29.10.2016

2 kuukautta ja muutama päivä

Tämänkin postauksen olen aloittanut liian monta kertaa. Liian monta kertaa olen kumittanut kaiken tekstin pois, aloittanut alusta, kumittanut taas. En osaa kirjoittaa silloin, kun pitäisi saada aikaan kaunista tekstiä. Haluaisin jotenkin osoittaa kiitollisuuteni, rajattoman rakkauteni ja kiintymykseni, mutta sitä ei voi pukea sanoiksi, vaikka kuinka yrittäisi.
En ehkä ole sellainen ihminen, joka pukee kaiken vaaleanpunaiseen ja osaa kirjoittaa satumaisesti, tuoda tunteensa esiin tekstin kautta. Vihaisena tämä onnistuu, mutta entä silloin, kun on niin onnellinen, että meinaa räjähtää? Silloin en onnistu pukemaan sanoiksi sitä kaikkea, sitä kaikista suurinta asiaa.
Olen jokaisella tallikerralla lausunut ne kolme pientä sanaa, joita ei ole tarkoitettu tuhlattavaksi. Olen tuhlannut niitä oikein kunnolla, hokenut niitä, kuiskuttanut synkimmätkin salaisuudet sen korvaan. Olen kertonut, kuinka rakastan sitä olentoa, kuinka kaipaan sitä päivittäin. Kuinka en pysty poistamaan mielestäni kuvaa siitä katseesta, hempeästä henkäyksestä, vaaleanpunaisesta turvasta.
Olen kertonut, kuinka kiitollinen olen jokaisesta sekunnista, jonka saan viettää maailman parhaan olennon kanssa. Kuinka nautin niistä epäonnistumisista ja onnistumisista, pienistä ilon hippusista. Kuinka nautin siitä, kun pääsen tämän rakkaan ponin selkään ensimmäistä kertaa kuukauteen ja huomaan, kuinka se vieläkin muistaa minut, kuinka se on mennyt eteenpäin.
Kaksi kuukautta on samalla lyhyt ja samalla hurjan pitkä aika. Lyhyessä ajassa olen kokenut enemmän kun alunperin halusin kokea, tuntenut enemmän kuin uskoin koskaan voivani tuntea. Nautin siitä, kuinka voin jo nyt katsoa taaksepäin, sanoa meidän kehittyneen. Molemmat ovat kehittyneet parempaan suuntaan, Ferrarista on tullut paljon kypsempi ja parempi ratsastaa.
On mahtavaa seurata, kuinka viikko viikolta se saa lisää voimaa, tuntuu paremmalta ratsastaa. Kaksi kuukautta sitten se ei osannut laukata vielä kunnolla hidasta, kootumpaa laukkaa, joka tällä hetkellä on sille normaali laukka. Kuinka se on kehittynyt hurjasti. Ei sitä meinaa enää uskoa samaksi poniksi joka se oli aikaisemmin.
Voin sanoa, rehellisesti sanoa nauttineeni jokaisesta sekunnista ja hetkestä, jonka olen tämän eläimen kanssa viettänyt. Voin sanoa, että tuntui järjettömän ihanalta nousta Ferrarin selkään monen viikon jälkeen ja huomata, että on itse kehittynyt, ja että poni on kehittynyt. Oli ilo huomata, kuinka se vasen puoli on vertyneempi ja parempi, kuinka se koko ajan kuunteli.
Sain sen myötäämään muutamia pätkiä niskastaan (vaikka ponilla olikin kumpparit, ei päätä voi niillä pakottaa alas. Kumpparit antavat suuntaa oikean muodon löytymiselle), se kulki kivan rennosti koko tunnin ajan. Kuinka huomasinkaan rakastavani sitä enemmän kuin koskaan uskoin rakastavani sitä.
Oli mahtava tunne avata Ferrarin karsinan ovi ja nähdä, kuinka se nostaa päänsä heinäkasasta ja tulee vastaan. En tiedä ihanampaa tunnetta kuin se, että huomaa, ettei se ole unohtanut sinua. Kuinka se tulee vastaan, kuinka tunnen sen ensimmäisen hönkäyksen pitkään aikaan.
Ferrarin seurassa voin olla täysin oma itseni. Se ei tuomitse minua, voin vain hengittää sen kaulaan ja kertoa sille kaiken. Haluan joskus pystyä kertomaan sille, kuinka tärkeä se on minulle. Ei Ferrarista ehkä GP-ratsua leivota, mutta emme tähtää sinne. Haluan, että joskus yhteistyömme on saumatonta, että joskus se hörisee minulle saapuessani talliin. Haluan oppia tuntemaan sen läpikotaisin hännäntyvestä viimeiseenkin turpakarvaan.
Minun sanani loppuvat, kun tajuan, etten pysty ilmaisemaan kaikkea sitä rakkautta, jota tunnen tuota ihanaa eläintä kohtaan. Kun tajuan, että se on opettanut minut sietämään myös epäonnistumisia, tuntemaan, että aina ei voi mennä nappiin. Nauttimaan entistä enemmän niistä pienistä onnistumisista, ilon pilkkeestä silmäkulmassa.
Ferrari on antanut minulle hurjasti voimaa ja rohkeutta ratsastaa myös muita hevosia. Olen oppinut nauttimaan pienestä vauhdista, istumaan selässä rauhallisemmin. Samoin kuin Nasu, myös Ferrari on opettanut minua ratsastamaan muita hevosia.
Ennen, kuin lopetan kirjoittamisen ja jään miettimään tätä kiitollisuutta pääni sisällä, haluan kertoa teille viimeisimmästä ratsastuskerrasta. Kerrasta, jolloin pääsin pitkästä aikaa ratsastamaan Ferrarilla. Kerrasta, joka oli täydellinen. Jo alkukäynneissä F tuntui turvalliselta ja tutulta. Väistöt onnistuivat, vasta-asetukset onnistuivat, myötäasetukset onnistuivat, käynti-ravi-käynti-sirtymiset onnistuivat ja ravi-laukka-ravi-siirtymiset onnistuivat.
Lyhyesti tiivistettynä kaikki oli täydellistä, nautin jokaisesta sekunnista. Huomasin, että olen oppinut istumaan sen laukassa, että harjoitusravissa istuminen on helppoa reippaammassakin temmossa. Ja ennen kaikkea huomasin, kuinka paljon olen kaivannut Ferraria tämän muutaman kerran aikana. Huomasin, kuinka tärkeä siitä on tullut minulle.

Nyt, kun sanat ovat loppuneet kesken, haluan vain sanoa Kiitos Ferrari! Kiitos siitä, mitä olet minulle tämän parin kuukauden aikana opettanut, kiitos siitä, että annat minun uskoa itseeni ja olla se, joka oikeasti olen. Kiitos, toivottavasti saamme vielä viettää monta yhteistä kuukautta ja vuotta yhdessä. Kiitos siitä, että olet elämässäni piristämässä päiviäni!

24.10.2016

Kaksi ykköstä

Pitkähköön aikaan ei ole kuulunut blogissa tavallisia ratsastustuntipostauksia, vaikka kisapostauksia on nyt pari löytynytkin kohtuullisen pienen ajan sisällä. Ei niitä tule tosin jatkossakaan kuulumaan oikeastaan ollenkaan. 
Pari viikkoa sitten sain uusia kuvia, en tosin Ferrarista, mutta Nasusta, n. 150 cm korkeasta, 11-vuotiaasta FWB - ruunasta, jolla olen päässyt ratsastamaan muutamaan otteeseen. Lähes aina sunnuntaisin (kolme viikkoa) olen mennyt Nasulla, sekä yhden torstain korvaustunnin. Oikealta nimeltään Nasu on Maschero, josta olenkin keksinyt nimen Masse, jota käytän pääasiassa sille puhuessani. Blogissa saattaa siis esiintyä kyseisestä hevosesta kolmea nimeä: Masse, Maschero tai Nasu. Toki pelkkiä M-tai N-kirjaimiakin esiintyy, mutta pääasiassa kokonaisia nimiä.

                                                           -            -               -              - 

Alunperin minun piti kirjoittaa siitä, kuinka minusta tuntuu, että ratsastuksen saralla junnaan paikallani enkä kehity mihinkään, eikä inspiraatiotakaan treenaaamiseen ole muurahaisen jalkaa enempää. Aika pitkään minulla olikin tällainen olo. Osittain se varmaan johtui siitä, että asetin itselleni tietämättäni liian suuret paineet, enkä keskittynyt olennaiseen - ratsastuksesta nauttimiseen. 
Kun pääsin ensimmäisen kerran Nasun selkään, olo oli aikalailla omenainen, vaikken sillä osannutkaan ratsastaa. Sen liikkeet ovat kuitenkin isot verrattuna Ferrarin liikkeisiin, joten totuttelua oli viime sunnuntaihin (23.10.16) asti, jolloin menikin sitten paremmin. Siihen kuitenkin kohta!
Liikkeisiin palaten mainitsisin vielä siitä, kuinka lähdin ratsastamaan hidasta mummoravia, sillä sen mennessä sen normaalia ravia minusta tuntui, että se kiitää kuin kuuraketti, enkä saa siihen minkäänlaista kontrollia. Kun pyydettiin menemään kovempaa, tuntui, etten uskalla mennä kovempaaa. Pari kertaa menikin sitten niin, että en ratsastanut, vaan opettelin pysymään kyydissä.
Siltikin olin jokaisen kerran jälkeen onnellinen. Vaikka laukannostot olivat räpellystä, vaikken osannut ratsastaa sillä ollenkaan. Vaikka kaikki ei sujunut kuin unelmissa. 

Viime sunnuntaina tapahtui sitten jokin ihmeellinen muutos. Viikkohan minulla oli ratsastustaukoa, joka oli tehnyt ilmeisen hyvää. Ratsunani toimi aina yhtä mahtava Maschero, jonka kanssa kaikki sujui ja ei sujunut samaan aikaan. Tunteet olivat hieman ristiriitaisia - vaikka Nasu teki kaiken pyydetyn, se teki silti vähemmän. 
Jalkani ovat sen verran lyhyet, että olin tarvinnut ravin nostamiseen raippaa, sillä Masse olikin päättänyt, ettei sen tarvitse ravata ollenkaan ratsastajan ollessa niin tehoton. 

Tämä kerta oli kuitenkin varsinainen suunnanmuutos, jonka jälkeen suunnilleen hyppäsin Massen kaulaan, halasin sitä, pompin autoon ja puhuin kyseisestä ratsastuskerrasta koko illan kertaakaan stoppaamatta puhumista. 
Tällä tunnilla tapahtui monta asiaa samanaikaisesti. Palat alkoivat löytyä ja osa loksahti kohdalleen, pystyin istumaan kaikissa askellajeissa, uskalsin ratsastaa Nasua eteen, ratsastin paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja sain nostettua kaikki askellajit ilman raippaa!
Kyseiset postauksessa olevat kuvat eivät ole siltä parhaalta kerralta!
Ratsastettavuudeltaan Nasu on oikein mukava herrasmies ja oikein liikkuessaan todella mahtava! Väistöt, avot ja loivat kiemuraurat laukassa ilman laukanvaihtoja eivät ole Nasulle mikään ongelma - se taitaa ne vaikka silmät kiinni. Laukka on herran vahvin askellaji ja siinä se työskenteleekin mieluiten. Laukka onkin todella laadukas ja hieno, erityisen mahtava istua! Tasapaino kaikissa askellajeissa on hyvä, joka helpottaa huomattavasti ratsastusta.

Sunnuntaina uskalsin ratsastaa Nasua eteen jokaisessa askellajissa ja tunnista jäi hyvä fiilis! Samanlaista fiilistä lähden sitten jatkossakin hakemaan, kun Massella tulen kuitenkin jonkin verran jatkossa menemään, vaikkakin Ferrari on vieläkin se pääratsu. Nasulla en kuitenkaan ala nyt kisaamaan tms., vaan vaihteluna ja rakkaana harrastuskaverina se pysyy (ainakin ponivuosien loppuun). Aika lyhythän olen Nasulle, mutta ehkä ne jalat sitten venyvät :)

Tunnilla 23.10 työstettiin koko tunnin ajan asetusta, taivutusta, vasta-asetusta ja sisätakajalan työskentelyä + eteenpäinpyrkimystä. Ympyrätyöskentelyllä mentiin siis koko tunti, lähestulkoon loppuravitkin. 
Käynnissä, ravissa ja laukassa toimi sama tehtävä. Kierros ympyrällä myötä-asetuksessa ratsastaen pohkeenväistömäisesti sisätakajalkaa ulkoetujalkaa kohti. Tällä kerralla yritin olla häiritsemättä Massea liikaa kyseisessä tehtävässä - viimeksi se nimittäin ärsyyntyi siihen, kun aloin häiritsemään sen suorittamista. Nyt sainkin kehuja rauhallisesta istumisesta siellä selässä. 
Vasta-asetuksessa kierros ympyrällä meni aika vaihtelevasti. Osan ympyröistä sain Nasun pysymään määrätyllä ympyräuralla, kun taas osa ympyröistä oli kananmunan muotoisia ja viiden metrin voltin kokoisia. Eteenpäinpyrkimys toimi oikeastaan jokaisessa askellajissa, joten minun oli myös helppo istua kaikissa askellajeissa.

Laukassa työskenneltiin melkein koko tunnin ajan, mikä sopi minulle. Kun sain Nasun astumaan paremmin alleen ja työskentelemään reippaassa temmossa, istuminen oli helppoa minullekin. Laukka nostettiin käynnistä ja sain pari mukavan terävää nostoa aikaiseksi. 
Tunnista jäi erittäin hyvä maku suuhun, ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, tätä fiilistä on hyvä lähteä hakemaan ja tästä on myös hyvä jatkaa!

Ferrari ja Nasu ovat tällä hetkellä tuntien pääasialliset ratsut, ja koska ne ovat niin erilaiset, uskon molempien kehittävän minua eteenpäin. Molemmat antavat minulle uusia työkaluja ratsastaa uudenlaisia hevosia. 
Nasusta on vielä hankala antaa tarkempaa analyysia sen ollessa minulle vielä uusi ratsu. Teen sille kuitenkin oman sivun, kunhan ensin vähän tutustumme ja saan tuntumaa sen luonteeseen vähän paremmin. Tässä taisi käydä niin, että saan blogille kolmannen päätähden!

21.10.2016

MänRan ja Alhon kisat

Parista kisoista on jäänyt kirjoittamatta kiireiden puskiessa päälle. Muistikuvat ovat haalistuneet kuten pöytäkirjatkin, ja MänRan kisojen paperi on kadonnut teille tietymättömille... Nyt yritän kuitenkin kuvien avulla raapia jotain pientä kasaan, katsotaan, mitä tästä postauksesta loppujen lopuksi tulee. 
Aloitetaan ensin olleista MänRan kisoista jotka pidettiin 18.9.2016. Ensimmäiset oikeastaan-ulkopuoliset-kisani, joita odotin innolla. Tai siis pelolla. Pelolla siitä, miten päivä sujuu, miten poni käyttäytyy ja miten itse käyttäydyn ihmisten ilmoilla. Aina ei voi olla siitäkään varma, miten omat aivot toimivat melkein-vieraassa paikassa. 
Heti kisapaikalla laitoin Ferrarin sinne varattuun karsinaan, otin shampoon, sienen ja vesisangon ja hain vettä vesipaikalta. Aloin hangata Ferrarin takajalassa olevaa ruskeaa kakkajälkeä, jonka se oli ystävällisesti hangannut takapolveensa yön aikana. Edellisenä päivänä olin hangannut mukavat puolitoista tuntia ponia puhtaaksi. Loimen ansiosta Ferrari oli kuitenkin muuten puhdas, luojan kiitos!

Aika pian lähdimme kuitenkin verryttelyyn parin muun ratsukon kanssa. Opettajahan meillä oli mukana, joka helpotti selvästi verryttelyä, kiitos vielä näin jälkeenpäin! Ilman opettajaa ei verryttelystä olisi minun osaltani tullut yhtään mitään - siis oikeasti - koska olin ihan hirvittävän jännittynyt ja epävarma siitä, mitä minun täytyisi tehdä. 
Olin toki ennenkin ollut Mäntsälässä ja kisaverryttelyssä, mutta ensimmäistä kertaa poistuin kotitallin ulkopuolelle ja etenkin itselleni aika uuden ponin kanssa. 

Alkuun lähes kaikki tuntui kaoottiselta sähläykseltä ja itse jäin jännittämään, että poni pelkää Mäntsälän kentän vieressä olevaa metsikköä ja sieltä kuuluvia rasahduksia. Yritin hengittää syvään, rentoutua ja saada ponia rentoutumaan. Ei Ferrari onneksi kytännyt metsikköä nimeksikään, vähän katseli, mutta kun asetuksen piti sisälle päin, niin sen kanssa oli selvästi helpompi työskennellä. 
En päästänyt sitä tuijottelemaan kulmia, muita hevosia tai mitään, mikä olisi luonut sille ylimääräisiä ärsykkeitä. 
Käynnissä sujui hyvin, valehtelematta Ferrari tuntui jopa laiskalta ja sitä piti herätellä. Pysäyttelin ja kääntelin voltteja & yritin itse pysyä rauhallisena. Vältin peruutuksia, jottei poni yhdistäisi peruutusta pysähdykseen/ pysähdystä peruutukseen. Käyntiverryttely sujui siis kokonaisuudessaan oikein hyvin kumpaankin suuntaan, ja oma olo alkoi olla kohtuullisen luottavainen ja jopa rento. 
Ferrari ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä myödännyt niskastaan ollenkaan, muttei kulkenut aivan ankkanakaan. Edistystä siis havaittavissa - kenties!

Raviverryttely ei alkanut oikeastaan hyvin. En voi sanoa, etten olisi jännittynyt tässä vaiheessa, Ferrari  juoksi alta, enkä itse uskaltanut oikeastaan edes koskea koko poniin pelkäämättä seuraavaksi tapahtuvaa. Ei tilanteessa ollut mitään ihmeellistä, ei poni mennyt kovaa, mutta oma jännitys vähän taisi maustaa kyseistä tilannetta...
Aloin sitten ratsastamaan pieniä voltteja ja volttikahdeksikkoa, aina volttia vaihtaessa tein joko pysähdyksen tai käyntisiirtymisen. Näin sain ratsastettua Ferraria paremmin avuille ja pikkuhiljaa se alkoi rentoutua.

Jossain vaiheessa verryttelyä otin pari laukannostoa ja yhteensä 4-5 ympyrää, koska Ferrari alkoi kuumua niissä. Opettajan mukaan ei kannattanut alkaa väsyttää ponia, vaan keskittyä enemmänkin huolelliseen ratsastukseen ja siihen, että Ferrari pysyy kuulolla.
Itseäni alkoi tässä vaiheessa vähän jännittää, miten laukka sujuu maneesissa, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui radalla oikein hyvin.
Jos vielä laukkaverryttelyyn palataan, otin muutamat nostot, pari pidempää laukkapätkää, sekä tein pari volttia ympyrän lisäksi. Laukka sujui siis ihan kohtuullisesti ja sain Ferrarin pidettyä kurissa, joten kohtuullisen hyvillä mielin lähdin radalle laukan osalta.
Viimeistelytreenit eivät oikein sujuneet (niistä pieni pätkä tämän postauksen lopussa), mutta joka tapauksessa hyvä ja rento olo oli radalle lähtiessä.
Radalla kaikki menikin aikalailla nappiin. Kyllä se vähän tuomaripäätyä katseli, mutta siitä päästiin helposti yli. Kokonaisuudessaan rata meni tasaisesti, paljon pelätyt laukat ja askeleenpidennykset sujuivat mainiosti. Paras numero tuli, kuten arvata saattoi, ravi-käynti-ravi-siirtymisestä, josta numero oli muistaakseni 7,5.
Muuten numerot menivät kivan tasaisesti, koko paperissa oli vain yki 5,5, kaikki muut olivat asteikolla 6.0-7,5. Erittäin tyytyväisin mielin lähdin radalta, rata oli todellakin ylittänyt kaikki odotukset.

Lopulta pääsin sijalle nro. 11/20 - vaikka kymmenen parhaan huonommalle puolelle mentiin, olen vieläkin erittäin tyytyväinen tähän suoritukseen! Prosentteja radasta tuli lopulta 63.881, eli koko "kilpailu-urani" toiseksi parhaat prosentit.

Kiitos ja kumarrus Ferrarille!
Seuraavat kisat olivatkin tästä parin viikon päässä, Alholla. Alho on lähellä Rusthollia, joten matkaan ei mennyt kuin vähän reilut seitsemän minuuttia. Paikan päällä hevoset ja ponit purettiin autoista, laitettiin satulat ja suitset päälle ja mentiin kentälle.
Ilmeisestikin Alholla oli laajennettu kenttää, joten joissakin osissa sitä ei ollut ollenkaan aitoja, mikä jännitti hiukan. Hienosti kuitenkin pärjäsimme Ferrarin kanssa ilman aitojakin :)

Verryttelyn aloitin käynnissä, jossa työskentelinkin hyvin pitkään. Asettelua, taivuttelua, voltteja, ympyröitä, suunnanmuutoksia. Perustyöskentelyä käynnissä, kuulolle hakemista. F ei kovinkaan paljoa säikkynyt/ ei jaksanut säikkyä, vaan kulki kivasti ja pätkittäin kohtuullisen rennosti verryttelyn edetessä.
Käynnissä oma oloni oli vielä kohtuullisen varma - poni ei hötkyillyt, vaan tuntui jopa laiskalta. Raippa piti jossain vaiheessa ottaa avustamaan eteenpäinpyrkimyksessä, mutta muuten verryttely sujui oikein mainiosti!

Ravissa F meinasi ensin lähteä vähän juoksemaan alta, mutta sain sen aika nopeasti kuulolle. Mitään erityistä en ravissakaan tehnyt, pyörittelin mitä pyörittelin, kääntelin mitä kääntelin. Suoraa uraakin menin jonkin matkaa, mutta pääpaino oli selkeästi ympyröillä ja rentouden hakemisella.

Laukkaa en ottanut juuri ollenkaan, mutta siinä oli sitäkin enemmän ongelmia - valitettavasti. En saanut laukkaa pyörimään kunnolla, F painoi kädelle ja yritti lähteä kiihdyttelemään. Itse istuin ihan vinossa satulan toisella puolella (ympyröillä tämä ongelma korostuu, mutta nyt se on menossa jo parempaan päin...) jne.
Laukasta ei jäänyt kovin varmaa tai hyvää makua suuhun, mutta radalle lähdettiin näillä eväin!

Alholla plussaa on ehdottomasti erittäin suuri maneesi - ja koska C-merkki suoritetaan lyhyellä radalla, kuten kaikki muutkin c-tason ohjelmat, oli maneesin toisessa päässä reilusti tilaa verkkailla parin suorituksen ajan.
Olin juuri saanut ratsastettua Ferrarin todella mukavaksi ja kivaksi, mutta maneesissa kaikki tuntui murenevan alta. Tuli vähän epätoivoinen olo, kun tuulen takia maneesissa paukkui ja rämisi. Panikointiin taipuvaisena ihmisenä sitten laitoin jonkinlaisen jännityksen päälle ja jäin pyörimään pienelle voltille. Välillä otin ravia, mutta pääosassa kävelin ja yritin saada itseni - ja ennen kaikkea Ferrarin mahdollisimman rennoksi.

Voin sanoa, ettei ihan onnistunut. Lähdin radalle kuitenkin yrittämään.
Pilli vihelsi omasta mielestäni aivan liian pian, hyvä, että ehdin edes tuomaripäätyyn. Maneesin peilit vähän jännittivät minua, mutta Ferrari ei onneksi sanonut niistä mitään, joten pystyin aloittamaan radan.
Alkutervehdys tuli kohtuullisesti, joskin töksähtävästi. Muuten rata oli aika tasaisen varmaa jännityksen sekaista söheltämistä ainakin omalta osaltani. Maneesin sivuovet olivat F:n mielestä hurjan jännittävät, joten niiden kohdalla tahtirikkeitä sitten tuli.

Loppukommenteissa luki, että ravin tahtiin pitäisi saada selkeyttä, josta olen kyllä täysin samaa mieltä. Ei Ferrarissa mitään vikaa ole, itse en vain oikein osannut ratsastaa sitä rennoksi juuri sillä hetkellä, kuin se olisi pitänyt...
Mitä sitä itseään turhaan sättimään, läpipääsy oli tavoitteena ja se myös suoritettiin prosentein 58.61! Näissä täytyy kyllä ottaa huomioon, etten ole itse kisannut juuri ollenkaan, Ferrari tietääkseni sitäkin vähemmän. Kumpikin meistä tarvitsee vielä kokemusta uusista paikoista ja kisoista, joten ei mitään 66% tuloksia voi olettaakaan :)

Päivä kuitenkni täytti odotukset ja enemmänkin, kiitos Ferrari, kiitos tallin väki ja kiitos äiti mukana olemisesta ja katsomisesta!
Nyt sitten sain vihdoin ja viimein kirjoitettua tämän postauksen loppuun, muokattua kuvat ja säädettyä tekstin kanssa! Toivottavasti joku jaksoi nämä myöhässä tulleet sepustukset lukea :)

Syksy saapui sitten bloginkin puolelle - väsäsin nimittäin tylsyyksissäni uuden ulkoasun! Vähän tummempaa ja synkempää ulkoasua tällä kertaa. Mitään kovin värikästä ei tosiaankaan blogissa tällä kertaa (valitettavasti?) nähdä, mutta pyrinkin aika hillittyyn ja toivottavasti myös hallittuun & silmää miellyttävään kokonaisuuteeen.
Halloweenkin on tässä lähiaikoina tulossa, joten laitoin banneriin vähän halloween-tyylisen tekstin, joka mielestäni tuo kivaa ilmettä blogiin.
Sivupalkkiin toivottiin jokin aika sitten jonkinlaista väriä ja kuvia, joten laitoin tervetuloa - tekstiä vähän uusiksi ja laitoin lyhyet ja pienet esittelyt blogin päätähdistä kuvan kanssa.
Kertokaahan ihmeessä mielipiteitänne uudesta ulkoasusta - parannusehdotuksia otan ehdottomasti vastaan, jos jotain sanottavaa tulee!

5.10.2016

Loput kuvista

Nyt on sitten se aika tullut, kun olen saanut loputkin kuvat Pörristä pienennettyä ja muokattua! Näihin en tosin tehnyt sen suurempia muokkauksia kuin valon ja kontrastin säätöä, sillä tuntui, että enemmän muokatessa se kuvan tunnelma (ja osittain laatukin) katosi, joten tyydyin tällä kertaa pienempään muokkaukseen. 
Suuri kiitos edelliseen postaukseen tulleista kommenteista, piristivät kyllä päivää huomattavasti ja saivat intoni tänne kirjoitteluun heräämään entistäkin vahvempana! Pitää vaan muistaa, että kouluhommat ennen blogia..
Tässä vaiheessa vuotta myös blogin vesileima vaihtui, sillä vihreä ja erityisen silmiinpistävä vesileima ei miellyttänyt silmää tai tuntunut ajankohtaiselta. Tällä hetkellä tuo vesileima (mikä onkaan?) on omaan silmään paljon siistimpi ja mukavampi katsoa...
Mitä muuten pidätte uudesta bannerista, uudesta ulkoasusta ja Ferrarin omasta sivusta? :) Jos et ole vielä Ferrarin sivua käynyt kurkkaamassa, käy tekemässä se tästä linkistä, niin saat enemmän tietoa Ferrarista. Muitakin sivumuutoksia yms. olisi kyllä tarkoitus tehdä tässä lähiaikoina, mutta katsotaan nyt mitä ehtii ;).

3.10.2016

Paluu blogin puolelle

Hei,

Ja anteeksi ihan hirvittävästi tästä blogihiljaisuudesta... Edellisestä postauksesta on nyt kulunut jotakunkin kaksi viikkoa ilman minkäänlaista hinkua palata blogin puolelle kirjoittelemaan. Insipiraatio koko blogiin on ollut ihan pyöreä nolla jo ties kuinka pitkään, lähestulkoon verenmaku suussa olen tänne yrittänyt jotain raapustella. Ehkä syynä oli sitten kuvien puute (huono syy, liian paljon muokkaamattomia kuvia) tai sitten yksinkertaisesti jaksamattomuus.
Sain tässä pari päivää sitten kuitenkin aivan ihania Sylvian ottamia kuvia, joiden myötä blogi-innotus sitten palasi edes jotenkuten. Ei se vielä ihan huipussaankaan ole, mutta nyt on sentään vähän enemmän intoa tähän kirjoitteluun.
En halua blogia väkipakolla kirjoittaa, kuten viime postauksen kanssa tein, sillä silloin en saa luonnollisestikaan tuotettua yhtä laadukasta sisältöä blogiin kuin inspiraation valtaamana. Ehkä senkään takia en halunnut tänne kirjoittaa, tämähän on minulle täysin vapaaehtoinen harrastus. Ei mikään pakko.
Vaikka kaikissa kuvissa onkin oman blogini vesileima, on kaikkien kuvien (c) Sylvia, joten ethän kopioi luvatta!
Pörrillä menee tosiaankin oikein mainiosti! Metsässä sitä on käytetty harva se viikonloppu ties missä, itsekään en ole tästä asiasta ihan kartalla. Käynnit ovat sujuneet päivästä riippuen vaihtelevasti, hyviä lenkkejä se on tehnyt muutamaan otteeseen:)
En sitten tiedä, mikä tässä on, mutta Pörri on muuttunut hirvittävän paljon mukavammaksi ja kiltimmäksi koiraksi. Jossain vaiheessa sillä oli taas semmoinen riiviökausi päällä, liittyykö sitten koiran ikään?
Energiaahan tuolla on ihan hirvittävän paljon, kun syksy on saapunut - ihan hurjan paljon enemmän liikuntaa tuo nyt tarvitsee, kun ei enää kuumuus väsytä niin paljoa. Kyllä sen huomaa ihan käytöksestäkin, tavaroiden varastelu on lisääntynyt hurjasti jne., mutta hauskaahan se vaan on ;)
Arki sujuu siis täälläpäin aivan normaalisti - tyhjästä on paha nyhjäistä niitä kuulumisia! Kaikki on kokonaisuudessaan hyvin ja kaikki toimii (tiettyjä temppuja/käskyjä luk.ott.) entiseen malliin. Illat ovat jo pimeitä, aurinko laskee ennen iltakahdeksaa. Iltalenkit saatetaan siis heittää taskulampun valossa, varsinkin kun katumme valot eivät aina toimi kuten niiden pitäisi...