Terveisin Pörri

Terve kaikille, minä täällä taas, Pörri! Tuo minun tätini ei ole päästänyt kirjoittelemaan kovinkaan paljoa tänne, jonka takia sitten blogin sisältö on muuttunut harvinaisen tylsäksi... Onhan se aika mälsää, että minusta kirjoitellaan tänne kaikenlaista ilman omaa lupaani. Olen kuitenkin ollut aika suuressa osassa tässä blogissa, melkein tähtenä, kuuluisuutena! 

Kaikkihan nyt tietävät, että MINÄ olen se kaikkein paras ja juuri MINUSTA tänne pitäisi kirjoittaa mieluiten joka päivä. Kaikki vaan eivät tunnu sisäistävän tätä yksinkertaista yksinkertaisuutta, mutta ihmiset tunnetusti ovat hitaita oppimaan, joten ehkä pitää antaa niille vähän enemmän aikaa...

Mennäänkö kuitenkin sitten niihin mökkikuulumisiin? Tällä kertaa emme matkanneet sitä hirvittävän pitkää seitsemää tuntia, enkä ollut siinä mustassa kuljetusjutussa, vaan matka kesti (hirvittävän pitkät!) kolme tuntia ja sain olla takakontissa vapaana. Sain todella paljon kehuja hyvästä käytöksestäni, ja minulle puhuttiin paljon jo pelkän automatkan aikana. Ihan aiheestahan se tosin tuli, en sitä voi kieltää.

Matkaan lähdimme vasta illalla, ja mökillä olimme kymmenen jälkeen, ainakin jos oikein muistan. Vasta matkan loppupuolella pysähdyimme tauolle, ja ilmeisesti kaksilahkeiset kävivät vuorotellen sisällä huoltoasemalla tekemässä jotain omia juttujaan. Sillä aikaa minua sitten taluteltiin ruohikkoalueella, mieluiten varjossa. Sain onneksi käydä myös hotelli Helpotuksessa ja matka jatkui hyvällä mielellä. 

Hyppäsin auton takakonttiin jo ennen, kuin se oli kokonaan auki, sillä en missään nimessä halunnut jäädä itsekseni jollekin pimeälle huoltoasemalle ilman seuraa... Siitäkin sain paljon kehuja, enkä edes yrittänyt karata sieltä takakontista!

Kun olimme saapuneet mökille, huomasin sen olevan tuttu paikka. Ilmeisesti tätini kirjoittelikin siitä reissusta tänne blogiin viime kesän puolella, jolloin kävin reippaasti kahlailemassa ja leikkimässä vedessä, vaikka sitä märkää ainetta inhoankin sydämeni pohjasta...Ja olinhan ollut siellä syksylläkin, kun olin ollut tutustumassa vähän siihen hirvihommeliin, joka ilmeisesti jatkuukin kohta tässä syksyllä. Jes, siellä oli nimittäin hauskaa!

Mökistä minulla on vaikka kuinka paljon hyviä muistoja, varsinkin itse mökkirakennus on kiva, kun siellä voi kaivautua omaan rauhaan pöydän alle. En muuten muista, olinko varsinaisesti ulkona siinä metalliketjussa ensimmäisenä iltana, mutta ainakin minut käytettiin pariin otteeseen lyhyellä kävelyllä. 

Ja ai niin, siinä läheisessä puskassa, kasvimaalla puskat rapisivat, ja jäin siihen sitten toljottamaan sitä. Siellä oli varmasti jotain kiinnostavaa - tätini ja siskoni nimittäin lähtivät takaisin mökille, jonka jälkeen he lähtivät (ilman minua, törkeys!) katsomaan, löytäisivätkö he mitään. Eivät löytäneet - mutta jos olisin ollut mukana, aivan varmasti se häiriköitsijä olisi löytynyt!

Kun mä hyppäsin tän näin kiltisti, saanhan mä herkun, saanhan?!! - Pörri

Seuraava päivä valkeni kirkkaana ja kauniina. Täti ja sisko päättivät sitten rakentaa minulle jonkun esteen (?) ja kokeilla, hyppäisinkö siitä yli. Ilman herkkuja en hypännyt mitenkään onnistuneesti, vaan aloin pureskella erittäin mielelläni hihnaa samalla hyppien ja pomppien ihmisiä vasten. 

Kun hommaan tuli mukaan herneenpalot, näkkileipä sun muut herkut, niin sitten lähti! Ampaisin matkaan kuin rasvattu salama, ja ylitin esteen hyvällä menestyksellä. Tai siis no, välillä saatoin yrittää napata kepukan suuhuni/katkaisin sen, mutta jokatapauksessa sain hyvästä luoksetulosta herkun. Ylläolevasta kuvastakin näkyy, että suoraan esteen jälkeen käännyin tätini luokse, joka sitten antoi herkun. Nami!

Pikkuhiljaa ne riiviöt korottivat estettä, ja pian se oli melkein minun korkuiseni - lähes 49 senttiä! Muutaman kerran taisin (ainakin muistaakseni) alittaa sen, mutta kerran menin yli. Sain siitä kaikki loput herneenpalot, ja sen jälkeen vielä teimme lyhyet pikkutreenit pienempien esteiden kanssa näkkileivän avulla.

Ainakin oli herkulliset pari päivää, kun tällä tavalla treenattiin sitten päivittäin :)! Toivottavasti ei sitten kertynyt minkäänlaisia kesäkiloja, olen nimittäin kuullut, että kaksilahkeisilla naarailla niitä helposti kertyy... Mutta hei, minulla on nopea ja hyvä ruoansulatus, niin eihän tässä ole huolenhäivääkään!

Täti, saanhan mä herkkua? - Pörri

Aina näissä kivoissa kuvissa tarkennus on ihan hännällään! - Pörri

Yhtenä päivänä olin huomannut oudon hajun siellä mökin lähettyvillä, ja yritin haukkumalla saada muut lähtemään mukaan katsomaan, mikä siellä oikein on! Monta kertaa ne typerykset kävivät siinä silittelemässä ja hyssyttelemässä tyyliin: " Voi pientä pentua, etkö sä halua olla yksin? Mutta kulta pieni, yritä nyt ymmärtää, ettei me voida ottaa sua mukaan kasvimaalle..." Ihan älytöntä tuommoinen, eikö ne tajunnut OIKEASTI, että siellä on VARMASTI, sataprosenttisen varmasti joku elukka, joka uhkaa tätä maapalloa ja sen elämää! 

Lopulta minut sitten otettiin sinne hihnan päähän ja lähdettiin kävellen katsomaan, mikä siellä oikein on. En vieläkään tiedä, mikä siellä sitten loppujenlopuksi oli, mutta aivan varmasti jokin. He luulivat, että haukun jotain tyhmiä naakkoja (hyvä idea, muttei tällä kertaa!), mutta lopulta tulos oli se, etten suostunut liikkumaan eteen - enkä myöskään taaksepäin. 

En enää muista, miksi minulle edes tuli kiire lähteä takaisin mökille, mutta kai sitten säikähdin jotain ja halusin turvaan. Kotimatkalla kuitenkin tuli kakkahätä, ja arvatkaapa, jaksoinko mennä edes tienreunaan? En! Ihan vaan ihmisten kiusaksi (jotta he kävelisivät kakkaani) tein keskelle tietä, mutta myöhemmin kuulin, että isäntä kävi potkimassa ne pois :'( Eikö sitä katutaidetta sitten arvosteta, häh?!

Näitä outoja sattumuksia lukuunottamatta koko mökkireissu sujui oikein kivasti ja pääsin (=jouduin) hyppimään paljon esteitä. Tietenkin pääsin mukaan myös veneeseen, kun täti ja sisko soutivat. Minua ei sentään laitettu soutamaan, mitäköhän siitäkin olisi oikein tullut? Ei varmaan mitään, minulla kun on vielä sen verran lyhyet tassut...

Myöhemmin katselin sitten rannalla, kun ne leikkivät sillä veneellä, hyppivät veneestä pois & kippasivat venettä nurinperin ja muuta kivan näköistä. Välillä minua kuitenkin pelotti, että ne hukkuvat sinne ja pitihän sitä sitten urheana vahtikoirana huutaa räkyttää (siis ihmisten mielestä, ihan asiallisesti asiani ilmoitin!) siellä rannalla. Pian kuitenkin tajusin, että eivät ne huku ja painuin päivälevolle. 

Hehee, enpäs menekään yli - mä meen ali! - Pörri

Tuo kaksijalkainen alkaa tuossa naputtaa hermostuneesti lattiaa kantapäillään, mutta käskee vielä kertoa alla olevan asian:

Ilmeisesti tuo kaksilahkeinen päätti tehdä vielä KOLMANNEN blogin, valokuvausblogin, johon hän laittaa ainakin kuuleman mukaan pääasiassa luontokuvia. Jos haluat mennä kurkkaamaan tätä blogia, pääset siihen tästä linkistä.

Kirjoittelemisiin sitten vaan, toivottavasti pääsen taas pian kirjoittelemaan teille totuudenmukaisia kuulumisia!