17.12.2015

7. Miksi bloggaan? + kilpailu

En oikein tiedä, onko kovinkaan moni bloggaaja miettinyt syytä blogin kirjoittamiseen. Itsellä aihe nousi vasta vähän aikaa sitten päähän, ja päätin väsätä siitä erikoispostauksen tässä joulua odotellessa. Minulle bloggaus on vähän kuin päiväkirja, tiettyjä asioita on tietenkin hieman muokattu. Enhän voi kirjoittaa tänne ihan kaikkea mahdollista, kaikkihan näkevät tämän. Olisi tietenkin eri asia, jos blogini näkyisi vain tietyille ihmisille. Minulle blogi on siis paikka, jonne kirjoitan muistiinpanoja Pörrin kasvamisesta, ratsastustunneistani, sekä elämästäni ylipäätään.
Jos blogini suosio joskus kasvaa jonkin verran, tai edes kommentit yleistyisivät, yrittäisin muokata blogia enemmän lukijaystävälliseksi. Mutta nyt, kun kommenttejakaan ei oikeastaan tule, en näe mitään syytä panostaa hirveän paljoa ulkoasuun. Yritän tietenkin muokata sen omaa silmää miellyttäväksi, mutta ei jotenkin ole inspiraatiota siihen.

Blogin bannerihistoria alkoi tästä
Kommentit ovat kuitenkin yksi suurimmista asioista bloggaamisessa, ja blogeissa. Ilman niitä ei voi parantaa blogiaan parempaan suuntaan, tai saada inspiraatiota bloggaamiseen. Jos kommentteja ei tule, ei lukija voi olettaa, että bloggaaja on kovinkaan aktiivinen. Itse osaan ottaa vastaan niin positiivista palautetta yhtälailla, kuin negatiivistakin, kunhan se vain on asiallista. Asiallisen kritiikin avulla voisin kehittää blogiani lukijaystävällisemmäksi, ja mukavammaksi lukea.
Jotta tämä postaus ei kokonaan pyörisi kommenttien ympärillä, vaihdan aihetta siihen, miten bloggaaminen on vaikuttanut elämääni, mitä se on siitä poistanut, ja mitä se on minulle tuonut.

Kun aloitin bloggaamisen, olin ihan hukassa kaiken kanssa. En edes tiennyt, miten tänne pitäisi kirjoittaa. Kun olin blogannut muutaman kuukauden, sain hiukan hihan suusta kiinni, ja pääsin kurkistamaan sisään. Pikkuhiljaa olen ottanut vaikutteita eri blogeista, joista pidän, ja ehkä muokannutkin blogia sen mukaan.
Alussa hypin riemusta kattoon, kun sain ensimmäisen lukijani. Silloin blogini oli itseasiassa kaikkein aktiivisimmillaan, kun minulla oli vähemmän lukijoita.
Minulta blogi vei vapaa- aikaa, mutta samalla sain uuden ajanvietteen. Olihan siinä huonojakin puolia: ennen en ollut kovinkaan paljoa koneella, mutta blogin ilmestyttyä aikani tietokoneen ääressä lisääntyi huomattavasti.


Tällä hetkellä pidän blogia pääasiassa omaksi ilokseni, mutta testatakseni lukijoiden aktiivisuutta teen linkkaa blogisi- postauksia, joiden avulla saan selville, ketkä lukevat blogiani.

Tämä postaus oli pääasiassa pelkkää paasausta, mutta ei voi mitään. Näin postauksen päätteeksi julistankin käyntiin aktiivisin kommentoija- kilpailun, jonka säännöt tulevat tuohon alle.

Aktiivisin kommentoija- kilpailun säännöt ja lisätietoja

  • Kuka tahansa BLOGGAAJA voi osallistua kilpailuun
  • Kilpailun ideana on, että katson, kuka on blogini aktiivisin kommentoija. Hänen pitää kommentoida jokaiseen postaukseen blogissani tammikuun  6. päivään saakka. Aikaa ei siis ole liiaksi
  • Merkitsen kommentit itselleni muistiin, ja julkistan voittajan tammikuun 6. päivä 2016!
  • Palkinnoksi voittaja saa uuden, aktiivisen lukijan, jonka blogi pääsee blogini sivupalkkiin hakemaan huomiota
  • Voit kommentoida yhteen postaukseen enintään kaksi kertaa
  • Kommenttien pitää olla järkeviä
Vaikka sinulla ei olisikaan omaa blogia, voit osallistua, mutta silloin et valitettavasti voi saada palkintoa. Jos kilpailu menee tasan, saa blogisi joka tapauksessa uuden lukijan!
Toivottavasti osallistut!


12 kommenttia:

  1. Voihan kun oon niin huono kommentoimaan ellei mitään ihmeellistä tuu mieleen :D Mutta kivasti kirjoitettu postaus ja huomasin niitä samoja juttuja mitä itellä on joskus ollut aloittaessa bloggausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se sillä tavalla vaikeata kommentoida,postaukseen ilman mitään varsinaista aihetta:P Mutta kiitos kommentistasi, olet mukana kilpailussa:D

      Poista
  2. Itselläni on myös vaikeuksia kommentoida, kaikki postauksesi ovat niin hyviä! : D
    En tiedä mitä oikein sanoisin.

    VastaaPoista
  3. Minäkin oken todella huono kommentoija ja kommentit ovat aina aika samanlaisia :) Mutta eikun yrittämään.
    Itsellänikin blogin alkutaipale oli yhtä sekamelskaa ja olin aika sekaisin. Mutta nyt olen aika tyytyväinen blogiini :D

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus, hyvin olit tuonut mielipiteesi esille. Jään seurailemaan blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloa mukaan menoon:D!

      Poista
  5. Anonyymi7.51

    Ihana blogi ja kiva postaus. Minun on aina hankala kommentoida puhelimella, tietokoneella kivempaa :-)

    VastaaPoista
  6. Muuten vielä, haittaako jos itse kirjoitan jossain vaiheessa samantyylisen postauksen bloggaamisesta?
    Kilpailua en pidä, muttä muun postauksen :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)