3.11.2018

#414 Koti on siellä, missä sydän on

Moikka!
Lokakuu vaihtui marraskuuksi jo parisen päivää sitten. Monien mielestä tämä menossa oleva kuukausi on vuoden masentavin, pimein ja sateisin kuukausi - en tosin itsekään väitä vastaan. Masentavasta en tiedä, mutta aikaisin maahan laskeutuvan pimeyden voisi siirtää parisen tuntia eteenpäin. Koska pimeys laskeutuu niin aikaisin, on hankalaa saada koulun jälkeenkään mitään järkevää aikaan. Väsymys iskee kuin tikari sydämeen ja usein tekisi mieli koulun jälkeen vain kaatua sängyn pohjalle ottamaan pitkät päiväunet :D 
Itse olen kuitenkin onneksi löytänyt keinoja hallita ja hillitä tätä marraskuumasennusta, joksi sitä itse tuttavallisesti kutsun. Riittävän pitkät yöunet, paljon kahvia ja motivaatio yleiseen elämiseen kohdalleen - niillä pääsee jo pitkälle. Yritän nauttia sadepäivistäkin lähtemällä vaikka sadekävelylle kunnon varusteet yllä ja ottaaa pimeydestä kaiken irti polttamalla kasapäin kynttilöitä. Koirien mutaisten ja märkien tassujen puunaaminen ei kyllä ole lempipuuhaa, mutta ei kai siitäkään voi valittaa - itsepähän olen koirien hankintaan silloin aikoinaan suostunut.
Viikonloppuisin saa kuitenkin tassujen puunaamisesta ja jatkuvasta kuivaamisesta hiukan taukoa koirien ollessa talon isännän mukana metsästysreissuilla Ikaalisissa. Koirien kuulumisia kuunnellessa tulee väkisinkin hyvä mieli - kyllä ne karvaturrit ovat siellä metsässä aivan elementissään! Pääsisipä sitä joskus itsekin näille viikonloppureissuille mukaan katselemaan tassuystävien riemuloikkia sammalmättäiden yli... 
Alma on päässyt ahkerasti harjoittelemaan hirvikoiran taitojaan ja Pörri on syttymässä liekkiin koko ajan enemmän ja enemmän! Kuulemma tämä jälkimmäisenä mainittu laittaa pystyyn hirveän shown, mikäli isäntä kehtaa jättää se autoon ja ottaa toisen koiran mukaan. Sama tietenkin toisinpäin.
Fiksuna koirana taitaa Pörri kokea hiukan ihmisvihaa - että ne kaksijalkaiset kehtaavatkin jättää autoon odottamaan ja lähteä itse metsän siimekseen pitämään hauskaa! Pörrin mielestä Almalle ei pitäisi antaa vuoroja ja hänen ylhäisyytensä pitäisi saada yksinoikeus metsässä liikkumiseen.
Alma on päässyt vierailemaan myös hirvenkaadolla muistaakseni pariinkin otteeseen. Kakara on ollut ihan innoissaan, mutta onneksi ei ole kuitenkaan lähtenyt omimaan hirvenraatoja itselleen, vaan käyttäytynyt sivistyneesti. Kyllä niistä kultapienistä saa aina olla ylpeä <3 
Alman jalkakin on siis täysin parantunut ja se on täydessä terässä. Leikit takapihalla ovat sitä samaa rajua laatua, kuin aina ja meno sen kuin yltyy ilmojen viiletessä! Joku koiriamme tuntematon saattaisi useampaankin otteeseen miettiä, onko leikki enää edes leikkiä :D Onneksi siihen kuitenkin tottuu - hyväntahtoista peuhua kaikki - kuulostaa vain pahemmalta kuin on.
Pörri on myös aloittanut tiheämmän sisällä vierailemisen. Sadetta inhoavana koirana se muutamankin pisaran tippuessa on raapimassa takaovea päästäkseen sisälle kuivaan ja lämpimään. Ei siinä muuta, mutta ne kuraiset tassut ja koirien väliset rajut leikit sisällä käyvät välillä vähän hermoille. Ruoka-aikana kumpikin koirista on hyvin innoissaan ja vaatelias. Viimeistään ruoka-aikaan kumpikin koirista ilmestyy sisälle ja alkaa tuijottaa milloin nyt ketäkin. 

Alman karvanlähtö jatkuu ja Pörri on mustasukkainen Alman saamasta harjauksesta. Kun Almaa harjataan, tulee Pörri vaativasti väliin kiehnäämään ja tuijottamaan. Kun se sitten saa osakseen harjausta kunnon harjalla, se oikein kääntelee itseään sen mukaan, mistä haluaa itseään harjattavan. On se suloinen <3
Alma puolestaan ei arvosta harjaamista ollenkaan - se mieluummin lähtee puuhastelemaan omiaan Maurice-vinkulelun kanssa. Tai sitten se vain kävelee ympäriinsä häntä heiluen. 

Minulla puolestaan menee hyvin, kuten oikeastaan aina. Motivaatiota löytyy, kun sitä tarvitsen ja haluan ja pystyn nauttimaan elämän pienistäkin onnen hetkistä. Aika kuluu aikalailla kouluhommien kanssa, tallilla ja koirien kanssa, enkä itse asiassa kaipaa elämääni mitään muuta näiden lisäksi. Olen onnellinen näin. 
Tänäänkin nautin äärimmäisen paljon kymmenen kilometrin kävelylenkistä läheisessä metsässä. Makasin neljäkymmentä minuuttia puunrungolla taivasta ja paikallaan pysyvää, mutta toisaalta niin elävää metsää katsellen. Tunsin allani makaavan puun pienoisen liikkeen ja korvissa suhisevan tuulen. En olisi halunnut koskaan lähteä - niin hyväksi tunsin oloni ollessani siinä metsän keskellä. Paikallani. Hetken irti arjen kiireistä ja kaikesta hektisyydestä. Annoin itselleni hetkeksi luvan vain olla, tekemättä mitään. Rauhoittua, ja tehdä jotain, joka saa oloni tuntumaan hyvältä. Jotain, joka tuntui tuovan loputtoman rauhan ja mielyhyvän tunteen koko kehoon. Tavallaan ne neljäkymmentä minuuttia olivat elämäni taianomaisimmat ja jättivät minuun lähtemättömän, entistä suuremman kaipuun kunnon erämaahan ja luonnon keskelle. 
Siinä metsässä puunrungolla maatessani ja pienoisen sateen vihmoessani kasvoilleni tajusin, että ihan oikeasti metsä on paikka, jossa minulla itselläni on paras olla. Metsä ei kiirehdi mihinkään, seon, mutta elää. Metsän keskellä maatessani sain samalla luvan olla rauhassa, kiirehtimättä mihinkään. Sain hetkeksi vapauden liidättää ajatuksiani maailman äärissä ja lahjan katsoa järkähtämätöntä luontoa kunnioittavin silmin. Tajusin, että sinne sydämeni oikeasti kuuluu, eikä tule sieltä koskaan poistumaankaan. 

Tätäkin pientä ajatustenjuoksua kirjoittaessani palautan mieliini humisevat koivut ja männyt, pikkulintujen laulun ja joen kohinan. Palautan verkkokalvolleni sen aina niin rentouttavan ja turvallisen luonnon ja ihollinen kostean sammalen ja paljaan puun tunnun. Sinne kuulun. Enkä ole niitä ihmisiä, jotka haluavat riistäytyä pois paikasta, jonne kuuluvat. Haluan jäädä sinne metsän keskelle. Vain makaamaan puun rungolle miettimättä mitään sen kummempia. Vain nauttimaan elämästä hetkessä, sellaisena kuin se on. Aitona.


Missä on sinun turvasatamasi?
Mitä pidit postauksesta?

28.10.2018

#413 Tuumaustauko

Postaus on kirjoitettu ennen syyslomaa, josta johtuen aikasuhteet heittävät. Toivottavasti ymmärrätte :)

Hei!
Varmasti ainakin blogin aktiivisimmat ja pisimpään blogini lukijakunnassa pysyneet ovat huomanneet blogini bloggaustahdin hurjan hiipumisen erityisesti tämän vuoden puolella. Viimeksi tänne kirjoittelin lähestulkoon kuukausi sitten, joka taitaakin olla suurin piirtein uusi ennätys. En sillä kyllä kehuskelisi...
Bloggaaminen on vuosikausien ajan ollut minulle itselleni tärkeä asia. Kirjoittamisesta olen nauttinut erityisesti silloin, kun on ollut jotain erityistä kerrottavaa tai olen ollut jostain asiasta enemmän kuin innoissani. Kuvia en alkuaikana muokannut ollenkaan, mutta siitäkin on tässä lähivuosina tullut suuri osa tätä blogin tekemistä ja blogikokonaisuutta. 

Blogistani pystyy lukemaan suuren palan elämääni monen vuoden aikana - varhaisimmat postauksista tosin ovat jo piilotettuina. Tänne olen kirjoittanut niin monet tekstit, etten voi edes käsittää. Blogistani voi löytää koko kehitystarinani ratsastajana lähes näihin päiviin asti ja seurata koirieni elämää niiden varhaisimmista pentuajoista saakka. 
Osittain näistä muistoista johtuen blogini on pysynyt yllä tähän päivään saakka, vaihtelevalla menestyksellä. Kesä 2016 oli blogini ehdotonta kulta-aikaa, jolloin saavutin itselleni aivan suunnattoman suuria näyttökertoja. Tämän kesän jälkeen onkin ollut enemmän tai vähemmän alamäkeä näyttökertojen ja kommenttien suhteen. 
Blogia teen ja olen aina myös tehnyt pääasiassa itselleni. Onhan se ihan älyttömän kätevää ja ihanaa löytää niin monta vuotta omaa elämäänsä yhden osoitteen takaa! Samalla linjalla jatkan jatkossakin. 
Nyt takana on kuitenkin vähän normaalia pidempi kirjoitustauko, jonka aikana on tapahtunut vaikka ja mitä! Näitä juttuja sitten availen hiukan alempana enemmän... Blogia olen tauon aikana miettinyt oikeasti lähes joka päivä ja harkinnut koneen avaamista, sekä uuden postauksen kirjoittamista.
Tauon syyksi voisin luetella vaikka ja mitä, mutta oikea syy on, etten yksinkertaisesti ole enää jaksanut. Koulussa menee helposti se 8h/päivä koulumatkat mukaan lukien, jonka jälkeen teen läksyt sekä luen kokeisiin. Tämän jälkeen aikaa jää hiukan, mutta sen käytän mieluusti perheeni, koirien tai lukemisen parissa. 
Viikonloppuisin aika on mennyt talleillessa ja koirien kanssa, kokeisiin lukua unohtamatta. Koulun ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on minulle tärkeää, kuten oma jaksamisenikin, joten valitettavasti blogi on ensimmäinen asia, josta nipistää. Paloa tähän hommaan kuitenkin yhä on, ja mahdollisuuksien mukaan haluan mahdollisimman paljon kirjoitellakin. Niin moneen kertaan olen todennut kirjoittamisesta nauttivani, etten tästä halua luopua. 

Niin, miten täällä menee? Oikein hyvin, itse asiassa. Koirista kumpikin on päässyt juoksemaan metsässä vapaana viikonloppuisin. Alma-tytölle tuli metsäilyyn ja rankempaan lenkkeilyyn pieni tauko sen venäyttäessä oikean etujalkansa metsäreissulla. Tapaturma-altis lapsikoira, mutta onneksi tyttö on jo nyt täysin kunnossa! Takapihalla ne eivät leiki keskenään varmuuden vuoksi, mutta eiköhän yhdessä leikkimisen aika koita jo piakkoin. 
Pörri on siis saanut ulkoilla entistäkin enemmän, koska takapihalla ollessaan se ei itsekseen tee sen kummepia tuhoja. Usein se tuleekin sisälle vasta kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä, joskus kovin nälkäisenä vähän aikaisemmin. Pörrin turkki on myös todella kivassa kunnossa sen ulkoillessa niin paljon!

Alma on saavuttanut syksyisen karvanlähtöaikansa, ja koko asunto on käytännössä vuorattu sen karvatupoilla... Niinpä, kuulostaa rasittavalta ja sitä se onkin. Jotta asunnon saisi pidettyä edustuskunnossa, täytyy se imuroida parisen kertaa päivässä :D
Metsään on päästy lähiaikoina ihan kävellenkin. 6.10 kävimme Sipoonkorvessa käppäilemässä ja keräilemässä sieniä, joita ei tosin liiaksi löytynyt. Viitisen tuntia tässä reissussa meni metsässä rämpimisine kaikkineen ja saaliiksi tarttui parisen litraa suppilovahveroita.
Reissun jälkeen koirat muistuttivat lähinnä hengittäviä karvamattoja kuin koiria. Aina yhtä ikipirteä Almakin rauhoittui takkahuoneen lattialle tuhisemaan Pörri-siskon viereen. Kylki kyljessä nukkuessa on hyvä ja turvallinen olla.

Tällaista täällä! Ei siis tavallaan mitään uutta, mutta tavallaan on tapahtunut paljonkin. Elämä on ihanaa juuri nyt, ruska on kauneimmillaan ja aurinkoisiakin päiviä riittää vaikka muille jakaa! Koirat nauttivat sopivan lämpöisestä säästä, vöheltävät metsiköissä ja kerjäävät keittiössä ruokaa puolet sisälläoloajastaan. En muuten ainakaan myönnä antaneeni niille herkun puolikastakaan ;)
Toivottavasti tämä blogin tuumaustauko on ohi mahdollisimman pitkäksi aikaa. Koulu on ykkösprioriteetti, mutta yritän järjestää mahdollisimman paljon aikaa asioille, joista pidän. Toivoakseni palaamme asiaan viimeistään syysloman (jonka muuten vietän Vuokatissa rippileirillä) jälkeen uusien kuulumisten parissa!

Mitä teitte syyslomallanne?
Mitä odotuksia teillä on marraskuulle?

18.9.2018

#412 Aamuauringon taikaa

Joskus aikaiset sunnuntaiaamut kannattaa hyödyntää. Jostain syystä näitä kuvia ottaessa ei aikainen herätys haitannut ollenkaan, palelevat sormet ja hytisevät varpaat olivat vain sivuseikka ja mieli lepäsi. Miksiköhän en ole aikaisemmin tajunnut katsoa takapellolle aikaisin aamulla?
Näistä kuvista en käytännössä osannut valita parhaita, kaikista tuli jollain tavalla kivoja ja rauhallisen tunnelman omaavia - omasta mielestäni ainakin. En nyt sen enempää tässä höpöttele, vaan päästän teidät nauttimaan kuvista :) Kerro toki mielipiteesi ja lempikuvasi kommenteissa!
 1.
 2.
 3.
 4.
 5.
 6.
 7.
 8.
 9.
10.

Oletko päässyt kuvaamaan aamuauringon ihmeitä, vai nukutko mieluummin pitkään?

13.9.2018

#411 Yksinkertaisesti kiitollinen

Lähiaikoina olen tajunnut, miten tärkeää on olla kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä itsellään on. On tärkeää olla kiitollinen niistä pienistä elämän iloista ja hyvistä hetkistä. En halua pitää itsestäänselvyytenä mitään, minkä saattaa menettää - terveyttä, ratsastusta, koiria, perhettä... Tähän postaukseen haluan listata muutamia asioita, joista olen äärimmäisen kiitollinen juuri nyt.
K o i r a t
Olen älyttömän kiitollinen siitä, että saan elää tassuystävät vierelläni. Rakastan sitä, kun raskaan koulupäivän jälkeen saan vain makoilla takapihalla koirien vierellä, tuntea niiden silkinpehmeän, paksun turkin ja katsoa syvälle suklaasilmiin. En tiedä mitään parempaa, kuin pitkät lenkit myöhään illalla. Jopa koirien lenkittäminen aamuvarhain aamu-usvan keskellä, omissa ajatuksissaan kulkeminen ja koirille jutteleminen saavat mielialan kohoamaan korkealle. 
Alman aina yhtä iloinen olemus, pikimustat korvat, loputon vöhellys, aina heiluva häntä ja kostea kuono saavat nauramaan minuutti toisensa jälkeen. Sen innostuneet suun klopsautukset, ainainen innostuneisuus kaikesta ja ystävällisyys kaikkea kohtaan sulattavat sydämen päivä toisensa perään.
Pörrin jäyhä, luottavainen olemus, viisaat silmät, rauhallisuus, liian suuri älykkyysosamäärä ja vahvat mielipiteet tekevät Pörristä sen Pörrin, jota rakastan. Sen syyttävät silmät, kun lopetan rapsutuksen, ne hellät hetket päivittäin, tekevät päivistäni elämisen arvoisia. 
Monesti tunnen koko muun maailman katoavan, kun vietän aikaa rakkaiden karvaystävien parissa. Vaivun onnelliseen, turtuneeseen tilaan tassuhien hajusta, koiran hengityksestä kasvoillani, pehmeän turkin tunnusta sormissani. Sisimmässäni läikähtää joka kerran, kun nelitassuiset ystäväni vilkaisevat minuun. Aika katoaa, kun karvakaveri rentoutuu rapsutuksesta, tuhahtaa rentoutuneena ja sulkee nautintoa täynnä olevat suklaasilmänsä.
Tätä kyseistä kiintymyksen tunnetta on älyttömän vaikea kuvailla - lähes mahdotonta. Se pitää tuntea, jotta sen voi ymmärtää. 
T u l e v a   s y k s y
Tuleva syksy tulee olemaan kiireinen, koulujuttuja täynnä, mutta se tulee silti sisältämään uskomattoman ihania hetkiä niin kaviokkaiden, tassuystävien kuin muiden asioiden suhteen. Tuleva syksy tulee olemaan uskomaton ja haluankin tehdä siitä ikimuistoisen. 
Olen kiitollinen siitä, että saan nähdä tulevan ruskan ja vetisen sateisen syksyn niin kauraturvan selästä käsin, kuin harmaata turkkia rapsutellenkin. Odotan iltojen pimenemistä, maailman kauneinta ruska-aikaa ja kumma kyllä - kokeitakin. 
Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tänäkin syksynä asioita, joita rakastan. Aion järjestää rakastamilleni asioille yhä enemmän aikaa ja tehdä töitä tavoitteideni eteen. 

M a h d o l l i s u u s  i k u i s t a a 
 t u l e v a  s y k s y  b l o g i i n 
Ette uskokaan, kuinka paljon nautin blogin kirjoittamisesta, kuvaamisesta ja kuvanmuokkauksesta, tekstien hiomisesta ja muista blogijutuista. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus ikuistaa tuleva syksy kuviin, tallettaa ruska-aika, syyssateet ja koirien paksuuntuva turkki kuviin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus kirjoittaa syksyn pienistä ja suurista ihanista hetkistä tänne blogiin, ikuistaa tänne monia muistoja. Tänä syksynä haluan erityisesti keskittyä arjen ja juhlan pienten kauniiden hetkien ikuistamiseen ja pienistä hyvistä asioista nauttimiseen.
K o u l u
Joidenkin mielestä tämä saattaa kuulostaa ihan pähkähullulta, vaikkei se sitä olekaan. Itse olen kuitenkin ihminen, joka ei tiedä mitään parempaa, kuin uuden oppiminen. Tiedättekö itse sen tunteen, kun tajuaa (minkä tahansa asian parissa!) jonkin hankalan asian, ja tajuaa sen olleen oikeasti hyvinkin yksinkertainen? 
Itse tykkään tehdä koulussa tehtäviä, tehdä vihkoista nätin näköisiä ja panostaa muistiinpanoihin niin, että niitä on mukava lukea. Tykkään kirjoittaa pitkiä ja kattavia vastauksia, koska niitä kirjoittaessa opin asiat. Jopa kokeita on mielestäni hauska tehdä, varsinkin jos on niihin kunnolla valmistautunut. 
Koulunkäynti tuo elämään mukavaa järjestystä, tasapainoa ja tekemistä - kuitenkaan stressaamatta liikaa. 
K i r j a t  &  v a l o k u v a u s
Tarvitseeko näitä edes perustella? Kirjoja lukiessa saan hetken tuntea olevani joku muu, seikkailla mielikuvitusmaailmoissa, kokea uusia asioita sanojen kautta ja sitä kautta rikastaa omaa sanavarastoani. Lukeminen on aina ollut itselleni tärkeää, ja lyhyen elämäni aikana olen lukenut niin monia kirjoja, ettei niitä edes saa laskettua. Kun luen, en mieti mitään muuta, eläydyn hahmojen osiin ja katoan kirjan maailmaan. Mikäli en saa revittyä tarpeeksi aikaa lukemiselle, alan ikävöidä lukemista ja miettiä entistäkin enemmän kesken olevaa kirjaa.

Valokuvaaminen tuntuu vähän samanlaiselta "pakokeinolta arjesta" kuin lukeminenkin. Valokuvaamisen & kuvanmuokkauksen kautta saan ilmaistua itseäni, toteutettua omia visioitani ja taltioitua upeita hetkiä ruudulle. Saan taltioitua hetkiä, joihin voin sitten vanhana ja ryppyisenä palata.
H e v o s e t 
Vaikken ratsasteluistani voi tänne tällä hetkellä oikein kirjoittaa, halusin laittaaa hevoset kuitenkin tähän listaan mukaan. Tällä hetkellä saan harrastaa uskomattoman ihanan ponin kanssa, rakentaa luottamusta ja mikä parasta - valmentautua, treenata ja viettää aikaa ponin kanssa. 
Olen älyttömän kiitollinen siitä, että vanhempani pystyvät mahdollistamaan tämän harrastuksen minulle, kiitollinen siitä, että äitini seisoo vähintään kerran viikossa kentän laidalla vahtimassa ratsastustani, kiitollinen koko harrastuksesta. Hevosista ja ratsastuksesta on tullut älyttömän suuri osa elämääni, ja tallipäivät luonnollisesti ovatkin viikon parhaita päiviä. 
Ratsastuskuviot ovat hyvin selvillä, tunnen kehittyneeni jo kuluneen syksyn aikana älyttömästi ja nautin laadukkaasta harrastamisesta viikko viikolta enemmän. 
P e r h e  &  m u u t 
" i t s e s t ä ä n s e l v y y d e t "
Mielestäni ihmiset pitävät liian helposti älyttömän tärkeitä asioita itsestäänselvyyksinä. Lueteltakoon tähän listaan esimerkiksi perhe, läheiset, ruoka, puhdas vesi, oma koti, terveys... Lista on lähes loputon. Välillä olisi kuitenkin hyvä jäädä miettimään esimerkiksi sitä, miten iso asia käveleminen ja perusterveys on. Jäädä miettimään sitä, mitä tekisit ilman puhdasta vettä, ruokaa tai kattoa pään päällä? Mielestäni nämä ovat asioita, joita ei missään vaiheessa saisi pitää itsestäänselvyyksinä. Nehän voi menettää käytännössä hetkenä minä hyvänsä, syystä tai toisesta.
Haluankin siis kiittää esimerkiksi perhettäni siitä loputtomasta tuesta jota saan, haluan kiittää ystäviäni siitä, että he tukevat & tsemppaavat silloinkin, kun minulla on huono päivä. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla tällä hetkellä on.
Yläpuolella mainitsin vain muutamia asioita, joista olen tällä hetkellä kiitollinen. Olisin voinut kiteyttää kaiken sanaan "elämä", koska tällä hetkellä minulla on kaikki äärimmäisen hyvin, eikä elämässäni ole varsinaisia epäkohtia tai stressaavia asioita. Olen opetellut pääsemään eroon perfektionistisuudestani ja tällä hetkellä olen pisteessä, jossa haluankin pysyä. Vaadin itseltäni paljon, mutten lannistu epäonnistumisista, enkä stressaa käytännössä turhista asioista.
Tällä hetkellä en tarvitse elämääni mitään lisää, en halua poistaa mitään. Haluan vain olla tällaisessa tyytyväisessä onnellisuuden kuplassa, jossa käytännössä kaikki on hyvin. Minulla on vahvasti sellainen fiilis, että tästä syksystä on tulossa yksi parhaista.
Tämän postauksen myötä haluankin haastaa sinut miettimään/kommentoimaan asioita, jotka elämässäsi ovat hyvin, mistä asioista olet kiitollinen ja kenties sitäkin, mitä haluaisit muuttaa. Haluan haastaa sinut etsimään pimeimmistäkin päivistä niitä hyvän olon hippusia ja iloitsemaan pienistä onnistumisista. Haluan muistuttaa sinua siitä, että aina voisi mennä huonomminkin.

Aivan ihanaa syksynjatkoa juuri sinulle!

2.9.2018

#410 Syysterkut

Hei!

Syksy on kai nyt toden teolla alkanut, mikäli viitsii vilkaista ulos. Taivas harmaantuu hiljalleen, aurinkoiset päivät vähenevät määrätietoisesti. Aamuisin lämpötila näyttää mielyysti kymmentä astetta ja vettä tihuttaa lähes päivittäin. Omenat ja luumut kypsyvät samalla kun kylmä viima puree luihin ja ytimiin. Ja mikä ainakin kertoo syksyn tulosta? Perinteinen syysflunssa! Välillä nettiä selaillessa alkaa miettiä, onko puoli Suomea tosiaan samaan aikaan sairaana.
Puiden lehdet kellastuvat hiljalleen, mutta yhtä varmasti kuin kaikkina aiempinakin vuosina. Ei tätä ilmeisesti voi millään estää, syksy tulee omaa tahtiaan. Ei minulla mitään syksyä vastaan ole, mutta jostain syystä en ikävöi kylmää, märkää ja harmaata ulkoilmaa. Syksy on kaunista ja ihanaa niin kauan, kuin puissa on lehdet (erityisesti ruska-aika on ihanaa!), mutta kun maisema muuntautuu ankean harmaaksi ja kuolleen näköiseksi, alkaa kesää ikävöidä toden teolla.
Syksy tarkoittaa myös koulujen ja töiden alkua. Arki täällä eteläisessä Suomessa alkoi jo kolmisen viikkoa sitten. Paluu arkeen sujui pehmeästi & mukavasti, ja tällä hetkellä nautinkin suunnattomasti aivan normaalista arjesta, pienestä kiireen tunteesta ja koulupäivistä.
Syksyn tulo toki vaikuttaa myös koirien arkeen ainakin jollain tasolla. Luvassa on pitempiä lenkkejä, ja mikä parasta - irtipitoaika on saapunut! Metsästyskausikin alkaa pian, eli ei enää kauaa tositoimiin... Irtipitoaika tarkoittaa koirille mukavia, joskin rankkoja viikonloppuja. Tytöt saavat viettää ainakin toisen viikonlopun päivistä keskellä korpea vapaana juosten ja nauttia luonnosta sydäntensä kyllyydestä! Erityisesti Alma harjoittelee ahkerasti metsästyskautta varten, ja tyttö pääseekin tänä syksynä ensimmäistä kertaa mukaan isojen tyttöjen ja poikien juttuihin. Toki Pörrikin pääsee, lähes samalla tavalla kuin viime syksynäkin. 


Entä mitä tänne ihan kotipihaan kuuluu? Oikein hyvää, jos koirilta kysytään. Omenat tippuvat puusta suoraan suuhun ja niitä saakin syödä vatsansa täyteen. Ainakin jos Almalta kysytään. Kakara on kasannut itselleen valtaisan omenavaraston, jota se sitten vapaana ollessaan vahtii (ja syö.). Omenat ovat Alman suurimpia aarteita!
Pörri taas on enemmänkin mieltynyt luumuihin. Nekin tippuvat suoraan puusta suuhun ja ne maistuvat oikein hyvältä. Tämä ei ehkä ole kuitenkaan niin hyvä juttu kuin omenat, sillä Pörri syö luumuista myös kiven...

Mikäli vatsat ovat täynnä omenoita ja luumuja, täytyy keksiä muuta  tekemistä. Useimmiten tämä tarkoittaa pihamme kohtaloa. Tytöt kaivavat järkyttävän kokoisia kraatereita ympäri pihaa. Niiden väisteleminen ja täyttäminen käy ihan työstä - eikä loppua kaivamiselle näy. Se siitä kauniista nurmikosta sitten.

Lyhyesti sanottuna koirat nauttivat elämästään sydäntensä ja vatsojensa täydeltä, kaivavat suuria kuoppia, poksahtavat omenoista ja viettävät aikaa toistensa seurassa. Rallittelua ei olla tänä syksynä vielä paljoa nähty, tytöt ovat vielä pysytelleet aika rauhassa. Innolla odotan viileämpiä kelejä, jos sitten saisi vähän vauhdikkaampiakin kuvia. 

Sitten vielä vähän ilmoitusasiaa.

Kaikki varmasti ymmärtävät koulun ja muun arjen vievän paljon aikaa ja blogin olevan mahdollisesti viimeisenä To Do-listalla. Yritän - ja haluan järjestää tälle mahdollisimman paljon aikaa, koska nautin tästä älyttömän paljon! Samalla pystyn tallettamaan ihania muistoja itseäni varten ja myöhemmin katselemaan, mitä joskus on tullut puuhailtua.

Tiedän lukijoissani olevan paljon hevosihmisiä, jotka mahdollisesti odottavat ratsastuspostauksia, eivätkä jaksa näitä kaikkia koirajuttuja sun muita lueskella. Valitettavasti tällä hetkellä en pysty ratsastuksistani postauksia ja juttuja tekemään. En siksi, ettei minua kiinnostaisi tai en haluaisi - ratsastuspostauksiahan minä tykkään tehdä! Tämä on yksinkertaisesti lupa-asia, ja koska en julkaise muiden hevosista kuvia/juttuja ilman lupaa, joudutte odottamaan ainakin hetken. Mikäli lupaa ei heltiä, sitten en kirjoita - ymmärrän tämänkin päätöksen oikein hyvin.
Sen verran voin sanoa, että ratsastuskuviot ovat taas kerran muuttuneet hyvin paljon, ja toivon, että voin niistä teille jossain vaiheessa taas kirjoitella. Toivottavasti palaamme näihin juttuihin pian.



Miten sinun syksysi on lähtenyt käyntiin? 
Mitä odotat tulevalta syksyltä?
Kiinnostavatko koirajutut ollenkaan, vai luetko pelkästään ratsastuskuulumiset?


Mukavaa syksyä toivotellen,
Matilda ja karvakorvat


31.8.2018

#409 Kouluratsastuksen SM 2018

Hei!
Olin lauantaina 25.8 valokuvaamassa Ratsastuskeskus Ainossa kouluratsastuksen suomenmestaruuksia. Kuvaamaan lähtö oli vähän sellainen äkillinen päähänpisto, jonka sain edellisenä päivänä. Tämä siis takasi aikaisen aamuherätyksen ja 8.6km pyöräilyn suuntaansa.
Matkaan lähdin itsekseni ja yksin väkijoukon seasssa pysyttelinkin. Tämä sopi hyvin, ja sain keskittyä siihen tärkeimpään; kuvaamiseen ja itse suoritusten seuraamiseen. Päivän aikana näin toinen toistaan hienompia suorituksia, ja fiilis kisoissa oli todella hyvä! Kameran rullaan tarttui lähestulkoon 1000 kuvaa, joiden parissa kuluikin pari seuraavaa päivää. Tässä postauksessa näette omat lempparini ottamistani kuvista - kertokaa toki mielipiteitänne alhaalla kommenteissa!
 1. Anna von Wendt & Schubert
2. Anna von Wendt & Schubert
 3. Anni Plith & Pin Rock's Hannibal
4. Anni Plith & Pin Rock's Hannibal
5. Elina Kemppainen & supersuloinen Luce del Fuoco
 6. Ellen Vuorinen & V.K Nestor
7. Ellen Vuorinen & V.K Nestor
8. Iina Tiilikainen & suloinen Thunder Star
 9. Isadora Ahola & upea Larno
10. Isadora Ahola & Larno
11. Jenni Silventoinen & Hazelberg's Macho
 12. Leena Turpeinen & uskomattoman hieno Ramses XII
 13.Leena Turpeinen & Ramses XII
14. Leena Turpeinen & Ramses XII
15. Mervi Hartonen & May Rex WS
 16. Petra Andrejeff & Hendrik
17. Petra Andrejeff & Hendrik
18. Pinja Salmela & Reitland's Du nur Du B
19.  Sandra Rantanen & Karlos van de Leeuwerkhoeve
 20. Sofie Söderbäck & Kolstein's Don Schufro
21. Sofie Söderbäck & Kolstein's Don Schufro:n lennokas laukkalävistäjä
22.  Suvi Moisala & Itog laukkapiruetissa
 23. Teea Ranta & Treasure T 
24. Teea ranta & Treasure T
25. Tuisku Lamberg & Netstutteriets Bachio
26. Vera Karhu & Morgrid ut Deuten

Päivän aikana kuvailin jotakuinkin 2,5 luokkaa ja ratsukoita kertyi kameran muistikortille laskelmieni mukaan 21. Kaikkia et tästä postauksesta löydä - et siksi, koska suoritukset olisivat olleet jotenkin huonompia, vaan koska heidän kuvansa eivät välttämättä onnistuneet yhtä hyvin kuin olisin toivonut.
Nämä Ainon kisathan olivat käytännössä ensimmäiset, joita kuvasin ja samalla ehkä kymmenes kerta kun itse kuvaan ratsastusta. Kovin harjaantunut en siis vielä ole, mutta silti olen tyytyväinen moniin ottamiini kuviin. Kerro toki mielipiteesi!

Oletko itse innokas ratsastuksen valokuvaaja?
Olitko itse kuvaamassa Ainossa jonakin päivänä?
Löytyikö kuvien joukosta lempikuvaa?