116. Tunti tunnilta

Tais olla suitsien laitto aika hankalaa tällä kertaa...

Kevätkausi ratsastuskouluissa, ja ainakin Rusthollissa lähentelee päättymistään- enään on jäljellä 19.6.16 pidettävä tunti, jonka jälkeen alkaa kesäloma Rusthollin tunneista, vaikken sitä ainakaan henkilökohtaisesti tarvitsisi. Pystyykö joku ratsastuskouluoppilas samaistumaan tähän tilanteeseen? Onneksi leiri on kuitenkin edessä, niin ei ihan ilman ratsastuksia tarvitse kärsiä...!

Sunnuntaina pääsinkin sitten pitkästä aikaa kahdelle tunnille, sekä ratsastamaan aina yhtä ihanan raivostuttavalla Vesselillä. Voin kyllä ihan sanoa, että opettavaisin poni, jolla olen pitkään aikaan ratsastanut! Sanon kyllä joka kerta, että tämä on opettavaisin poni yms., mutta totuus on vain se, että jokainen hevonen ja jokainen ratsastuskerta opettaa jotain tärkeää. Tämän asenteen olen aina halunnut omaksua, ja toivon, että pystyisin tämän myös pitämään. 

Heti tunnin alussa pääsin miettimään vähän sitä, miten minulla ja Vesselillä on mennyt tunneilla, kun opettajani kysyi, onko poni minulle tuttu, ja miten meillä on sitten keskenään mennyt. Vastasin, että kyllähän se poni tuttu minulle on, todellakin, mutta koskaan meillä ei ole mennyt mitenkään kovin loisteliaasti, vaan en ole osannut ratsastaa Vesseliä oikein. 

Ei sille mitään yhtä oikeaa keinoa ole, mutta kunhan nyt ensin jonkun keksisi... Aina, kun olen Vesselillä ratsastanut, en ole saanut sitä taipumaan, asettumaan, tai varsinkaan väistämään pohjetta kunnolla. Eikä se kyllä ole erityisen energisestikään liikkunut.

Kaikkiin näihin ongelmiin lähdettiin heti tunnilla hakemaan apuja, mutta ensin vähän katsottiin sitä omaa istuntaa. En muista, kuinka monta kertaa näiden kahden tunnin aikana sain kuulla, että pidennä ohjaa, istu pystyssä/suorassa takataskujen päässä, äläkä päästä käsiä valumaan eteen-> varmat ainekset etukenoon. 

Kun näistä minulle muutama kerta (vähintään se kaksikymmentäviisi) muistutettiin, aloin pikkuhiljaa tajuamaan, miten oikeasti istun tällä hetkellä sillä satulassa, ja yritin parhaani mukaan sitä korjata. Ensimmäisenä tietysti yritettiin suoristaa istuntaa, jonka jälkeen opettajani käski pidentämään ohjia vähintään kymmenellä sentillä. Kysyin sitten syytä tähän, ja vastaus oli jotakuinkin tällainen: " Kun pidät ohjia niin lyhyellä, ja aina kun lyhennät ohjia, lähdet käsiesi ja ylävartalosi kanssa etukenoon, eli ohjat eivät tässä tilanteessa lyhene ollenkaan. "

Kun sitten pidensin ohjia, huomasin kaksi suurta asiaa, jotka vaikuttavat ratsastukseen aika paljonkin. Ensinnäkin, kun pidensin ohjia, käteni hakeutuivat automaattisesti oikeammalle paikalle, ja samalla etukeno väheni huomattavasti, sekä ohjastuntuma keveni niin paljon, että Vesseli tuntui jopa kevyeltä sieltä edestä. 

Toisena huomasin, kuinka paljon ratsastan oikeasti niillä käsillä, ja kuinka vähän käytän jalkoja apuna ratsastuksessa, vaikka niiden pitäisi juuri ollakin ratsastuksen pääpointti. No, nyt, kun nämä ongelmat on huomioitu kunnolla, niin niitä on sitä kautta helpompi lähteä korjaamaan. Pitää vaan ehdottaa opettajalle, että aina, kun hän huomaa, että olen etukenossa/ kädet suorana edessä, hän huomauttaisi siitä minulle. 

Etukenon syyksi epäilimme opettajani kanssa myös jännitystä, jännitys ja epävarmuus, sekä lihasjumit tunnetusti nimittäin vaikuttavat ratsastukseen aika vahvastikin. Ja tottahan tämä on. Aina alaselästä ja niskasta löytyy jos jonkinmoisia jumeja, jotka tietenkin vaikuttavat osaltaan ratsastukseen. 

Seuraavana keskittyminen siirtyi asennon korjaamisen sijaan apujenkäyttööni, varsinkin jalkojen osalta. Koska Vesseli ei kovin energisesti tällä kertaa liikkunut kovin reippaasti, jäin helposti pumppaamaan ponia eteen, enkä hellittänyt pohkeiden kanssaa, vaikka Vesseli olisikin jo liikkunut reippaasti eteenpäin. 

Sain ohjeeksi vahvistaa koko ajan apua, ja hellittää heti, kun reaktio olisi toivotunlainen. Kun vauhti sitten hidastuisi, pitäisi heti olla skarppina muistuttamassa, ettei nyt olla laiskottelemassa lasten talutustunnilla. Kyllä Vesselikin varmaan vähän testasi, että onko ihan pakko tehdä töitä. 

Jos nyt tehtäviin halutaan tämän kaiken jälkeen mennä, niin ensimmäisenä tehtävänä olikin sitten omat inhokkini, pohkeenväistöt. Pitkällä sivulla, joka oli kentänpuoleinen (Rusthollissa on kaksi mahtavaa kenttää!), piti väistättää oikeassa kierroksessa metri kentän puolelle, jonka jälkeen väistättää takaisin uralle. Mietin suunnilleen, että mitäköhän tästä oikeasti tulee, kun ei olla koskaan tämän ponin kanssa onnistuttu pohkeenväistöissä. 

Oikealle väistöt olivat aluksi todella tahmeita, mutta olin ihan äimän käkenä, kun Vesseli kuitenkin väisti! Ja sitten, jos mietitään väistöä vasemmalle - koskaana pohkeenväistöt eivät ole sujuneet näin helposti! Hyvä, että tarvitsi vasenta pohjetta vilauttaa, kun Vesseli oli jo väistämässä uralle. Tuntui kyllä varsinaiselta työvoitolta, kun väistöt oikeallekin alkoivat sujua paremmin. Ei vitsi, on Vesseli vaan niin ihana! 

En edes muista, mitä tämän tehtävän jälkeen tehtiin. Luultavasti jotain raviverryttelyä, jonka jälkeen sitten vaihdettiin suuntaa ja ravissa sama juttu. Väistöjä ei tehty muistaakseni ollenkaan vasemmassa kierroksessa, vaan siinä keskityttiin sitten enemmän sujuvaan kevyeeseen raviin.

Koko ajan sain keskittyä siihen, että Vesseli liikkuu energisesti eteenpäin kevyellä tuntumalla. 

Tähän väliin on kyllä ihan pakko hehkuttaa, miten ihanalta Vesseli tuntui ratsastaa etuosastaan! Siis ihan mahtavan kevyt, tukeutui jopa hieman ohjaan, muttei kuitenkaan painanut siihen/ laskenut päätään niiden varaan, vaan kantoi kuitenkin oman päänsä. 

Sain ravista myös ihan positiivista kommenttia, mutta kuvia katsoessa olisin ainakin itse huomauttanut kevennystyylistäni. Ehkä vähän turhaa tulla tästä rutisemaan - ensi kerralla vaan vähän pidemmät jalustimet - mutta kevennys nousee lähes puoli metriä ilmaan, eli se on ihan liian suurta. Ensi kerralla sitten vaan vähän pidemmät jalustimet, niin johan kevennys pienenee sopivan pieneksi. 

Siis vitsi se vaan osaa olla hieno!

Lopulta sitten siirryimme laukkaan, jota odotin innolla. 

En muista, kummassa kierroksessa laukkasimme ensimmäisenä, mutta ainut muistikuva on, ettei laukka noussut, vaikka kuinka "nostin" laukkaa. Kun olin tarpeaksi yrittänyt, opettajani tuli siihen pääty- ympyrän keskelle vähän auttelemaan laukan nostossa.

Pakko mainita, että oma istunta huononi kyllä niin huonoksi noissa laukannostoissa, kun jäin vain kaivamaan, enkä antanut kovinkaan selkeitä apuja. Lopulta laukka sitten kovan yrityksen jälkeen nousi, ja kun sitten hidastin raviin, tajusin, minkä olin tehnyt väärin koko ajan. 

Ongelma oli - yllätys yllätys - siinä omassa apujenkäytössä. Vesseli luuli, että haluan siltä keskiravia, ja opettajan kanssa sitten nauroimmekin, että ainakin saadaan hienoa ja aktiivista ravia aikaiseksi...! Sanoin sitten, että ilmeisestikään en laittanut ulkopohjetta tarpeeksi selkeästi taakse, vaan se oli lähes alkuperäisellä paikallaan. Eihän se poni sitä laukkaa nosta, jos et sitä pyydä!

Välillä sitä vaan tuntee itsensä niin alkeisratsastajaksi, kun ei saa edes laukkaa nousemaan, mutta kyllä se sitten siitä. 

Tämän onnistuneen laukannoston jälkeen laukat nousivat helposti kumpaankin kierrokseen, eikä ongelmia siinä enää ollut. Siis siinä nostossa. Laukan ylläpitäminen olikin sitten aluksi ihan toiselta planeetalta kotoisin, ja ulkoavut olivat ihan  hukassa. 

Lopputunnista sain kuitenkin onnistuneempia pätkiä, ja tuntui kyllä ihan työvoitolta, kun sain Vesselin laukkaamaan vähän pidempää pätkää! Pikkuhiljaa sitä vaan oppii nauttimaan niistä pienistä iloista ja onnistumisista, joita saa, eikä vaadi kokoaikaa sitä täydellisintä täydellisyyttä, joka ei kuitenkaan ole koskaan mahdollista - vaikka siihen voi toki pyrkiä.

Tilannekuva jonkun epäonnistuneen laukannoston jälkeen. Hehehehe, kuskia nauratti kovasti, kun ei jossain onnistunut. Hyvähän se tällainen vähän humoristisempi asenne. 

Kun laukat oli laukattu, aloimme tulemaan kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa. Taas hakkasin päätä seinään. Pitäisikö selvitä harjoitusravissa kolmikaarisesta kiemuraurasta, kun jo laukan ylläpitäminen tuottaa hankaluuksia? Kyllä. 

Aluksi sitten meni ihan suoraan sanottuna päin pyllyä, kaaret olivat erikokoiset, eikä taivutuksista ja asetuksista ollut tietoakaan. Sitkeästi jaksoin kuitenkin yrittää, ja lopulta saimme päättää tehtävän onnistuneisiin teihin. 

Oli kyllä niin mahtava tunti, kun oppilaita oli kyseisellä tunnilla vain kaksi, ja pääsin paremmin "käsiksi" Vesseliin, enkä antanut sen vain seilata ympäri kenttää kuin päätön kana. 

Kuvista olen ainakin huomaavinani jonkinasteista kehitystä jo tämän tunnin aikana, ja meno näyttää jopa ihan siedettävältä jopa omaan silmään. 

Siis mitä?! Näyttikö meno jopa tältä ihan laukassakin? Teinkö jotain siellä selässä oikein, että poni näyttää tuolta??

Vesselistä kyllä näkee, että sillä on voimaa ja kapasiteettia & kykyä kulkea peräänannossa ja koota itseään, sen verran hienon näköinen tuo poni on jopa minun allani! Jos tästä sitten alkaisi ruusuinen (ja ei niin ruusuinen) tie kohti uusia haasteita ja kisoja - joskus jopa helpon B:n luokkia? 

Kiitos tästä tunnista ihana pikkumies - postausta tulossa myös toisesta tunnista <3!