24.11.2018

#415 Meno päällä joka säällä

"Katson lumoutuneena marraskuisessa aamussa vesilätäkköön tippuvia pyöreitä, kylmiä sadepisaroita. Kerta toisensa jälkeen ne rikkovat veden sileän pinnan esittäen kauniin tanssinäytöksen kaikille, jotka ovat valmiita katselemaan ja nauttimaan siitä. 
Annan näiden suurien pisaroiden tippua otsalleni. Ne kertovat minulle, että olen elossa. Tajuan, että asiat ovat oikeasti hyvin. Että maailma on oikeasti kaunis, kunhan sitä vain katsoo oikealla tavalla. Nöyränä ja kiitollisena. 
Suuntaan katseeni hopeanharmaaseen taivaaseen, joka vuodattaa kylmiä kyyneleitään päivä toisensa perään. Tajuan, ettei taivas ole tasaisen harmaa, vaan sisältää loppujen lopuksi todella monia eri sävyjä. Kauniita harmaan ja siniharmaan sävyjä. 
Pilvimassoille ei näy loppua. Ne jatkavat lähes loputonta virtaansa silmänkantamattomiin. Monet eivät näe tämän taivaan kauneutta. Mielestäni olisikin tärkeää oppia huomaamaan sadepisaroiden tanssin kauneus. Tihkusateen leikkisä tanssiesitys katulampun kelmeässä valossa, sadepisaroiden leikki lammikoissa ja virkistävä pisaroiden kosketus unisilla kasvoilla. Voisiko enempää edes toivoa?"
Näissä fiiliksissä olen oikeastaan elänyt viimeisimmät kuluneet viikot. Onnellisena, nauttien elämän pienistä kauniista hetkistä, niitä jahdaten. Keskittymällä asioihin, jotka ovat hyvin, näkemällä kauneutta paikoissa, joissa muut eivät sitä näe. Olen keskittynyt ja miettinyt paljon viime aikoina kaikkia niitä asioita, jotka ovat hyvin. Niin, kun tarkemmin lähdin asiaa miettimään, minulla on kaikki hyvin. Minulla on kaikki mitä tarvitsen - en edes halua mitään enempää. Miksi ylipäätään haluaisin?
Tiedän myös, että riitän juuri näin, minun ei tarvitse olla mitään enempää tai muuttaa itseäni kelvatakseni. Koska kelpaan nyt. Kelpaan näin. Niin, voin olla onnellinen. Uskon myös, että jokainen muukin voi. 
Onnellisuus on itselleni enemmän, kuin vain satunnainen hyvän olon tunnetila. Onnellisuus on minulle pysyvämpi olotila, tavallaan elämäntapa. Jollain tasolla onnellisuus on itselleni asenne: olen päättänyt olla onnellinen ja löytää arkipäiväisestä elämästäni ne hyvät asiat. Samalla, kun olen tätä kuuluisaa onnellisuutta jahdannut, olen löytänyt itsestäni monia uusia puolia ja kokenut jonkin tason ahaa-elämyksiä sen suhteen, miten haluan jatkossakin elää. 
Uskokaa minua tai älkää, mutta ei onnellisuus ole aina kovinkaan helppoa, vaan joskus sitä pitää hakea. Tuoda kotiin karkureissulta. Kertoa sille, ettei sillä ole tarvetta poistua. Että se saa jäädä. Onnellisuus ei koskaan tule tulemaan kenenkään luokse "niin vaan". Ilo on eri asia. Kivimuurionnellisuus, joksi pysyvämpää onnellisuutta kutsun, vaatii työtä. Se vaatii asennemuutoksia, käyttäytymismuutoksia ja sisäisen puheen muuttamista positiivisempaan suuntaan. Sen sijaan, että päivittäin kerrot itsellesi, ettet riitä tai kelpaa, kerro itsellesi, että riität, kelpaat ja pärjäät. Nyt ja aina. 

Tiedän, että sinäkin voit olla onnellinen.

Tämän lyhyehkön saarnan jälkeen voimmekin sitten siirtyä kuulumisten pariin hiukan eri merkeissä, kuin aiempi teksti. 

Kuten olen jo monesti maininnutkin, illat pimenevät niin varhain, että harvoin ehtii kameran kanssa ulos ennen pimeää. Niin, ja itsekseni en voi karvanaamoja edes kuvata, koska nimeltä mainitsemattomat veijarit ovat kaivaneet aitaan niin suuren reiän, että karkaaminen tapahtuisi nopeasti. Saa siis olla koko ajan ja lakkaamatta silmä tarkkana, etteivät tyttöset livahda omille lenkeilleen. 
Ylläolevasta syystä johtuen Pörri ja Alma ovatkin saaneet olla vapaana takapihalla aiempaa vähemmän, ihan ymmärrettävästi. Lenkkejä on kuitenkin pidennetty hiukan, ja saavathan karvaturrit olla takapihalla vapaanakin muutaman kerran viikossa.

Viime viikonlopun metsästysreissu sujui todella hyvin, erityisesti Alma-vauvan osalta. Alma oli seuraillut yksinäistä aikuista naarashirveä 8-9 kilometriä ja haukkuikin jonkin verran. Vauvakoira olisikin saanut tästä ensimmäisen kaatonsa, mikäli kyseiselle hirvelle olisi ollut kaatolupa. Sitkeästi Alma kuitenkin seurasi hirveä, eikä luovuttanut, vaikkei hirvi suostunutkaan pysähtymään <3 Kyllä siitä saa olla ylpeä, tädin pieni vauva on kasvamassa isoksi. Pörrinkin osalta metsästysreissu meni mukavasti, aika samalla kaavalla kuin aikaisemmatkin. 
Ilmat ovat viilenneet huomattavasti ja sen seurauksena koirilla onkin ihan älyttömän paljon energiaa. Tai no, enimmäkseen Almalla, joka ei ole pienintäkään sekuntia paikallaan, vaan kiertelee ympäriinsä koko ajan ja jatkuvasti kuuluu ympäriltä tassujen teputusta. Satunnaisesti tämä menee jo ärsyttävän puolelle:D Pörri tajuaa onneksi ottaa vähän lunkimmin, kuin pikkukoira. Pörri arvostaa erityisesti takkatulen ääressä makoilemista, syömistä ja sylissä loikoilemista rapsutusten saattelemana. Ihan totta puhuen Pörri varmastikin makoilisi rapsutettavana loppuelämänsä ilman kyllästymisen merkkejä :D
Täällä menee siis taas kerran oikein mukavasti ja leppoisasti, kuten aina. Kouluhommia, elämästä nauttimista, koirien kanssa puuhailua, koirien metsäreissuja... Elämä on oikein mallillaan. 
Kunhan koulukiireet vielä vähän helpottavat, niin yritän väsäillä tännekin uutta ulkoasua ja muuten yrittää varata tälle enemmän aikaa. Toistaiseksi blogi kuitenkin saattaa viettää hiukan hiljaiseloa. 

Mitä teille kuuluu?

4 kommenttia:

  1. Anonyymi11.20

    Kiitos hyvää kuuluu! Syksy on mennyt mukavasti. Ihana teksti, toi ajateltavaa! ❤️ Mukavaa loppusyksyä ja talven alkua sulle ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että syksy on mennyt mukavasti! Kiitos kommentista <3

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)