15.12.2015

5. Linkatut blogit

Tällä kertaa arvosteltavia blogeja tuli vain kolme, mutta katsotaan, mitä saan aikaiseksi! Muistakaa sitten, että nämä ovat vain omia mielipiteitäni:) Oma blogini ei myöskään täytä kaikkia kriteereitäni hyvästä blogista, mutta ainahan teen parhaani:)

Vauhdin hurmaa

Vauhdin Hurmaa- Blogia olen seurannut jo pidemmän aikaa!

" Blogissa kerron Issikka vuokriksesta sekä risteytysponi varsasta. Lisäksi löytyy erilaisia postauksia aina vuokriksesta ja varsasta poiketen. Parhaiten saat tietää blogista sitä lukien!"

Ulkoasu
Ulkoasu on ihan kiva, ja banneri ja tausta sopivat hyvin yhteen. Banneri on ihan kiva, vaikka ei ihan niin paljoa omaa silmää miellytäkään. Ihan kaikki kuvat bannerissa eivät ole kovin tarkkoja, mutta muuten kivoja. Itselleni sain inspiraatiota tuosta bannerista oman blogini banneriin, joten siitä tulee ehdotonta plussaa!

Kuvat
Suurin osa kuvista on hyvälaatuisia, ja kiinnostavia. Plussaa tulee todella suloisista kuvista. Itse pidän kuvakulmista, joista kuvat on otettu. Osa kuvista on hiukan rakeisia, mutta en tiedä sitten, että pilaako blogger laatuja? Muuten kuvat ovat kyllä hyviä:)

Teksti
Teksti on hyvää, vaikka välillä siinä on pieniä kirjoitusvirheitä. Tekstiä on juuri sopivasti, ja sen jaksaa lukea, aina. Itse ainakin pidän blogin joulukalenterista, joulukalenteripostauksia on kiva lukea:)

Yleisvaikutelma
Blogin postaustahti on pääosin hyvä, vaikka välillä saattaa tulla hiukan pidempiä taukoja. Banneri on kiva, ja kuvat pääosin hyvälaatuisia. Esittelysivuilta löytyy tarvittava tieto, ja ne ovat kattavat. Joskus postaukset ovat hiukan toistensa kaltaisia, mutta muuten blogi on kyllä todella hyvä! Blogi ansaitsee lisää lukijoita!

Kaikenkarvaisia eläimiä

Kaikenkarvaisia eläimiä- blogi on minulle aika uusi tuttavuus.

"Blogia ylläpitää 12- vuotias tyttö Mäntsälästä. Blogin päätähdet ovat hamsteri Minde, koiranpentu Messi ja hoitsu Zirkon. Blogissa on välillä erikoispostauksia ja ratsastuspostauksia. Lisäksi blogissa pyörii aina välillä muita poneja ja ylipäätään muita eläimiä."

Ulkoasu
Banneri on ihan kiva, mutta muu ulkoasu ehkä hiukan tylsä. Banneri on kuitenkin kivan talvinen, ja sopii blogin taustaan. Tekstikenttä on ehkä hiukan liian kapea, ja oikea sivupalkki liian leveä. Jos niitä vähän suhteuttaisi toisiinsa, olisi ulkoasu todella kiva, vaikka nytkin se on ihan ok:).

Kuvat
Kuvat ovat pääosin hyvälaatuisia, mutta osa kuvista on joskus heilahtaneita. Kuvat on otettu kivasta kuvakulmasta, ja melkein aina ne ovat tarkkoja. Kuvat voisivat olla koolla "erittäin suuri", silloin ne näkyisivät kaikkein parhaiten.

Teksti
Tekstissä ei ole paljoakaan kirjoitusvirheitä, ja sen jaksaa aina lukea loppuun saakka. Ratsastuspostauksissa kirjoittaja analysoi hyvin omaa ratsastustaan. Tekstityyppi ei miellytä ihan hirveästi silmää, mutta sehän on täysin mielipideasia:)

Yleisvaikutelma
Ulkoasu on kokonaisuudessaan ehkä hiukan tylsä, mutta banneri on kyllä todella kiva! Teksti on hyvin kirjoitettua, eikä siinä ole paljoakaan kirjoitusvirheitä. Esittelysivut ovat hyvät, ja kattavat. Kokonaisuudessaan blogi on kiva, ja ansaitsee lukijoita!


Angel´s pullip- blogia olen seurannut siitä lähtien, kun se aloitti. Kyseessä on siis tuore Pullip- blogi, jota kannattaa seurata!

" Blogissani tehdään tarinoita ja tutoriaaleja. Erikoispostauksia tulee aina välillä. Blogini on aika uusi, ja postaustahti pätkii välillä."

Ulkoasu
Kokonaisuudessaan ulkoasu on kivan talvinen. Banneri on läpinäkyvä, joten en saanut sitä kopioitua. Banneri on taidokkaasti tehty, ja se sopii taustaan ihan ok. Tekstikenttä voisi olla hiukan leveämpi, ja kuvat koolla "erittäin suuri". Kokonaisuudessaan pidän ulkoasusta!

Kuvat
Suurin osa kuvista on taitavasti muokattu, ja ne ovat tarkkoja. Joskus ne tosin ovat hiukan heilahtaneita, tai rakeisia, mutta pääasiassa hyvälaatuisia. Kuvista tulee plussaa siitä, että ne ovat todella tunnelmallisia!

Teksti
Tekstissä ei ole kirjoitusvirheitä, se on selkeää ja sitä on helppo lukea. Joskus tekstiä voisi olla hiukan enemmän, mutta muuten pidän kirjoittajan kirjoitustyylistä! Tekstistä en keksi enää oikeastaan mitään sanottavaa:P

Yleisvaikutelma
Sen voin sanoa, että yleisvaikutelma blogista on hyvä. Blogin päätähdille, Pullipeille, voisi olla omat esittelysivut, ja samoin sivupalkissa voisi olla lyhyt tiivistelmä siitä, mistä blogi kertoo. Banneri sopii taustaan, ja on kiva. Teksit on hyvää:)

Tämänkin blogi ansaitsee runsaasti lisää lukijoita!

Tässä olivat sitten nämä arvostelut, ja nämä olivat vain omia mielipiteitäni! Kyllähän näistä kolmesta blogistakin sai ihan kivan pituisen postauksen, mutta toivottavasti seuraavaan linkkaa blogisi- postaukseen tulisi enemmän blogeja.
Toivottavasti piditte postauksesta!


4 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos arvostelusta! :)
    Itsellä näkyy kuvat sivupalkissa asti, jos laitan ne koolle "erittäin suuri", enkä halua että ne on siellä, mutta se on mielipideasia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ole hyvä;) itselläkin näkyi ne aluksi silleen,samalla tavalla, mutta siihen autto sit se, et levensin blogia, eli menin kohtaan "malli" ja sieltä painoin " mukauta" ja sit sieltä "muuta leveyksiä". Toivottavasti tajusit, mutta tosiaankin se on täysin mielipideasia, miten ne kuvat haluaa pitää;)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)