Pörheää Menoa: 37. Unelma ei milloinkaan delaa

Tahtoisin taivaalle lennähtää

mut selästä siivet puuttuu

varjot jo puistoihin ennättää

ja lauluni tuuleksi muuttuu

- Anssi Kela: Petri Ruusunen

Pikimustat tähdet

tuijottaa takaisin.

Toivot, että joku

huomaisi sinutkin.

Ennen taivas oli

avoinna sinullekin,

kunnes paha sormi

tavoitti karkurin.

Ja elämä on helppoo

silloin kun on joku,

josta

pitää kii.

Ei tarvitse mennä nukkumaan

itkeäkseen

itsensä unelmiin.

- Dingo: Levoton Tuhkimo

Saitte äsken luettavaksenne pätkiä kahdesta eri laulusta, joissa on mielestäni hieno sanoma. En ole aivan varma ensimmäisen kappaleen esittäjästä, mutta taisi se olla Anssi Kela. Vaikken hänen äänestään hirveästi pidä, tuon kappaleen kertosäe on jotenkin niin hieno ja koskettava. Ja tottahan se on, että unelmat ovat kuolemattomia. Ilman unelmia ei voi tehdä mitään. Jokainen unelmoi joskus, ja minullahan niitä haaveita riittää! Ja koska minä olen minä, haluan jakaa näitä asioita hiukan teidän kanssanne.

Pienempänä, ihan 4-6- vuotiaana haaveilin tarjoilijan ammatista. Haaveilin siitä, miten piristäisin muiden ihmisten päivää tarjoilemalla heille mahtavia ruokia, ja kohtaamalla heidät avoimesti ja iloisesti, mutta samalla tehokkaasti. Kerran tein jopa listan siitä, mistä haaveilin/ mikä oli toiveammattini. No, siitähän tuli kokonainen A4- arkki täyteen, mutta päällimmäisenä mieleeni on jäänyt tuo tarjoilijan ammatti.

Kaikkein uusimpia haaveitani ovat olleet jo hiukan pidempään mm. opettajan ammatti. Tiedän jo nyt suunnilleen, millainen opettaja olisin, mutta sitä en ala tässä teille avata. Olen vain jo jonkin aikaa haaveillut siitä, millainen tunne olisi, kun onnistuisi opettamaan omille oppilailleen/ oppilaalle jotakin, mitä hän/ he ovat halunneet oppia/ asia on ollut heille vaikea. En oikein tiedä, miksi juurikin tämä ammatti kiehtoo minua, mutta olen ihan ensimmäisistä luokista lähtien haaveillut opettajan ammatista.

Jossain vaiheessa haaveilin myös kiihkeästi lääkärin/ eläinlääkärin ammatista. Molemmat olisivat vieläkin hyvin varteenotettavia ammatteja, mutta lääkäriksi tuskin koskaan tulen. Vastustuskykyni ei kuitenkaan ole mikään mahtava, niin siinä saattaisi sitten käydä niin, että olisin koko ajan kipeänä tai puolikuntoisena kotona sängyn pohjalla.

Eläinlääkärin ammattia voisin hyvinkin miettiä, mutta eikös siinä työssä tarvitse aika hyvän matikkapään? Minulla se ei ole mikään mahtava, mutta ehkäpä voisin kehittää sitä parempaan suuntaan treenaamalla enemmän matematiikan laskuja.

Jos mikään noista ylläolevista ei toteudu, haluaisin biologiksi, tutkijaksi tai filosofiksi. Olen aina ollut mietiskelevä persoona, joten filosofi saattaisi hyvinkin täyttää tavoitteeni. Se ei kuitenkaan ole listassa päällimmäisenä.

Luonto, kasvit ja eläimet ovat kiinnostaneet minua ihan pienestä asti. Kun asuimme vielä synnyinkodissani, niin kävelylenkkini eteni yleensä seuraavasti: Kävelin ulos talosta, ja pysähdyin tienreunaan ihastelemaan muurahaiskekoa. Saatoin tuijotella muurahaisten aherrusta yli tunninkin, ja tuijoteltuani sitä tarpeeksi taapersin äitini/ isäni kanssa takaisin sisälle.

Pienestä asti olen rakastanut metsää, ja käynytkin ihan hurjan pituisilla metsäretkillä vain muutaman vuoden ikäisenä. Metsäretkillä söimme puolen tunnin välein jotain evästä, ja jos meinasi hyytyä, pidettiin taukoja. Näin retkissä meni todella paljon aikaa, ja ihan kahden kilometrin lenkissä kesti n. 2-4 tuntia riippuen jaksamisesta.

Innostuin siis luonnosta jo ihan pienenä, ja sillä yhdellä tavalla haluaisin työni liittyvän luontoon, eläimiin tai luonnon/ eläinten tutkimiseen. Se ainakin olisi todella mielenkiintoista, ja tässä vaiheessa en heitä mitään haaveitani roskapussiin ja vielä roskikseen, vaan annan niiden virrata päässäni aivan vapaasti.

Jos sihtaamme katseemme muihin, kuin ammatillisiin (miten kirjoitetaan?) unelmiin, niin päällimäisenä ovat tietenkin oma hevonen ja asunto. Vaikka olenkin yrittänyt kinuta itselleni ponia, niin valitettavasti en ole sitä saanut. Enkä oikein usko olevani siihen valmiskaan taitojeni puolesta, vaikka halu omaan poniin onkin kova.

Kun sitten joskus ostan hevosen, haluaisin sen olevan minun unelmahevoseni. Minulle kävisi vaikka kuinka rääkätty ja vihainen hevonen, mutta jos nyt ei kuitenkaan niihin rääkättyihin keskitytä ainakaan näin aluksi.

Unelmahevoseni olisi musta ori (heheh, musta ori!), joka olisi tulinen kuin tabasco- mauste, mutta samalla niin miellyttämisenhaluinen kuin hunaja kuumassa mehussa. Ei ihan käy järkeen, mutta sillä saisi olla omat päivänsä, ja kaikkein parasta tietenkin olisi, jos se opettaisi minulle ratsastusta. Sen koulutustason pitäisi olla joko ihan pyöreä nolla (opettaisin sille), vähintään HeA (voisi opettaa minulle jotakin) tai viimeisenä sellainen GP- tason kouluratsu, jolla olisi kuitenkin todella hyvä hyppykapasiteetti.

Ehkä joskus ostankin sen unelmieni hevosen!

Lisätään tähän sitten vielä se, että haluaisin ymmärtää koiria ja hevosia niin hyvin, että sulautuisimme yhteen ja puhuisimme samaa kieltä. Haluaisin luottaa siihen, että ne luottavat minuun, ja minä niihin.

En heitä hukkaan sitä toivoa ja luottamusta, mikä minussa on, vaan annan sen olla, levätä ja kehittyä. Älkää tekään, nyt, älkääkä koskaan viskatko unelmianne kaivoon, vaan varatkaa unelmoinnille aikaa, ja antakaa itsenne unelmoida. Kaikki, mihin jaksat uskoa tarpeeksi vahvasti, kaikki, minkä eteen jaksat tehdä töitä ja odottaa, voi toteutua, ja toteutuukin, jos vain uskot. Uskot siihen, että huomisesta tulee vielä parempi kuin tästä päivästä, ja siihen, että unelmat voivat toteutua.