93. Kauan on aikaa siit

Elämä on sujunut niin normaalisti parin viikon ajan kuin vain voi sujua. Pörrillekin elämä hymyilee, kun sen kanssa saatiin selvitettyä yksi asia, ja muutenkin säät ovat olleet aivan mahtavat! Valitettavasti sää taas huonontuu joksikin aikaa, mutta jos säätiedotuksiin on uskominen, on vuoden 2016 kesästä tulossa extralämmin, sitä sitten odotellessa! Säät kuitenkin hellivät äitienpäivänä, joten päätimme koko perhe, Pörri mukaan lukien, lähteä kävelemään Sipooseen. Tavoitteena oli lyhyt aamukävely Pörrille ja samalla meille, mutta toisin kävi...Umpimetsässä ja ryteikössä kävellen aikaa meni reippaat kolme ja puoli tuntia, ja sitten tallillelähdön kanssa tulikin vähän kiire.

Hauskaa kuitenkin oli, vaikka lihakset huusivat tämänkin reissun jälkeen ihan mukavasti... Kamera tarttui kuitenkin taas kerran matkaan, ja tämän reissun jälkeen kameran muistikortille mahtuu runsaat 160kuvaa :D Kamera oli taas kerran hyötykäytössä, ja kuvia tulee olemaan tässäkin postauksessa runsaanlaisesti!

Olen innostunut makrokuvauksesta ihan järkyttävän paljon oman pokkarini kanssa, ja pikkuhiljaa kuvat alkavat onnistua enemmän. Ja mitä enemmän ne onnistuvat, sitä enemmän tahdon käyttää kamerani makroa erilaisiin lähikuviin sun muihin. Siispä, postauksessa on paljon makrokuvia muiden kuvien lisäksi, varokaa vaan- täältä tulee kuvapläjäys! Kaikki kuvat eivät taaskaan ole kokonaan käsialaani, vaikka suurin osa omaa kädenjälkeä onkin. En nyt jokaisessa postauksessa erikseen mainitse kuvien ottajia, vaan jos asia kiinnostaa, rullaa sivua Tervetuloa- tekstin kohdalle ja siitä alas-> löydät siitä muiden kuvien ottajien nimet ja mahdolliset tiedot. 

Tähän postaukseen yritin vähän karsia kuvia, sillä niitä tuli yli sata. Sainkin karsittua kuvia niin, että postauksessa näkyy reilut kaksikymmentä kuvaa, mutta arkistoihin jäi vähintäänkin kaksi kertaa tuo määrä. Kelvollisesti sain kuitenkin kuvia karsittua, ettei blogi ihan kokonaan huku niihin... 

Kuitenkin, tämän enempää en tässä alkuun höpöttele!

Muuten tämä kuva onnistui tosi kivasti, mutta tarkennus oli vähän huono ;D

Aamulla sää oli hiukan viileä, muttei kuitenkaan lähelläkään kylmää säätä. Jalkaan laitoin siis maastokengät, joiden nauhat aukesivat koko ajan, "maastohousut" ja T- paidan sekä hupparin, jos nyt oikein muistan. Kovin paljoa minulla ei kuitenkaan ollut päällä.

Ennen reissulle lähtöä kuvailin hetken pihassa, ja sainkin muutamat kelvolliset otokset tulppaaneista ja voikukista, joista kummastakin oli vain yksi esimerkki. 

Pörri ei olisi halunnut astua autoon, mutta kun isäntä otti ohjat, mentiin autoon ihan mielellään. Autossa sitten puhalsi koko ajan kaikki mahdolliset tuulettimet, sillä se oli ihan järkyttävän kuuma jo ihmisillekin- koirasta puhumattakaan. Automatkan aikana saatiin soitettua muutamat äitienpäiväpuhelut, mutta pian olimmekin jo Sipoossa, jossa kävimme viimeksi pari kuukautta sitten, kun routa peitti vielä maata ja toppatakit olivat päällä tiiviisti suljettuina. Nyt sää oli lämmin kuin Espanjassa talvella, ja kuuma kyllä tuli, vaikkei tosiaankaan ihan alkumatkasta.

"Yäk, kylmää, en tasan muuten mee uimaa!"- Pörri 

Jos joku ihmettelee, tästä kasvaa ajan myötä saniainen :D

No, paikan päällä olikin sitten vähän astetta enemmän ruuhkaa- paikalla oli kokonainen retkikunta lähdössä opastetulle reissulle Sipoon metsiin, joten lähdimme parkkipaikalta mahdollisimman nopeasti, että ehtisimme heidän edellensä. Emme olisi kuitenkaan pystyneet nauttimaan reissusta täysillä, jos takanamme olisi tullut yli kymmenen ihmisen joukko, joten poikkesimme polulta ja sille tielle jäimmekin koko loppureissun ajaksi.

Umpimetsässä oli kiva samoilla, ja pohja oli todella hyvä jaloille! Juuri se pohja ja tuoksu ovat metsässä kaikkein parhaimpia asioita- pohja joustaa kuin trampoliini ja puhdas ja kevyt ilma antaa elinvoimaa kaiken mölyn ja saasteiden keskelle. Metsässä tulee pakostakin hyvä fiilis, ei siellä voi kulkea muuten kuin naama oikein päin päässä!

Kulkuvauhtimme oli yhtä hidas kuin etanalla, ja välillä pidimme yli kymmenen minuutin mittaisia kuvaustaukoja, mutta tavoitteenamme ei ollutkaan kasvattaa lihasta, vaan nauttia puhtaasta ilmasta kauniina äitienpäivänä, jossa onnistuimmekin aivan mainiosti!

Monia nousuja tuli eteen, mutta kaikesta selvittiin pitämällä paljon juomataukoja niin koiralle kuin ihmisillekin. Sää oli todella kuuma, minkä olen maininnut jo moneen kertaan, jonka takia juominen olikin erityisen tärkeää, ellei halunnut nestehukkaa.
Jossain vaiheessa piti ottaa hupparikin pois ja kulkea pelkällä T- paidalla, kun tuli niin kuuma. Huppari vaan vyötärölle ja matka jatkui!

Kun matkaa oli taitettu hiukan yli tunti, etsimme aurinkoisen ja puolivarjoisan paikan, jossa söimme mukaan otetut vadelmasuklaamuffinsit ja joimme vettä sadannen kerran. Tällä paikalla viivyimme hetken aikaa ja annoimme Pörrinkin levätä, ettei sekään kuolisi kuumuuteen, saisi nestehukkaa tai vaihtoehtoisesti lämpöhalvausta.

Kun matka sitten jatkui, puhkuivat kaikki uutta, tauolla kerättyä energiaa. Näin jaksoimmekin aika pitkälle, mutta kun saavuimme pienelle ryteikölle, jossa oli mukavasti liejuvettä, ja siinä puolestaan lillui siitepölyä ja jotain muuta ihmeellistä mössöä...

Etana etana näytä sarves, onko huomenna pouta?

Pörrin oli sitten ihan pakko mennä möhristämään siihen kuralälliin, ja mikäs siinä- kaikki istuivat puunrungoille ja katselivat rauhassa, kun koira tutustui veteen. Olen aiemmin tainnut kertoakin, että Pörri ei pidä vedestä ollenkaan, ja ihan jatkoakin ajatellen annoimme sen tutustua rauhassa siihen suunnattoman vaaralliseen aineeseen. Aluksi se oli todella pelottavaa, mutta vähän ajan päästä, kun se tottui siihen, alkoi pentu kantaa tuosta samaisesta lätäköstä kuivalle maalle kaikkia risuja ja keppejä, joita se löysi.

Pörriä ei kehuttu tässä vaiheessa mistään, jottei se luulisi, että kyseessä on extreme- tilanne. Sai siinä kyllä ihan naurua pidätellä, kun koira kaivoi mutaa minkä ehti ja röhki kuin hädässä oleva rasittunut sika- silkasta innosta siis! Onneksi meillä on aina metsässä pitkä kymmenen metrin hihna, joten Pörri saa kulkea metsässä vähän vapaammin kuin kaupungissa.
Emme pakottaneet Pörriä veteen, vaan annoimme sen tutustua siihen kaikessa rauhassa ja edetä oman uskalluksen ja fiiliksen mukaan. Pikkuhiljaa Pörri siirtyi pelkästä lotraamisesta vähän syvemmille vesille, ja hiljalleen kasteli itseään aina vaan enemmän, ja kahdenkymmenen minuutin päästä se oli vatsaansa myöten kuravellissä. Perhettämme tämä ei haitannut ollenkaan- kyllähän koiralla vapauksia pitää olla!

Kun Pörri sitten siirtyi koko ajan lähemmäs lammikon keskustaa, päätimme taiteilla lammen toiselle puolen kaatuneita/ kaadettuja puunrunkoja pitkin. Tässä meni hetki, muttei mitenkään ylitsepääsemättömän pitkään. Kävelimme hetken lammikon toisella puolella, mutta jotta pääsisimme takaisin autolle, oli meidän ylitettävä lammikko uudestaan. Nauru oli herkässä, mutta oli siihen syytäkin!

"Mami voitsä jo lopettaa ton kuvaamisen?!"- Pörri

Mitäs piditte tästä postauksesta? Entä mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta?