27.12.2015

14.Muistoja 2015: Pörri

Tämän postauksen aiheena on, että laitan kuvia, ja kerron, minkälaisia muistoja niistä tule mieleen. Tuossa koko postauksen sisältö huonosti selitettynä. Lähes kaikki postauksen kuvat on julkaistu aiemmin blogissani!

Varoitus!!! Kyseessä on todella pitkä postaus, joten jos et välitä pitkistä kuvapainotteisista postauksesta, uskallan sanoa sinulle Hei Hei!!!


 1. Tämä ylläoleva kuva ei sisällä sen suuremmin mitään "merkittävää", mutta sen katse tuntuu jotenkin haikealta. Kuva on kuitenkin yksi onnistuneimmista kuvista Pörristä, joten sen takia tämä kuva päätyi tähän postaukseen.


2. Tässä kuvassa on todella epäonnistunut muokkaus, mutta tässä Pörri vähän hämmentyneenä katselee, kun lähden sen luota, ulkoa sisälle. Tietyllä tapaa hellyttävä kuva<3!


3. Tämänkin kuvan muokkaus epäonnistui pahasti, mutta mielestäni kuvassa Pörri näyttää harvinaisen keskittyneeltä, ja samalla ihanan tyytyväiseltä. Kuva on yksi parhaista kuvista Pörristä.


4. Kuva on sillä tapaa hassu, että näyttäisi ihan siltä, kuin Pörri olisi lyönyt poskensa tuohon penkkiin:P


5. Tässä kuvassa Pörri tekee sitä, missä on paras: se haukkuu talitiaisia, jotka istuivat meidän pihan tyrnipuskien oksilla.


6. Ottaessani tämän kuvan, oli sydämeni hyppäämässä kurkkuun. Entä jos se liukastuisi? Entä jos se hyppäisi tuolta ulos? Entä jos....? No, onneksi se koira on vieläkin hengissä!


7. Pörrin paras ilme. Anova, kiltti, tietyllä tapaa jopa alistunut. Kuva on hiukan muokattu versio alkuperäisestä, mutta siltikin kuvassa on säilynyt se tunne, mikä minullakin on, kun Pörrillä on tuo ilme naamalla.


8. Pörri ja ruoka. Ei mitään lisättävää tähän.


9. Tämäkin yksi Pörrin kuuluisista kerjäysilmeistä, joita se käyttää melkeinpä tuhlaillen hyväkseen. Jos se saisi aina kaiken, minkä haluaisi, se olisi viikon päästä niin lihava, ettei se pystyisi kävelemään senttiäkään.


10. Tässä kuvassa Pörri näyttää jopa vihaiselta halutessaan sisälle. Tämä ilme ei todellakaan ole mikään alistunut, vaan vaativa ja tiukka. Jos kuvaa katsoo oikein tarkkaan, voi nähdä "omistajan elkeet" sen silmissä.


11. Ei laadultaan mikään paras kuva, mutta tässä kuvassa taas Pörri ja Arvoisa Ruoka.


12. Onko tähän (kään) kuvaan mitään lisättävää?


13. Pörri tyypillisimmillään, puremassa!


14. Tässä kuvassa on tunnelmaa! Tätä katsoessa mieleeni tulee kesä, mökki ja Pörrin ensikohtaaminen veden kanssa.


15. Tässä olimme telttailuretkellä, ja pystyimme vielä pitämään Pörriä vapaana ilman, että se ryntäsi jonkun ihmeellisen elukan perään.


16. Tässä taas yksi Pörrin parhaista ilmeistä. Harvinaisesti ilme on kameraan päin!


17. Näistä kaikista kuvista huomaa, ettei Pörri ole mikään linssilude. Tässä taitaa olla kyseessä metsäretki!


18. Tämä kuva on otettu Pörrin tulopäivänä. Yksi kuvista, jotka tuovat mieleeni todella paljon muistoja, niin hyviä, kuin pahojakin; kun katson tätä kuvaa, tulee mieleeni päivä, jolloin eräs hevonen astui Pörrin oikean lonkan päälle, ajat, jolloin se ei voinut syödä nahkaluitaan, koska ne olivat liian isoja, ja ne hetket, kun tuo pieni riiviö roikkui kädessäni kiukkuisesti äristen:)


19. Sisällöltään erittäin huvittava kuva. Tämä on otettu ajalta, jolloin Pörrillä oli vaikeuksia päästä pienen mättään yli. Tällä samaisella retkellä Pörri änkesi itsensä pieneen kiviluolaan, ja meinasi jäädä sinne jumiin...


20. Tämä kuva on yksi lempikuvistani, en vain tiedä, miksi:P


21. Näitä alkuhömpöttelyjä omalla pihalla, kun se oli aidattu...


22. Pörri luontaisimmassa tekemisessään: Tuhoamassa!


23. Pienenä Pörri väsähti jo muutaman sadan metrin jälkeen ja kävi jonnekin makaamaan<3


24. Pienenä Pörri joi kaikista pienen pienistäkin lammikoista, jotka osuivat eteen. Tässä kuvassa taitaa olla kyseessä oman peilikuvan ihastelu...:)


25. Heilahtanut, mutta suloinen kuva:)

Toivottavasti edes joku jaksoi edes katsella nämä kuvat läpi!!


7 kommenttia:

  1. Anonyymi14.25

    Jaksoin hyvin, tosi kiva postaus! Pörri on kyllä niin suloinen :-), ja sillä on kyllä hyvä koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jaksoit lukea tämän postauksen:) Yritämme tosiaan tarjota Pörrille mahdollisimman hyvän kodin, jossa se saa toteuttaa itseään, ja saada kunnollista liikuntaa. Ei tämä koti ole ihan paras mahdollinen, kun emme ihan metsän vieressä asustele, mutta muuten tämä on kyllä uskoakseni aikas hyvä koti pienelle vauvalle<3. Kiitos kommentistasi!

      Poista
  2. Jaksoihin tämän lukea hyvin kun kyseessä on pieni umppalumppamursu.
    Oli se niin pieni kun tuli meille. Ei pääšsyt edes koppiinsa.
    Vauvat kasvavat todella nopeasti, ajatella että umppalumppamursu on maaliskuun
    30 päivä jo 1 vuoden.
    Ja tätä rouva umppalumppamursua on luultu joskus pojaksi, oikeasti ajatella.
    Hyvälaatuisia kuvia♥
    Ihmettelee aina miten olet saanut ikuistettua nuo hetket.

    En nyt mitään enempää tässä sepittele ettei tästä tulisi listauksen pituista^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kilometrin pituista ^^

      Poista
    2. Joo olihan se pieni^_^ Mutta nyt se on jo sellainen iso tyttö<3

      Poista
  3. Ihanat kuvat!♥

    elaimetetusijalla.blogspot.com

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)