21. 2016- huonon onnen vuosi?

Moips! Nyt onkin vuorossa pitkästä aikaa ratsastuspostausta, jonka kirjoitan puoliksi hermoillen, ja puoliksi nauraen. Kauden 2016 ensimmäinen ratsastustunti ei sujunut ihan niin kuin piti, mutta silti olen tyytyväinen tuntiin. Otsikon merkityksen tajuatte myöhemmin:)

Joku lukijoista oli toivonut enemmän analysoivempia postauksia, joten yritän koota tähän postaukseen vähän enemmän omia mielipiteitä, ja kirjoittaa hiukan samalla tavalla kuin "kisakausi 2015"- postauksessa. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee!

Myös erikoispostauksia, ja monipuolisia postauksia on toivottu yllättävän paljon. Itse ajattelin jokin aika sitten, että teen niitä liikaa, mutta jos niitä kerran toivotaan, niin yritän väsäillä niitä mahdollisimman normaaliin tahtiin. Erikoispostauksia tulee sitten 1-6 (todellakin yläraja!!!) kertaa kuukaudessa, ja loput postaukset ovatkin perus kuulumispostauksia, ja mahdollisimman analysoivia postauksia. Kertokaa ihmeessä kommenteissa, mitä mieltä olisitte tällaisesta postausjärjestelystä. Onko kenties parannusehdotuksia?

Mennään kuitenkin postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli 3.1.2016 ratsastustuntiin-->

Kenties osa teistä tunnistaakin tämän poniherran? Entä onko kukaan kuullut, että yleensä se jää pohkeen taakse, ja sen laukka saattaa kääntyä nelitahtiseksi? Onko kukaan kuullut, että rakastan tätä ponia? Entä onko kukaan kuullut hevosten ja ponien uudenvuodenlupauksista?

Pääsin taas Punchikin selkään, aina yhtä iloinen yllätys:) Hoitaessa Punchik oli hiukan jännittyneempi kuin yleensä, mikä saattoi johtua siitä, että se oli klipattu elämässään ensimmäistä kertaa. Myös äkilliset pakkaset vaikuttivat asiaan. Olisihan minun pitänyt aavistaa jotain, mutta rauhoittelin vain ponia, silittelin ja puhelin. Näin jälkeenpäin mietittynä tein muutaman asian väärin, mutta siitä en hirveän paljoa ala tässä postauksessa vaahtoamaan. 

Kun hyppäsin ponskin selkään maneesissa, ja yritin säätää jalustimet sopivan kokoisiksi, en ensimmäisellä yrittämällä onnistunut. Punchik lähti tavoistaan poiketen kävelemään lähes heti, kun olin päässyt selkään ja satulavyö oli laitettu kiinni. Tätä en säikähtänyt, olin vain mahdollisimman rentona. Itse asiassa tämä käänne ilahdutti minua, kenties minun ei tarvitsisi ponia patistella tällä tunnilla eteenpäin, niin kuin ennen? Kävelin siinä kierroksen, jonka jälkeen sain jalustimet säädettyä keskihalkaisijalla. Siitä lähdin sitten Punchikin kanssa kävelemään alkukäyntejä. Jotta poni olisi varmasti kunnolla kuulolla, tein paljon pysähdyksiä ja voltteja alkukäyntien aikana. Tähän asti oli sujunut hyvin:) 

Jatkoimme alkukäyntien jälkeen kevyessä ravissa tehden jokaiseen kulmaan ravivoltin. Aluksi volteista tuli aikalailla kananmunan tai ovaalin muotoisia kovan vauhdin johdosta, mutta sain tehtyä muutaman ihan hyvänkin vauhdin hiljentyessä. Vaikka pystyinkin säätelemään vauhtia kohtuullisen hyvin, kulki Punchik pää ylhäällä, ja koko keho ehkä hiukan pinkeänä. Tässäkin vaiheessa vain rapsuttelin ponia, ja rauhoittelin niin hyvin kuin osasin. 

Kuvassa Punchik- herra ja ihanat suitset;P

Aika pian lisäsimme laukat lyhyen sivun toisen voltin jälkeen, eli laukkasimme molemmat pitkät sivut. Aluksi tämä sujui ihan hyvin, mutta ponin energisyyteen nähden annoin hiukan liian kovat avut. Tällä kertaa laukannostoihin olisi hyvin riittänyt pelkkä istunta, mutta normaaliin tapaani annoin aikalailla selvät laukka- avut. Sanoinko muuten äsken, että alussa laukat sujuivat ihan hyvin? Kyllä, laukat, mutta laukannostot eivät kyllä olleet parhaimmistoa. Ehkäpä tämä päänviskely, ja pienet pukit johtuivat energiasta, ehkä hiukan liian kovista avuistani, en ollenkaan tiedä. Ehkäpä molemmat vaikuttivat asiaan? Loppujen lopuksi Punchik on kuitenkin herkkä, vanha, ja arvokas poniherra, joka liikkuu todella hienosti, jos sitä osaa ratsastaa oikein! 

Sitten se tapahtui. Putoaminen. A- päädyssä, toisen ravivoltin jälkeen Punchik teki tavallisen laukannoston jälkeen kiitolaukkapyrähdyksen, ja minä kun en ollut siihen varautunut, tipahdin. Muuten olisin päässyt jaloilleni, mutta vasen jalkani jäi kiinni jalustimeen sivuttain. Tässä vaiheessa minulla oli onneksi ohjat kädessä, joten sain pidettyä ponin paikallaan. Aika pian opettaja sai onneksi jalkani irti, ja pääsin takaisin seisaalleni. Putoaminen ei onneksi sattunut, maneesin pohja oli pehmeä, ja muutenkin tämä taisi olla kerrassaan siisti putoaminen. Tuosta ei minulle jäänyt mitään traumoja, hyppäsin 10 minuutin juoksutuksen (ja samanlaisten laukkapyrähdysten) jälkeen takaisin selkään, ja jatkoin tuntia lähes normaalisti. Siinä vaiheessa kello oli vasta 25 vaille kuusi, joten ehdin vielä hyvin mukaan menoon.

Selkään takaisin hypättyäni kävelin ensin hetken aikaa käynnissä totutellakseni uudestaan poniin, ja sen menoon. Olihan se todella paljon rauhallisempi juoksutuksen jälkeen! Pikkuhiljaa itseluottamukseni palautui jotakuinkin normaaleihin lukemiin, ja jatkoin ravissa. Todellakin, nyt poni kuunteli todella hyvin, ja vaikka ravi oli kivan energistä, se ei enää ryysännyt. Se pieni ruutitynnyriponi oli lähtenyt pois, ja paikalla oli hiukan tavallista energisempi Punchik. Aluksi mieleni ei tehnyt enää kokeilla laukkaa, mutta parin kierroksen mietinnän jälkeen jatkoin tuntia niin kuin muutkin meidän ryhmäläiset. Edelleenkin teimme siis jokaiseen kulmaan voltit ravissa, ja toisen voltin jälkeen nostettiin laukka. Laukassa teimme myös pitkän sivun keskelle 10m voltin, jonka jälkeen jatkoimme laukassa pitkän sivun loppuun. Näiden tehtävien myötä Punchik rentoutui todella hyvin, ja loppuravien aikana se meinasi jäädä kokonaan paikoilleen;P No, se Punchik on minulle turvallisempi ja mieluisampi:) 

Ponski tunnin jälkeen, tyytyväisenä saavutukseensa:)

Huonoiten tunnilla meni: Tietenkin putoaminen, ja se, etten saanut alkutunnista poniin kunnollista kontaktia. 

Parhaiten tunnilla meni: Luultavasti se, että uskaltauduin takaisin Punchikin selkään, ja uskaltauduin laukkaamaan sillä putoamisen jälkeen. Volteilla taivutukset ja asetukset. Lopputunnista sain myös poniin ihan hyvän kontaktin, johon olen tyytyväinen.

Sitten takaisin muihin mietteisiin! Pääasiassa olen siis tuntiin tyytyväinen., toivottavasti lentely ympäri maneesia ei tule tavaksi. Seuraavalla viikolla pääsen pitkästä aikaa Stellan selkään, jippijaijeijei! En olekaan pitkään aikaan päässyt Stellaliinin selkään, vaikka olenkin kovasti halunnut. 

Stella on siis ruskea shetlanninponi, arviolta n. 7-8 vuotias. Hoitaessa se on oikea mamman kultamussu, mutta ratsastettaessa tulta ja tappuraa! Kun menin sillä ensimmäistä kertaa, se laukkasi pukki- pystyynhyppy-lento- laukkaa 55 minuuttia tunnista, mutta silloin pysyin kyllä kyydissä. Toivottavasti en tule lentämään siltä ensi viikolla;) Saatte sitten ensi viikolla iloisen kertomuksen tunnista Stellan kanssa, itse ainakin odotan sitä hurjasti!

Mitä piditte postauksesta? Kirjoitinko liian pitkästi? Haluatteko tällaisia jatkossakin? Erikoispostaustoiveita?