5.5.2020

#434 Tässä sitä taas ollaan

Osaakin olla hankalaa istua siihen näytön ääreen näpyttelemään muutama sana. Tai edes ajatella koko asiaa. Tai harkita sen miettimistä. Ja osaisittepa arvata, kuinka monta kertaa olen harkinnut bloggaamisen miettimistä ja sitä, pitäisikö nyt vihdoin ja viimein antaa blogille se kuolinisku, jota se pari vuotta on odottanut. Ehkä jostakin kertoo kuitenkin se, etten totuuden nimissä edes halua lopettaa. Haluan jatkaa, mutten tiedä, miten.
Viimeksi kirjoitin postauksen joulukuun puolessa välissä. En edes muista, milloin viimeksi olen tälle puolelle tarinoinut koirista. Niin, ja piti niistä hevosistakin jotain kirjoittaa. Muistaakseni.
On äärimmäisen hankalaa tietää, mistä pitäisi aloittaa. Kolmen kuukauden takaa? Tammikuusta? Viikon takaa? Tästä päivästä? Tuntuu turhauttavalta, että käytännössä jokainen viimeisen vuoden aikana julkaisemani postaus on ollut luokkaa "tämä on tapahtunut viimeisemmän kuukauden/kahden kuukauden sisällä." Ne ovat postauksia ilman punaista lankaa ja sanomaa. Tuntuu siltä, etten osaa enää edes kirjoittaa muuta, kuin jaarittelevia esseitä. Kai yksi tai kaksi postausta vielä menee samalla tavalla jaaritellen kuluneiden kuukausien kuulumiset? Eikö? Laitetaan menemään.

Joulukuu
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Ai olen neljä kuukautta myöhässä? Ehkä parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. 
     Jos joulukiireitä ei oteta huomioon, oli joulukuu kuukautena aika kiva pakkaus. Myönnetään, muistikuvia ennen 24. päivää ei ole, mutta ainakin joululoma oli ihana. Pitkästä aikaa saimme perheenä viettää ihanan loman ilman henkeään heittäviä koiria tai flunssaisia ihmisiä. Lunta oli Kangasniemellä, joten saimme viettää ihanan valkean joulun oman perheen kesken - siinä sivussa oli mukavaa nähdä myös sukulaisia. 
Joululoma oli täynnä ihania hetkiä, taianomaista lumisadetta, lukemista, pitkiä päiväretkiä lähiympäristössä, römyämistä umpimetsässä ja nauttimista hetkessä. Koko muu maailma unohtui loman ajaksi ja hetken aikaa sai vain hengittää. Hengittää niin puhdasta ilmaa, ettei tosikaan. Herätä katsomaan ympäröivää metsää, joka joka kerta ovesta ulos astuessa tuntui sulkevan sisäänsä. Antavan luvan hetken ajan vain olla. 
     Ettekä usko, miten koirat nauttivat. Ei kovia asvalttiteitä, muiden koirien ohituksia tai lyhyessä hihnassa kulkemista. Sen sijaan tuntikausien metsäretkiä, kymmenen metrin hihnat ja loputtomasti aikaa vain niitä kahta varten. Tällä kertaa, runsaan liikunnan ansiosta, edes Pörri-Herkkis ei masentunut siitä, ettei saanut olla vapaana ja hautautunut sängyn alle. Kyllä, niin se pääosin tekee, jos ei saa olla vapaana.
    Rauhallisissa merkeissä meni myös uusi vuosi, jonka jälkeen tapahtuikin raju pudotus kohti arkea. Kunnon metsää ei lähimaillakaan, pelkästään liikenteen meteliä, huonolaatuista ilmaa ja loputon asvalttiviidakko. Siitä tähän päivään asti on ollut vaikeaa sopeutua elämään metsän ulkopuolella. Halu metsään niin meillä ihmisillä, kuin koirillakin, on aivan uskomattoman kova.

Tammikuu
Jep, ei mitään muistikuvia. Jos kuvakansioita katsoo, niin kamera kulki mukana vain kahdella "retkellä", joista toinen suuntautui Lemmenlaaksoon ja toinen Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle Hyvinkäälle. Päiviin taisi tammikuussa kuulua vain normaaleita kävelylenkkejä - viikonloppuisin tietenkin pidempiä ja "metsässä." Metsällä tarkoitan lähinnä junaradan takana sijaitsevaa metsälöä, jonne eksyy aina ja joka kerta. Vaikkei se ole edes iso alue. Ja vaikka olemme siellä kävelleet parin vuoden ajan käytännössä viikottain. Ratsastukset jatkuivat viikottain ja menin hieman vaihtelevammilla ratsuilla, joka tekikin oikein hyvää.
Kuvat tammikuulta ovat laadultaan aika järkyttäviä, mutta minkäs sitä Suomen talvelle tekee...

Mikäli muistan oikein, oli tammikuu masentavan harmaa ja sateinen kuukausi. Jotkut kuvailisivat sitä ikuisen marraskuun jatkoksi. Niin minäkin. Valon määrä ei vielä juurikaan lisääntynyt ja vettä losotti vähintäänkin joka toinen päivä. Ja hei, koirat saivat jatkaa ikuista suihkurumbaa. Ei Pörrikään ole pitkään aikaan enää järjestänyt draamanäytöstä veden osuessa sen pieniin, herkkiin tassuihin. Välillä se näyttää melkein nauttivan. Historiallista.
25.1 Kävimme Lemmenlaaksossa käppäilemässä ja olen edelleen sitä mieltä, että on se vähän ruppana ja synkkä metsäalue. Ja kolme neljäsosaa vuodesta vaarallisen liukas joko jään tai mutavellin takia. Joka tapauksessa, käveleminen missä tahansa muualla, kuin asvaltilla, on hyvä juttu. Yritin kuvata koiria, alla tulos. Yritin kuvata metsää, mutta kuvien onnistumisesta kertoo varmaankin se, ettei niitä tässä postauksessa näy.
26.1. Kävimme Hyvinkään Kytäjä-Usmilla retkeilemässä. Kamera pääsi mukaan, samoilla tuloksilla, kuin edellisenäkin päivänä. Masentavaa. Auringonlasku oli kaunis ja kävelylenkki ihana, mutta kuvat eivät vaan  sattuneet onnistumaan.

Helmikuu
Nyt on huhtikuu. Miten minun olisi edes tarkoitus muistaa, mitä helmikuussa tapahtui? Ai niin, hiihtoloma! Ja yhteishaku.Tämän vuoden hiihtoloma, nykyään kai nimityksellä talviloma, sujui vähän erilaisissa merkeissä. Olimme mökillä kahdestaan äitini kanssa, koska muu perhe oli kipeänä. Koirat jäivät myös kotiin, eli koirien osalta ei talvilomasta ole paljoakaan kerrottavaa. Ne kävivät normaaliin tapaan lenkeillä ja ulkoilivat takapihalla.
Hiihtoloma meni aikalailla mökin lähellä metsässä römytessä ja jään paukkeen kuuntelemisen parissa. Epätoivoisesti yritin kuvata koskea ja lintuja, mutta kovin kummoista tulosta se ei todellakaan tuottanut, mutta ei aina voi onnistua. Loma oli ihana ja teki tehtävänsä, vaikka jännitysmomentteja siinä oli vähän liiaksikin. Muun muassa hengenvaarallisen liukkaat tai mutaiset tiet ja ensimmäisen yön elo sähköttä toivat vaihtelua muuten niin tasapaksuun elämään. Tai silloin se oli.
(Yllä sijaitsevan kuvan tarkennus on tarkoituksella jäässä :D)
Yhteishaut alkoivat helmikuussa ja silloin tuli aika päättää, minne haluan yläasteen jälkeen suunnata. En tiedä, kuinka merkitsevä se päätös loppupeleissä ja koko elämän kuvassa on, mutta merkittävältä se tuntui ja yhä tuntuu. 
     Helmikuussa en turhan paljoa ratsastellut juurikin hiihtoloman takia, mutta kerrat hevosten selässä olivat opettavaisia ja sain taas takataskuun muutaman idean siitä, miten omaa ratsastusta täytyisi lähteä viemään eteenpäin. Mutta sitten tulikin kuukausi, joka muutti kaiken.
Viimeinen auringonlasku <3

Maaliskuu
Jokainen on kuullut maapalloa piinaavasta koronaviruksesta? Jo ennen maaliskuuta? Ja varmasti jokainen tiesi sen rantautuvan Suomeenkin jossain vaiheessa, mutta silti sen aiheuttama poikkeustila tuli joillekin hieman yllättäen. Se on ainakin varmaa, että maaliskuussa suomalaisten(kin) elämä meni uusiksi.
Varmasti jokaisella oli omat suunnitelmansa kevään varalle, mutta uskoakseni jokaisen vähääkään kodin ulkopuolelle ulottuvat suunnitelmat menivät jollain tasolla uusiksi. Näin kävi myös omalla kohdallani. Isossa kuvassa peruuntuneet kisasuunnitelmat, koko kevään ajaksi omalta osaltani perutut ratsastukset, lukioiden ainevalintatilaisuuksien peruuntuminen tai hiljaisten retkipaikkojen valitseminen niiden tunnetumpien sijaan ovat vähemmän kuin pisara meressä. Enkä haluaisi valittaa - monet menettävät työnsä, läheisiään tai oman henkensä. Enkä valita. 
     Toki kevään suunnitelmien peruuntuminen harmittaa, mutta tämän tilanteen kanssa on nyt vain elettävä. Toivotankin jo tässä vaiheessa postausta kaikille jaksamista, voimia ja kärsivällisyyttä - kyllä tämä tästä, kunhan kaikki noudattavat ohjeita, puhaltavat yhteen hiileen ja muistavat auttamisen tärkeyden. Yhdessä tästäkin selvitään!
 Pörrin ilme, kun se kuuli, että jatkossa kaikki jatkavat eloaan kotona.
Maaliskuu sujui kotona kouluhommien parissa ja koirien kanssa aikaa viettäessä. Itse en ollut ihan täydessä vedossa, mutta tällä hetkellä olen taas kunnossa. Sitäkin paremmalla syyllä yhtäkään ihmiskontaktia ei kieltojen jälkeen ole tullut ja olenkin kokenut tärkeäksi noudattaa kaikkia ohjeita ja ottaa mieluummin turhan varman päälle. Vaikka kävimmekin muutaman kerran bongailemassa lintuja, pysyttelimme joko autossa tai tyhjillä bongauspaikoilla - esimerkiksi lintutorniin tai sen lähelle emme kokeneet tarvetta änkeä, mikäli siellä oli jo valmiiksi ihmisiä. 
Huhtikuu
Huhtikuu jatkoi osaltani edelleen hieman epäkuntoisena, ratsastamatta ja kotioloissa. Tällä hetkellä olen onneksi taas kunnossa ja pääsen jatkamaan kouluhommia ja ulkoilemaan annettujen ohjeiden ja rajoitusten rajoissa. 
      Tähän mennessä huhtikuu on noudattanut aikalailla maaliskuun kaavaa. Lintujen bongailua, koirien kanssa touhuamista, koirien kanssa liikkumista ja ajan viettämistä perheen kanssa. Ei kai oikein muuta. Sää on vihdoin kohdallaan ainakin hetkellisesti, samoin ilma alkaa hiljalleen lämmetä. Pihatöitä riittää enemmän kuin tarpeeksi, mutta mikäs sen parempaa, kuin pihalla puuhailu keväisessä ilmassa?
11.4 Lähdimme aamusta kuvaamaan sinivuokkoja Sipooseen. Aamusta ensinnäkin siksi, että siellä ei ole silloin muita ja toiseksi siksi, että aamun valo on kaikkein paras kuvaamiseen. Minun mielestäni ainakin. Kahden tunnin puskassa makaamisen jälkeen kävimme vielä taapertamassa metsässä seitsemän kilometrin lenkin rauhallista tahtia. Merkityistä reiteistä ja nuotioista pysyimme mahdollisimman kaukana ja samoilimme vähän omia reittejämme.
Mielestäni yksi ihanimmista asioista retkeilyssä on se, ettei tiedä, missä on. Voi vain kävellä, laittaa jalan toisen eteen ja tuntea metsän pohjan kenkiensä alla. Kuunnella keväistä lintujen laulua ja haistella metsän puhdasta ilmaa. Kaikkein parasta on kuitenkin se, että hetken ajaksi saa unohtaa kaiken maailmassa tapahtuvan ja elää hetken ajan, kuin ei olisi olemassakaan. 
     Niin, ja Sipoonkorvessa tuli käytyä toisenkin kerran. Ja muutamassa muussakin metsikössä. Ja valokuvattua lintuja ikkunasta ja maattua vielä kuinka monta kertaa kuvaamassa kasveja. Että sellasta.
-     -     -     -     -     -     -     -

Siinäpä ne kuluneet kuukaudet pähkinänkuoressa. Vaikka arki on tällä hetkellä hyvin erilaista normaaliin verrattuna, yritän pysyä positiivisena - valittaminen ei auta, ja kuten yllä sanoin, isossa kuvassa omat kevään pilalle menneet suunnitelmat eivät paina käytännössä mitään. Monen arki ja elämä on tällä hetkellä hyvin hankalaa taloudellisesti, mutta monessa perheessä esimerkiksi perhesuhteet ovat varmasti kovilla - puhumattakaan siitä, että monet menettävät läheisiään tai henkensä. Yritänkin itse pysyä kiitollisena siitä, että läheisilläni ja minulla on asiat hyvin.

Hurjasti voimia, jaksamista, tsemppiä ja kärsivällisyyttä ihan jokaiselle tähän hankalaan ja kaikkia rasittavaan tilanteeseen. Tulee vielä aika, jolloin asiat ovat paremmin. Eri tavalla, mutta paremmin.

1 kommentti:

  1. Kato nää taas tänne aun blogiin. Mulla on ollut sama ongelma, en oikein tiedä mitä tehdä blogille. En halua lopettaa, mutta ideoita posyaukdiin vain ei synny. Blogi ollutkin tuuliajolla. Keväällä koronkaranteenin aikana, siirsin takaisin bloggeriin. Keksin idean. Blogi muuttuu valokuvauspainotteiseksi ja kirjoitan kuvista jotain pientä. Välillä pidemmin ja välillä vain pari lausetta. Nyt heinäkuussa blogi onkin ollut aika aktiivinen. :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)