Yksisarvinen ilman sarvea

Nyt asiat ovat jo selvillä, seilaamme selvillä vesillä. Kukaan ei voi enää estää tätä uutta tarinaa, vanhan loppua, uutta alkua. Enää ei voi kieltää sitä pientä täydellisyyttä, Ferraria. 

Koska asiat ovat nyt selkiytyneet paremmin, ja lähes kaikki on lähestulkoon varmaa, uskallan tulla kirjoittelemaan Teillekin näistä uudistuksista, täydellisistä uudistuksista. En olisi koskaan uskonut, että voin sanoa yhteen tärkeään kysymykseen "Kyllä". Milloin olisin voinut arvata, että suostun vaihtamaan kisaratsuani tutusta ja turvallisesta Lupiinista vähän haastavampaan ratsuun, jonka tapoja en tunne ollenkaan, ja joka on niin erilainen, kuin se, mihin olen ennen tottunut.
Haluatte varmaan tietää vähän enemmänkin?

Kaikki kuvat (c) Äiti, ethän kopioi!

Kaikki alkoi pari viikkoa sitten, kun aloimme tallin henkilökunnan ja vanhempieni kanssa miettiä minulle kisaratsua Mäntsälässä pidettäviin 18.9. oleviin kisoihin. Alunperin minun piti startata siellä HeC ja päälle vielä HeB Kekkaleella, mutta suunnitelmat muuttuivat, ja minulle ehdotettiin Ferraria, tätä valkoista kauneutta, pientä täydellisyyttä joka tekee itsestään suuren.
Vastasin kyllä, ja tästä sitten alkoikin pieni suuri matkamme kohti luottamusta ja huippuunsa asti hiottua yhteistyötä. Tässä samalla tuli päätös siitä, että tulen ratsastamaan tällä ihanalla tammalla joka viikko, joka tunti, aina kun vaan on mahdollista. Minulle annetaan mahdollisuus hakea tähän poniin tuntumaa ennen kisoja.
Ferrari on niin erilainen ratsu, mihin olen tottunut. Se on herkkä pohkeelle, vaatii kevyttä ohjastuntumaa ja pieniä ohjasotteita, mutta vaatii silti paljon ratsastusta. Parin kerran jälkeen olen huomannut, että se vaatii ulko-ohjan tukea yllättävän paljon, eikä se ole automaatti. Jotta sen saa rentoutumaan, pitää tehdä oikeasti kunnolla töitä, ja kun sen saa rentoutumaan, se on rentona koko lopputunnin.

Jos poni nukahtaa tunnille, kaikki on hyvin :D

Tällaisia vähän reippaampia ja herkempiä hevosiakin pitää ratsastaa ehdottomasti pohkeella, eikä jäädä pelkäämään, että jos käytät pohjetta, se sinkoaa avaruuteen. Tämän takia pyrin siis ratsastamaan Ferraria mahdollisimman paljon pohkeella. Tietenkin se hevonen sinne sinkoaa, jos sitä ei ole "totutettu" tunnilla pohkeiden käyttöön, vaan se on sille "uutta ja ihmeellistä", vaikka pohjetta olisi käytetty ennenkin. Tätä minun pitää kuitenkin vielä treenailla jonkin verran, sillä edelleen huomaan, että se saattaa vähän säpsähtää antamaani pohjetta.

Kymmenen metrin laukkavolteilla tuntui, että koko poni kaatuu, jonka takia tein sitten puolivahingossa yli viidentoista metrin voltteja. Kun yritin kääntää kymmenelle metrille, se siirsi itse itsensä hiukan kipittävään raviin sen sijaan, että olisi aktivoinut sisätakajalkaa ja taipunut kyljistään. Ja miksi? Koska en ollut ratsastanut sitä aktiiviseksi, vaan lähemmäksi kiireistä. En osannut aktivoida takajalkoja kunnolla käyttöön = ei se myöskään käytä niitä.
En saanut Ferraria kääntymään kunnolla = pohkeet eivät olleet kunnolla läpi, enkä ollut taivutellut Ferraria kovinkaan notkeaksi tai ketteräksi, puhumattakaan rentoudesta.

Jos sain poni valkoisen ohjattua sopivan kokoiselle voltille, tuntui, kuin se olisi kaatunut = ulko-ohjan tuki ei ollut ihan riittävä, vaikka ponilla juuri ulko-ohja on se merkittävin "apuväline". Ja asiasta sitten toiseen, eli ohjastuntumassakin on vielä ihan hurjan paljon treenattavaa, sillä varsinkin laukassa ohjastuntuma oli heittelevä, mutta pienissä pätkissä myöskin tasainen. Koko ajan pitäisi ratsastaa sisäpohje-ulko-ohja-sisäpohje-ulko-ohja. Ferrari nimittäin ei toimi ollenkaan sisäohjalla, kääntää vain päätään, vaikka "pyytäisin" sitä asettumaan pelkästä niskasta. Tässäkin tilanteessa se ulko-ohjan tuki on ihan ensiarvoisen tärkeä, eikä siitä voi missään vaiheessa tinkiä ollenkaan.

Vauhtihirmut...

Kun tuntuma on saatu tasaiseksi ja poni taipumaan molemmista kyljistään & asettumaan kumpaankin suuntaan haluamallani tavalla, olisi pikkuhiljaa aika yrittää saada ponia rentoutumaan ja katsella pikkuasioita vähän tarkemmin. Otetaan nyt puheeksi vaikka siirtymiset, apujen meneminen kunnolla läpi ja rentous, jonka lause sitten jo mainitsinkin.
Siirtymisiä voi treenata koko ajan puolipidätteillä, sekä tietenkin siirtymisillä joko askellajin sisällä, tai askellajista toiseen. Siirtymiset reippaampaan askellajiin alkavat olla jo ihan ok, mutta välillä, varsinkin ravista laukkaan, hyvinkin hätäisiä ja kiireisiä. Tarkoitushan olisi, että Ferrari pysyisi läpi siirtymisten rentona ja vastaanottavaisena, eikä esimerkiksi pakenisi kuolaintuntumaa nostamalla päänsä kirahvimaiseen asentoon. Vaatii erittäin paljon rentoutta ja taitoa ihan minulta, että oikeasti saan Ferrarin toimimaan juuri, niin kuin haluan. Laukannostot ovat useimmiten kivan teräviä, mutta kuten sanottu, F ennakoi helposti ja yrittää laukata jo ennen aikojaan.

Laukka lähtee jo ihan kivasti ylöspäin :)

Jos halutaan puhua siirtymisistä alaspäin, hitaampaan askellajiin, on se jo vähän hankalampaa. Lisäykset ja temponmuutokset onnistuvat, mutta kun pitäisi hidastaa joko askellajin sisällä tai ihan toiseen askellajiin, menee homma ainakin minulla paljon monimutkaisemmaksi. Pidätteet pitäisi ihan ehdottomasti saada läpi jo alkutunnista ennen laukkoja, jotta ne toimisivat myöskin lopputunnista. Kuten sanottu, ei kaikkea voi saada hetikohtanyt, vaan haluamansa eteen pitää tehdä töitä.
Laukasta raviin siirtymiset ovat kaikkein huonoimpia, sillä kun saan Ferrarin hidastamaan, se pudottautuu hallitsemattomasti raviin, sillä en ole koonnut laukkaa kunnolla ennen siirtymistä & valmistellut ponia siirtymiseen puolipidätteiden ja parin isomman pidätteen avulla.
Mutta harjoittelua harjoittelua, kyllä tämä tästä pikkuhiljaa lähtee selkenemään yhä enemmän ja enemmän, kun yhteistyö helpottuu, ja "löydämme toisemme" niin sanoakseni.
Myöskin oikeassa kyljessä & oikean pohkeen kuuntelemisessa on ilmestynyt hiukan ongelmia, jotka sitten kyllä hioutuvat ajan kuluessa. En välttämättä saa oikeanpuoleista pohjetta ratsastettua läpi, vaan pohkeenväistöissäkin se saattaa vaan kulkea uralle banaaninmuotoisena jotain ihan ihmeellistä reittiä. Voltteja, taivutteluja ja asetteluita pitäisikin sitten treenailla varsinkin oikeaan kierrokseen, niin saadaan sitten siitäkin tuloksia esille :)

Vaikka kaikki ei olekaan vielä selvää minun ja Ferrarin välillä, en halua missään tapauksessa heittää pyyhettä kehään, tai varsinkaan luovuttaa sitä jollekin toiselle. Haluan oikeasti oppia ratsastamaan erilaisia hevosia, tässä tapauksessa Ferraria. Haluan tehdä töitä haluamani eteen, huomata, että joka tunnin jälkeen poni on parempi kuin viimeksi tai tunnin alussa. Aina on tuo poni yllättänyt iloisesti paranemalla loppua kohden, ja satunnaisesti jopa vähän rentoutunut loppuraveissa vähän pidemmällä ohjalla. Paljon on vielä matkaa jäljellä täydelliseen ja mutkattomaan yhteistyöhön ja saumattomaan luottamukseen, mutta nyt vain kärsivällisyyttä. Matka on vasta alkanut, ja meillä kahdella on vielä aikaa...
Tästä ei tule helppoa, sen tiedän. Mitään muuta en tiedäkään, haluan vain nauttia niistä pienistä ongelmista ja onnistumisista, pienistä hetkistä, jokaisesta sekunnista, jonka vietän tuon eläimen kanssa. Se opettaa vielä minua, ja toivottavasti minäkin sitä edes jollain asteella. Kaikki tulee vielä olemaan täydellistä, sen voin luvata. Paitsi, että tällä hetkellä "tää on parasta just nyt!"