14.4.2017

#338 Onnellinen

Oletteko itse huomanneet, kuinka vauhdilla kevät on saapunut - ainakin tänne Etelä-Suomeen? Ilta yhdeksänkin aikaan on vielä valoisaa, ja hiljalleen luonto alkaa heräillä eloon. Ihanaa, eikö? Kaikkein parastahan tässä on se, että Pörri nauttii täysin sydämin! Sehän täytti tuossa 30.3, eli puoli kuukautta sitten kokonaiset kaksi vuotta! Tarkoituksenani oli kirjoittaa tästäkin aiheesta jonkinlainen postaus, kun olin käynyt ottamassa kuvatkin, mutta koska mitään hyvää ei tullut mieleen, päätin jättää asian niin. Tarinamme on kerrottu ties kuinka moneen kertaan, joten en sitäkään halunnut lähteä toistamaan. Kertokaa ihmeessä, jos jotain erikoista tulee Pörristä mieleen, niin voisin toteuttaa näin jälkikäteenkin.

Mitä pidemmälle kevät on edennyt, sitä enemmän olen Pörriä kuvaillut. Sille kuuluu oikein hyvää, ja sen arki rullaa normaaalisti. Ei tosin kovin pitkään, mutta siitä sitten myöhemmin. Vauhtia on kuitenkin löytynyt, ja se tuo monasti jalkapalloaan ovelle kysyen, josko joku tulisi leikkimään sen kanssa. Satunnaisesti tämä onnistuu, mutta aina ei voi lähteä leikkimään koiran kanssa, vaikka se niin kivaa olisikin. 

Vaikka nyt arjessa ei ole mitään kummallista, niin kohta kaikki muuttuu aikamoisella rytinällä! En halua vielä paljastaa enempää, mutta älkää huoliko - saatte kyllä tietää sitten parin viikon päästä jotain, joka muuttaa blogin sisältöäkin. 

On todella hankalaa yrittää kirjoittaa jotain vähän pidempää pätkää, kun mitään kerrottavaa ei sinänsä ole. Toki voisin kirjoittaa jotain esimerkiksi Pörrin hauskoista tavoista tai runoilla arjen kauneudesta, mutta ei... Ehkä sitten jossain vaiheessa, jos sellaisia postauksia on toivottu, mutta siihen asti mennään tällaisella peruskaavalla. 
 1.
 2.
 3.
 4.
 5.
 6.
 7. Miksi muokkasin kuvan niin, että koira näyttää keltaiselta?
 8.
 9.
 10.
11.

Löytyikö lempikuvaa? Miten oma arkesi on rullannut?

10 kommenttia:

  1. Onnea Pörrille! En malta odottaa mitä parin viikon päästä tapahtuukaan :D Täällä yksi joka innolla odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut kerrottu Pörrille :) Kohta se selviää ;)

      Poista
  2. 2. Kuva on mieleeni :) Myöhäiset onnittelut myös Pörrille ja hurjasti rapsuja ;) Minustakin on järisyttävän ihanaa kun on oikeasti jo valosaa! On paljon pirteämpi fiiliskin tehdä asioita! Arkikin rullaa siis ihan mainiosti, vaikkei meillekään mitään järin ihmeellistä kuulu :)

    Minäkin odotan innolla tulevaa! Tälläinen paljastelu pitäisi kieltää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että lempikuva löytyi! Pörri kiittää hurjasti <3 Totta, nyt jaksaakin jo tehdä jotain koulupäivien jälkeen, kun heti neljältä ei tule pimeää - kenttäkausi on startattu ja muutenkin sujuu kivasti! Ihanaa, että sielläkin sujuu ;)
      Hienoa hienoa, ei enää kauaa :D

      Poista
  3. Loisto laukauksia ♥ 2 oli ehdoton suosikkini, se on tarkentunut tosi kivasti!

    Pörrille superisti haleja ja onnitteluita, ihana koira ♥
    On se vaan niin mahtavaa kun alkaa päivät valoistua, aamullakin saa usein herätä auringon kultaisiin säteisiin, ainakin näin viikonloppuisin! Eli siis minulle kuuluu vähintäänkin yhtä hyvää kuin teille siellä! :D

    Oli muuten hyvä postaus näin aamusta lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos 😘❤

      Poista
  4. Ihania kuvia taas keeran.Olet kehittynyt hirmuisesti valokuvauksessa :)

    VastaaPoista
  5. En pysty vieläkään sisäistämään sitä miten paljon Pörri onkaan kasvanut :D Vastahan katselin Pörrin melkein pentukuvia ja ihastelin kuinka pieni ja söpö jokin voikaan olla! Onhan Pörri vieläkin söpö vaikkei niin pieni taidakaan olla ;) Suuret onnittelut siis hänelle synttäreiden johdosta!

    Eiikää ei tuommoisia yllätyksiä saa näin aikaseen kertoa! Miten sitä malttaakaan odottaa vielä muutaman viikon :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vastahan se oli pieni riiviö :D

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)