20.5.2016

98. Paikoillenne- valmiit- onnistu!

Viime viikon sunnuntaina oli viimeinen rästituntini, joten tiesin, että tämän tunnin jälkeen esteille saattaa tulla pieni tauko. Olemme kuitenkin jo miettineet, että välillä voisi mennä estetunnille palauttelemaan asioita mieleen, sillä esteiden hyppääminen tekee kuitenkin erittäin hyvää tasapainolle ja mukautumiskyvylle myös kouluratsastusta ajatellen. Vaikka MänRassa ei paljoa hypätäkään, on minunkin hyvä välillä pomppia pieniä esteitä ihan myös mielenvirkistykseksi. Eihän minulla ole enää hirveän suurta hinkua esteille, mutta on kyllä pakko myöntää, että kaikesta huolimatta ne ovat kivoja. Sen takia varmaan otinkin valmennusleirille estepainotteisen puolen... 

Sain estetunnille jo kolmannen kerran peräkkäin Punchikin, joka olikin ihan hyvä, sillä nyt tiesi jo vähän ponin käytöstä ja nappuloita esteillä. Punchik oli taas ihan mutakuorrutteinen, oli käynyt taas tarhassa piehtaroimassa minua varten ;) Ei se kura ja muta haittaa minua edelleenkään- kuuluuhan piehtaroiminen ilman loimea ihan hevosen perusoikeuksiin, vai mitä! Olihan siinä jonkin verran tekemistä, jotta ponin sai puhtaaksi tuntia varten... Lopputulos oli kuitenkin ihan siedettävä, eli kehtasin lähteä tunnille :D

Vähän epäonnistunut muokkaus- mutta söpö poni!
Jo alkukäynneissä huomasin ponin olevan vähän tahmea, mutta tätä vauhtikammoista kouluratsastajaahan tämä ei haitannut. Tai, kyllä se vähän häiritsi, kun tuntui, ettei Punchik ei liikkunut mihinkään, joten tein paljon pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Punchik tuijotteli vähän ulkokentän kulmia ja esteitä, mutta sain sen kuitenkin menemään niistä ohi- vaikken kovin rennosti. Kun alkuravit aloitettiin, sain koko ajan kuulla, että poni laahustaa mummoravia, ja että sen pitäisi mennä monta kertaa reippaammin. Yritin sitten parhaani mukaan saada ponia reippaammaksi, ja sain muutamia ihan kivoja pätkiä vähän reippaammassa ravissa. 
Tällä tunnilla yritin keskittyä myös siihen, että istun suorassa, enkä laukassa lähde kippaamaan niin paljoa eteen, josta on nyt tullut jonkinasteinen miniongelma. Onnistuinkin käynnissä ja ravissa pitämään oman istunnan kohtuullisen vakaana, eikä hitaammissa askellajeissa tullut sen suhteen ongelmia.

Alkuraveissa oli siis tarkoitus ravata mahdollisimman reippaasti ympäri kenttää ja taivutella poneja ja hevosia. Halusin kipeästi saada Punchikin keskittymään minuun ja ravaamaan reippaasti, ja kuten ylhäällä mainitsin, sain pari ihanaa pätkää. Ajoittain Punchik rentoutuikin vähän, mutta jos peräänannosta puhutaan, se oli todella kaukana siitä! Kun alkuravit kumpaankin suuntaan oli tultu, verryttelimme hevosia laukassa pääty- ympyrällä C- päädyssä. Kun kaikki hevoset laukkasivat reippaasti eteen, aloimme tulla laukassa pientä, 30cm kavalettia. 
Tässä vaiheessa oloni oli vielä rento, sillä Punchik tuntui olevan hyvin hallinnassa ja kontrollissa- sekä laukkaavan tarpeaksi hidasta laukkaa minun makuuni. Ensimmäinen ylitys sujui kivasti, tosin omalta kohdaltani hiukan epävarmasti. En uskaltanut päästää ponia laukkaamaan kovin reippaasta viime estetunnista johtuen, mutta pian huomasin, että pääsin hyppyihin kohtuullisen hyvin mukaan ja sain askeleet osumaan kavaletille kunnolla, eikä Punchik ollut ryöstämässä mihinkään. Kavaletin jälkeen olin yleensä vähän jännittynyt, kun pelkäsin ponin vetävän päänsä alas, mutta kun mitään pahaa ei tapahtunut, myös oma itseluottamus kasvoi ja uskalsin päästä Punchikia vähän reippaampaan laukkaan. 

Oikeaan kierrokseen kavaletti ei sujunut alkuun niin hyvin kuin vasemmassa kierroksessa, enkä saanut ratsastettua sille hyvää tietä näin aluksi. Oikea kierros on vaikeampi niin minulle kuin Punchikillekin, joka selittää vähän tätä huonompaa menoa. Sain kuitenkin oikeaan kierrokseen muutaman kivan hypyn, ja sain ponin hyvin kiinni esteen jälkeen. 


Koska meitä oli tunnilla neljä ja rataakin piti ehtiä ratsastamaan, emme ehtineet ottaa muille esteille tai kavaleteille erillisiä harjoitteluhyppyjä, vaan jouduimme lähtemään suoraan neljän esteen miniradalle. Ensimmäisenä radalla piti tulla vasemmassa kierroksessa C- päädyssä oleva kavaletti laukassa, jonka jälkeen piti jatkaa lävistäjällä olevalle 35cm pystylle. Sen jälkeen piti vaihtaa laukka, ellei se ollut jo vaihtunut, ja jatkaa A- päädyn pääty- ympyrällä olevalle n.35-40cm pystylle, josta viimeisenä- vaan ei vähäisimpänä pitkällä sivulla olevalle kavaletille. Toiseksi viimeisen ja viimeisen esteen väli oli aika haastava, koska kääntämisaikaa oli oikeasti aika vähän. 

Ensimmäiselle esteelle sain kohtuullisen hyvän hypyn hyvässä, lyhyessä mutta aktiivisessa laukassa, ja sain askeleetkin osumaan hyvin. Lävistäjällä olevalle pystylle tuli vähän huonompi hyppy, enkä päässyt sille ihan mukaan. Punchik kuitenkin pelasti tilanteen ja vaihtoi itse laukan ennen A- päädyn pääty- ympyrällä olevaa estettä. Pääty- ympyrän pystylle tuli aika tiukka käännös, ja vaikka vauhti vähän kasvoi ennen estettä, annoin Punchikin hoitaa hommansa. Tämän jälkeen tuli se "tiukka paikka", joka sujui kivasti. Kaikkein parhaiten ensimmäisellä kierroksella sujui varmastikin ensimmäinen ja viimeinen este, joille sain hyvät lähestymiset ja hypyt.

Toisella kierroksella C- päädyn esteelle tuli huono hyppy, sillä vauhtia ei ollut tarpeaksi ja poni lähestyi estettä ristilaukassa. Esteen jälkeen se tiputti raviin, eikä tahti säilynyt ollenkaan, kuten arvata saattaa. Sain tulla esteen uudestaan, ja tällä kertaa tulin vähän reippaammassa laukassa. Laukka meinasi hiipua, mutta painoin pohkeet kärsivällisesti ponin kylkiin. Kun Punchik tajusi, että jatkaisimme lävistäjän pystylle, se kiihdytti vauhtia, ja annoin sen tehdä sen. Tajusin, että vauhdissa ei ole mitään pahaa, kunhan se pysyy hallinnassa. Otin ennen hyppyä pari pidätettä, jotta sain askeleet sopimaan, ja saimmekin tälle pystylle hyvän hypyn. Poni vaihtoi taas laukan, ja pääsimme jatkamaan A- päädyn esteelle. Sille tuli hyvä hyppy, ja pääsin siihenkin mukaan. Viimeiselle esteelle tuli ok hyppy, mutta se tuli vasemmasta reunasta. 
Viimeisellä kierroksella meni sitten kaikkein parhaiten, ja pääsin hyvässä ja sujuvassa temmossa jokaiselle esteelle ja pääsin mukaan hyppyihin. Loppuravit ja käynnit sujuivat omassa tahdissaan ilman sen kummempia kommervenkkejä. 

Tunnista jäi todella hyvä ja kiva fiilis, ja vanhat taidot tulivat pikkuhiljaa esiin tämän tunnin aikana. Huomasin, etten ehkä olekaan niin tumpelo siellä ponin selässä esteillä, ja samalla sain itseluottamusta jatkoa varten. Lopputunnista vauhti ei enää pelottanut, ja esteet pysyivät sopivan pieninä omaa varmuuttani ajatellen. Kaikenkaikkiaan tunnista tuli ihana fiilis, ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan! Haluan kyllä jatkossakin päästä pomppimaan tällaisia pieniä esteitä, jos edes kerran kahdessa kuukaudessa pääsisi pomppimaan:)
Onnistuneeseen estetuntiin oli hyvä lopettaa, ja siitä lähdettiin kohti uusia tavotteita- tosin yhdellä erotuksella. Tämän tunnin jälkeen luovuttaminen ei enää kuulunut sanavarastooni, vaan viskasin sen roskakoriin erittäin nopeasti!

Oli ihan pakko muuttaa osa kuvista mustavalkoisiksi, kun laatu oli karmea ja kuvat muutenkin ylivalottuneita... Huoh..!
Koulutunnin sainkin mennä Lupiinilla, kuten olin toivonutkin. Alunperin minulle oli laitettu koulutunnille Stella, mutta kisojen takia vaihdoin ratsuni Lupiiniin. Itse en taaskaan laittanut koulutunnin ratsua kuntoon, vaan MänRan ihana tallityöntekijä laittoi toisen tunninn ratsuni kuntoon niin kuin kahdella edelliselläkin kerralla- superiso kiitos hänelle siitä! Voin tässä vielä hehkuttaa, että huomasin, ettei Lupiinia ollut laitettu kuntoon hutaisten, vaan ponin karva kiilsi- selvästi hoitamiseen oli käytetty enemmän aikaa kuin se 5min!

Alkukäynneissä Lupiini oli todella tahmea ja hidas, sekä erittäin jäykkä kummastakin kyljestä. Paljon oli siis tehtävää tälläkin tunnilla ennen, kuin poni kulkisi kunnolla. Yritin sitten herätellä ponia parhaani mukaan ilman raippaa, mutta kun tämä ei tuntunut oikein sujuvan, otin kepukan mukaan. Tahti parani selkeästi, mutta samalla Lupiini muuttui jännittyneeksi--> Ratsastajakin jännittyi. Tähän olisi auttanut, jos olisin rentouttanut itseni, mutta ihan en siinä onnistunut, ainakaan aluksi. Lupiini tuijotteli kulmia, ja yritin silloin vain saada ponia rentoutumaan ja laskemaan päätään alemmaksi. Pitkin ohjin tämä onnistuikin paremmin- jes!

Alkuraveiksi otimme sitten taas sitä reipasta ravia uralla tehden paljon voltteja, kiemuroita ja pääty- ympyröitä yms. Yritin heti aluksi saada Lupiinia mahdollisimman aktiiviseksi, ja tehdä paljon lisäyksiä ja askeleenpidennyksiä. Temponmuutokset tulivat todella huonosti, ja annoin ponin lusmuilla vaan oman jännitykseni takia. Hevonenhan on ihmisen peili, kuten sanotaan, joten ilmeisesti Lupiini jännittyi kulmista, koska itse jännitin niitä. Pyrin kuitenkin muuttamaan jännityksen rentoudeksi. Annoin hetken ravin tahdin olla (virhe), ja keskityin hyviin ja rentoihin kulmien ratsastuksiin. Aina, kun lähestyimme kulmaa, olimme kulmassa ja ohitimme kulman, päästin sisäohjan löysäksi ja kiitin Lupiinia. Samalla se rentoutui ja laski päätään, ja pikkuhiljaa, muutaman kierroksen jälkeen kulmat sujuivat ilman sen suurempia jännittämisiä. Minun olisi pitänyt jo aluksi keskittyä enemmän tahtiin, mutta sain sen aika nopeasti kuitenkin kontrolliin vähän paremmin.

Alkuverryttelyt teimme myös laukassa, jotka otimme sitten pääty- ympyröillä. Laukka pyörii Lupiinilla aina kivasti, mutta onkin sitten eri asia, onko se energistä tai reipasta. Lupiini ei pudota kovinkaan helposti raville, mutta se laukka saattaa muuttua ravia hitaammaksi, jos ei ratsasta kunnolla eteen...:D
Sain kumpaankin kierrokseen todella kivoja pätkiä laukassa, ja sain pidettyä oman istuntani kohtuullisen suorassa. Alkuun laukka oli tahmeaa ja hidasta, mutta loppua kohden sain todella ihania pätkiä, jolloin jopa tuntui, että poni liikkuisi omalla moottorilla. Näitä pätkiä haluan sitten lisää, varsinkin sitten kisoissa!


Kun välikäynnit oli kävelty, aloitimme varsinaisen tehtävän. Oikeassa kierroksessa mentiin kolmikaarinen ravissa, eikä tehtävä ollut sen monimutkaisempi myöskään vasemmassa kierroksessa. Lupiini eteni vähän hitaasti, mutta kuitenkin ihan kohtuullista tahtia. Sain ratsastettua asetukset ja taivutukset kivasti, ja samalla Lupiinikin rentoutui, kun sai jotain kunnollista tekemistä (ei sillä, ettei alkuverryttely olisi kunnon tekemistä).

Aluksi kaarista tuli ihan järkyttävän näköisiä ja erikokoisia, mitä ne olivatkin oikeastaan koko tunnin ajan. Ainakin sain tietää, mitä pitää harjoitella kisoihin ;) Lopulta sain kuitenkin kumpaankin suuntaan pari kivaa kolmikaarista, josta oli sitten hyvä lähteä vaikeuttamaan tehtävää.

Lisänä tähän tehtävään tuli laukannosto ensimmäisen kaaren kohdalla, ja siirtyminen takaisin raviin toisen ja kolmannen kaaren välissä. Vaikka laukka- aika oli lyhyt, vaadin Lupiinilta energistä ja mahdollisimman aktiivista laukkaa.
Laukat nousivat jokaisella kerralla siististi ja omalla ajallaan, mutta jäin laukassa taas helposti matkustamaan, enkä vaatinut ponilta lähes mitään. Tästä sain kuulla pariin otteeseen opettajaltanikin, mutta jos tätä ei otettu huomioon, menivät laukat todella kivasti :D


Kaikenkaikkiaan tästäkin tunnista jäi hyvä ja varma maku suuhun, vaikka kaikki ei sujunutkaan koko aikaa hyvin. Tästä oli hyvä jatkaa sitten torstaina yksityistunnilla, josta on tulossa postausta sitten joskus, kun saan kaiken kasattua valmiiksi postausta varten.
Kiitos muuten kaikille ihanille lukijoilleni, teitä on jo 38 :O Teidän kommentit ovat olleet aivan ihania ja niistä tulee aina hyvälle tuulelle :D Kiitos siis todella paljon!

16 kommenttia:

  1. Taas kerralleen todella kattavaa tekstiä vaikka kuvia ei ollutkaan niin paljoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina se kuvien määrä ei päätä huimaa :D

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva tää postaus :) Kuvatkin oli ihan kivoja, vaikkei niitä paljoa ollutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristävästä kommentista❤

      Poista
  4. Kiva postaus ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus! Olet selvästi panostanut paljon - jälkeen kerran :)

    VastaaPoista
  6. Kuvien laatu oli todella hyvä, ja kirjoitit taas ihanasti :3 Huomaa kuinka paljon olet panostanut näihin postauksiin❤

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  8. Olen saanut bannerisi valmiiksi, löydät sen banneripajastani. Toivottavasti banneri on mieluinen. :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)