24.2.2016

53. Kontrolli hukassa

Valitettavasti tällä kertaa näin, mutta seuraavalla kerralla sitten paremmin! Menin siis pitkästä aikaa Punchikilla. Olin koko päivän ajan jännittänyt päivän ratsua, ja maneesin katolta alas tulevia lumia, mutta kumpikin pelko osoittautui onneksi täysin turhaksi. Tuli kyllä todella tyhmä olo, kun on koko päivän jännittänyt jotain täysin turhaa!

Olin tallilla tuntia ennen ratsastustunnin alkua. Ilahduin kovasti siitä, että pääsisin pitkästä aikaa Punchikin selkään, ja hoidinkin Punchikin todella perusteellisesti monella harjalla. Siitä kyllä näki, miten se nautti! Koska aikaa oli aika reilusti, selvitin jopa Puchikin hännän, joka oli kyllä aikamoisessa takussa:) Hoitamisesta ei sitten tämän enempää, vaikka voisin kirjoitella siitä romaanin...



Musta- käynti
Punainen- ravi
Vihreä- laukka

Tunti alkoi siis ihan normaalisti alkukäynneillä. Tein paljon pysähdyksiä ja muutaman peruutuksen, sillä yritin jo alkutunnista saada ponia kuuntelemaan minua kunnolla. Käynnissä sain Punchikin ihan hyvin liikkeelle, mutta en niin hyvin, kuin olen joskus saanut. Olin ihan hiessä jo käyntien jälkeen!

Aloitimme sitten ylläolevalla tehtävällä pelkässä käynnissä. Tuli vähän tiukkaa, kun apuni eivät olleet ihan ajan tasalla, ja sain tehtyä keskimäärin vain kaksi kiemuraa. Toki tästä voisi parantaakin, mutta minulle riitti, että tämä meni kohtuullisesti. Kaarteissa Punchik hidasteli kovasti, johtuen varmaan siitä omasta apujenkäytöstäni...

Käyntiverryttelyjen jälkeen aloimme tehdä siirtymisiä samanlaisilla kaarteilla, mitkä näkyvät kuvassa. Tälläkin kertaa Punchik hidasteli kaarteissa, en saanut jalkaa tarpeaksi nopeaksi. Siirtymisistä on pakko sanoa, että loppua kohden sain siirtymiset todella hyviksi ja teräviksi, hieno Punchik!


Jatkoimme sitten ylläolevalla tehtävällä, joka oli jo haastavampi kuin ensimmäinen. Tässä tehtävässä tein vähemmän siirtymisiä, ja keskityin mahdollisimman aktiiviseen raviin. Sain kuin sainkin muutaman todella kivan pätkän! Voltit olivat voltteja, mutta ne menin (hups!) hitaassa mummoravissa...


Kun kaksi edeltävää tehtävää oli tehty kunnolla, vaihdoimme suuntaa ja teimme samoja tehtäviä jonkun aikaa. Sitten vaihdoimme tehtävää ylläolevaan, toivottavasti siitä tajuaa tunnin tehtävän. Itselläni oli hiukan ongelmia laukkaympyröiden seurassa, sillä varsinkin C- päädyn ympyrä ei ollut ympyrä, vaan jokin aivan muu. C- päädyn pääty- ympyrällä käänsin itse ympyrälle liian myöhään, joten ympyrääni tuli valitettavasti kulma, jota en saanut sitten korjattua kunnolla koko tunnin aikana.

A- päädyssä minulla meni sitten hiukan paremmin, ja sain ympyrän muistuttamaan paremmin ympyrää. Sain A- päädyssä myös muutamat ihan  hyvät laukkapätkät, ja siihen tyydyin sitten tällä kerralla. Laukkojen jälkeen teimme loppuhölkät ja käynnit.

Tunnin jälkeen hoidin Punchikia taas sen 20 minuuttia, ja teki hyvää ihan minullekin:)



Vaikka tunti ei mitenkään nappiin mennyt, jäi suuhun silti hyvä maku. Ei muuta kuin seuraavalla kerralla sitten paremmin, ja uudestaan yrittämään! Ei sitä tähän pieneen hiukan huonompaan tuntiin kaaduta, vaan jatketaan pää pystyssä seuraavaan.

Tämän tunnin tahmeus johtui ihan itsestäni ja omasta jännityksestäni, ja ei se Punchik muutenkaan mikään maailman reippain poika ole:) Mutta Punchik on aina rakas, tekipä se sitten ihan mitä tahansa (tai jätti tekemättä)!


10 kommenttia:

  1. Ei, ei, eiii....Taas aivan mahtava postaus, ihanasti kirjoitettu! Hyvä kun panet silti hoitokuvia yms...Vaikka ratsastuskuvia et saakaan ^^

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8.37

    uuu ihana postaus söpö heppa oi sE Oli kyllä tosi söpö
    ja mUUTENkin kiva postaus.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi10.23

    Ihana Punchik ja kiva postaus! :-) Miten tää Punchik lausutaan, meinaa vaikee kirjoittaa O:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punchik kiittää:) Lausutaan aikalailla samalla tavalla kuin kirjotetaan, jotenkim silleen...;)

      Poista
  4. Kiva postaus! Ei se yks huonommin mennyt tunti maailmaa tosiaan kaada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No ei tosiaan kaada, vahvistaa vaan:) Ens kerralla vielä suuremmalla sisulla matkaan!

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)