14.7.2018

#404 Aina ei ole ruusuista

Monesti ihmiset sosiaalisessa mediassa antavat kuvan ruusuisesta elämästä, aina hyvin menevistä treeneistä ja aina yhtä mahtavasti sujuneista valmennuksista. Moni onkin jo puhunut siitä, ettei aina ole niin ruusuista, ja haluan nyt osaltani hiukan avata asiaa itsekin. Vaikka asiaa avaankin, mukaan postaukseen pääsevät onnistuneimmat kuvat - jostain syystä en halua niitä pohjakohtia julkaista.

Tästä pääsemmekin aasinsillalla kysymykseen miksi. Miksi en julkaise huonoimpia ratsastuskuviani tänne blogiin tai muuallekaan? En pelkää kritiikkiä, mutta toisaalta en sitä kaipaakaan. Minulla on osaava valmentaja, joka asiaa korjaa, ja jo se on yksi syy, etten kuvia laita - luotan valmentajaani ja hänen ammattitaitoonsa, enkä kaipaa nettivalmentajia.
Tämänkin postauksen kuvista kiitokset ihanalle Sylvialle, joka uskollisesti toimi talliapulaisena ja vakkarikuvaajana<3
Toinen syy on se, etten halua julkaista muiden hevosista epäedustavia kuvia - meillä on sopimus, jonka mukaan julkaisen vain edustavia kuvia hevosesta, enkä loppujen lopuksi edes näe syytä julkaista niitä huonoja kuvia. Itselläni ne kuitenkin säilytän, jotta voin vaikkapa vuoden päästä verrata kyseisiin kuviin senhetkistä osaamistasoani. Niistä näkee kehityksen. 

Pitkään, lähes kuukauden verran ajattelin, etten tule kirjoittamaan ollenkaan 23.6 olleista ratsastuksista. En hevosten takia, vaan itseni takia. Meni muutama viikko, ennen kuin edes pystyin katsomaan kuvia sillä silmällä, josko niistä voisi jonkun kipaleen julkaista. Välillä onkin hyvä antaa itselleen miettimisaikaa, jonka jälkeen esimerkiksi teksti saattaa lähteä luistamaan paremmin. 
 Lennun kanssa tulee aina hyvä mieli, super turbomummo!

Niin, 23.6 ei todellakaan mennyt hyvin. Menin itsenäisesti, joka toki selittää jotain, mutta en voi laittaa sitä tekosyyksi omalla, ala-arvoiselle ratsastukselleni. Ensin menin Lenitan, joka taas kerran yllätti superhyvällä työmoraalillaan ja osaamisellaan! Tein paljon väistöjä, jopa ravissa, kokeilin parit takarit vähän leikitellen, ratsastin siirtymisiä, parit lisäykset ja kokeilin avotaivutusta käynnissä. Lenita oli älyttömän hyvä ja teki kaiken kuten pyysin, mutta silti oma ratsastukseni ei ollut tasokasta. 
Että tästä löytyy liikettä, ihana teräspappa <3
Seuraavaksi hyppäsin Tangon selkään, sateen takia ensin maneesissa ja sen jälkeen siirryin kentälle. Heti selkään noustessani tunsin, etten saanut poniin kunnollista otetta, istuin kummallisesti ja en pystynyt myötäilemään hevosen liikkeitä ollenkaan. Oliko osasyy huonoon ratsastukseen huima ratsun koon vaihto, en tiedä. 

Päätin siis ratsastaa kevyehkösti, päätavoitteena vain saada hiukan hidas Tango kuulolle, aktiiviseksi ja rennolle, tasaiselle tuntumalle. No, epäonnistuin totaalisesti ja tunnin aikana sain aikaan vain muutamia hyviä pätkiä, jotka ihana Sylvia sai talletettua kameran muistikortille. Itku tosin meinasi päästä kuvia katsellessa, kun oma istunta oli levähtänyt ihan järkyttäväksi.


Kun Tangon kanssa meni pelkäksi vänkäämiseksi ratsastajan kovuuden ja joustamattomuuden takia, näin parhaaksi vaihtoehdoksi pitää pitkän käyntitauon ja sen jälkeen aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Lepokäyntien jälkeen lähdin tekemään pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä ihan vaan käynnissä, taivuttelemaan ja hakemaan rentoutta omaan kroppaani. Hiljalleen Tango parani hiukan paremmaksi, vaikka oma ratsastus oli vieläkin järkyttävää.
 Ohjat näköjään eivät pysy kädessä tai takamus penkissä. Pitäisiköhän hankkia takapuoliliimaa ja valmiiksi sopivan mittaiset ohjat & tasaiset kädet?

Jatkoin samalla kaavalla koko lopputunnin ajan, enkä enää edes lähtenyt kokeilemaan laukkaa. Viimeiset kymmenen minuuttia Tango tuntui jopa kohtuullisen hyvältä ja sain muutaman käynti-ravi siirtymisen tehtyä kahdeksikolla rennosti. Se olikin tarpeeksi sille päivälle - pari hyvää pätkää ja niistä isot kehut.

Muuten hyvä, mutta katseen voisi nostaa siitä säästä. Ei siellä mitään ihmeellistä ole, kai...?
Ehkei kuvissa näytä kovin järkyttävältä muuten kuin oman ilmeeni kannalta, mutta fiilis selkään ei ollut hyvä. Saatatte miettiä, miksi en kirjoittanut tätä postausta aikaisemmin: yksinkertaisesti siksi, että häpesin omaa ratsastustani niin paljon. Häpesin sitä, että unohdin ohjeista tärkeimmän: unohdin auttaa hevosta pääsemään yli vaikkapa vaikeista tehtävistä tai taivutuksista, unohdin auttaa sitä rentoutumaan. Lisäksi unohdin kiittää niistä pienistä hyvistä pätkistä: ei hevosellakaan aina ole hyvä päivä, ja silloin tärkeintä olisi parantaa sen päivää kiittämällä sitä hyvistä suorituksista. Toki näin pitää tehdä aina. Hain vain pakonomaisesti hyvää istuntaa ja parempaa ratsastusta kuitenkaan tietämättä tarkalleen, mitä olin tekemässä. Turhauduin, koska asiat eivät tapahtuneetkaan nanosekunnissa.

Tämä nosto olisi ollut ihan älyttömän hyvä, jos olisin saanut pidettyä Tangon rennompana! Olisi hauska nähdä, millaiset nostot se tekee rentona, koska nytkin ne lähtevät kivasti ylämäkeen.
Niin, eivät asiat tapahdukaan. Niiden eteen pitää tehdä töitä enemmän kuin tunti - myös ajatustyö kuuluu tähän satsiin. Istunnassani on tällä hetkellä paljon korjattavaa, mutta reilun kolmen viikon ratsastustauon aikana minulla on ollut paljon aikaa pohtia omaa ratsastustani, keksiä siihen parannuskeinoja ja yksinkertaisesti ajatella, mikä meni pieleen ja mikä ei.  En ole keksinyt mitään maatamullistavaa, mutta olen kerännyt itseluottamusta ja uusia ideoita, mitä voisi kokeilla seuraavaksi hevosen selkään mennessään. 

Vaikkei Tango olisikaan peräänannossa, se varsinkin käynnissä astuu kivasti alleen! Tähän vielä lisätään aktiivisuutta ja rentoutta niin hyvä tulee :)
Minulle on henkilökohtaisesti tärkeintä, että sekä hevoselle, että ihmiselle jää hyvä mieli ratsastuksesta. Niin kummankin on mukava palata töihin seuraavalla kerralla. Lisäksi haluan olla ratsastaja, joka pystyy mukautumaan eri tavalla erilaisten hevosten tarpeisiin ja vastaamaan niihin, auttamaan hevosia työskentelemään paremmin ja rentoutumaan sekä pitämään kummankin hyvällä tuulella. Haluan olla hevosystävällinen ratsastaja ja tämä vaatiikin paljon työtä. Se on kuitenkin tavoitteena.
 Ylemmän ja alemman kuvan välissä on vain muutama sekunti. Ylemmässä kuvassa se on ryhdikkäämpi ja tavallaan orimaisemman näköinen, mutta ohja roikkuu löysänä -> sillä ei ole tuntumaa&tukea, jonka takia se ei voi olla rehellisesti läpikään. Asia olisi eri, mikäli ohja olisi tuntumalla.
Alemmassa kuvassa Tango on edelleen kivalla kaulalla ja rento, mutta vähän matalammalla. Se on alemmassa kuvassa rehellisemmin ja paremmin tuntumalla ja omaan silmääni näyttääkin kivemmalta.

Tulipa tästä postauksesta sekava, täynnä ajatuksenpurkua! Toivottavasti tästä sai kuitenkin edes jonkinlaista tolkkua, vaikkei varsinaista punaista lankaa olekaan. Nauttikaa kesästä, seuraavan kerran palaamme ratsastuspostausten pariin vasta elokuussa, mikäli jotain ratkaisevaa ei tapahdu! 
Vaikkei kuski olekaan ihan kartalla ja istunta kondiksessa, niin poni on hieno! Että se osaa olla <3 Omaan silmääni se näyttää tässä aika kivalta, kantaa itsensä, on rento ja tuntumalla. Tätä tunnetta lisää! 
MITÄ AJATUKSIA POSTAUS JUURI SINUSSA HERÄTTI?
KIINNOSTAAKO SINUA LUKEA AJATUSTENPURKUPOSTAUKSIA, VAI HALUATKO AINA LÖYTÄÄ SEN PUNAISEN LANGAN?
MITEN SINUN RATSASTUKSESI OVAT VIIME AIKOINA MENNEET?

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja pohdit hyvin asioita omasta ratsastuksestasi ja tavoitteistasi. Aina ei ratsastus onnistu ja silloin etenkin on hyvä käydä läpi, mikä meni vikaan ja miksi, se helpottaa ratsastusta. Niin kuin teitkin! Pyrin samaan itsekin, jo tunnin aikana.

    Mun puolesta tälläistä voi silloin tällöin tulla, kiva oli tätä postausta lukea :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)