13.12.2015

3. Helsingin koiramessut 2015

Kävin tuossa 1-2 viikkoa sitten Helsingissä Koiramessuilla. Vapaa- ajan messuilla olin jo muutama vuosi sitten käynyt, mutta koiramessut olivat kyllä ihan uusi asia minulle. Postauksen kuvien laatu ei välttämättä oikein päätä huimaa, en saanut hirveästi hyviä kuvia. Yritän kirjoittaa tämän postauksen mahdollisimman tarkasti sen perusteella, mitä muistan, toivottavasti ei tule hirveästi ajatusvirheitä...
Aloitetaan kuitenkin!


Päivä alkoi jonottamalla monen kilometrin autojonoissa ties kuinka kauan. Sama jatkui, kun pääsimme jonoihin... Oli kyllä todella pitkät jonot, mutta eihän se iloani lannistanut;)! Kiireellä lähdimme sitten jonoista seuraamaan koiratanssin PM:iä. Ehdimme hyvin katsomaan koiratanssia n. tunnin ajaksi, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Hot Dogeille (käytiin syömässä, kun meinasin kuolla nälkään;D).

Näissä alemmissa kuvissa taisi olla sitten Ruotsin/ Tanskan edustaja



Tässä oli sitten Suomen edustajat, nimiä en muista
Koiratansseissa lähes kaikki koirat olivat Bordercollieita (miten se nyt kirjoitettiinkaan?), mutta alussa nähtiin myös yksi villakoira, jonka esitys ei mennyt ihan nappiin. Ilmeisesti Bordercolliet oppivat nopeasti ja pitävät esiintymisestä, kun niitä käytetään niin paljon koiratansseissa.
Ennen kuin pääsin paikalle, oletukseni koiratansseista oli suurinpiirtein se, että ruskeat chicuahuat ja valkoiset villakoirat pomppivat takajalloillaan, mutta eihän se ihan niin mennytkään:)...
Voittajaa emme ehtineet jäädä odottelemaan, koska seuraava ohjelmamme odotti hallissa numero 6. Ensimmäisenä siellä oli ihan sirkuskoiranäytöksiä, jotka olivat kyllä todella hauskoja! Ei kyllä vauhtia puuttunut, kun erikokoiset- ja näköise koirat hakivat isoja jumppapalloja hallin toisesta päästä omistajilleen! Aina välillä meinasin kyllä tukehtua nauruun :P


Tämäkin on todella heilahtanut kuva Torsti- koirasta kuljettamassa palloa omistajalleen, haukkuen. Tällaista se pääasiassa oli, mutta samalla todella hauskaa! Koiria tässä ohjelmassa oli todellakin erikokoisia, ja pallojen koko vaihteli hiukan koiran koon mukaan. Tästäkään en osaa sen enempää kirjoittaa, joten miksi sitä tekstiä pitäisi puristaa ulos väkipakolla?


Yksi viimeisimmistä päivän numeroista (meidän kohdallamme) oli Houkutusten HighWay- kisa eri koirakoulujen välillä. Siinä kahden eri maton reunoille pannaan kerrassaan vastustamattomia herkkuja (leluja, herkkuja, ruokaa...), jotka koiran pitäisi ohittaa tarttumatta niistä yhteenkään. Yksi joukkueen jäsenistä pitää siis koirasta kiinni, ja maton vieressä oleva ihminen juoksee toiseen päähän, josta kutsuu koiran luokseen jonkun lelun avulla. Äskeinen selitys oli kyllä siitä sekavimmasta päästä, mutta toivottavasti siitä tajusi jotain. Tästäkään on todella vaikea selittää yhtään mitään, kun keskityin pääasiassa nauramiseen tätä katsoessa.

Viimeisenä kävimme vielä kiertelemässä kojuja, ja katsomassa täsä Halli kutosessa pari luentoa mm. koiran terveydestä ja erilaisista liikuntamuodoista. Itselleni ostin vain SHHJ:n rintamerkin, ja Pörri sai tuliaiseksi naudan niskajänteen pureskeltavaksi, sekä heijastinliivin (jota ei suostunut käyttämään...).

Päivä oli kyllä aivan mahtava, toivottavasti pääsisin tänne ensi vuonna uudestaan!

2 kommenttia:

  1. Kirjoitit kyllä selkeästi, kun olin itsekkin siellä niin en huomannut että olisit unohtanut jotain.
    Ja aika hyvälaatuisia kuvia siihen nähden kun koirat liikkuvat niin nopeasti ; )
    Minun blogi: angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista:) Juu ja olihan niistä kieltämättä aika vaikea ottaa kuvia, kun liikkuivat koko ajan tuhatta ja sataaa! Käyn katsomassa blogisi:)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)