97. Enkelikoira

Tarvitseeko aina kirjoittaa siitä, mitä koiran elämään kuuluu, ja mitä on tapahtunut sinä aikana, kun siitä ei ole kuulunut mitään? Eikö voi vaan kirjoittaa kauniista kesäillasta niin yksityiskohtaisesti ja kauniisti kuin osaa? Se nähdään!

Oli myöhäinen kesäilta, jolloin aurinko painui hiljalleen taivaanrannan taakse. Otin käteeni kameran ja jalkaani laitoin crocksit ja päälleni takin ja juoksin ulos. Taskussani oli leivänpaloja, joita syöttelin Pörrille muutaman ilmaiseksi. Pörri katsoi minua järjettömän lempeästi, ja minusta tuntui, että se ymmärsi täysin, että tällä kertaa en halunnut ottaa sitä kiinni, vaan viettää aikaa kullannuppuni kanssa.

Otin kameran hiljalleen kuorestaan ja näpsäisin muutaman kuvan rakkaasta enkelikoirastani, jonka jälkeen istahdin terassimme rappusille nauttimaan illan viimeisistä auringonrippeistä. Kutsuin Pörrin luokseni, ja se saapui arastellen, hitaasti, mutta samalla varmasti. Annoin sille aikaa tajuta, etten ota sitä kiinni, vaan harjoittelen luoksetuloa, joka sillä on vähän hakusessa. Se tietää kyllä, mitä Tänne- käsky tarkoittaa, mutta se ei tottele sitä, koska pelkää joutuvansa kiinni.

Halusin muuttaa Pörrin käsitystä asiasta, ja kutsuin sen luokseni vain treenin vuoksi. Pikkuhiljaa se alkoi luottaa minuun, ja saapui luokseni häntä heiluen ja korvat takana hulmuten. Sen ilme muuttui varmemmaksi, ja luottavaisemmaksi, ja koko ajan se tuli lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes lopulta se heittäytyi selälleen jalkojeni juureen. Elämä hymyili niin Pörrille kuin minullekin, eikä mikään tai kukaan voinut pilata kahdenkeskistä hetkeämme.

Kun Pörri kyllästyi rapsutteluun, se lähti omille teilleen. Katselin sitä suuri hellyys silmissäni. Katsoin, kuinka se kiersi kuusiaidan takaa itse muodostamaansa polkua pitkin vadelmapensaikkoon, josta se jatkoi matkaa mansikkapenkille. Siellä se heittäytyi mahalleen rennosti viileään maahan, ja alkoi mutustaa multaa, jota se löysi. Pörrin korvat valuivat taakse ja sivuille. Oli ihanaa nähdä, kuinka tyytyväiseltä se näytti. Tuntui, että se nautti elämästä täysillä, eikä osannut huolehtia tulevasta yhtään sen enempää kuin maailmakaan. Kaikki oli tuona iltana kohdallaan, ja elämä pyöri radallaan.

Kun olin tarpeaksi kauan katsellut koiran onnea, siirryin sen viereen kameran kanssa. Se ei edes vilkaissut minua, vaan jatkoi puuhiaan keskittyneenä. Istuin sen seurana viileässä, hiukan kosteassa ruohikossa ties kuinka kauan. Maailma pysähtyi siihen hetkeen, ja halusin sen yhden hetken jatkuvan ikuisuuksiin. Halusin silitellä ikuisuuden koirani pehmeää, silkkistä turkkia ja katsella sen pähkinänruskeita, viisaita silmiä. Halusin katsella sen multaisia tassuja ja koiran ikuista onnea siitä, mitä sillä on.

Elämä ei olisi voinut olla tuona iltana yhtään parempi, ja silloin, kun aurinko värjäsi taivaan kauniin väriseksi, tajusin pitkästä aikaa, kuinka ihanaa on viettää vain aikaa oman rakkaan koiranpentunsa kanssa ilman minkäänlaista kiirettä. Oli ihanaa huomata, kuinka ilta-auringon viimeiset säteet kultasivat maailman parhaan pennun karvapeitteen kullan ja hopean väreissä tanssivaksi enkelparveksi.
Tunsin, kuinka Pörri muuttui taivaan enkeliksi, joka oli viaton kuin vastasyntynyt vauva. Sillä ei ollut minkäänlaisia syntejä, vaan se eli hetkessä tekemättä mitään pahaa. En osaa sanoin kuvailla, kuinka ihanaa oli maata kosteassa ruohikossa kesäillassa. Tällaisia hetkiä tahtoisin kokea useammin. Haluan kokea vielä monta kertaa, kuinka mahtavaa on vain istua ja katsella, kuinka rakas oma koira oikeasti on.

Otin taskustani muutaman leivänpalan, ja se otti ne varovasti pehmeillä huulillaan ja pureskeli ne hitaasti, nauttien hetkestä. Lähdin pihan toiseen päähän hitaasti, haluamatta lähteä sen luota, ja kutsuin Pörrin luokseni. Se nosti päätään voikukkakasasta, havahtui omista ajatuksistaan ja lähti juoksemaan. Se kiihdytti tahtia koko ajan, kunnes se pysähtyi eteeni odottaen palkkiotaan.

Kun ilta alkoi viiletä, ja minun oli pakko lähteä sisälle, tajusin, että olen saanut sen, minkä jokainen ihminen ansaitsee elämäänsä. Olen saanut maailman parhaan ystävän, joka on minun oma enkelikoirani. Enkelikoira on koira, joka saa aina hyvälle tuulelle. Se on koira, joka on ihmisen paras ystävä ihmisen teoista riippumatta. Sillä on rauhoittava ja parantava vaikutus, eikä se koskaan petä.

Jokainen ihminen ansaitsee joskus tavata oikean enkelikoiran.

 Pörri on minun oma enkelikoirani, tapahtui mitä tahansa ja koska tahansa. Se ei koskaan petä minua, vaan on ystäväni, kuuntelijani ja vahvistajani. Teen sen puolesta mitä tahansa, ja se palkitsee sen, mitä olen sen eteen tehnyt. Pörri ei anna mitään ilmaiseksi, vaan sen luottamus ja kunnioitus pitää ansaita. Mutta, kun sen on ansainnut, on Pörri maailman paras koira- joka se on nytkin...

Tätä postausta kirjoitellessa huomasin, ettei aina tarvitse olla minkäänlaisia kuulumisia. Joskus voi vaan kirjoittaa mitä mieleen tulee, ja antaa sanaisen arkkunsa aueta. Aina ei tarvitse olla niin totista touhua, joskus voi kirjoittaa yhdestä hetkestä, joskus siitä, miten temppukoulutus sujuu, ja joskus sitten kirjoittaa vakavampaa asiatekstiä, josta haluan päästä eroon ainakin näillä näkymin. Ei aina tarvitse kertoa koko elämäntarinaa, vaan saa keskittyä yksityiskohtaisemmin pariin tuntiin, minuuttiin ja sekuntiin- niin se vaan menee. 

Toivottavasti te jaksoitte lukea postauksen minun omasta enkelikoirastani, jota rakastan enemmän kuin mitään, koirasta, joka on kaikkeni, ja ennen kaikkea koirasta, jonka ansiosta nauran enemmän, hymyilen ilman näkyvää syytä ja kuivaan kyyneleeni sen silkinpehmeään turkkiin. Toivon todella, että jokaisella teistä on oma enkelikoira, joka sallii teidän olla niitä, keitä olette. Jokainen teistä ansaitsee enkelikoiran, joka ei tuomitse teitä tekojenne perusteella, vaan antaa anteeksi ja antaa teille uuden mahdollisuuden. Tarttukaa omaan enkelikoiraanne kiinni kynsin hampain, älkääkä päästäkö irti ennen, kuin se on ainut ja oikea vaihtoehto.