4.6.2018

#398 Symphonyn kisat 3.6

Superhieno Fani, joka tsemppasi älyttömän hienosti <3 Kaikista kuvista muuten kiitokset Sylvialle, isälleni ja äidilleni! Yksinkertaisuuden vuoksi kaikissa kuvissa kuitenkin lukee siskoni nimi :)

Varautukaa pitkään kuvaryöppyyn ja superpitkiin teksteihin! 
Jo melkein heti Symphonylla aloitettuani sain tietää, että siellä järjestetään 3.6 harjoituskoulukisat. Arvoimme opettajan kanssa jonkin aikaa luokkia, ja alunperin minun piti mennä Tangolla kaksi luokkaa, HeC ja elämäni ensimmäinen HeB. Sattumusten kautta päädyimmekin siihen, että menen Tangolla helpon C:n ja itselleni uudella ratsulla Fanilla helpon B:n. 
Hörhör, kaverit kiinnosti <3 Kuvat ovat muuten verkasta, koska itse rata mentiin maneesissa. Osa saattaa olla hiukan sumeita hiekkapölyn takia, toivottavasti ei haittaa! :)

Ennen kisoja kävin Fanin selässä kaksi kertaa, eli kisat olivat kolmas kerta herran selässä. Fani on hyvin erilainen verrattuna Tangoon, joten kulttuurishokki oli (ja yhä on) suuri. Eikä se pienin ero ole reilun yhdentoista sentin kokoero, säkää Fanilta nimittäin löytyy ainakin 165cm... Lisäksi oikein liikkuakseen Fani tarvitsee vahvan jalan, vakaan käden ja paljon itseluottamusta ratsastajalta. 
Luonteeltaan Fani on oikea herrasmies, mutta hiukan säikky. Yllättävät rasahdukset tai liikkeet silmäkulmassa saattavat olla pieni ongelma, mutta rohkaisulla niistäkin selvitään ihan hengissä.

Koska kummallakaan hevosista en ole paljoa mennyt, oli kisatavoitteena vain päästä läpi, pitää hevonen rentona ja ennen kaikkea nauttia ratsastamisesta. En lähtenyt, enkä koskaan tule lähtemäänkään, kisoihin voittamaan, vaan hakemaan kokemusta sekä itselleni, että hevosille. 


C-ratana toimi tällä kertaa HeC E.B Special 2015. Teknisesti rata on hyvin helppo ja siitä saa hyvät prosentit jo pelkillä tarkoilla teillä & suorituksilla. Siltikin pyrin vain tasaiseen suoritukseen. C:n verkassa Tango oli ihan älyttömän hyvä ja rento pienen alkukankeuden jälkeen! Se ei varmaan koskaan ole ollut allani niin hyvä, tasainen ja luottavainen. Olo selässä oli aivan mahtava! En pojalta vaatinut ihan hirveitä verryttelyssä, vain energistä liikkumista, apujen täsmällistä kuuntelua ja rentoutta. 
Alkuverryttelyssä en vielä hakenut kovin lennokkaita lisäyksiä, vaan pyrin vain hakemaan pieniä muutoksia ravin sisällä, jotta saisin pohkeen paremmin läpi. Radalla askeleenpidennyksestä tuli 6, mutta se tuntui hitaalta, vähän punkemiselta. Askel olisi saanut venyä enemmän.

Tein paljon siirtymisiä niin askellajien sisällä kuin niiden välilläkin, hurjasti voltteja, ympyröitä ja kiemurauria, sekä tein muutamat rataan tulevat kohdat. Tällä kertaa sain pidettyä itseni rentona ja pystyin jopa vaatimaan hevoselta asioita. Annoin Tangon mennä aika pitkällä ja rennolla kaulalla, jotta se ei jännittäisi muuttunutta kotipaikkaa - ihan löysäilyksi verryttely ei kuitenkaan mennyt, koska sain avut kivasti läpi ja poni tuntui hyvältä.
Hienoin hörökorvapappa <3 (Ja hyvin pölyinen kypärä...)

Pätkittäin verkassa saatiin irti kivaa liikkumista, itse voisin tosin lopettaa könöttämisen, vaikka askelissa istuminen onkin hankalaa :D

Radalle päästessäni näytin Tangolle nopeasti tuomaripöydän kummastakin suunnasta, jottei se koituisi kohtaloksemme radalla. Oikeaan kierrokseen ei ollut mitään ongelmaa, mutta vasemalla tuomaripöytä piti ohittaa muutamaan kertaan, jotta siitä päästiin ohi ilman jännitystä tai sivuhyppyjä. 
Kerrankin istun selässä jotenkuten järkevästi :D

Pillin viheltäesäs lähdin ratsastamaan rataa rennoin mielin, tarkoituksena vain ratsastaa tarkka ja huoliteltu rata, jossa itse asiassa onnistuinkin mielestäni hyvin. Tiet sain ratsastettua tarkasti, mutta ravissa olisi saanut olla enemmän voimaa ja pontevuutta - mieluummin kuitenkin näin päin, saimme ainakin rennon suorituksen! 

Ravissa Tango oli ihan älyttömän hieno <3

Ratapaperi on aika täynnä tasaisia numeroita, pääasiassa kutosta ja kuusi puolta. Huonoimmat numerot (5,5) tulivat siirtymisestä vasemmasta harjoituslaukasta harjoitusraviin ja lopputervehdyksestä, jotka kummatkin olivat kiireisiä ja pysähdys huojui, vaikka olikin hyvin linjalla. Muutama huippukohtakin radassa oli, keskikäyntilävistäjästä ja pysähdyksestä napattiin paperiin pyöreä kahdeksikko, oikeasta harjoituslaukasta 7, oikeasta laukkaympyrästä 7,5, keskikäynnistä 7 ja laukkaympyrästä vasemmalle 7. 

Ylläolevassa käyntikuvassa Tango on mielestäni todella kivassa, rennossa muodossa, kävelee kivasti selkänsä läpi ja itse istun järkevästi selässä <3

Loppukommenteissa arvosanat olivat teistä sekä istunnasta 6,5 ja ratsastajan vaikutuksesta hevoseen 6. Tekstinä luki "tasainen suoritus, lupaavia laukkaosuuksia, ravi saisi olla aktiivisempi". Prosentteja kerrytettiin siis 64.286 ja puolen pisteen erolla voittajaan nappasimme toisen sijan sekä sinisen ruusukkeen! Sijoitus tuli ihan puskista ja radan jälkeen hymyilin kuin hangon keksi. Lähdin hakemaan vain puhdasta, rikkeetöntä rataa, mutta saimmekin toisen sijan ja prosentit, jotka ovat lähellä ennätysprosenttejani! 


Kunniakierroksella Tango halusi lähteä ohittamaan voittajaa ja porhalsi innoissaan ympäri kenttää korvat hörössä <3 
Alla vielä C:n rata Tangon kanssa, kurkatkaa ihmeessä jos kiinnostaa!


Radan jälkeen vein Tangon talliin ja lähdin verryttelemään päivän toista ratsua, Fania, elämäni ensimmäiseen B-tason rataan.Kyseinen rata (HeB:0 2009) oli ensimmäinen ratsastamani HeB-tason rata, eivätkä odotukset todellakaan olleet korkealla, koska olin Fanilla mennyt vain kaksi kertaa ennen kisoja. Onneksi minun ei kuitenkaan annettu startata ceetä, koska pärjäsimme beessäkin ihan kivasti :) 
Verryttelyssä Fani tuntui kivalta alkujännityksen jälkeen, joskin se oli hidas. Otin raipan vielä verryttelyyn avuksi, jonka jälkeen herra vähän heräsi ja askellajit alkoivat sujua paremmin. Peräänantoa ja rentoa muotoa ei vielä oikein löytynyt, mutta pätkittäin Fani oli oikein kiva. 

Verryttelyn aikana kävin ennen B-luokan alkua kävelemässä ja ravailemassa maneesissa ja näyttämässä paikat, kun se kerran oli mahdollista. Tuomarinpöytä vähän ihmetytti, mutta siitäkin päästiin yli. 
Lorppakorva <3

Pillin vihellettyä aloitin radan samoilla tavoitteilla kuin edellisenkin radan - nyt tosin olisin tyytyväinen jo läpipääsystä :D  Radalla Fani oli vähän löysä (ts. en uskaltanut ratsastaa sitä kunnolla eteen ja napakaksi, koska en ollut varma sen reaktioista), joka puolestaan vähensi pisteitä. Rataan olen joka tapauksessa tyytyväinen, koska sain ensimmäisestä B-tason radastani 60.6%! Jollekin tämä saattaa kuulostaa älyttömän vähältä ja "huonolta" suorituksesta, mutta itselleni tämä oli jo suuri voitto osallistua tämän tason luokkaan. 

Jonkin aikaa nimittäin mietin, uskallanko lähteä Fanilla ollenkaan kisoihin, varsinkaan kisaamaan beetä. Todella monet kuitenkin tsemppasivat osallistumaan, joten lähdin sitten riskillä ja rennoin mielin kisaamaan. Lopullinen sijoitukseni oli tässä luokassa 3., mutta jäin siltikin sijoitusten ulkopuolelle vain kahden sijoittuessa. 
Hörhör, Fani on ihanan näköinen tässä kuvassa <3

B:n rata ei ollutkaan niin tasainen kuin C:n rata. Itse radalta huonoimmat pisteet olivat 5,5, jotka tulivat alkutervehdyksestä (ei aivan suorassa) ja pysähdyksestä & neljän askeleen peruutuksesta, jolloin Fani vastusteli edestä, koska en valmistellut kunnolla, mutta kuitenkin astui hyvin taaksepäin. Alakerrassa tosin oli kaksi numero vitosta lennokkuudesta & kuuliaisuudesta. Kumpikin olivat omia virheitäni, mutta en voi ihmeitä kahdella ratsastuskerralla odottaakaan. Tekstinä alakerrassa luki "hevonen kulkee liian pitkänä, parempi tosin laukkaosuudella, muuten erittäin tasaista!". 


Radan aikana en tosiaan uskaltanut ratsastaa Fania kunnolla, koska tavallaan hiukan jännitin sen reaktioita. Ensi kerralla sitten vähän rohkeammin, mutta tästä on todella hyvä jatkaa treenailuja kesän läpi, syksyllä sitten seuraaviin kisoihin :) Kisoista jäi älyttömän hyvä ja positiivinen fiilis ja kisakuume nousi esiin entistäkin vahvemmin. Tästä jatketaan treenejä, palaillaan kuulumisten ja ainakin toivottavasti uusien ratsastuskuvien parissa!


6 kommenttia:

  1. Onpa kivoja kuvia! Tuo sun ja Tangon rata näytti tosi tasaiselta, harmi kun et päässyt starttaamaan B:tä sillä. Mut pärjäsithän sä molemmissa luokissa paremmin kuin minä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista kiitokset perheelle, harvemmin saa näitä kuviakaan :)
      Olihan se toisaalta harmi, etten päässyt Tangolla näyttämään sitä, mitä eniten oltiin treenattu, mutta toisaalta oli hyvää kokemusta startata luokka uudella hevosella :)
      Myös sulla meni tosi hyvin kummankin ponin kanssa, hienot te!

      Poista
  2. Onnea sijoituksesta ja rohkeudesta mennä se been rata! 😊 Mitä teitä siinä verkassa katseli niin hienosti oli Fani kuulolla ja näytti mukavalle menolle! Päihititte meidät mennen tullen 🤣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fani oli aika kivan tuntuinen verkassa, radalla vähän jännittyneempi :)
      Onnittelut teille vielä rohkeudesta tulla kisaamaan ja näyttämään taitonne - hyvältä näytti!

      Poista
  3. Ompas kivoja kuvia! :)

    Onnea sijoituksesta ja rohkeudesta lähteä sinne helpon B'n radalle! Muistan itsekin, kun menin ensimmäisen helpon B'n ratani. Jännitti aivan törkeästi jo pelkkä ilmottautuminen, saatika sitten radan suorittaminen. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista kiitos taas perheelleni :)
      Se "ensimmäinen kerta", vaikka sitten uuden kouluradan ratsastuksessa, jännittää aina eniten, mutta sen jälkeen tulee hyvä olo, kun uskalsi:)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)