21.3.2016

70. Must tuntuu, mitä vaan voi tapahtuu...

 Nyt sitten tulen vihdoin ja viimein kirjoittelemaan teille viime viikon hiihtoreissusta, joka meni alkuun vähän kehnonlaisesti, mutta loppupäätä kohden sitten reissu parani. 
Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun Pörri pääsi mukaan hiihtoreissulle. Pörri pääsi siis vetämään isäntäänsä, tai no, voiko sitä vetämiseksi sanoa, kun isäntä hiihtää reipasta tahtia takana. Kuitenkin, kyseinen reissu oli todella hyvää harjoitusta Pörrille, ja tämän reissun jälkeen olen käynyt vielä toisen kerran hiihtämässä, siitä ei tosin tule postausta, kun jätin kameran kotiin seitsemältä aamulla...No, sitten siihen itse reissuun! Pörri ei ollut alussa ihan hirveästi lähdössä mukaan, se halusi vaan leikkiä koko ajan. Kiinni saamisessa kesti sitten reilut 15minuuttia, mutta kun saimme sen kiinni, pääsimme lähtemään reippaaseen tahtiin.


Kyseiset pellot ovat vain hiukan yli kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä kodistamme, joten matkassa ei todellakaan kestänyt kauaa. Jos olimme pikkukaupungissa lähtiessämme, niin nyt olimme täysin maaseudulla, ja ympärillämme oli vain muutama talo (joiden pihassa oli koiria), sekä muutama ratsastuspaikka. Ilmeisesti kyseiset paikat olivat yksityistalleja, mutta ei siitä yhtään sen enempää. 

 



Hehheh, lähes heti, kun olimme saaneet koiran ulos autosta, se p e r u u t t i ulos valjaistaan ja karkasi! Nopeasti sitten kaikki työnsivät suksensa jalkaan, ja lähtivät ajamaan koiraa takaa. Vaikka ohjeena yleisesti onkin, että pitää lähteä päinvastaiseen suuntaan, niin tässä tapauksessa oli parempi lähteä "ajamaan" sitä takaa. Tarkoituksena oli siis väsyttää koira, mutta eihän siitä ihan heti olisi tullut mitään.
Siinä sitten koira sai idean pienestä juoksumatkasta, ja lähti huitelemaan. Meidän onneksemme tiellä sattui kulkemaan kaksi kilttiä uroskoiraa omistajiensa kanssa, ja Pörri lähti luonteensa mukaisesti tutustumaan niihin, erittäin ystävällisesti. Tässä vaiheessa Pörrin isäntä pääsi paikan päälle, ja otti koiraa kiinni niskanahasta.
Perästä kuuluu, kuten sanotaan. Minä, Pörrin emäntä ja sisko, tulimme sitten kovaa vauhtia perässä valjaitten kanssa.



Tässä karkureissussa todella outoa oli se, että minua alkoi vaan naurattaa. Näytti varmaan niin hassulta, kun koira juoksee vapaana pitkin peltoja, ja koko muu porukka tulee läähättäen perästä!

Lähdin sitten isäni ja Pörrin kanssa autolle, aikeenamme vaihtaa valjaat pienempiin. Olimme nimittäin todenneet, että meidän entisen koiramme valjaat olivat liian suuret. Vaihdoimme valjaat entisen koiramme toisiin valjaisiin, jotka olivatkin sitten juuri sopivat Pörrille.
Ei siinä sitten muuta, matka jatkui, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut!



Ilmeisesti Pörri oli oppinut, että peruuttamalla voi päästä ulos valjaista, ja tulikin nähtyä jos monenlaiset yritykset päästä ulos niistä omista valjaista! Valitettavasti nämä yritykset jäivät turhiksi, ja hihnassa ja valjaissa pysyttiin tiukasti koko matka.



Koska sää oli harvinaisen lämmin, kaikille tuli nopeasti kuuma. Kävimme sitten viemässä autolle turhaa vaatetta, ja jatkoimme matkaa kohti pajupuskia ja pientä lammikkoa. Siellä pidimme sitten hyvin ansaitun tauon, ja mutustelimme pannukakkua, rikoimme lammikon jäätä ja lutkutimme lämmintä mehua ja kylmää vettä.
Aloimme olla lähellä käännöspistettä, ja juurikin käännöspisteen kohdalla oli jotain todella kivan näköisiä, sammaloituneita "ympyröitä", joista äitini sai todella kivan kuvan, joka tullaan näkemään blogissani myöhempien postausten yhteydessä.





Loppumatkasta Pörri alkoi olla jo todella väsynyt; olihan se juossut itsensä ihan uuvuksiin karkureissullaan, ja vielä ottanut muutamat pikaspurtit suksien edessä muutaman metrin pituisessa hihnassa. Vähemmästäkin uupuu, uusi paikka, uusi toimintatapa, sekä jännittävä, oma-aloitteinen karkureissu;)
Viimeiset metrit kuluivat siis hiukan hitaammin, mutta autolle päästiin, ja kaiken kukkuraksi hyvin mielin! Reissusta jäi todella kiva muisto ja kokemus, toivottavasti päästäisiin ensi vuonna uudestaan, koko porukan voimin!


Seuraavat päivät (torstai-maanantai) saattavat olla hiukan hiljaisempia, sillä olen niinä päivinä mökillä, josta tulossa postausta, kun aihe on ajankohtainen, ja pääsiäisreissu koettu! Silloin ei muuten ratsastuspostaustakaan tule, mutta tällä viikolla kirjoitan sen, ja toivottavasti saan ihan julkaistuakin.

Pörri toivottaa kaikille iloista viikkoa, ja aurinkoisia päiviä!

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja hassu Pörri♥

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7.26

    Ihanat kuvat ja Pörri <3!

    VastaaPoista
  3. Kuolen söpöyteen <3 Toi vika kuva on niin söötti <33333 Mutta aivan mahtava postaus taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kommentit on aina niin ihanan piristäviä❤ kiitos ihan hurjasti!

      Poista
  4. Kiva ulkoasu! Erityisesti tausta on mieleeni. :) Ja ihanat kuvat, todella suloinen koira! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät❤ Pörri kiittää😍

      Poista
  5. Tän blogin uokoasu on yksi hurmaavimmistä, mitä olen nähnyt!
    Käythän kurkkaamassa?
    http://bunnyatmosphere.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos järjettömän paljon sulle ❤❤😃 ehdottomasti käyn😍

      Poista
  6. blogistasi on nyt tehty arvostelu blogissani linkkaa blogisi postauksen yhteydessä! :) http://monajasanti.blogspot.fi/2016/03/linkkaa-blogisi-arvostelut.html

    VastaaPoista
  7. Voi Pörri :D Hyvä ettei lähtenyt kauas ja reissu onnistui lopulta hyvin :)
    Olinkin hävittänyt blogisi osoitteen... Mutta nyt taas löysin sen ja jäin seurailemaan ettei uudestaan häviä :)

    saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)