#433 Takaisin juurille - missä nyt mennään ratsastuksen suhteen?

Onpas ollut haipakkaa ihan koko syksyn ajan, tuskin tässä on ehtinyt bloggeria avatakaan! Koulussa on ollut puuhaa aivan tuhottomat määrät ja nyt on ollut pakko panostaa ehkä normaaliakin enemmän - onhan lukioon hakeminen edessä ihan parin kuukauden päästä. Saa nähdä, miten siinä sitten loppupeleissä käy...

Kulunut syksy on huomattavasti verottanut omia voimavarojani, koska vapaata aikaa ei liiaksi ole löytynyt viimeisimpien kuukausien aikana. Milloin on ollut muuten vaan kiire ja milloin olen kipeänä ollessani kasannut tehtäväkasaa keskelle huoneeni pöytää. Nyt tämän syksyn uurastus on kuitenkin ohi ja 21.12 saan vihdoin siirtyä kauan odotetulle lomalle. 

Uskoakseni moni tämän blogin lukija (onko teitä vielä?) luki tätä pitkään vain hevoskuulumisten takia. Sen takia tämän blogin alunperin perustinkin. Ajat kuitenkin muuttuvat ja nyt on kulunut pari vuotta ilman yksiäkään hevoskuulumisia - mitä siis kävi? 

kuvassa Sera

Lopetin viime vuonna ratsastuskoulussa ja tein vuoden mittaisen vuokrasopimuksen maailman ihanimmasta tammasta. Ratsastin tätä tammaa kahdesti viikossa koko vuoden ajan ja valmentauduin aktiivisesti, mutta omistajan toiveesta en siitä koskaan mitään julkaissut. Ja ehkä ihan hyväkin. Tämän vuoden aikana sain harrastuksesta enemmän irti kuin koskaan aiemmin, rakastuin tähän hevoseen korviani myöten ja opin enemmän uutta, kuin missään tilanteessa olisin uskonut! Tässä onkin hyvä muistutus teille kaikille siitä, että ennen, kuin julkaiset mitään kenenkään toisen hevosesta, muista kysyä se lupa - ja myös noudattaa sitä. 

Nykyään en enää ratsasta tätä kyseistä hevosta. Syksyllä olikin siis edessä suuria päätöksiä harrastuksen jatkamisen suhteen. Oli mahdollisuus, että alkaisin vuokrata jotakin toista hevosta, mutta lopulta päädyin ratsastuskouluun. Miksi, voi joku ihmetellä. 

Syksyn alussa olin tilanteessa, jossa koin kaikkein tärkeimmäksi päästä jatkamaan aktiivista valmentautumista itseäni kehittäen. Lisäksi yhä koen, että monilla hevosilla ratsastaminen on rikkaus ja vie eteenpäin. Salaa myös toivoin, että löytäisin itselleni uuden treenikaverin, johon voisin huoletta kiintyä ja opetella tämän harrastuksen saloja. Kaikki tämä toteutuikin - loppujen lopuksi asiat menivät niin paljon paremmin, kuin koskaan olisin uskaltanut kuvitella.

kuvassa Gipa 

Loppujen lopuksi keräsin kimpsuni ja kampsuni ja 7.9. suuntasin Pornaisissa sijaitsevalle Kumpumäen tilalle. Totta puhuen paikka tuntui alusta alkaen kodilta - opettaja on äärimmäisen hyvä, jokainen kohtaamani iloinen ja hyvävointinen ja tallihenki on uskomaton. Oikeastaan jo ensimmäisellä kerralla tiesin, että tänne tulen jäämään, enkä mieluusti lähde kulumallakaan. 

Alunperin lähdin kokeilemaan paikkaa, koska sillä on yleisesti todella hyvä maine. Keneltäkään en ollut kuullut paikasta mitään negatiivista ja nettisivujenkin perusteella kaikki vaikutti toimivan hyvin - lisäksi seuratoiminta on vilkasta ja tallikisoja usein. 

Nyt Kumpumäessä muutaman kuukauden käyneenä voin sanoa, etten päätöstä ole katunut kertaakaan. Jokainen ratsastamani hevonen on ollut mukava uusi tuttavuus, mutta erityisesti sydämeni on vienyt iso kiltti jätti Sera. Kyseessä on reilut 170cm korkea Latvialainen lämminverinen ratsuhevonen, jolta ikää löytyy vuodenvaihteen jälkeen seitsemän vuotta. Se on mitä uskomattomin hevonen sekä tallissa, että ratsailla. Välillä tallikäyntien parasta antia tuntuvat olevan ne hetket, kun se nukkuu olkapäälläni tai rapsuttaa toppatakkini karvahuppua - se on sylissä aina, kun se vain on mahdollista. 

Yllä olevassa videossa Sera ja minä 2.9

Ratsastaessa Sera on päivästä riippuen vähän mukavuudenhaluinen tai reaktiivinen, joskus jopa ruutitynnyrimäinen. Kiltti se silti on kuin mikä - se vain on luonteeltaan reaktiivista ja helposti jännittyvää sorttia. Seran ratsastettavuus ja asenne ovat kuitenkin saaneet minut pauloihinsa jo ihan ensi hetkistä lähtien. En tiedä, olenko koskaan tavannut yhtä yritteliästä ja miellyttämisenhaluista hevosta. Ikäisekseen se osaa paljon, mutta hankalan kohdan tullessa eteen se jaksaa aina yrittää uudestaan, vaikka alkaisikin ärsyttää. Kovin paljoa en osaa sanoa, mutta yksi asia on varmaa - tätä tammaa en halua menettää. 

kuvassa Sera

En tiedä, voisiko Seraa mahdollisesti kutsua vakiratsukseni - mitään virallista ei ole sovittu. Onnekseni olen kuitenkin saanut kiivetä sen selkään lähes joka kerta Kumpumäellä käydessäni. Se tuntuu joka kerta opettavan jotain uutta ja tärkeää, enkä haluaa hukata yhtäkään näistä oppitunneista, jotka se minulle antaa. Seran kanssa jokin tuntuu olevan paikallaan, juuri niin kuin pitääkin. Mitään ei puutu. Ehkei aina ole helppoa tai mene putkeen, mutta yksikin onnistuminen pystyy peittämään alleen edellisten minuuttien hankaluudet. Helppo hevonen se ei ole, mutta äärettömän opettavainen. 

Videossa Sera ja minä 11.10

Tulevaisuudesta en tiedä. Keskiviikon (18.12) tunnin jälkeen on itselläni luvassa joulutauko ja siitä parin viikon päästä on aika astua uudestaan sisään tallin ovista. En tiedä, kenen kanssa tulen treenejä jatkamaan, mutta uskon, että lähestyvä uusi vuosi tuo mukanaan niin muutoksia, kehitystä kuin onnellisia hetkiäkin. 

ja vielä video minusta ja Serasta 1.11.

Nyt olen uskoakseni saattanut teidät ajan tasalle ratsastuskuulumisten suhteen sekavahkon postauksen jälkeen. En tiedä, saiko tästä mitään selvää, mutta ainakin yritin :D Toivoakseni pääsen pian pitkästä aikaa syväanalyyttisten ja pitkien ratsastuspostausten pariin, mikäli saan aikatauluun järjestettyä tilaa. Tästä eteenpäin blogi tulee kuitenkin sisältämään sekä tassueläimiä, että kaviokavereita - pitkästä aikaa näinkin. 

Mitä teille kuuluu ja mitä pidit postauksesta?

P.S Ratsastuskuulumisiani voi reaaliajassa seurata ratsastustililtäni Instagramissa nimimerkin @avotaivutuksia takaa. 

#432 Uusia kavionjälkiä ja muita kuulumisia

Onpas jotenkin ollut ihan uskomattoman hankalaa löytää aikaa tällekin harrastukselle kaikkien kouluhommien lomasta! Tuntuu, että jokainen postaus on pelkkää kuukausien takaisien tapahtumien kartoittamista ajan tasalle, mutta minkäs teet - onhan sitä pakko levätäkin ajoittain. Ihan kieltämättä blogin jäihin laittaminen tai lopettaminen on käynyt mielessä, mutta olen todennut sen olevan todellisen tahtotilani vastaista. Pysyköön blogi sitten tällaisena satunnaisena kuulumistenkartoituspaikkana, jos en kerran muuta saa aikaan. 

Nyt voi varmastikin puhua ihan virallisesta syksystä näin lokakuun vihdoin ja viimein alettua. Oma syksyni on lähtenyt käyntiin uskomattoman hyvin, ja vaikka stressiä koulunkin ohelta on ajoittain ollut, sen suuremmat onnettomuudet tai muut vastaavat ovat jääneet puuttumaan. En valita, juuri nyt elämä on aika ihanaa ja normaalin leppoisaa arkea. 

Itselläni tuleva yhteishaku ja tulevaisuudensuunnitelmat aiheuttavat päänvaivaa niin hyvässä, kuin pahassakin. Mitään en ole vielä päättänyt tai sulkenut pois, koska aikaa on vielä muutama kuukausi. Toki kaikkein potentiaalisimmat vaihtoehdot on jo mietitty, mutta ne abstraktimmatkin ideat pyörivät yhä päässä. 

Ratsastuskuviot ovat viimeinkin selvinneet ja ilokseni voin ilmoittaa, että heppajutut palaavat blogiin, mikäli aika vain riittää! Muutamien sekoiluviikkojen jälkeen olen hyvää vauhtia juurtumassa Pornaisissa sijaitsevalle Kumpumäen tilalle, jossa olen kohta reilun kuukauden ratsastanut. Totta puhuen olen uskomattoman innoissani näistä uusista tuulista, joita tulevat viikot, kuukaudet ja toivottavasti myös vuodet tuovat mukanaan. Näistä jutuista vähän lisää jossain toisessa postauksessa - jos kuitenkin uteliaisuutesi heräsi, esimakua saat ratsastuskuvioistani instagramista @avotaivutuksia - nimimerkin takaa (linkki). 

Koirillakin menee hyvin! Kuten aikaisemmin mainitsin, ovat kummatkin selvinneet ilman onnettomuuksia. Alma on käynyt ahkerasti harjoittelemassa metsästystä enemmän varsinaisen metsästyksen alkua. Joinakin kuluneista viikonlopuista se sai ensimmäisen, noin puolen tunnin mittaisen hirvihaukkunsa. Varsinainen työskentely tällä hirvellä kesti puolisentoista tuntia, johon sisältyi tämän karkon kiinniottaminen kahteen kertaan. 

Pörri puolestaan ei juoksujensa takia nyt muutamaan viikkoon ole vapaana päässyt juoksemaan, mutta uskoakseni seuraavina se olosuhteiden puitteissa pääsee harjoittelemaan. Viikonloppuisin Alman ollessa metsällä, olemme Pörrin kanssa kävelleet pitkähköjä metsälenkkejä tarvittavan liikunnan saavuttamiseksi. Tästä Pörri on nauttinut, vaikkakaan ei yhtä paljoa, kuin vapaana juoksemisesta olisi nauttinut. Näillä kuitenkin mennään aina tietyn aikaa vuodesta. 

Mainitsen vielä, että Pörri ei ole nauttinut siitä, että on joutunut jäämään pois metsäreissuilta. Se on osoittanut mieltään äärimmäisen syyllistävän katseen lisäksi repimällä pihakeinumme tyynyn pitkin pihaamme. Tämän jälkeen Neiti tuli raapimaan ovea oikein hymyilevänä ja esitteli tuotoksensa (näennäisen) ylpeänä. Hupsu tyttö, mutta tämä sallittakoon? 

Syyslomakin on kovaa vauhtia saaapumassa ja luvassa on totuttuun tapaan mökkireissu - kohde pidettäköön vielä toistaiseksi salassa. Luvassa on ainakin toivottavasti pitkiä metsäkävelyitä, puhdasta luontoa ja taas kerran upeita kokemuksia täynnä oleva, rentouttava paussi koulusyksyn keskelle. Olisikin mukava jo etukäteen kuulla, minkälaista sisältöä kenties haluaisitte tästä viikosta? Onko normaali postaus viikosta toivottu tai mukava vaihtoehto, vai haluaisitteko kenties nähdä jotain uutta? 

Miten vietätte syyslomanne, jos teillä sellainen on?

#431 Näyttelyjuttuja ja muita kuulumisia

Tyhjän paperin kammo on viime aikoina puskenut päälle hyvin vahvasti. Kirjoitettavaa on enemmän, kuin tarpeeksi ja tiedän, miten haluan siitä kirjoittaa, mutta sanat juuttuvat jonnekin tietoisuuden ja tietokoneen näppäimistön välille. Ne juuttuvat, tukehtuvat, tukahtuvat, eivätkä halua tulla nähdyksi.

Joskus tauko on ainoa vaihtoehto. Ainakin se on parempi vaihtoehto, kuin edellisten postausten kaltaiset pointittomat pakolla julkaistut tekstit. En sellaista sisältöä halua tänne tuottaa, koska se ei ole missään nimessä mukavaa luettavaa.
Taukoiltuahan tässä nyt on oltu koko kulunut vuosi enemmän tai vähemmän, mutta tämä muutaman päivän mittainen tauko on tuntunut erilaiselta. Olen pohtinut ihan ajatuksen kanssa sitä, miksi aina kerta toisensa jälkeen avaan tyhjän postausalustan ja tuijotan sitä saamatta mitään aikaan.

Totta puhuakseni koko syksy on ollut tosi sekavaa aikaa. Omat ratsastuskuvioni menivät erinäisistä syistä uusiksi ja niissä on ollut miettimistä jonkin verran. Mikäli hyvin käy, heppajutut palaavat blogiin - mitään en vielä lupaa. Kaikista syksyn sekalaisuuksista huolimatta odotan tulevia viikkoja, kuukausia ja vuosia innolla!

-       -       -       -       -

Hypätään kuulumisissa elokuun alkuun, jonka jälkeen jatkan kuulumisten kirjoittelua jotenkin järkevässä järjestyksessä. Toivottavasti tästä sekametelisopasta saa jotain selkoa!

3.8 oli Pikku-Alman suuri päivä, kun se otti osaa elämänsä ensimmäisiin näyttelyihin. Itse en päässyt tähän Vesilahden näyttelyyn mukaan, mutta kuuleman mukaan Alma käyttäytyi esimerkillisen hienosti! Se oli pirteä, sopivan energinen, muttei kuitenkaan turhia sätkyillyt tai stressannut. Toki se oli kotiin päästessään väsynyt. Hampaiden katsominen ei ole Almalla vielä täysin rutiininomaista (vaikkakin treenin alla), joten se ei ollut ihan sen mieleen. Hampaat saatiin kuitenkin katsottua ilman sen kummempia ongelmia, ei Alma murissut tai vastaavaa - käänteli päätänsä vaan poispäin. 

Tuloksena näistä näyttelyistä oli ERI, SA ja PN3! Kirjallinen arvostelu kuului seuraavalla tavalla:

"Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Vahva selkä. Hyvä rintakehä. Hyvin kietoutunut häntä. Hyvät raajat ja liikkeet."

Seuraavana viikonloppuna, sunnuntaina 11.8 Almalla oli elämänsä toiset näyttelyt Kotkan kansainvälisissä näyttelyissä. Näihinkään en itse päässyt mukaan. Näissä näyttelyissä Alma oli jo valmiiksi aika väsynyt edellisten päivien lenkkien jälkeen, eikä se siten ollut "parhaassa terässään", vaan hiukan vaisu. 

Kuten 3.8, myös 11.8. Alma käyttäytyi hienosti. Viikon aikana tehneet harjoitukset hampaiden katsomisesta olivat tuottaneet tulosta ja se sujuikin paljon paremmin, kuin edellisellä kerralla. Päivä oli kuitenkin ennen Alman kehää ollut pitkä, joten Alma esiintyi hiukan vaatimattomasti. Ehkä kahdet peräkkäisillä viikoilla olleet näyttelytkin olivat väsyttäneet koiraa, tiedä sitten. 

Arvosteluna kuitenkin tällä kerralla EH ja seuraavanlainen arvostelu:

"Hyvän kokoinen, hieman tottumattomasti esiintyvä narttu. Oikeat rungon mittasuhteet. Hyvä pää. Hieman leveä-asentoiset korvat. Etuosa saisi olla hieman kulmautuneempi. Hieman alaskeskittynyt häntä. Oikeanlaatuinen turkki. Harmaa väri voisi olla kirkkaampi. Erittäin hyvät, tasapainoiset liikkeet. Tarvitsee lisää kehätottumusta."

Saattaa kuulostaa selittelyltä, puolustelulta tai vaihtoehtoisesti arvostelulta valittamiselta (miltä tämän siis ei pitäisi kuulostaa), mutta avatakseni hieman arvostelua: Väsyneenä tai uupuneena Almalla on tapana roikottaa häntäänsä alhaalla ja laskea korvat lepakkomaiseen asentoon näyttäen juurikin siltä, mitä arvostelussa sanotaan. 

Joka tapauksessa olen Pikku-Almasta äärettömän ylpeä! Mielestäni tämä ei ole ollenkaan hassumpi startti sen näyttelyuralle. Eniten omaa mieltäni kuitenkin lämmittää se, että se käyttäytyy myös vieraissa paikoissa hienosti ja rauhallisesti - siihen on mielestäni aina panostettava ja pyrittävä. Jos koiransa totuttaa matkustamiseen, uusiin paikkoihin ja jopa yllättäviin tilanteisiin, muuttuu elämä sen kanssa huomattavasti helpommaksi. 

Muuten koirat ovatkin saaneet viettää aika mukavan leppoisaa elämää. Sää on ollut päivisin turhan kuuma lenkkeilyyn, joten takapiha on ollut kovassa käytössä. Erityisesti hiekkalaatikko on suosittu lepopaikkana viileytensä vuoksi. 

Pihamme on tosin kohdannut raakaakin kohtelua, kun koirat yrittävät saada omenoita ja päärynöitä puiden suojaverkkojen läpi...Koko aidattu takapiha on täynnän kuoppia, joilla on suurta potentiaalia esimerkiksi nilkan taittamiseen kosmeettisen haitan vuoksi. Näitä kuoppiahan siis täytetään säännöllisesti, mutta ilmeisesti karvakaverit eivät sellaisen päälle ymmärrä. 

Pihalla makoilun ja omenoiden, päärynöiden sekä luumujen syömisen lisäksi koirien kanssa on treenailtu milloin mitäkin. Muutamia pieniä esteitä ollaan hypitty pariin otteeseen silloin, kun koiria se kiinnostaa. Kyllä niillä taitoa ja potentiaalia siihen olisi, mutta kiinnostus on hyvin vaihtelevaa. Lisäksi olen ulkona yrittänyt harjoitella "kehässä juoksemista" koirien ollessa vapaana. Almalla menee vaihtelevasti, mutta se kehittyy koko ajan! Pörrillä puolestaan ei ole tylsän kuvion juoksemiseen mitään intoa - se tekee mieluummin vähän haastavampia juttuja. 

Uutena juttuna olen kummankin koiran kanssa aloitellut palloon koskemista tavoitteena päästä joskus pisteeseen, jossa koira vierittää pallon minulle takaisin. Nyt palkinto tulee jo pallon tökkäämisestä, mutta vaikeustasoa nostetaan hiljalleen.  Tämän rinnalla olemme treenailleet jo tuttuja temppuja, joista jokainen alkaa sujua mukavasti. 

Kiitos jokaiselle tämän pitkähkön postauksen lukeneelle, toivottavasti viihdyit uusimpien kuulumistemme parissa! Palataan uusien postausten merkeissä mahdollisimman pian. 

Millä mielin odotat syksyä?

Mitä mieltä olit postauksesta?

#430 Ihmissyöjähyttysten armoilla

Jotakuinkin paria viikkoa ennen koulujen alkua lähdimme mökille Ikaalisiin jo toisen kerran saman kesän aikana. Tämä oli tervetullutta ja ihana mahdollisuus rentoutua ennen hektisen arjen alkamista. Suunnitelmana olikin olla mökillä koko lopun loman ajan, mutta muutamien muuttujien takia palasimme kotiseuduille suunniteltua aikaisemmin. Viikon saimme kuitenkin nauttia aina yhtä ihanista ja tutuista maalaismaisemista!

Suunnitelmana oli retkeillä niin paljon, kuin se on mahdollista. Säät olivat valitettavan kuumat ja pääsimmekin lähtemään retkelle vain kahdesti - nekään eivät olleet kovin pitkiä juurikin tämän sään takia. Kävimme taas jokavuotisella reissullamme Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa. Yleensä olemme tehneet muutaman kilometrin mittaisen lenkin, mutta nyt sään ollessa pakahduttava, kävelimme ainoastaan uimalaiturille asti. 

Jos et koskaan ole suohon päässyt pulahtamaan, olet jäänyt paljosta paitsi. Suolampien- ja järvien vesi on erilaisen tuntuista normaaleihin järvivesiin verrattuna. Lisäksi uidessa on ihanaa haistella ympäröivän suon tuoksua ja nauttia erilaisten suolintujen esiintymisistä. 

Toinen reittimme suuntautui meille uudelle Alkkianvuorelle, joka kulki muinaisen Ancylysjärven rantojen poikki. Reitti oli kivinen ja täynnä suurehkoja siirtolohkareita, jotka jääkausi oli jättänyt jälkeensä. Maisemat olivat vain paikoittain erityisen hienoja (mikäli siis haet nk. suuria maisemia), mutta itseäni sävähdytti erityisesti alueen iäkkyys. Ympäröivä luonto oli älyttömän hienoa ja mustikkamaastot mahtavat - Alkkianvuori kipusi hienoimpien näkemieni paikkojen joukkoon!

Suurempia retkiä ei kahden yllämainitun lisäksi päästy tekemään, joten viikko koostui lähinnä lukemisesta ja rentoutumisesta mökin pihapiirissä. Uimassa käytiin aina mahdollisuuksien mukaan ja kalastettiin mahdollisimman paljon. Seuraa meille pitivät sorsapoikue, kanadanhanhet ja joutsenpoikue. 

Hiukan hankaluutta lomailuun toivat hyttyset, joita oli harvinaisen paljon ja jotka käyttäytyivät hyvinkin yllättävällä tavalla. Siinä missä normaaleiksi luettavat hyttyset kiertelevät inisten ja etsivät oikeaa paikkaa iskeä, nämä veijarit iskivät inisemättä suoraan kiinni ihan mihin tahansa :D Erityisesti Pörriä tämä häiritsi, koska ne ilmeisesti iskivät kiinni hanakasti Pörrin vatsanahkaan ja aiheuttivat kutinaa. Pörri yritti helpottaa kutinaansa, mutta onnistui nuolemalla aiheuttamaan itselleen ihottumaa vatsaansa. Lisäksi jotkin anturoista kutisivat selvästi. 

Kortisonisuihke ja pihkasalva kuitenkin saivat kutinaa ja oireilua aisoihin tehokkaasti ja lomaa pystyttiin jatkamaan. 

Viikko oli muutamista epäonnekkaista sattumista huolimatta mukavan leppoisa - luonnon rauhasta sai taas nauttia hetken aikaa. Auringonlaskut olivat kauniita ja läheiset kukkaniityt täydessä loistossaan vielä elokuussakin. <3

Miten tykkäät viettää lomaasi?

#429 Itärajalla

Ennen heinäkuun puoliväliä auton nokka suuntasi kohti itärajaa, tarkemmin Ilomantsia. Matka oli kuuma ja pitkä, mutta paikan päällä autossa istuminen palkittiin. Sää helli ja mieli rentoutui välittömästi ulos autosta astuessa. Ympärillä oli kilometrikaupalla pelkkää metsää, rauhaa, hiljaisuutta ja luontoa täynnä ties mitä ihmeitä. 

Ensimmäinen varsinainen retki pihapiirissä pyörimisen lisäksi oli 8.heinäkuuta, kun suuntasimme koko perheen voimin Petkeljärven kansallispuistoon. Kävelyreittinä toimi tällä kertaa kauniissa maastoissa harjujen yli ja soiden läpi puikkelehtiva Kuikan kierros, jolta pituutta löytyi vain kuusi ja puoli kilometriä. 

Sää oli hiukan kyseenalainen ja vaihteleva - välillä aurinko paistoi ja toisena hetkenä tuuli ties kuinka monen kilometrin nopeudella samalla, kun taivaalta satoi vettä vaakatasossa. Ymmärrettävästi valokuvaus jäi hiukan puolitiehen - se ei kuitenkaan estänyt nauttimista! Reitti oli hyvin merkitty ja selkeä, polut mukavia kävellä ja ennen kaikkea maisemat kerrassaan mahtavia. 

Kokemuksena Petkeljärvi oli ihana - luonto oli puhdasta, harjumaisemat yhtä kauniita, kuin aina ja suon tuoksu oli kerrassaan huumaava. Tänne täytyy vielä palata!

Seuraavana päivänä suuntasimme Möhköön, jossa kävelimme osan Suden taivalta, joka ymmärtääkseni oli yhdysreitti kahden eri reitin välillä. Tätä varsinaista yhdysreittiä en suosittelisi kenellekään, koska vaikka se helppokulkuinen olikin, maisemat eivät päätä huimanneet - varsinkaan edellisen päivän Kuikan kierroksen jälkeen. Reitti kulki lähinnä hakkuuaukioiden ja vanhan, vaatimattoman talousmetsän poikki - eivät vetäneet vertoja muille retkille, joita olemme tehneet. Päiväkävely tuli kuitenkin tehtyä!

Tämän jälkeen ostimme Möhköstä kolmen tunnin luvat kalastukseen - koko tämä aika tulikin käytettyä. Kalaa ei kuitenkaan tullut, vaikkakin itselläni olikin lähellä suuren lohikalan saaminen. Haavi kuitenkin oli valitettavan kaukana, joten saalista ei tällä kertaa tullut ollenkaan. 

Heinäkuun kymmenentenä päivänä saimme suunnata kohti upeaa Koitajokea, joka sijaitsee aivan rajavyöhykkeen tuntumassa. Aurinko pilkahteli satunnaisesti pilvien välistä, mutta silti ei ollut liian kuuma 14km mittaiselle päiväretkelle! On pakko sanoa, että Koitajoki hyppäsi Suomen upeimpien paikkojen listan kärkeen heti alkujaan. Joki oli upea, metsä kaunista ja polut juuri sopivan haastavia ja vaihtelevia. 

Hyttysiä oli kuitenkin hyvin runsaasti, joten puolenvälin ruokatauko pyrittiin pitämään niin lyhyenä, kuin se olosuhteiden puitteissa oli mahdollista. Koirat tuskastuivat hyttysten määrästä todella nopeasti, mutta siitäkin selvittiin jotenkuten. 

Kaiken kaikkiaan Koitajoki oli uskomattoman hieno paikka koskemattoman luonnon helmassa! Nuotiopaikalla on mahdollisuus yöpyä erämajoissa, mikäli olet pidemmällä reissulla. Lisäksi paikan päällä on upeaa suota ja uskomattoman kaunis, jopa salaperäinen Koitajoki. Suosittelen jokaista siellä päin piipahtavaa käymään vierailulla Koitajoella!

Kävimme myös kalastamassa muutamia kertoja kuvankauniilla Vekaruskoskella. Paikan päällä oli lyhyt esteetön kulkureitti, jonka lisäksi parin kilometrin mittainen kävelykierros oli mahdollista toteuttaa. Koirat olivat metsään päästessään taas kerran innoissaan, mutta kosken yli kulkeva riippusilta aiheutti kummassakin pelkoreaktion. Sylissä ne onneksi matkustivat joen ylitse nätisti. 

Vekaruskoskella oli tuhottoman monta kaunista paikkaa - suosittelen täälläkin käymään. Esimerkiksi veden valokuvaamiseen paikka on mielestäni erinomainen, vaikka mitään sen suurempaa putousta paikan päällä ei olekaan! Jos koiran kanssa ajattelit käydä lyhyellä kävelyllä, valmistaudu kantamaan riippusiltoihin tottumaton karvaystäväsi sillan yli <3

Tässä välissä itse valitettavasti tulin kipeäksi, joten kokematta jäi turhan monta juttua ja upeaa retkeä. Olisin toki toivonut, että olisin mukaan päässyt, mutta tilanteelle ei mitään voinut. Paitsi jäin esimerkiksi toisesta reissusta Koitajoelle, jossa Pörri onnistui karkaamaan muutaman sadan metrin päässä Venäjän rajasta. Onneksi tässä ei käynyt mitään ja Pörri tuli, harvinaista kyllä, muutamassa minuutissa takaisin!

Reissun loppupuolella, kun oloni oli jo parempi, kävimme piipahtamassa upeaakin upeammalla Patvinsuolla. Tälle(kin) paikalle aivan ehdoton suoritus - kaunista suota silmänkantamattomiin, loputtomasti pitkospolkuja ja satunnaisia metsäsaarekkeita. Kovin kuumalla säällä ei Patvinsuolle kannata lähteä ainakaan koirien kanssa - varjoa ei juurikaan ole ja kuivana kesänä suo ei ole kovinkaan kosteaa. 

Pääosin toinen Ilomantsin mökkiviikoista oli oikein onnistunut, toinen omalta osaltani vähemmän onnistunut oman sairasteluni takia. Olisin toki toivonut olevani terveenä koko tämän ajan, mutta jos jotain positiivista tilanteesta etsii, sain näiden parin viikon aikana luettua neljä kirjaa, joista kaikki olivat oikein hyviä! 

Mökkimme Ilomantsissa oli todella mukava. Tunnelmaa kohottivat ihana kuikkapariskunta poikasineen ja lukuisat eri linnut pihapiirissä. Lisäksi läheltä mökkiämme löydettiin luultavastikin karhun ulostetta. 

Miten sinun kesäsi on mennyt?

Mitä pidit postauksesta ja minkälaista sisältöä haluaisit jatkossa nähdä?

#428 Keskikesän taikaa

Päivää ennen juhannusta pysäköimme automme Ikaalisissa sijaitsevan mökin pihaan, purimme koirat auton takaosasta ja asettauduimme aloillemme parin päivän ajaksi keskelle kauneinta maasetutua. Heti matkalaukun laskeutuessa kädestäni olo oli onnellinen - täällä olen niin monet viikot viettänyt pienestä pitäen ja tänne olen juurtunut. Kaikki tuntui niin ihanan tutulta ja turvalliselta, että lähestulkoon pakahtui. 

Aurinko porotti täydeltä taivaalta luoden mökin ympärille oikein mukavan lämpötilan oleskella ja nauttia kesästä. Paljon aikaa tulikin vietettyä virkistävässä vedessä uiskennellessa, saunoessa sekä puusaunassa, että savusaunassa ja pihalla nautiskellessa. Grillin antimista saimme nauttia useaankin otteeseen. 

Juhannus vietettiin tänä vuonna isovanhempien kanssa aikaa viettäen, valokuvaten, grillaten ja säästä nauttien. Retkeilemään ei tällä reissulla lähdetty ollenkaan lämpötilan ja ajan vähyyden takia - onneksi kaikilla oli kuitenkin tiedossa, että tänne palattaisiin tämän kesän aikana vielä uudestaankin. 

Kun mökiltä lopulta jouduttiin lähtemään, oli olo uskomattoman rentoutunut - tuntui, kuin olisin ollut kotoa poissa pidempään, kuin vain kolme päivää! Loma oli siis tehnyt tehtävänsä paremmin, kuin hyvin. Reissusta jäi tällä(kin) kertaa käteen ihania muistoja ja fiiliksiä, sekä muutama ihan kiva räpsykin. 

Missä tykkäät viettää lomasi?

Onko sinulla joku tietty kesäperinne?