14.12.2015

4.Uusi tuttavuus

Nyt tuleekin sitten pitkästä aikaa ratsastuspostausta! Tosiaankin, olen käynyt tunneilla joka viikko, yhdestä kahteen kertaan, mutta ratsastuspostauksia ei tosiaankaan ole tulossa jokaisesta. Yhtenä syynä on uuden kuvamateriaalin puuttuminen, ja toisena tulee sitten se, etten muista tunneista mitään. Tunneilla olemme harjoitelleet aika paljon pohkeenväistöjä, ja pikkuhiljaahan ne alkavat sujua:) Ratsastuskuvia ei ole, eikä luultavasti pitkään aikaan tulekaan. Sinänsä harmi, mutta ratsastuskuvia saan pääasiassa kesätunneilta, yksityistunneilta, rataharkoilta tai kisoista. Niitä odotellessa voisimmekin käydä 6.12.15 ratsastustunnin kimppuun!

Menin siis toista kertaa Punchikilla, tallimme uudella ponilla. Punchik on todella kiva ratsastaa, ja laukkakin on todella kivaa, kun sen saa pyörimään. Alkutunnista Punchik on yleensä aika laiska, mutta tunnin edetessä pappakin alkaa vertyä.
Sunnuntain tunnilla kävin siis korvaamassa, niin kuin käyn vuoden loppuun asti. Jatkan sitten keväällä tuntejani sunnuntain ryhmässä, koska maanantain ryhmä on liian myöhäinen.


Tunti alkoi siis normaalisti alkukäynneillä. Jo niissä taivuttelin ja asettelin paljon Punchikia, jotta se alkaisi vertyä. Ensimmäisenä kunnon tehtävänä oli tehdä kevyessä ravissa jokaiseen kulmaan voltit. Aluksi P hidasti aina ravista käyntiin, tai muuten vaan hidasteli, mutta kun vähän aikaa tein niitä voltteja, alkoi mennä hiukan paremmin. Lyhyiden välikäyntien jälkeen aloimme tehdä pohkeenväistöjä käynnissä vasemmalle. Vasempaan suuntaan nämä menivät ihan ok, mutta Punchik pysyi pohkeen takana. Tämän jälkeen aloimme tehdä samaa ravissa, vasempaan kierrokseen, ihan niin kuin käynnissäkin. Ravissa väistöt sujuivat itse asiassa paremmin kuin käynnissä, tai, ainakin se tuntui siltä. Huomioon ottaen, että ne olivat elämäni ensimmäiset raviväistöt, olen tyytyväinen.
Kun tehtävä meni ravissa tarpeeksi hyvin, otimme mukaan laukat. Eli väistöjen jälkeen C- päädyssä nostettiin laukka, ja laukattiin seuraava pitkä sivu. Ensimmäisillä kerroilla en saanut laukkaa nousemaan, mutta muutamien toistojen jälkeen sain nekin tehtyä ihan ok.

Vaihdettiin sitten jonkin ajan päästä suuntaa oikeaan kierrokseen, jossa otettiin käyntiväistöjä. Tähän suuntaan väistöt eivät sujuneet kovinkaan hyvin, ja sivuliike oli aivan liian pientä. Otettiin sitten väistöjä ravissa. Punchik liikkui ravissa hiukan paremmin, mutta selvästi kankeammin, kuin vasempaan kierrokseen. Kun lisäsimme tehtävään laukat, alkoivat väistötkin sujua hiukan paremmin, vaikka sivuliike oli vieläkin hiukan liian vähäistä.

Käveltiin vielä loppukäynnit, jonka jälkeen sitten hoidin Punchikin. Olen kyllä todella tyytyväinen tuntiin, ja opetukseen muutenkin! Sain tehtyä elämäni ensimmäiset raviväistöt kunnialla, ja muutenkin Punchik liikkui kivasti:)


Toivottavasti jaksoitte lukea tämän ikipitkän selostuksen!
Minkälaista erikoispostausta haluaisitte 10 lukijan kunniaksi? Toivekuvapostaus, kysymyspostaus...? Mikä kiinnostaisi teitä?


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kiva juttu että tuntu meni hyvin :)
    Punchik on söpö ♡

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)