30.4.2017

#343 Pentupäiväkirjasta: Tervetuloa Kotiin, Alma!

Vappusää oli meillä aivan parhaimmillaan, kun maassa oli lunta melkein viisi senttiä ja räntää sataa vaakatasossa hirveän tuulen saattelemana. Vapusta olisi varmastikin tullut erittäin ankea ja tylsä, mutta meidän vappuamme piristi pieni karvakassa ensimmäisellä matkallaan suureen ja kylmään maailmaan. Se otti kuitenkin muutoksen oikein hienosti vastaan, mutta mikä tämä on ja millainen se on luonteeltaan?
Nyt on sitten kauan odotettu hetki saapunut käsille. Pieni viisihenkinen laumamme sai uuden jäsenen, ja nyt meitä on jopa kuusi. Tämä meille juuri saapunut pieni viikari on nimeltään Alma, ja rodultaan se on harmaa norjanhirvikoira. Ikää tyttöseltä löytyy kahdeksan viikkoa, mutta luonnetta sitäkin enemmän. Se on todella rohkea ja itsenäinen pentu, jo ensimmäisenä päivänä kierteli rohkeasti ympäri pihaa ja karkasi naapurin puolelle pariin kertaan. Tytsy ei ole vielä oppinut sisäsiistiksi, mutta aina, kun jotakin on tulossa ulos, se vinkuu, ja muutaman kymmenen sekunnin sisällä se täytyy viedä ulos, jotta vahinkoa ei tapahtuisi. Sanomalehdille se ei osaa vielä tehdä, mutta lähelle on aina mennyt. 
Tälle pienelle Almallemme maistuvat ruoka ja vesi erittäin hyvin, eikä se itke kenenkään perään. Vauhtia ja energiaa löytyy, ja purukalustoa on kokeiltu useampaankin kertaan olohuoneemme puupöytään. Alma on rakastunut valkoiseen sohvaamme ja pyrkii sen päälle alinomaan. Vaikka tämä Tättähääräksikin kutsuttu tyttönen on ollut meillä tätä kirjoittaessa alle vuorokauden, ovat sen luonteen pääpiirteet tulleet jo selväksi. Mielipide esitetään kauniilla ja erittäin huvittavan kuuloisella marsunhaukunnalla, ja se on jopa yrittänyt vähän komentaa Pörriä.

Asiasta kukkaruukkuun: Pörri on ottanut uuden tulokkaan hienosti vastaan, mutta tämä vanhempi tyttömme on kuitenkin hämmentynyt uudesta pienokaisesta. Kumpikin näistä on jo halunnut leikkiä toistensa kanssa, mutta Pörri on ollut hihnassa varmuuden vuoksi, ettei mitään satu. Kokoero on kuitenkin melkoinen näiden kahden välillä, joten on parempi varmistaaa turvallisuus. Pörri haluaisi leikkiä Alman kanssa niin, kuin se leikkii aikuisten koirien kanssa, mutta niihin leikkeihin on toki vielä aikaa.
Pyrimme perheeni kanssa varmistamaan mahdollisimman hyvin, että Pörri saa huomiota paljon, jopa enemmän kuin Alma-pentu, jottei Pörristä tule mustasukkaista tai masentunutta koiranretaletta. Sen kanssa vietetään aikaa samalla tavalla kuin ennenkin, mutta myös Alma saa huomiota. Lauman arvojärjestys tehdään selväksi jo alusta asti - Pörri kulkee ensin ovista, ja kun Alma saa esimerkiksi luun, myös Pörri saa luun. 
Kun Alma vietiin sitten ensimmäisiä kertoja takapihallemme, lähti tättähäärä rohkeasti tutkimaan uutta ympäristöään. Se yritti mennä terassin alle ja ehti ruusupuskaan, eli juuri paikkoihin, joihin sen ei toivottaisi menevän. Alma on erittäin nopea pienistä kintuistaan, ja liukas kuin lonkero. Se on totutettu hienosti käsittelyyn, eli sitä voi helposti pitää sylissä ilman, että se lähtee kiemurtelemaan poispäin. Vauhtia ja päättäväisyyttä löytyy, mutta luonteeltaan tämä on kuitenkin pehmeämpi, kuin Pörri oli pikkupentuna. 
Olen kuitenkin jo päässyt toteamaan pentuajan raskaaksi alle vuorokauden uusintakokemuksella. Heti, kun ehtii ottaa ulkovaatteet pois päältään, huomaan, että taas on vessahätä. Sitten vaatteet uudestaan päälle ja pentu pihalle. 
Almalla on kaikki todella hyvin, ja se on oikein kivan oloinen pentu. Se haluaa leikkiä normaalisti, komentaa isompaa koiraa ja tutkia paikkoja. Alma pitää kuitenkin ihmisten seurasta, ja usein seuraakin ihmistä kuin hai laivaa. Se ei malttasi mennä nukkumaan, mutta kun se saa hetken rauhoittua suljetussa tilassa, se nukahtaa ja nukkuu jopa monta tuntia. Se tarvitsee paljon unta, mutta kunhan sitä soisi myös sen omistajille. Tyttö on hauska persoona, ja kunhan pääsen tutustumaan tyttöseen paremmin, teen sille oman esittelysivun ja jossain vaiheessa myös blogin ulkoasu vaihtuu. Pennun kanssa on kuitenkin nyt todella paljon tekemistä, joten blogia en kerkeä päivittelemään normaaliin tahtiin. 
Kuten sanoin aikaisemmissa postauksissa ja niiden kommenteissa, tulee pentupäiväkirjoja löytymään enemmänkin täältä blogin puolelta. Jatkossa ne kuitenkin kulkevat normaaleiden postausten nimillä, mutta muistakaahan - ne ovat olemassa koko ajan. Tarkempaa tietoaa Almasta saatte heti ensi tilassa, kunhan saan kuvia kasaan ja tietoa kartutettua. 

14 kommenttia:

  1. Voi ei, ootte siis saaneet uuden koiranpennun ♥
    Aivan ihanaa, että nyt Pörrilläkin on uusi kaveri! :) Alma on tosi suloinen, aivan kuten Pörrikin! Voin uskoa miten onnellisia te kaikki olette noiden kahden ihanan koiran kanssa, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt täällä riehuu nakkimakkara :D Kieltämättä aika suloinen rääpälehän tuo on... Onnellisia ollaan siihen asti, kun pennulle tulee uhmaikä. Sitten ei naurata :D

      Poista
  2. Voi ei mikä ihana pieni pallero!! Itsellänikin on ollut jo jonkin aikaa koirakuume, mutta harmikseni en tähän elämäntilanteeseen voi nyt koiraa ottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallero mikä pallero :D Toivottavasti säkin voit jossain vaiheessa ottaa ittelles koiran, ne on aivan ihania kumppaneita <3

      Poista
  3. Voi että miten söpö Alma! <3 En kyllä ihan heti ajatellut että tällänen tieto tulee :D Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin pitää piilossa mutta myös vähän vihjailla pentupäiväkirjojen kautta :D Kiitoksia <3

      Poista
  4. Arvasinkin jotakin tämänsuuntaista! Onnea, aivan suloinen pikkuvauva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh, yllätys meni pieleen :/ No ei vaan, kiitos <3

      Poista
  5. Pikku piru- piraija:D

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihana, onnea tosi paljon! :)

    VastaaPoista
  7. Voii eikä kuinka ihana pallero ❤
    Pennut on aina niin ihania ja vaikka ne vähän rasittavia ovatkin tuon hätänsä kanssa niin lopulta se kiitos kumminkin palkitaan :)
    Ihania kuvia kyllä pikkuisesta ja ihan tässä tekisi itsekin mieli hankkia meille pentu! Todella kiva myös, että Pörrikin sai nyt itselleen koirakaverin jonka kanssa leikkiä sen kasvaessa sitten vaikka joka päivä :)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi11.28

    Olipa mukava lukea tämä postaus! Meillä on itsellään norjanharmaa 10kk ja haaveissa olisi sille ottaa kaveri tähän. Lähinnä sillä kun sitten kun tulee perheenlisäystä niin koirallakin olisi kaveri jonka kanssa touhuta, kun vauvan kanssa aikaa ei välttämättä ole ihan niin paljon kun nyt. :) Ja kovasti sitten on miettinyt että miten tämä ensimmäinen koiruus ottaa kaverin vastaan :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)