6. Pitkästä aikaa palleron selässä

Pääsinkin sitten maanantaina 7.11.2015 pitkästä aikaa Antonin selkään, ihan niin kuin olin toivonutkin! En ollut päässyt pitkään aikaa palleron selkään, ja olin kyllä aivan innoissani! Varoituksen sana tuli ponin kiivaasti käyvistä hampaista, joten hoidin sen suosiolla pesupaikalla, jossa se on muutenkin helpompi hoitaa. Uusia kuvia minulla ei ole, joten saatte tyytyä kuviin, jotka on otettu vuonna nakki ja muusi.

Jo alkukäynneissä aloin ottamaan ponia kunnolla kuulolle, jottei se sitten ala kuskailla minua kesken tunnin ihan miten haluaa. Asettelin ja taivuttelin ponia paljon, niin kuin yleensäkin. Myös voltit, pysähdykset sekä temmon lisäykset ja vähennykset kuuluivat alkukäyntien ohjelmaan omalta osaltani. Oikeassa kierroksessa, A- päädyssä Anton säikähti jotain olematonta jo alkukäynneissä, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, jatkoin vaan normaalisti. A- päätyyn piti aina välillä ottaa suostuttelijan taitoni käyttöön, koska päädyssä taisi asua pikkuponeja syöviä mörköjä.
Kun olimme kävelleet alkukäynnit kumpaankin suuntaan, aloimme harjoittelemaan avotaivutusta. Avotaivutus oli yllättävän hankalaa, eikä se mennytkään ihan nappiin. No, harjoittelemalla oppii! Olin kuitenkin tyytyväinen poniin, sehän kuitenkin yritti ratsastajan sekoillessa selässä:)
Avotaivutusten jälkeen lähdimme tekemään erilaisia tehtäviä pääty- ympyröillä kevyessa- ja harjoitusravissa. Minulle ja Antonille tämä oli todella hyvä tehtävä, koska yleensä laukoissa Anton alkaa puskea toiseen päähän maneesia, eikä minulla ole siihen ponin mielestä ollenkaan vaikutusvaltaa. Nyt sain kuitenkin ponin sen verran hyvin kuulolle, ettei se laukoissa sitten ryysäillytkään maneesin toiseen päähän.

Kun vaihdoimme suuntaa kokorataleikkaalla, Anton säikähti C- päädyssä niin, että hyppäsi valtavan ison loikan kohti maneesin keskustaa. Tästä johtuen ratsastaja joutui kaulalle roikkumaan, hysteerisesti käkättäen tietenkin:) En kyllä itsekään tajua, miten kampesin itseni takaisin sinne selkään, mutta jotenkin apinoin itseni sinne takaisin ja jatkoin tuntia normaalisti.
Aloimme hetken ravailtuamme ottaa laukkoja. Aluksi laukat eivät todellakaan nousseet, Antonin mielestä ne eivät olleet tarpeellisia. Mielipiteensä se osoitti pukittelemalla, ja taas ratsastaja makasi kaulalla, melkein maistamassa maneesin hiekkaa. Lopulta sain kuitenkin laukat nousemaan, ja olin kyllä todella tyytyväinen poniin! Se laukkasi todella kiltisti (okei, yrittihän se vetään sitä päätä alas, mutta en laske sitä mukaan tähän...). Antonin laukka on todellakin yksi niistä syistä, miksi rakastan sitä! Laukka on niin tasainen ja ihana, että tuntuu, kuin olisi keinuhevosen selässä!
Vaihdettiin suuntaa, ja tähän suuntaan laukat nousivatkin paremmin.
Loppukäynnit otin maasta käsin, en olisi varmaan pysynyt selässä, niin väsynyt olin:P

Toivottavasti piditte postauksesta, ja jaksoitte lukea sen!