13.9.2018

#411 Yksinkertaisesti kiitollinen

Lähiaikoina olen tajunnut, miten tärkeää on olla kiitollinen ja onnellinen siitä, mitä itsellään on. On tärkeää olla kiitollinen niistä pienistä elämän iloista ja hyvistä hetkistä. En halua pitää itsestäänselvyytenä mitään, minkä saattaa menettää - terveyttä, ratsastusta, koiria, perhettä... Tähän postaukseen haluan listata muutamia asioita, joista olen äärimmäisen kiitollinen juuri nyt.
K o i r a t
Olen älyttömän kiitollinen siitä, että saan elää tassuystävät vierelläni. Rakastan sitä, kun raskaan koulupäivän jälkeen saan vain makoilla takapihalla koirien vierellä, tuntea niiden silkinpehmeän, paksun turkin ja katsoa syvälle suklaasilmiin. En tiedä mitään parempaa, kuin pitkät lenkit myöhään illalla. Jopa koirien lenkittäminen aamuvarhain aamu-usvan keskellä, omissa ajatuksissaan kulkeminen ja koirille jutteleminen saavat mielialan kohoamaan korkealle. 
Alman aina yhtä iloinen olemus, pikimustat korvat, loputon vöhellys, aina heiluva häntä ja kostea kuono saavat nauramaan minuutti toisensa jälkeen. Sen innostuneet suun klopsautukset, ainainen innostuneisuus kaikesta ja ystävällisyys kaikkea kohtaan sulattavat sydämen päivä toisensa perään.
Pörrin jäyhä, luottavainen olemus, viisaat silmät, rauhallisuus, liian suuri älykkyysosamäärä ja vahvat mielipiteet tekevät Pörristä sen Pörrin, jota rakastan. Sen syyttävät silmät, kun lopetan rapsutuksen, ne hellät hetket päivittäin, tekevät päivistäni elämisen arvoisia. 
Monesti tunnen koko muun maailman katoavan, kun vietän aikaa rakkaiden karvaystävien parissa. Vaivun onnelliseen, turtuneeseen tilaan tassuhien hajusta, koiran hengityksestä kasvoillani, pehmeän turkin tunnusta sormissani. Sisimmässäni läikähtää joka kerran, kun nelitassuiset ystäväni vilkaisevat minuun. Aika katoaa, kun karvakaveri rentoutuu rapsutuksesta, tuhahtaa rentoutuneena ja sulkee nautintoa täynnä olevat suklaasilmänsä.
Tätä kyseistä kiintymyksen tunnetta on älyttömän vaikea kuvailla - lähes mahdotonta. Se pitää tuntea, jotta sen voi ymmärtää. 
T u l e v a   s y k s y
Tuleva syksy tulee olemaan kiireinen, koulujuttuja täynnä, mutta se tulee silti sisältämään uskomattoman ihania hetkiä niin kaviokkaiden, tassuystävien kuin muiden asioiden suhteen. Tuleva syksy tulee olemaan uskomaton ja haluankin tehdä siitä ikimuistoisen. 
Olen kiitollinen siitä, että saan nähdä tulevan ruskan ja vetisen sateisen syksyn niin kauraturvan selästä käsin, kuin harmaata turkkia rapsutellenkin. Odotan iltojen pimenemistä, maailman kauneinta ruska-aikaa ja kumma kyllä - kokeitakin. 
Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tänäkin syksynä asioita, joita rakastan. Aion järjestää rakastamilleni asioille yhä enemmän aikaa ja tehdä töitä tavoitteideni eteen. 

M a h d o l l i s u u s  i k u i s t a a 
 t u l e v a  s y k s y  b l o g i i n 
Ette uskokaan, kuinka paljon nautin blogin kirjoittamisesta, kuvaamisesta ja kuvanmuokkauksesta, tekstien hiomisesta ja muista blogijutuista. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus ikuistaa tuleva syksy kuviin, tallettaa ruska-aika, syyssateet ja koirien paksuuntuva turkki kuviin. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus kirjoittaa syksyn pienistä ja suurista ihanista hetkistä tänne blogiin, ikuistaa tänne monia muistoja. Tänä syksynä haluan erityisesti keskittyä arjen ja juhlan pienten kauniiden hetkien ikuistamiseen ja pienistä hyvistä asioista nauttimiseen.
K o u l u
Joidenkin mielestä tämä saattaa kuulostaa ihan pähkähullulta, vaikkei se sitä olekaan. Itse olen kuitenkin ihminen, joka ei tiedä mitään parempaa, kuin uuden oppiminen. Tiedättekö itse sen tunteen, kun tajuaa (minkä tahansa asian parissa!) jonkin hankalan asian, ja tajuaa sen olleen oikeasti hyvinkin yksinkertainen? 
Itse tykkään tehdä koulussa tehtäviä, tehdä vihkoista nätin näköisiä ja panostaa muistiinpanoihin niin, että niitä on mukava lukea. Tykkään kirjoittaa pitkiä ja kattavia vastauksia, koska niitä kirjoittaessa opin asiat. Jopa kokeita on mielestäni hauska tehdä, varsinkin jos on niihin kunnolla valmistautunut. 
Koulunkäynti tuo elämään mukavaa järjestystä, tasapainoa ja tekemistä - kuitenkaan stressaamatta liikaa. 
K i r j a t  &  v a l o k u v a u s
Tarvitseeko näitä edes perustella? Kirjoja lukiessa saan hetken tuntea olevani joku muu, seikkailla mielikuvitusmaailmoissa, kokea uusia asioita sanojen kautta ja sitä kautta rikastaa omaa sanavarastoani. Lukeminen on aina ollut itselleni tärkeää, ja lyhyen elämäni aikana olen lukenut niin monia kirjoja, ettei niitä edes saa laskettua. Kun luen, en mieti mitään muuta, eläydyn hahmojen osiin ja katoan kirjan maailmaan. Mikäli en saa revittyä tarpeeksi aikaa lukemiselle, alan ikävöidä lukemista ja miettiä entistäkin enemmän kesken olevaa kirjaa.

Valokuvaaminen tuntuu vähän samanlaiselta "pakokeinolta arjesta" kuin lukeminenkin. Valokuvaamisen & kuvanmuokkauksen kautta saan ilmaistua itseäni, toteutettua omia visioitani ja taltioitua upeita hetkiä ruudulle. Saan taltioitua hetkiä, joihin voin sitten vanhana ja ryppyisenä palata.
H e v o s e t 
Vaikken ratsasteluistani voi tänne tällä hetkellä oikein kirjoittaa, halusin laittaaa hevoset kuitenkin tähän listaan mukaan. Tällä hetkellä saan harrastaa uskomattoman ihanan ponin kanssa, rakentaa luottamusta ja mikä parasta - valmentautua, treenata ja viettää aikaa ponin kanssa. 
Olen älyttömän kiitollinen siitä, että vanhempani pystyvät mahdollistamaan tämän harrastuksen minulle, kiitollinen siitä, että äitini seisoo vähintään kerran viikossa kentän laidalla vahtimassa ratsastustani, kiitollinen koko harrastuksesta. Hevosista ja ratsastuksesta on tullut älyttömän suuri osa elämääni, ja tallipäivät luonnollisesti ovatkin viikon parhaita päiviä. 
Ratsastuskuviot ovat hyvin selvillä, tunnen kehittyneeni jo kuluneen syksyn aikana älyttömästi ja nautin laadukkaasta harrastamisesta viikko viikolta enemmän. 
P e r h e  &  m u u t 
" i t s e s t ä ä n s e l v y y d e t "
Mielestäni ihmiset pitävät liian helposti älyttömän tärkeitä asioita itsestäänselvyyksinä. Lueteltakoon tähän listaan esimerkiksi perhe, läheiset, ruoka, puhdas vesi, oma koti, terveys... Lista on lähes loputon. Välillä olisi kuitenkin hyvä jäädä miettimään esimerkiksi sitä, miten iso asia käveleminen ja perusterveys on. Jäädä miettimään sitä, mitä tekisit ilman puhdasta vettä, ruokaa tai kattoa pään päällä? Mielestäni nämä ovat asioita, joita ei missään vaiheessa saisi pitää itsestäänselvyyksinä. Nehän voi menettää käytännössä hetkenä minä hyvänsä, syystä tai toisesta.
Haluankin siis kiittää esimerkiksi perhettäni siitä loputtomasta tuesta jota saan, haluan kiittää ystäviäni siitä, että he tukevat & tsemppaavat silloinkin, kun minulla on huono päivä. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla tällä hetkellä on.
Yläpuolella mainitsin vain muutamia asioita, joista olen tällä hetkellä kiitollinen. Olisin voinut kiteyttää kaiken sanaan "elämä", koska tällä hetkellä minulla on kaikki äärimmäisen hyvin, eikä elämässäni ole varsinaisia epäkohtia tai stressaavia asioita. Olen opetellut pääsemään eroon perfektionistisuudestani ja tällä hetkellä olen pisteessä, jossa haluankin pysyä. Vaadin itseltäni paljon, mutten lannistu epäonnistumisista, enkä stressaa käytännössä turhista asioista.
Tällä hetkellä en tarvitse elämääni mitään lisää, en halua poistaa mitään. Haluan vain olla tällaisessa tyytyväisessä onnellisuuden kuplassa, jossa käytännössä kaikki on hyvin. Minulla on vahvasti sellainen fiilis, että tästä syksystä on tulossa yksi parhaista.
Tämän postauksen myötä haluankin haastaa sinut miettimään/kommentoimaan asioita, jotka elämässäsi ovat hyvin, mistä asioista olet kiitollinen ja kenties sitäkin, mitä haluaisit muuttaa. Haluan haastaa sinut etsimään pimeimmistäkin päivistä niitä hyvän olon hippusia ja iloitsemaan pienistä onnistumisista. Haluan muistuttaa sinua siitä, että aina voisi mennä huonomminkin.

Aivan ihanaa syksynjatkoa juuri sinulle!

5 kommenttia:

  1. Pystyn niin samaistumaan tuohon kirjajuttuun. Kun luen, uppoudun siihen kirjan maailmaan, näen mielessäni tarinan henkilöt, miltä ne näyttää, missä ne asuu, minkålaiset kodit niillä on jne. Se on upeaa ja rikastuttavat. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat rikastuttavat mieltä ja saavat kokonaan irti arjesta - parasta ikinä!

      Poista
  2. Nyt olet löytänyt kyllä niin hienon asian, mahtavaa! Tällä asenteella rämpii läpi synkemmästäkin päivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tavoitteenakin - löytää jotain hyvää kaikesta! :) Näin elämä on paljon kevyempää, ei ole niin paljon taakkaa harteilla :D

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)