1.2.2016

36. Ulkoasuremonttia


Kuten olette varmaan huomanneetkin, blogin ulkoasu on kokenut todellisen muodonmuutoksen. Banneri on vaihtunut ainakin viiteen- kuuteen kertaan, mutta tällä hetkellä olen siihen ihan tyytyväinen. Osa bannereista on ollut Sylvian (<-- linkki) tekemiä, mutta tämä nykyinen on ihan itse tehty. Sylvian bannerit ovat olleet todella hienoja, mutta päätin pitkästä aikaa tehdä itse oman bannerin.

Blogin tausta ei olekaan enää itsetehty, vaan se on otettu hotbiggityblogista, josta saa siis ottaa itselleen omaan blogiin taustoja, täysin luvallisesti ja ilmaiseksi. Hotbiggityblogin valikoimaan pääset painamalla pientä kaistaletta blogini vasemmassa yläreunassa, jossa siis lukee hotbiggityblog. Näistä hotbiggityblogin taustoista on pientä negatiivista sanottavaa, sitä en voi kieltää. Koska otin kyseisestä paikasta taustan blogiini, piti minun muokata koko blogi uudestaan. Nyt käytössä on  yksinkertainen simple- malli, johon hotbiggityblogin taustat käyvät hyvin.

Nykyiseen banneriin olen muuten tyytyväinen, mutta minua häiritsevät siinä hiukan epätasaiset rajaukset, bannerin sinisyys. bannerin kuva olisi ollut paljon parempi mustavalkoisena, sillä omaan silmään sinisyyttä on tuossa kuvassa hiukan liikaa. Bannerin teksti ei ole musta, vaan erittäin tummansininen. Omaan silmään teksti on kiva varjostuksineen päivineen!

Samalla, kun rukkasin koko blogin muun ulkoasun, muutin myös tekstin Arialista omaa silmää enemmän miellyttävään Times The Rowanin tekstiin. Se näkyi päivän-pari hiukan liian pienenä, mutta sitten tajusin hiukan suurentaa sitä, joten mielestäni se on nyt juuri sopivassa koossa.

Muun ulkoasun mukana saapuivat myös blogini ensimmäiset koodailut, jotka onnistuivat ensimmäiseen kertaan nähden mielestäni ihan hyvin. Katsotaan, jaksanko muokkailla niitä vielä ajan kuluessa/ laittaa niitä vielä lisää, mutta kaikenkaikkiaan olen blogin ulkoasuun tällä hetkellä yllättävän tyytyväinen! Kerrankin onnistuin ulkoasussa hiukan aikaisempaa paremmin, joten tämä banneri ja ulkoasu ovat tulleet jäädäkseen ainakin hetkeksi aikaa:)

Mitäs te pidätte blogin uudesta ulkoasusta?


2 kommenttia:

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)