80. " Mä päätin kerrankin uskaltaa ratsastaa"

Edellisissä ratsastuspostauksissa on käynyt ilmi pieni pelkoni reippaita ja eteenpäinpyrkiviä hevosia kohtaan. Tällä kertaa päätin kuitenkin ratsastaa oikeasti, ja yrittää edes muutaman kerran tunnin aikana saada poni kulkemaan hetkittäin peräänannossa ja avonaisessa muodossa. Ei tuon luulisi olevan viisi vuotta ratsastaneelle kovin suuri ongelma, joten sen johdosta sitten aloin ajaa itseäni kohti suurta, upottavaa suota, josta olisi mahdollista nousta vain hetkittäin, ja kovan tahdonvoiman ansiosta. Kun kaikki tämä oli päätetty automatkalla, huomasin tallilla, että turvaliivini oli jäänyt kotiin. 

Minulle oli laitettu tunnin ponin kohdalle Anton, mutta kun se voi joskus olla sen verran hankala, niin vaihdoin sitten Stellaan Sylvian mieliksi, koska hän viitsi ystävällisesti tulla kuvaamaan minua. Kun Stella oli saatu sisälle hoitamista varten, havaitsin karvan järjettömän määrän, ja melkein hyppäsin riemusta kattoon- harjaaminen on kuitenkin erittäin mukavaa päivästä riippumatta, varsinkin silloin, kun poni osallistuu harjaamiseen niin kuin Stella. Harjaus oli erittäin tuskallista, sillä Magic Brush ja kumisuka piti tyhjentää jokatoisen vedon jälkeen. Roskiksen pohja suunnilleen olisi peittynyt kokonaan, jos sinne olisin kaikki karvat vienyt. 

Toi ylähuuli...

Koska turvaliivi oli jäänyt kotiin, varmistimme ponin kiltteyden kymmenen minuutin juoksutuksella, jonka aikana poni sai viipottaa täysiä ympäri kenttää liinan päässä. Tunti kuitenkin pidettiin maneesissa, mutta seuraavalla viikolla siirrymme luultavasti kentälle säiden salliessa. Omalla tavallaan harmittaa tämä ulos siirtyminen, sillä aina talven jälkeen olen kentällä arka ratsastaja, sillä jotenkin minua vain pelottaa, jos hevonen säikähtää kentällä jotain turhaa. Parin kerran jälkeen jännitys kuitenkin kaikkoaa kokonaan, ja pystyn ratsastamaan aktiivisesti ja paremmin.
Juoksuttaessa poni ei ollut ollenkaan possuilutuulella, reippaassa laukassa taisi kaksi pukkia vetää, mutta minkäänlaista rodeota emme saaneet aikaiseksi, vaikka kuinka hätistelimme ja patistelimme ponia eteenpäin. Juoksutuksen alussa Stellaa ei huvittanut tehdä mitään, joten se jäi sitten käyntiin tai raviin ilman aikomustakaan jatkaa laukassa. Kyllä sitä vauhtia alkoi kohtuullisen pian löytyä tarpeeksi, ja turhat energiat karisivat siinä sivussa jonnekin muualle.

Kuten kuvastakin huomaa, kenttä on jo sen verran hyvässä kunnossa, että sunnuntaina varmaan saamme luvan siirtyä ratsastamaan kentälle. Mitähän siitäkin tulee?

Maneesissa sitten vaan selkään ja alkukäynteihin! Kerrankin olo oli rento Stellan selkään hypätessä, vaikka viime kerralla se onnistuikin lennättämään minut selästään... Alkukäynneissä tein tapani mukaan pysähdyksiä, mutta kun totesin ponin olevan kunnolla kuulolla, jätin pysähdykset vähemmälle ja vaihdoin pysähdykset voltteihin, joiden avulla taivuttelin ja asettelin Stellaa parhaani mukaan.
Jo alkukäyntien aikana asetin ponille selkeät rajat siitä, mitä tehdään ja mitä ei, ja kun tietynlainen kunnioitus alkoi syntyä, alkoi ponikin pyöristyä ja käyttää kroppaansa hiukan paremmin. Alkukäyntien aikana olo oli ihan mahtava, kun poni kulki ympäri maneesia kaula kaarella, eikä testaillut läheskään niin paljoa kuin aikaisemmin.

Kunnon kouluponi! Kerrankin todistusaineistoa siitä, että joskus ne ponit kulkee munkin alla ihan ok... Kuvassa kuitenkin kärjistyy myös istuntani virheet,; liian suorat kädet, ja katsokaa kantapäitä! Jalustimet olivat kuitenkin liian lyhyet, joten sekin vaikutti sitten asiaan, mutta silti...

Otimme sitten ohjat käteen ja aloitimme tehtävän, jota teimmekin lähes koko tunnin ajan. Kummallekin pitkälle sivulle piti tehdä kaksi loivaa kiemuraruraa, eli tehtävä muistutti edellisen tunnin tehtävää aika paljolti. Tässä tehtävässä taivuttelua oli kuitenkin enemmän, ja juurikin tämän tehtävän ansiosta sain Stellaa pyöristymään paremmin. Aluksi asetuksissa ja taivutuksissa oli hakemista, ja kun yritin asettaa, saattoi poni lähteä liian aikaisin uralle, mutta muutaman toiston jälkeen sain tämän tehtävän sujumaan paremmin.
Vaihdoimme sitten suuntaa vasempaan kierrokseen, ja jatkoimme tehtävää käynnissä. Tässä suunnassa Stella alkoi vähän testailla, leijailinko omissa pilvilinnoissani, vai teinkö jotain muuta. Kaksi kertaa se taisi tehdä kunnon juntturat ja liikkua vain taaksepäin, jos se johonkin liikkui. Kun olimme aikamme tapelleet suunnasta, sain Stellan liikkumaan yhtä hyvin, kuin ennen temppuilujakin. Kuvista katsottuna ratsastus noissa tilanteissa ei ollut kovinkaan kaunista katsottavaa, mutta sainpahan ponin liikkeelle!

Vasemmassa kierroksessa oli alkuun taas hakemista, mutta hetken ratsastettuani poni alkoi myötäämään kaulasta ja niskasta, sekä kantamaan itseään paremmin. Ja tähän väliin vielä selvennykseksi, ennen kuin joku ehättää tulla minua tästä sättimään; en todellakaan väitä, että Stella olisi kulkenut niin, että se käyttää oikeasti itseään ja kroppaansa, ehei. Se kuitenkin kulki kohtuullisen pitkiä pätkiä kivassa muodossa niin, että sain ratsastuksenopettajaltani kehuja siitä.
Itseasiassa ravi oli koko tunnin ajan vahvana minulla ja Stellalla. Sain ratsastettua ravissa hyvät tiet, ja kontrolloitua ravia, ja istuttua pätkiä harjoitusravissa ilman, että poni lähti viipottamaan alta. Testasin muutamat siirtymisetkin, ja reaktiot tulivat todella nopeasti ja hyvin. Uskalsin ratsastaa Stellaa ilman pelkoa, ja sen huomasi erittäin myönteisenä, jes, pelko selätetty ainakin hetkeksi aikaa!

Mitä outoa tässä kuvassa on?

Muuten hyvä pysähdys, mutta ponin suu auki, vaikka ohja ei edes ole tiukalla tai vedä ponia suusta...

 Kun molempiin suuntiin oli ravailtu tarpeeksi, ja kaikkien tunnilla olleiden hevoset olivat kontrollissa, siirryimme hetkeksi aikaa käyntiin. Kävelimme sellaiset 5minuuttia, jonka jälkeen siirryimme kahdelle pääty- ympyrälle. Stella alkoi aavistaa, että laukannostot tulisivat pian, ja niin taisivat aavistaa muutkin.
Opettajamme ajatuksena oli tehdä itsenäisiä käynti-ravi- siirtymisiä niin tiheään, kuin mahdollista. Itse tein suunnilleen neljä askelta kumpaakin askellajia, ja vaihdoin seuraavaan askellajiin. Näin sain Stellan todella hyvin kuulolle, ja se alkoi kuunnella paljon paremmin. Kun kaikkien hevoset oli saatu rennoiksi, olimme valmiit aloittamaan laukkatyöskentelyn.

Ensin laukan valmistelu, sitten pohkeet paikoilleen ja nosto. Odotin pukkisarjoja tai vähintään jäkittämistä, mutta sitä ei kuulunut. Stella nosti laukan käynnistä kuin vanha tekijä, ja laukkasi kiltisti pääty- ympyrällä eteenpäinpyrkivää, hyvää laukkaa. Välillä Stellaa piti kuitenkin patistella hiukan eteenpäin, jotta se pystyi säilyttämään laukan hyvin. Kun katsoin laukkakuvia, huomasin itselläni pienen könötyksen, jonka takia en sitten pystynyt tukemaan Stellaa laukassa tarpeeksi. Stella tarvitsee vielä laukassa kohtuullisen paljon tukea pystyäkseen säilyttämään tasapainonsa, ja siihen tarvitaan ratsastajalta vakaata istuntaa ja aktiivista apujenkäyttöä.
Itse en tähän täysin kyennyt, mutta pätkittäin laukka rullasi todella kivasti, ja poni laukkasi kanssani, eikä yrittänyt karata kuuhun itsekseen. Tästä tuli todella hyvä fiilis, kun sain laukattua rikkeetöntä laukkaa monta kierrosta pääty- ympyrällä.

Tässä oikeaa laukkaa. Kuvassa takakeno yllätti, mutta muten istunta ihan ok. Ja anteeksi laatu, piti vähän pelastaa kuvaa, jotta saan tämän näkyville.

Otimme sitten hetkeksi raviin vasemmassa kierroksessa, ja otimme siihen suuntaan vielä yhden lyhyen laukkapätkän, jos nyt oikein muistan. Tämäkin nosto oli hyvä ja sujuva, kertakaikkiaan jäi hyvä maku suuhun! 

Vaihdoimme sitten suunnan, ja teimme samoja käynti-ravi- siirtymisiä samaan tapaan kuin vasemmassa kierroksessa. Oikealle Stella oli paljon jäykempi ja punki sisälle, mikä vaikeutti myös laukkaa, joka ei mennyt yhtä hyvin kuin oikeassa kierroksessa. Siirtymiset kuitenkin toivat tiettyä varmuutta myös omaan ratsastukseeni, kun huomasin ponin pysyvän hyvin käsissä ja rentoutuvan ratsastettaessa. 

Oikea laukannosto ei ollut niin sujuva, kuin olisin voinut toivoa tai ratsastaa, ja se tuli pienenpienen pukkihypyn kautta. Aluksi laukka oli tarpeeksi tarmokasta, mutta Stella tunki todella vahvasti sisälle, ja meinasi "kaatua" ympyrällä. Oikea kierros on ollut aina sille vaikeampi kuin vasen, ja juurikin oikeassa kierroksessa se kaatuu sisälle. Tässä minun olisi pitänyt tukea Stellaa paremmin, jotta se olisi pystynyt laukkaamaan tasapainossa ilman tahtirikkoja, sillä niitä tuli tässä kierroksessa enemmän. Laukkaa joutui ylläpitämään koko ajan sen lisäksi, että ponia piti saada suuremmalle ja laajemmalle tielle.
Niinpä tahtirikkoja ja tahattomia siirrymisiä tuli välillä, mutta uuden laukan sain nostettua yleensä aika nopeasti. Kuitenkin myös oikeasta laukasta jäi todella kiva fiilis, ja laukkojen jälkeen Stella rauhoittui todella kivasti, eikä se alkanut kiitää kuin pikajuna Meksikossa.

Tässä näkee hyvin tuon sisälle punkemisen, kun laukan ei ollut tarkoitus olla 10metrin voltti, vaan pääty- ympyrä. 

Loppuraveissa- ja käynneissä sitten asettelin ja taivuttelin jopa normaalia enemmän, ja saatoin tehdä lyhyelle sivulle kolmekin volttia. Tunnin lopussa Stella oli todella vetreä, mutta väsynyt ja hikinen, mutta toivottavasti myös onnellinen.

Päätin siis kerrankin ratsastaa kunnolla, ja jatkossakin tuntieni tavoitteena on omalla kohdallani edes pieni, avoin muoto. Se vaatii paljon työtä, mutta uskon, että kovalla työllä voin saavuttaa sen, minkä oikeasti haluan saavuttaa.

Ja sitten vielä supersuuri kiitos Sylvialle, joka sai otettua huonosta valaistuksesta huolimatta todella ihania kuvia, näitä tullaan saamaan jatkossakin!