20.12.2018

#417 Kuulumiset + linkkaa blogisi/Instagramisi


Heissan!

Vihdoin pääsen jakamaan teillekin talvisia kuvia niiden harmaanruskeiden ja masentavan sävyisten kuvien sijaan! Etelä-Suomeen satoi muutamia päiviä sitten pieni lumikerros, joka kasvaa tasaista tahtia ja jatkuvasti. Toivottavasti lumi pysyisi edes jouluun asti, vaikken silloin kotopuolessa enää pyörikään. 

Lumen tulo on vaikuttanut ihan hurjasti Pörrin ja Alman käyttäytymiseen. Kumpikin jaksaa juosta enemmän, virtaa on lähes triplasti ja leikit käyvät kerta kerralta hurjemmiksi. Niin, ja söihän se Alma hiirenkin tässä yksi päivä, 
Jos nyt totta puhutaan, kumpikin tassuotuksista on välillä aika rasittavia. Energiaa on ihan liikaa ja tuhoamisen sekä pureskelun tarve on lisääntynyt hurjasti. Koko ajan pitää olla puuhaamassa ja säheltämässä ja tuhoamassa jotain. Jos silmä välttää, on toinen koira repimässä pipoa tai sukkia ja toinen touhuamassa omiaan puukorissa. Ei sitten koskaan yhtään kyllästytä ikiliikkujien perässä hiippaileminen...



Pihallakin niitä pitää vahtia, eikä niitä voi jättää keskenään hetkeksikään. Kaksoisverkosta huolimatta. Koko ajan löytyy myyrä tai hiiri tai joku muu elollinen olento, joka yhtäkkisesti peittoaa aitojen sisälläpysymisen viehätyksen ja sen jälkeen onkin sitten piru irti. Eivät ne hetkessä pääse aidasta läpi, mutta mieluummin vahdin pihalla, kuin otan turhia riskejä. Onneksi on keksitty kuivattu maksa, lumipallot ja ranskalaiset. Joku niistä toimii varmasti kiinniottamisessa.

Joululomalla lähdemme tänäkin vuonna Kangasniemen mökille, josta löytyykin vanhempia postauksia ihan bloginkin puolelta. Käy tsekkaamassa ne aikajärjestyksessä aikaisemmilta vuosilta alla olevista linkeistä ->



Ottakaa postauksia lukiessanne huomioon, että postaukset ovat suhteessa todella vanhoja, eikä minulla vuonna 2016 ollut vielä käytössä järjestelmäkameraakaan. Ainakin vuoden 2016 postauksissa tekstin laatu on vähän mitä on, mutta jos teiltä yhtään kiinnostusta löytyy, niin käykää ainakin kurkkaamassa pikku-Matildan tekstejä :D

Mökkipostauksia on taas tulossa jonkin verran, mutta ne ilmestyvät vasta ensi vuoden puolella. Koneeni ei pääse mukaan mökkireissulle, ja haluankin täysillä keskittyä lomasta nauttimiseen ja ulkoiluun! Yritän saada ajastettua edes yhden postauksen ennen vuodenvaihdetta, mutta saa nähdä, miten siinäkin sitten loppujen lopuksi käy. 

---------------------------------------------------


Suurin osa teistä luultavasti saapui tähän postaukseen linkkaa blogisi/Instagramisi - tekstin takia tai ansiosta. Jätän siis lörpöttelyt tähän ja kerron ohjeet osallistumiseen, sekä hiukan tietoja tämän postauksen toteuttamisesta. 

Toteutan siis blogiini postauksen-pari osallistujamäärästä riippuen, jossa esittelen osallistuneet ig-tilit ja/tai blogit arvostelun kera. Haluankin painottaa, että tulen mainitsemaan myös kehittämiskohteita, mikäli niitä mielestäni löytyy. Tarkoitukseni ei siltikään ole loukata ketään, eikä sitä tarvitse pelätä. Pyrin keskittymään tilin/blogin hyviin ja vahvoihin puoliin. 
Lisäksi tulen jakamaan postauksessa joko kuvan ig-tililtäsi/kuvan feedistäsi ja blogien kohdalla kuvan ulkoasusta/muita otteita blogista. Sitoudut siis myös siihen osallistuessasi. Toki voin tämän(kin) kohdalla tehdä poikkeuksen, mikäli asia on sinulle ehdoton ei. Voit osallistua sekä blogilla, että Instagram-tilillä niin halutessasi.

Näin osallistut blogin kanssa
  • Linkkaa/laita blogisi osoite alle kommenttikenttään, tai halutessasi Instagram-directiin lyhyehkön/valitsemasi pituisen esittelyn kera.
  • Kerro esittelyssä jotain itsestäsi tai blogisi päätähdistä.

Näin osallistut Instagram-tilillä
  • Laita Instagram-nimimerkkisi/linkki tilillesi (sen täytyy olla julkinen/tiedät minun seuraavan sinua) joko alas kommenttikenttään tai Instagram-directiin
  • Esittele tilisi päätähdet/tilin pitäjä lyhyehkösti tai haluamallasi pituudella. 


Esittelen ja arvostelen kaikki osallistuneet osallistujamäärästä riippumatta. Toivonkin mahdollisimman monen ottavan osaa tähän, koska tämä on hyvä mahdollisuus saada palautetta omasta blogista tai tilistä, kuitenkin asiallisella tekstillä ja nimellisenä. Mahtavaa joulunaikaa kaikille, muistakaa nauttia! <3


7.12.2018

#416 Joukossa se tyhmyyskin tiivistyy

Välillä Alman ja Pörrin kuvia katsellessa tulee mietittyä, että onko niillä kaikki muumit laaksossa ja järjissään - sen verran älyttömältä niiden leikki välillä näyttää. Ja no näin alkuun, väärinkäsityksiä ehkäistäkseni, ei, ne eivät tappele yhdessäkään julkaistussa kuvassa. Siihen liittyen onkin tullut Instagramin puolella muutama kysymyskin.

Oma kuvienjulkaisurajani menee tappelemisessa yms. negatiivisessa toiminnassa. En julkaise, enkä tule julkaisemaankaan kuvia, joissa koirat tappelevat. Ensinnäkin, ne tappelevat hyvin, hyvin harvoin ja silloin kun tappelevat, se ei kestä kauaa. Kyseisissä tilanteissa oma keskittymiseni ei ole kuvissa, vaan tilanteen rauhoittamisessa. 
Olen julkaissut ja tulen julkaisemaankin kuvia, joissa koirat leikkivät ja nahistelevat, koska mielestäni se linkittyy selkeästi koirien elämään. Ainakin minun koirieni elämään se kuuluu ihan jokapäiväisesti. Lisäksi leikkimiskuvat ovat omaan makuuni jopa miellyttävämpiä ja viihdyttävämpiä katsoa, kuin pelkät puolihuolimattomasti otetut potrettikuvat. Tämä ihan vain selvennykseksi :)

Sen pidemmittä puheitta haluan päästää teidät nauttimaan näistä uusimmista pelmuamiskuvista, jotka vielä valitettavasti ovat hyvin syksyisissä ja harmaissa tunnelmissa. Toivottavasti tänne eteläiseen Suomeenkin saataisiin pian kunnon lumikerros. Toisihan se valkoinen lumipeite mukavaa väriä ja pirteyttä kuviinkin...


Osa näistä kuvistahan on jo näkynyt aikaisemmin Instagramissani, ja tämän varmasti jotkut huomaavatkin - erityisesti instagramini aktiivisimmat seuraajat. Muokkasin nämä kuvat kuitenkin hiukan eri tavalla ja samalla kokeilin erilaisia Polarrin presettejä. Mielestäni yksi niistä toimi mukavasti näiden kuvien kanssa ja toi niihin erilaista ilmettä, kuin mikä kuvissani useimmiten näkyy. 
Muutenkin hain näihin kuviin hiukan savuista ja sumuista tunnelmaa, ja yritin tuoda esille tätä Suomen uusinta välivuodenaikaa. Tästä vuodenajasta en nauti kovinkaan paljoa, mutta kuviin saa tuotua mielestäni mukavan tunnelman pienellä muokkauksella.

Alma on saanut syksyn aikana kivasti lisää lihasta ja voimaa, ja sen kunto on kasvanut todellakin kohisten! Se ei myöskään anna Pörrin enää pomottaa itseään samalla tavalla, kuin sen ollessa nuorempi. Nyt leikkiessä ääntelevät siis kumpikin, kuulostaen hurjilta pedoilta (eli siis lähinnä apinoilta) ja körmyyttäen toisiaan. Päivästä riippuen juostaan kovaa tai keskitytään painiin muutaman neliömetrin alueella.



 Kuvassa ei ole läskiä, vaan Pörrin irtonahkaa. Ihan vain huomatuksena, jottei väärinkäsityksiä synny.




Tähän ne leikit yleensä loppuvat - jompikumpi heittäytyy selälleen tai mahalleen, eikä enää lähde leikkiin mukaan :D

Tässä postauksessa ei kyllä ollut päätä eikä häntää, mutta toivottavasti kestätte... Hankala ylipäätään kirjoittaa hyviä postauksia, koska kunnon kuulumisia ei käytännössä ole elämän junnatessa samaa tasaista rataansa päivästä ja vuodesta toiseen. Pahoittelut siis tästä.

Ihanaa joulukuunjatkoa <3

24.11.2018

#415 Meno päällä joka säällä

"Katson lumoutuneena marraskuisessa aamussa vesilätäkköön tippuvia pyöreitä, kylmiä sadepisaroita. Kerta toisensa jälkeen ne rikkovat veden sileän pinnan esittäen kauniin tanssinäytöksen kaikille, jotka ovat valmiita katselemaan ja nauttimaan siitä. 
Annan näiden suurien pisaroiden tippua otsalleni. Ne kertovat minulle, että olen elossa. Tajuan, että asiat ovat oikeasti hyvin. Että maailma on oikeasti kaunis, kunhan sitä vain katsoo oikealla tavalla. Nöyränä ja kiitollisena. 
Suuntaan katseeni hopeanharmaaseen taivaaseen, joka vuodattaa kylmiä kyyneleitään päivä toisensa perään. Tajuan, ettei taivas ole tasaisen harmaa, vaan sisältää loppujen lopuksi todella monia eri sävyjä. Kauniita harmaan ja siniharmaan sävyjä. 
Pilvimassoille ei näy loppua. Ne jatkavat lähes loputonta virtaansa silmänkantamattomiin. Monet eivät näe tämän taivaan kauneutta. Mielestäni olisikin tärkeää oppia huomaamaan sadepisaroiden tanssin kauneus. Tihkusateen leikkisä tanssiesitys katulampun kelmeässä valossa, sadepisaroiden leikki lammikoissa ja virkistävä pisaroiden kosketus unisilla kasvoilla. Voisiko enempää edes toivoa?"
Näissä fiiliksissä olen oikeastaan elänyt viimeisimmät kuluneet viikot. Onnellisena, nauttien elämän pienistä kauniista hetkistä, niitä jahdaten. Keskittymällä asioihin, jotka ovat hyvin, näkemällä kauneutta paikoissa, joissa muut eivät sitä näe. Olen keskittynyt ja miettinyt paljon viime aikoina kaikkia niitä asioita, jotka ovat hyvin. Niin, kun tarkemmin lähdin asiaa miettimään, minulla on kaikki hyvin. Minulla on kaikki mitä tarvitsen - en edes halua mitään enempää. Miksi ylipäätään haluaisin?
Tiedän myös, että riitän juuri näin, minun ei tarvitse olla mitään enempää tai muuttaa itseäni kelvatakseni. Koska kelpaan nyt. Kelpaan näin. Niin, voin olla onnellinen. Uskon myös, että jokainen muukin voi. 
Onnellisuus on itselleni enemmän, kuin vain satunnainen hyvän olon tunnetila. Onnellisuus on minulle pysyvämpi olotila, tavallaan elämäntapa. Jollain tasolla onnellisuus on itselleni asenne: olen päättänyt olla onnellinen ja löytää arkipäiväisestä elämästäni ne hyvät asiat. Samalla, kun olen tätä kuuluisaa onnellisuutta jahdannut, olen löytänyt itsestäni monia uusia puolia ja kokenut jonkin tason ahaa-elämyksiä sen suhteen, miten haluan jatkossakin elää. 
Uskokaa minua tai älkää, mutta ei onnellisuus ole aina kovinkaan helppoa, vaan joskus sitä pitää hakea. Tuoda kotiin karkureissulta. Kertoa sille, ettei sillä ole tarvetta poistua. Että se saa jäädä. Onnellisuus ei koskaan tule tulemaan kenenkään luokse "niin vaan". Ilo on eri asia. Kivimuurionnellisuus, joksi pysyvämpää onnellisuutta kutsun, vaatii työtä. Se vaatii asennemuutoksia, käyttäytymismuutoksia ja sisäisen puheen muuttamista positiivisempaan suuntaan. Sen sijaan, että päivittäin kerrot itsellesi, ettet riitä tai kelpaa, kerro itsellesi, että riität, kelpaat ja pärjäät. Nyt ja aina. 

Tiedän, että sinäkin voit olla onnellinen.

Tämän lyhyehkön saarnan jälkeen voimmekin sitten siirtyä kuulumisten pariin hiukan eri merkeissä, kuin aiempi teksti. 

Kuten olen jo monesti maininnutkin, illat pimenevät niin varhain, että harvoin ehtii kameran kanssa ulos ennen pimeää. Niin, ja itsekseni en voi karvanaamoja edes kuvata, koska nimeltä mainitsemattomat veijarit ovat kaivaneet aitaan niin suuren reiän, että karkaaminen tapahtuisi nopeasti. Saa siis olla koko ajan ja lakkaamatta silmä tarkkana, etteivät tyttöset livahda omille lenkeilleen. 
Ylläolevasta syystä johtuen Pörri ja Alma ovatkin saaneet olla vapaana takapihalla aiempaa vähemmän, ihan ymmärrettävästi. Lenkkejä on kuitenkin pidennetty hiukan, ja saavathan karvaturrit olla takapihalla vapaanakin muutaman kerran viikossa.

Viime viikonlopun metsästysreissu sujui todella hyvin, erityisesti Alma-vauvan osalta. Alma oli seuraillut yksinäistä aikuista naarashirveä 8-9 kilometriä ja haukkuikin jonkin verran. Vauvakoira olisikin saanut tästä ensimmäisen kaatonsa, mikäli kyseiselle hirvelle olisi ollut kaatolupa. Sitkeästi Alma kuitenkin seurasi hirveä, eikä luovuttanut, vaikkei hirvi suostunutkaan pysähtymään <3 Kyllä siitä saa olla ylpeä, tädin pieni vauva on kasvamassa isoksi. Pörrinkin osalta metsästysreissu meni mukavasti, aika samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin. 
Ilmat ovat viilenneet huomattavasti ja sen seurauksena koirilla onkin ihan älyttömän paljon energiaa. Tai no, enimmäkseen Almalla, joka ei ole pienintäkään sekuntia paikallaan, vaan kiertelee ympäriinsä koko ajan ja jatkuvasti kuuluu ympäriltä tassujen teputusta. Satunnaisesti tämä menee jo ärsyttävän puolelle:D Pörri tajuaa onneksi ottaa vähän lunkimmin, kuin pikkukoira. Pörri arvostaa erityisesti takkatulen ääressä makoilemista, syömistä ja sylissä loikoilemista rapsutusten saattelemana. Ihan totta puhuen Pörri varmastikin makoilisi rapsutettavana loppuelämänsä ilman kyllästymisen merkkejä :D
Täällä menee siis taas kerran oikein mukavasti ja leppoisasti, kuten aina. Kouluhommia, elämästä nauttimista, koirien kanssa puuhailua, koirien metsäreissuja... Elämä on oikein mallillaan. 
Kunhan koulukiireet vielä vähän helpottavat, niin yritän väsäillä tännekin uutta ulkoasua ja muuten yrittää varata tälle enemmän aikaa. Toistaiseksi blogi kuitenkin saattaa viettää hiukan hiljaiseloa. 

Mitä teille kuuluu?

3.11.2018

#414 Koti on siellä, missä sydän on

Moikka!
Lokakuu vaihtui marraskuuksi jo parisen päivää sitten. Monien mielestä tämä menossa oleva kuukausi on vuoden masentavin, pimein ja sateisin kuukausi - en tosin itsekään väitä vastaan. Masentavasta en tiedä, mutta aikaisin maahan laskeutuvan pimeyden voisi siirtää parisen tuntia eteenpäin. Koska pimeys laskeutuu niin aikaisin, on hankalaa saada koulun jälkeenkään mitään järkevää aikaan. Väsymys iskee kuin tikari sydämeen ja usein tekisi mieli koulun jälkeen vain kaatua sängyn pohjalle ottamaan pitkät päiväunet :D 
Itse olen kuitenkin onneksi löytänyt keinoja hallita ja hillitä tätä marraskuumasennusta, joksi sitä itse tuttavallisesti kutsun. Riittävän pitkät yöunet, paljon kahvia ja motivaatio yleiseen elämiseen kohdalleen - niillä pääsee jo pitkälle. Yritän nauttia sadepäivistäkin lähtemällä vaikka sadekävelylle kunnon varusteet yllä ja ottaaa pimeydestä kaiken irti polttamalla kasapäin kynttilöitä. Koirien mutaisten ja märkien tassujen puunaaminen ei kyllä ole lempipuuhaa, mutta ei kai siitäkään voi valittaa - itsepähän olen koirien hankintaan silloin aikoinaan suostunut.
Viikonloppuisin saa kuitenkin tassujen puunaamisesta ja jatkuvasta kuivaamisesta hiukan taukoa koirien ollessa talon isännän mukana metsästysreissuilla Ikaalisissa. Koirien kuulumisia kuunnellessa tulee väkisinkin hyvä mieli - kyllä ne karvaturrit ovat siellä metsässä aivan elementissään! Pääsisipä sitä joskus itsekin näille viikonloppureissuille mukaan katselemaan tassuystävien riemuloikkia sammalmättäiden yli... 
Alma on päässyt ahkerasti harjoittelemaan hirvikoiran taitojaan ja Pörri on syttymässä liekkiin koko ajan enemmän ja enemmän! Kuulemma tämä jälkimmäisenä mainittu laittaa pystyyn hirveän shown, mikäli isäntä kehtaa jättää se autoon ja ottaa toisen koiran mukaan. Sama tietenkin toisinpäin.
Fiksuna koirana taitaa Pörri kokea hiukan ihmisvihaa - että ne kaksijalkaiset kehtaavatkin jättää autoon odottamaan ja lähteä itse metsän siimekseen pitämään hauskaa! Pörrin mielestä Almalle ei pitäisi antaa vuoroja ja hänen ylhäisyytensä pitäisi saada yksinoikeus metsässä liikkumiseen.
Alma on päässyt vierailemaan myös hirvenkaadolla muistaakseni pariinkin otteeseen. Kakara on ollut ihan innoissaan, mutta onneksi ei ole kuitenkaan lähtenyt omimaan hirvenraatoja itselleen, vaan käyttäytynyt sivistyneesti. Kyllä niistä kultapienistä saa aina olla ylpeä <3 
Alman jalkakin on siis täysin parantunut ja se on täydessä terässä. Leikit takapihalla ovat sitä samaa rajua laatua, kuin aina ja meno sen kuin yltyy ilmojen viiletessä! Joku koiriamme tuntematon saattaisi useampaankin otteeseen miettiä, onko leikki enää edes leikkiä :D Onneksi siihen kuitenkin tottuu - hyväntahtoista peuhua kaikki - kuulostaa vain pahemmalta kuin on.
Pörri on myös aloittanut tiheämmän sisällä vierailemisen. Sadetta inhoavana koirana se muutamankin pisaran tippuessa on raapimassa takaovea päästäkseen sisälle kuivaan ja lämpimään. Ei siinä muuta, mutta ne kuraiset tassut ja koirien väliset rajut leikit sisällä käyvät välillä vähän hermoille. Ruoka-aikana kumpikin koirista on hyvin innoissaan ja vaatelias. Viimeistään ruoka-aikaan kumpikin koirista ilmestyy sisälle ja alkaa tuijottaa milloin nyt ketäkin. 

Alman karvanlähtö jatkuu ja Pörri on mustasukkainen Alman saamasta harjauksesta. Kun Almaa harjataan, tulee Pörri vaativasti väliin kiehnäämään ja tuijottamaan. Kun se sitten saa osakseen harjausta kunnon harjalla, se oikein kääntelee itseään sen mukaan, mistä haluaa itseään harjattavan. On se suloinen <3
Alma puolestaan ei arvosta harjaamista ollenkaan - se mieluummin lähtee puuhastelemaan omiaan Maurice-vinkulelun kanssa. Tai sitten se vain kävelee ympäriinsä häntä heiluen. 

Minulla puolestaan menee hyvin, kuten oikeastaan aina. Motivaatiota löytyy, kun sitä tarvitsen ja haluan ja pystyn nauttimaan elämän pienistäkin onnen hetkistä. Aika kuluu aikalailla kouluhommien kanssa, tallilla ja koirien kanssa, enkä itse asiassa kaipaa elämääni mitään muuta näiden lisäksi. Olen onnellinen näin. 
Tänäänkin nautin äärimmäisen paljon kymmenen kilometrin kävelylenkistä läheisessä metsässä. Makasin neljäkymmentä minuuttia puunrungolla taivasta ja paikallaan pysyvää, mutta toisaalta niin elävää metsää katsellen. Tunsin allani makaavan puun pienoisen liikkeen ja korvissa suhisevan tuulen. En olisi halunnut koskaan lähteä - niin hyväksi tunsin oloni ollessani siinä metsän keskellä. Paikallani. Hetken irti arjen kiireistä ja kaikesta hektisyydestä. Annoin itselleni hetkeksi luvan vain olla, tekemättä mitään. Rauhoittua, ja tehdä jotain, joka saa oloni tuntumaan hyvältä. Jotain, joka tuntui tuovan loputtoman rauhan ja mielyhyvän tunteen koko kehoon. Tavallaan ne neljäkymmentä minuuttia olivat elämäni taianomaisimmat ja jättivät minuun lähtemättömän, entistä suuremman kaipuun kunnon erämaahan ja luonnon keskelle. 
Siinä metsässä puunrungolla maatessani ja pienoisen sateen vihmoessani kasvoilleni tajusin, että ihan oikeasti metsä on paikka, jossa minulla itselläni on paras olla. Metsä ei kiirehdi mihinkään, seon, mutta elää. Metsän keskellä maatessani sain samalla luvan olla rauhassa, kiirehtimättä mihinkään. Sain hetkeksi vapauden liidättää ajatuksiani maailman äärissä ja lahjan katsoa järkähtämätöntä luontoa kunnioittavin silmin. Tajusin, että sinne sydämeni oikeasti kuuluu, eikä tule sieltä koskaan poistumaankaan. 

Tätäkin pientä ajatustenjuoksua kirjoittaessani palautan mieliini humisevat koivut ja männyt, pikkulintujen laulun ja joen kohinan. Palautan verkkokalvolleni sen aina niin rentouttavan ja turvallisen luonnon ja ihollinen kostean sammalen ja paljaan puun tunnun. Sinne kuulun. Enkä ole niitä ihmisiä, jotka haluavat riistäytyä pois paikasta, jonne kuuluvat. Haluan jäädä sinne metsän keskelle. Vain makaamaan puun rungolle miettimättä mitään sen kummempia. Vain nauttimaan elämästä hetkessä, sellaisena kuin se on. Aitona.


Missä on sinun turvasatamasi?
Mitä pidit postauksesta?

28.10.2018

#413 Tuumaustauko

Postaus on kirjoitettu ennen syyslomaa, josta johtuen aikasuhteet heittävät. Toivottavasti ymmärrätte :)

Hei!
Varmasti ainakin blogin aktiivisimmat ja pisimpään blogini lukijakunnassa pysyneet ovat huomanneet blogini bloggaustahdin hurjan hiipumisen erityisesti tämän vuoden puolella. Viimeksi tänne kirjoittelin lähestulkoon kuukausi sitten, joka taitaakin olla suurin piirtein uusi ennätys. En sillä kyllä kehuskelisi...
Bloggaaminen on vuosikausien ajan ollut minulle itselleni tärkeä asia. Kirjoittamisesta olen nauttinut erityisesti silloin, kun on ollut jotain erityistä kerrottavaa tai olen ollut jostain asiasta enemmän kuin innoissani. Kuvia en alkuaikana muokannut ollenkaan, mutta siitäkin on tässä lähivuosina tullut suuri osa tätä blogin tekemistä ja blogikokonaisuutta. 

Blogistani pystyy lukemaan suuren palan elämääni monen vuoden aikana - varhaisimmat postauksista tosin ovat jo piilotettuina. Tänne olen kirjoittanut niin monet tekstit, etten voi edes käsittää. Blogistani voi löytää koko kehitystarinani ratsastajana lähes näihin päiviin asti ja seurata koirieni elämää niiden varhaisimmista pentuajoista saakka. 
Osittain näistä muistoista johtuen blogini on pysynyt yllä tähän päivään saakka, vaihtelevalla menestyksellä. Kesä 2016 oli blogini ehdotonta kulta-aikaa, jolloin saavutin itselleni aivan suunnattoman suuria näyttökertoja. Tämän kesän jälkeen onkin ollut enemmän tai vähemmän alamäkeä näyttökertojen ja kommenttien suhteen. 
Blogia teen ja olen aina myös tehnyt pääasiassa itselleni. Onhan se ihan älyttömän kätevää ja ihanaa löytää niin monta vuotta omaa elämäänsä yhden osoitteen takaa! Samalla linjalla jatkan jatkossakin. 
Nyt takana on kuitenkin vähän normaalia pidempi kirjoitustauko, jonka aikana on tapahtunut vaikka ja mitä! Näitä juttuja sitten availen hiukan alempana enemmän... Blogia olen tauon aikana miettinyt oikeasti lähes joka päivä ja harkinnut koneen avaamista, sekä uuden postauksen kirjoittamista.
Tauon syyksi voisin luetella vaikka ja mitä, mutta oikea syy on, etten yksinkertaisesti ole enää jaksanut. Koulussa menee helposti se 8h/päivä koulumatkat mukaan lukien, jonka jälkeen teen läksyt sekä luen kokeisiin. Tämän jälkeen aikaa jää hiukan, mutta sen käytän mieluusti perheeni, koirien tai lukemisen parissa. 
Viikonloppuisin aika on mennyt talleillessa ja koirien kanssa, kokeisiin lukua unohtamatta. Koulun ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on minulle tärkeää, kuten oma jaksamisenikin, joten valitettavasti blogi on ensimmäinen asia, josta nipistää. Paloa tähän hommaan kuitenkin yhä on, ja mahdollisuuksien mukaan haluan mahdollisimman paljon kirjoitellakin. Niin moneen kertaan olen todennut kirjoittamisesta nauttivani, etten tästä halua luopua. 

Niin, miten täällä menee? Oikein hyvin, itse asiassa. Koirista kumpikin on päässyt juoksemaan metsässä vapaana viikonloppuisin. Alma-tytölle tuli metsäilyyn ja rankempaan lenkkeilyyn pieni tauko sen venäyttäessä oikean etujalkansa metsäreissulla. Tapaturma-altis lapsikoira, mutta onneksi tyttö on jo nyt täysin kunnossa! Takapihalla ne eivät leiki keskenään varmuuden vuoksi, mutta eiköhän yhdessä leikkimisen aika koita jo piakkoin. 
Pörri on siis saanut ulkoilla entistäkin enemmän, koska takapihalla ollessaan se ei itsekseen tee sen kummepia tuhoja. Usein se tuleekin sisälle vasta kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä, joskus kovin nälkäisenä vähän aikaisemmin. Pörrin turkki on myös todella kivassa kunnossa sen ulkoillessa niin paljon!

Alma on saavuttanut syksyisen karvanlähtöaikansa, ja koko asunto on käytännössä vuorattu sen karvatupoilla... Niinpä, kuulostaa rasittavalta ja sitä se onkin. Jotta asunnon saisi pidettyä edustuskunnossa, täytyy se imuroida parisen kertaa päivässä :D
Metsään on päästy lähiaikoina ihan kävellenkin. 6.10 kävimme Sipoonkorvessa käppäilemässä ja keräilemässä sieniä, joita ei tosin liiaksi löytynyt. Viitisen tuntia tässä reissussa meni metsässä rämpimisine kaikkineen ja saaliiksi tarttui parisen litraa suppilovahveroita.
Reissun jälkeen koirat muistuttivat lähinnä hengittäviä karvamattoja kuin koiria. Aina yhtä ikipirteä Almakin rauhoittui takkahuoneen lattialle tuhisemaan Pörri-siskon viereen. Kylki kyljessä nukkuessa on hyvä ja turvallinen olla.

Tällaista täällä! Ei siis tavallaan mitään uutta, mutta tavallaan on tapahtunut paljonkin. Elämä on ihanaa juuri nyt, ruska on kauneimmillaan ja aurinkoisiakin päiviä riittää vaikka muille jakaa! Koirat nauttivat sopivan lämpöisestä säästä, vöheltävät metsiköissä ja kerjäävät keittiössä ruokaa puolet sisälläoloajastaan. En muuten ainakaan myönnä antaneeni niille herkun puolikastakaan ;)
Toivottavasti tämä blogin tuumaustauko on ohi mahdollisimman pitkäksi aikaa. Koulu on ykkösprioriteetti, mutta yritän järjestää mahdollisimman paljon aikaa asioille, joista pidän. Toivoakseni palaamme asiaan viimeistään syysloman (jonka muuten vietän Vuokatissa rippileirillä) jälkeen uusien kuulumisten parissa!

Mitä teitte syyslomallanne?
Mitä odotuksia teillä on marraskuulle?