5.2.2016

39. Ruoka- aika!

Kun kyselin jossain vaiheessa, kauan sitten postausehdotuksia, esitettiin toivomus Pörrin ruokinnasta. Siitä asti tämä ajatus on kytenyt päässäni, ja kun vihdoin sain näpsäistyö muutaman kuvan Pörrin ruoista, voin toteuttaa tämän. Ja sitten tähän alkuun pienenä varoituksena, että jos et kestä kuvia raakaruoasta ja luista, sinun ei kannata ainakaan katsoa tämän postauksen kuvia.

En ala tässä postauksessa neuvomaan ketään oman koiransa ruokinnan suhteen, sillä vanhempani ovat nämä ruoat sovittaneet Pörrille, ja jokaiselle koiralle on oma, yksilöllinen ruokintansa. Kerron tässä postauksessa myös mielipiteitäni koirien ruokinnasta, joten tästä tulee samalla mielipidepostauksen tapainen teksti, ja aiheesta saa sitten keskustella vapaasti kommenttikentässä!


Pörri on ollut ihan pienestä pennusta lähtien raakaruokinnalla. Kun Pörri saapui meille, se oli vielä nappuloilla, mutta kun sillä oltiin testattu raakaruokaa, totesimme sen maistuvan pennulle hiukan paremmin. Toinen asia, joka vaikutti raakaruokinnan valintaan, oli se, että lähellämme on todella hyvä raakaruokakauppa koirille, ja kaiken lisäksi sieltä saa vielä ohjeita koiran ruokinnan varalle. Nappulat olivat siis hyviä ja laadukkaita, mutta Pörrille meni paremmin raakaruoka, kuin nappulat. Muuten emme ehkä olisikaan vaihtaneet nappuloita raakaruokintaan, mutta yllä mainitsevani asiat saivat päämme kääntymään toiseen suuntaan.

Nyt, kun olen tuon siirtymistarinamme nappuloista raakaruokintaan selittänyt, voin avata teille pikkuisen Pörrin ruokintaa. Raakaruoan kanssa on todella tarkkaa punnata ruoka juuri koiralle sopivaksi, sillä Pörri ainakin lihoo nopeasti, jos se saa liikaa ruokaa. Ja koirallehan ylipaino ei koskaan ole hyväksi.
Nappuloita emme oikeastaan koskaan punnanneet, annoimme koiralle sen, mitä se söi. Raakaruokintaan siirtyessä ruoat piti kuitenkin punnata, sillä emme halunneet lihavaa/ ylipainoista koiraa missään vaiheessa.

Pörri saa päivästä riippuen lihaa, luista lihaa, jauhelihaaa, kalaa, luita... Mitä nyt ikinä raakaruoaksi keksittekään. Sillä on pihalla ja yksinollessaan lähes aina peuran tai hirvensorkka, sillä se on saanut niitä oman elämänsä aikana 5-8, joista osan se syö heti, ja osan säästää myöhemmäksi.
Raakaruokinnan kaikista eri osa- alueista pitää antaa koiralle tasaisesti, jotta se saa kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita.

Pörri saa ruokaa kaksi (2) kertaa päivässä, ja molemmilla kerroilla n. 200grammaa, ja jos tämä määrä pysyy, on Pörrillä sopiva ruokinta. Sen ruoan syöntiä on kuitenkin hiukan hankala määritellä, sillä se on haudannut osan ruoistaan pihalle, ja kaivaa ne sitten ulos maasta, kun sille tulee nälkä. Näin voimme selittää sen, jos Pörri yht'äkkiä näyttää hiukan lihoneelta.

Jos Pörri on kyseisenä päivänä saanut esim. nakkia ja juustoa lenkillä, pudotamme ruoka- annosta hiukan siltä päivältä estääksemme lihomisen. Kaikkein paras tietenkin olisi, jos se saisi lenkeillä/ kouluttaessa kurkkua, joka ei lihota, mutta jos kurkkua saa liikaa, koiraa alkaa oman tietämykseni mukaan närästää. Niinpä on helpompaa pudottaa hiukan ruoka- annosta ja kouluttaa koiraa kunnon herkuilla.

Hirvensorkka:)
Kaiken muun ruoan lisäksi Pörri saa öljyjä, jotta sen turkki pysyisi hyvänä ja kauniin näköisenä. Se saa pelkästään kalaölyä ja kalanmaksaöljyä, mutta ainakin omaan silmään se riittää, eikä sen kuonoon tarvitse työntää sen enempää  litkuja, kuin on pakko. En osaa nyt sanoa, paljonko se saa kumpaakin, mutta toista n. 8milliä ja toista 1½milliä, jos nyt oikein muistan. En myöskään muista, kumminpäin nuo ovat, eli kumpi on kalaöljylle ja kumpi kalanmaksaöljylle, mutta...


Mielestäni koiran olisi hyvä olla mahdollisimmaan luonnonmukaisella ruokinnalla, mutta jokainen tekee tietysti omat päätöksensä oman koiransa kanssa. Itse olen siis selkeästi raakaruokinnan kannalla, ja omalla tavallani säälin koiria, jotka eivät koskaan saa edes maistaa oikeaa luuta, vaan syövät kumiluita elämänsä läpi nappuloiden ohella. Voihan sellainen sopia jollekin koiralle, joka on siihen tottunut, ja useimmat koirathan ovat (valitettavasti) nappularuokinnalla pennusta aikuiseksi koiraksi asti.
Jokaisella koiralla pitää mielestäni olla mahdollisuus edes yhteen kunnolliseen ja isoon luuhun elämänsä aikana, ainakin minun mielestäni!

 Vaikka kenenkään muun koira ei olisi raakaruokinnalla, Pörri on raakaruokinnalla, ja sillä se myös pysyy!


Avasiko tämä postaus teille yhtään mitään Pörri ruokinnasta? Jäikö jokin mietityttämään? Mitä mieltä olet koirien raaka- ja nappularuokinnasta? Piditkö postauksesta?



10 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, kiva kuulla niin kuin erilaisella tavalla raakaruokinnasta, kun meillä ek raakaruokaa syödä. Mistä hankkitte Pörrin luut? Onko ne pakastettuja mitä saa joista on eläinkaupoista? Muuten, mietin että voisinko tehdä samantyyppisen postauksen, että olisiko ihan ok? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on hankittu ihan metsästä tai sitten kaupasta, mutta pakastimessa säilytetään:) voit kyllä tehdä ;)

      Poista
  2. Anonyymi15.13

    Tosi kiva postaus! :-) Tykkäsin tosi paljon, ja itselläni ei koiraa ainakaan vielä ole, mutta kallistun raakaruokintaan silti. En vain osaisi kuvitella raakalihoja pakkasessamme, missä te säilytätte Pörrin ruuat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pakkasessa säilytetään muiden ruokien seassa:)

      Poista
  3. Olipa mielenkiintonen postaus! Meidän koirat syö nappuloita, mutta toinen ei oikestaan suostu aina syömään ruokaa ollenkaan :D

    VastaaPoista
  4. Mahtava postaus! Oli kiva lukea♥

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus! Meidän Myrsky syö myös raakaruokaa ja sen kannalla itsekin olen. Yleensä Myken annos on "puuroa" jossa on jotain riisiä ja sen sellaista + raakaa lihaa ja loraus öljyä. Ainoo vaan, että mun mielestä sitä lihaa on tosi ällöttävää laittaa sen ruuan sekaan :D Elämän suuria ongelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, joskus raakaruoka saattaa hiukan ällöttää, mutta kyllä siihen tottuu aika nopeastikin;) Ja juuri niin!

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)