30.3.2016

71. Pörrin tarina

Pörri syntyi Enossa, synnyinkodissaan 30.3.2015 muutaman muun sisaruksen kanssa. Se oli todella pieni, mitä nyt muistan, mutta uskon sillä olleen omaa päättäväisyyttä ja pilkettä silmäkulmassa jo pienestä pennusta lähtien, sillä nyt niitä kumpaakaan ei puutu! Pörri kasvoi Enossa noin seitsemänviikkoiseksi, jonka jälkeen alkoi pitkä matka kohti tuntematonta. Se matkusti lainassa olevassa kuljetuskopassa, jonka päälle oli heitetty matto, jotta turha valo ei häikäisisi pienen, aina yhtä rakkaan pentumme silmiä. Se matkusti auton perässä, ja yli kuuden tunnin ajomatkan aikana pidettiin muutama tauko, joiden aikana se sai olla vapaana ja tehdä tarpeensa. 
Koska pentu oli niin pieni, se meinasi hukkua metsän pimentoihin vaahteranlehtiä syödessään, mutta siitä huolimatta matka jatkui; pennun ollessa kyydissä. 
Saapuessaan uuteen kotiinsa, koira oli aivan hämmentynyt uudesta elinympäristöstään. Se ihmetteli puiden vähyyttä, ja uusia ihmisiä sen ympärillä. Uskon, että se ikävöi vielä hiukan äitiään, mutta niinä hetkinä se keskittyi enemmän paikan tutkimiseen ja uuden opettelemiseen.

Päästimme Pörrin vapaaksi takapihallemee sen jälkeen, kun se oli syönyt hiukan nappuloita omassa häkissään, joka oli rakennettu jo jonkin aikaa sitten. Näin aluksi se pysyi pihapiirissä, ja uusien ihmistensä läheisyydessä, mutta ei, ei se rapsuteltavaksi tullut. Se keskittyi miettimään omaa ympäristöään ja paikkaa, jossa se tulisi viettämään suurimman osan loppuelämästään. Pörri oli alusta asti todella itsenäinen, ja kuten rodulle on ominaista, se otti etäisyyttä koko ajan vain enemmän, riippumatta paikasta.

 Pahoittelen laatuja....

Meille saapuessaan Pörri oli niin sanotusti rääpäle, se oli pieni, ja jotenkin hassun näköinen, sillä se oli todella tumma, häntä ei ollut kokonaan kippuralla, ja toinen korva oli lurpallaan toisen ollessa ylhäällä. Kuten olen jo maininnut, se oli kuitenkin itsenäinen hassusta ulkomuodostaan riippumatta.

Seuraavina päivinä meillä oli vielä koulua, joten Pörri joutui harjoittelemaan yksinoloa jo nuoresta iästä riippumatta. En kovin tarkkaan muista, oliko isäni kotona ensimmäiset päivät, muttei kovinkaan kauaa. Yksinolo ei kuitenkaan näyttänyt olevan ongelma, Pörri vietti päiviään aivan tyytyväisenä kodinhoitohuoneessa lelujensa kanssa. 
Kun saavuimme kotiin koulusta, nostimme sen pois kodinhoitohuoneesta viettämään aikaa kanssamme. Se vaelteli sisällä, jonka jälkeen veimme sen ulos tekemään tarpeensa; vapaana. Aluksi tämä sujui kohtuullisen hyvin, kun Pörri oli vielä niin pieni, mutta jo kolmantena päivänään se karkasi naapurimme terassin alle, eikä suostunut poistumaan sieltä. Siinä sitten nieleskeltiin muutama ärräpää, ja lähdettiin naamat punaisina konttaamaan pitkin naapureiden pihoja. Tämä pienimuotoinen karkailu tuli tavaksi, ja heti sopivan tilaisuuden tullen pihamme ympärille saapuivat aidat, jotka suojaavat Pörrin karkailuja vieläkin (en vaan tiedä kuinka kauan, pian hyppää yli koko pihalta...). 

Pian tästä kaikesta tuli rutiinia, ja Pörri aloitti uhmaikänsä uhmakkaasti, kuten ikään kuuluu. Se testaili eniten äitiä, mutta myös minä jouduin satunnaisesti tulilinjalle. Pörri ei kuunnellut hirveästi ketään, mutta onneksi tästä uhmakkuusvaiheesta päästiin yli jossain vaiheessa.
Kaiken tämän keskellä oli kuitenkin valoa, nimittäin aloitimme aikaisin metsässäkäymisen, luoksetulon-istumisen ja kaiken muun tarpeellisen harjoittelun. Aloimme yhä useammin ottaa pieniä koulutushetkiä, viedä pentuamme metsään ja kaupungille, tutustumaan erilaisiin paikkoihin. 



Muistan selkeästi meidän ensimmäiset kaupunkireissumme- miten niitä voisi unohtaa! Pörriä haluttiin rapsuttaa, ja se sai osakseen helliä katseita ja hyvältä tuntuvia rapsutuksia ja silityksiä. Ilman niitä reissuja Pörrin sosiaalistaminen olisi paljon huonommalla mallilla, eikä se välttämättä hyväksyisi ruttukuonoisia koiria sun muita 'ihmetyksiä'. Kaupungilla Pörri sai ensimmäistä kertaa makkaraa kojulta, kun sitä haluttiin ilmaiseksi sille antaa, se tapasi kavereita, joita saatetaan joskus yhä tavata kaupungilla käydessä, ja samalla se tutustui minipossuun, joka kävi kaupunginpuistoissa talutuslenkeillä. Pörriä kyseinen minipossu kiinnosti kovasti, mutta possua ei oikein kiinnostanut muu, kuin ruohon syöminen...

Tässä vaiheessa Pörri aloitti myös muutamat oudot tavat; maastoutumisen ja hihnan puremisen, jotka molemmat saattavat toistua nykyäänkin. Aloitan hihnan puremisesta, sillä se on helpompi kertoa ja esittää asiallisesti ;D 
Kun suunta ei miellyttänyt Pörriä, se alkoi yksinkertaisesti pureskella hihnaa osoittaakseen mieltään. Kerran se pääsi hihnasta puremalla karkuun, ja sitä se yritti kyseistä tapahtumaa ennenkin, vaan ei onnistunut. Tämän olen vain kuullut, mutta kyseinen tapahtuma naurattaa vieläkin erittäin paljon! 
Pörri ja isäni olivat ensimmäisiä kertoja metsällä, ja kun isäni puhui puhelimeen, Pörri jyysti hihnan poikki ollessaan sitä mieltä, ettei ole päässyt tarpeeksi paljoa harjoittelemaan metsästyskoiran hommia.

Metsästykseen liittyen, muistan myös toisen hassun tapahtuman. Pörri oli ensimmäistä kertaansa metsällä, kun eräs isäni metsästyskaveri saapui paikalle oman koiransa kanssa. Pörri sitten päätti lähteä heti hommiin, ja lähti metsästyskaverin mukaan, eikä suostunut tulemaan isäntänsä luokse. "Metsästyskaveri" meni jossain vaiheessa autolleen oman koiransa kanssa, mutta Pörripä ei suostunut hyppäämään vieraan ihmisen autoon, vaan jatkoi matkaansa omia reittejään. Se kierteli muiden ihmisten pihoja kahdentoista kilometrin verran, jonka jälkeen se palasi isäntänsä luokse. 



 


Sitten- vihdoin ja viimein- siihen maastoutumiseen. Pörrille opetettiin jossain vaiheessa, että se ei saa huomiota ennen, kuin se on kiltisti maassa. Ja koska Pörri halusi aina osoittaa muille koirille vaarattomuutensa, se alkoi litistyä maahan 10 metriä ennen vieraiden koirien ohitusta osoittaakseen, että on vaaraton. Hauska, mutta todella ärsyttävä tapa!

Elämä rullasi radallaan, koira kasvoi, vahvistui, testaili, kaivoi, söi, ja teki kaikkea mahdollista, jonka jälkeen olemmekin nykyisessä tilanteessa mahtavan koiran kanssa, jolle on opetettu uusia temppuja, ja joka on maailman paras ja rakkain koira! 










10 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ja ihanasti kirjoitettu♥ Ja paljon onnea Pörrille! :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7.46

    Paljon onnea ja rapsutukset Pörrille<3! Kivat kuvat, on toi koira kasvanut niin paljon! :-)

    Mun vanha blogi poistui jotenkin, joten tässä uuden osoite: shetlanninponienelamaa.blogspot.com

    T:Sennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutukset meni perille(: Se on kasvanut kyllä ihan järkyttävän paljon! Käynpäs kurkkaamassa ja liittymässä lukijaksi!

      Poista
  3. Paljon onnea Pörri! *tähän kuuluisi laulu ja hali* On se kasvanut sairaaaan paljon.....

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ja rapsutuksia Pörrille! Hyvä postaus!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rapsutukset välitetty onnentoivotusten kera(:

      Poista
  5. Wow, ihana postaus!! "Pörrin tarinoita" (xD) oli hauska lukea. Ja kuvat oli ihan parhaita!!!! <3 Sä oot vaan niin hyvä kirjottaan ^-^

    Hyvää viikon jatkoa!

    ~Hunaja~

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas ihan järkyttävän paljon, Hunaja!

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)