! Se kuunteli koko ajan antamiani apuja rennon ja kivan oloisena, eikä esittänyt vastalauseita. Kun muut hevoset saapuivat kentälle, Myra alkoi vähän harata vastaan laumasta poispäin mentäessä, mutta kuunteli kuitenkin kivasti pohjetta ja ohjaa. Ulkopohkeen kanssa oli tosin hiukan ongelmia, enkä saanut sitä ratsastettua pehmeäksi oikeastaan kummastakaan kyljestä.

Tunti aloitettiin työskentelemällä väistöjen parissa. Väistöjähän en ole kovinkaan paljoa treenannut, ja kun niitä piti suorittaa itselleni uudella hevosella, tuli alkuun hiukan ongelmia. En saanut kumpaakaan pohjetta kunnolla läpi, ja Myra oikeastaan vain käveli uralle.

Pikkuhiljaa väistöt kuitenkin paranivat, ja viimeiset käyntiväistöt sujuivat todella kivasti! Omassa ratsastuksessa saattoi myös tapahtua muutosta väistöjen aikana... Myralla on kyllä mukava harjoitella niitä väistöjä, kun ne pitää oikeasti ratsastaa, jotta ne väistöt sieltä sitten tulevat. Hyvää harjoitusta oli siis itsellekin jo ihan käynnissä, ja jos minulta olisi kysytty, olisin luultavasti hinkannut niitä väistöjä koko tunnin käynnissä, jotta ne sujuisivat oikeasti lähes täydellisesti. Tunnilla kuitenkin mentiin eteenpäin, ja väistöjä jatkettiin ravissa. Ravissahan nuo väistöt sujuivat selkeästi helpommin & Myra oli helpompi ratsastaa ravissa. 

Alkuun raviväistöt olivat vähän kankeita, ja varsinkin keskihalkaisijalta uralle - väistöt olivat aika huonoja ainakin alkuun. Väistöt alkoivat kuitenkin loppua kohden sujua oikein kivasti, ja hepo alkoi jopa ennakoida niitä uralta lähdettäessä. Uralle mentäessä ne eivät kuitenkaan ihan niin helposti sujuneet, mutta sain niinkin pari kivaa väistöä. 

Väistöjen jälkeen ravailimme muistaakseni hetken, jonka jälkeen opettajamme antoi meille ohjeet seuraavaan laukkatehtävään. (Tätä hetkeä ennen ei ole kuvia, vaan äitini saapui kameran kanssa suunnilleen tunnin puolivälissä.)

En edes muista tarkalleen laukkatehtävää, mutta ainakin siihen kuuluivat pääty-ympyrät, keskiympyrät, harjoituslaukka, keskilaukka ja lisätty laukka. Tässä vaiheessa se pää meinasi poksahtaa - itse en nimittäin ollut koskaan aikaisemmin mitään keskilaukkoja ja lisättyjä laukkoja mennyt, mutta vähän muistikuvien ja ohjeiden varassa sitten menin. 

Alkuun laukannostot menivät vähän räpellykseksi, mutta kun laukan vauhtiin päästiin, huomasin Myran olevan todella herkkä myös laukkapohkeelle. Pääty-ympyrät mentiin ensimmäisessä tehtävässä harjoituslaukassa, pitkät sivut lisätyssä laukassa ja keskiympyrä keskilaukassa. Tarkoituksena oli saada siirtymisistä kerta kerralta sujuvampia, siistimpiä ja ennen kaikkea selkeämpiä. 

Minulla oli tehtävää jo ihan laukassa istumisessa, mutta muutamat kivat pätkät lisättyä laukkaa & keskilaukkaa saatiin aikaiseksi. Tehtävän muistamisessakin oli hitusen ongelmia, mutta jotenkuten tästä sitten selvisin :D 

Toiseen suuntaan tehtävä oli jotakuinkin samanlainen, jotenkin se tuosta edellisestä erosi. Laukat menivät kuitenkin kokonaisuutena todella kivasti, vaikka oikealle olikin vähän ongelmia ympyröiden kanssa. Laukan lisäämisessä ei ollut ongelmia, mutta laukkaa kootessa oli satunnaisesti vähän ongelmia. Pari hyvää kokoamista kuitenkin saatiin myös opettajan mielestä - myös siisteistä laukannostoista tuli kehuja :)

Laukassa Myra on kivan ryhdikäs ja laukka lähtee hitusen ylöspäin, joten erityisesti laukasta tykkäsin Myran kohdalla. Ehdottomasti haluaisin mennä tuolla ihanalla tammalla vielä uudestaankin, jos se yhteistyö siitä vielä sitten hioutuisi :) 

Kyseinen tunti oli minulle aika haastava, ja tällä hetkellä olenkin muita ratsastajia vähän "alempana", eli en ihan heidän tasollaan. Uskon kuitenkin tässä ryhmässä hyvin pärjääväni, ja vaikka kaikki ei heti onnistuisikaan, voi opetella! Ja ratsastustunneille mennään tosiaankin oppimaan, eikä osaamaan niitä kaikkia asioita. 

Omaan asentoon olen ihan tyytyväinen, ja ainakin viime kesään huomaan ihan selkeää kehitystä. Ainakin se asento ja apujenkäyttö on parantunut huimasti, ja tulen tästä vielä kehittymäänkin.

Olen aika varma, että tästä kaudesta tulee kannaltani todella hyödyllinen, opettavainen & uskon, että tulen kehittymään todella paljon kyseisen kauden aikana. En ota mitään paineita, vaan ratsastan niin kuin ratsastan ja pyrin pysymään rentona, avoimena ja tarkkaavaisena :)

Miltä meno näyttää teidän silmään?

Mitä muuten piditte vähän kuvapainotteisemmasta ratsastuspostauksesta, johon en kirjoitellut ihan yhtä paljoa :)?