18.7.2018

#405 Onnellinen ihminen säkenöi


Oletko koskaan kadulla, koulussa tai töissä nähnyt ihmistä, joka yksinkertaisesti vaikuttaa onnelliselta? Ihmistä, jonka silmät kielivät hyvin menevästä elämästä ja elämäntilanteesta, elämän onnellisista käänteistä? Ihmistä, joka näyttää siltä, että näyttää autuaalta, ja jonka askel on keveä? Ihmistä, joka luultavasti selviää vaikeimmistakin koetuksista? 
Tällainen ihminen ei välttämättä porukoissa ole se suupaltti tai hehkuta elämäänsä tai kokemuksiaan. Hän ei välttämättä hypi ja loiki ympäriinsä. Hänen silmänsä kuitenkin kielivät onnellisuudesta, jaksamisesta ja mahdollisesti hyväntuulisuudesta. Kyseisen ihmisen ei tarvitse kuuluttaa onnellisuuttaan vastaantuleville, vaan sen aistii. Hänen ympärillään on tavallaan sädekehä, joka luo ympärilleen hyvää oloa ja iloisuutta.

Minä olen, vaikkakin valitettavan harvoin. Tällaisen ihmisen, onnellisen ihmisen, kanssa on helppo puhua, häneen on helppo luottaa eikä hänen läsnäolonsa saa ärsytystä aikaan muissa kuin katkerissa ja kateeellisissa ihmisissä. 

Onnellinen ja iloinen ihminen saatetaan sekoittaa toisiinsa, vaikka ne minun silmissäni ja korvissani ovat kaksi eri asiaa. Iloista on mahdollista teeskennellä - sen kuin puhuu hyviä asioita ja hymyilee sitä kaikille niin tuttua tekohymyä. Aidosti iloinen ihminen kulkee hänkin kevyesti, mutta iloisuus on siltikin ohikiitävää. Koen, että onnellisuus on pysyvää. Onnellisuuteen kuuluu myös esimerkiksi surullisuutta, muttei koskaan katkeruutta, kateutta tai silkkaa vihaa. Onnellisella ihmisellä on hyvä olo itsensä kanssa, hän luottaa itseensä ja arvostaa itseään, jonka ansiosta pystyy myös kunnioittamaan ja arvostamaan lähellään olevia ihmisiä.

Onnellisen ihmisen silmät ovat usein rauhoittavat ja ystävälliset. Hän käyttäytyy muita arvostaen, eikä mulkoile kulmiensa alta muiden tekemisiä. Ei onnellinen ihminen välttämättä mikään lauhkea lammas ole, kyllä onnellinenkin ihminen omaa mielipiteitä ja itsetuntonsa ansiosta myös uskaltaa sanoa ne - kuitenkaan muita loukkaamatta.

Loppujen lopuksi "määritelmäni onnellisesta ihmisestä" ei ole tarkka, eikä sille ole edes varsinaista määritelmää. Onhan onnellisuus kuitenkin ihmisen oman pään sisässä, ja jokainen määrittää sen eri tavalla. Kukin tapa on varmasti oikea. 
Itse haluan olla onnellinen ihminen, pystyä nauttimaan pienistäkin hetkistä ja asioista, olla ystävällinen muille ja tuntea oloni hyväksi. Haluan selviytyä koettelemuksista - en välttämättä hymysuin - päättäväisyydellä ja olla omalla tavallani ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan ja saavuttanut. En leijua niiden avulla, mutta arvostaa omaa työtäni ja sen tuloksia. 


Usein onnellisuus on kuitenkin helppo löytää. Silmät pitää vain avata aamulla hiukan eri tavalla, avoimesti, kiinnostuneesti, eikä asenteella "olen jo nähnyt kaiken". Tavallisessakin arkipäivässä, jokaisessa, on varmasti jotain hyvää, vaikka kaikki tuntuisikin hukkaan heiteltyltä, turhalta tai pahalta. Pahalta saa tuntuakin, mutta silti jokaisessa päivässä on asioita, joista voit olla onnellinen, iloinen tai kiitollinen. 

Uskon myös siihen, että hyvyys palkitaan onnella. Kun vain sitkeästi jaksaa yrittää nauttia elämästä, vaikka väkisin, oppii löytämään ne hyvät asiat aina helpommin, nopeammin ja nauttimaan niistä enemmän. Oletko koskaan kokeillut nauttia vaikkapa kokeisiinlukemisesta? Ajatella sitä eri tavalla, ei pakkopullana, vaan mahdollisuutena oppia uusia asioita elämää varten? Ajatella, että teet sitä itseäsi varten, yrittää kertoa itsellesi, että sillä on väliä, mitä luet? 

Yritätkö etsiä lähes kaikesta jotain hyvää, vai tyydytkö vain siihen normaaliin oloon? Oloon, joka on kaikille tuttu, turvallinen ja jopa mukava, muttei kuitenkaan onnellinen? Katsotko koskaan ympärillesi ajatellen niitä hyviä asioita, joita ympärilläsi oikeasti on? Eivät ne välttämättä heti löydy, mutta kun katsoo pintaa syvemmälle, löytää varmasti hyviä asioita.

Ei onnellisuutta tarvitse myöskään kuuluttaa ympärilleen. Se on tunne sisälläsi kuten suru, ikävä tai kiitollisuuskin. Et välttämättä kerro niistäkään jokaiselle? Toistan, aidon onnellisuuden kyllä tunnistaa, se huokuu ympärilläsi ja tuo muillekin paremman olon. 

"Kellä onni on, se onnen kätkeköön." Ei kukaan kuitenkaan kiellä sinua kertomasta onnestasi, ja se on täysin persoonasta kiinni, mitä itsestään tahtoo kertoa. Sinänsä tämän kappaleen ensimmäinen lause kuvastaa tyypillistä suomalaisuutta: mistään ei kuuluteta toisille, parempi vaan pitää kaikki sisällään. Ei sekään totta ole, tee juuri niin kuin tuntuu hyvältä. 

Loppujen lopuksi onni on helppo löytää, ihan läheltäkin. Sen kuin katsot ympärillesi uudella tavalla. Tällä hetkellä uskon olevani onnellinen. On paljon asioita, mitä haluaisin tehdä, mutten juuri nyt voi. Silloin niitä on turha murehtia, ja on parempi keskittyä asioihin, joihin voi vaikuttaa ja joista voi olla iloinen. 

Älä huolehdi turhaan, usko itseesi, usko unelmiisi ja toteuta ne. Ennen kaikkea muista, että riität juuri sellaisena kuin olet, olet arvokas ja korvaamaton. Muista, ettei kukaan voi kertoa sinulle, millainen sinun hänen mielestään pitäisi olla. Tee juuri sitä, mitä rakastat, ja uskalla rohkeasti olla onnellinen.


Tästäkin postauksesta tuli lähinnä sekavaa ajatuksenpurkua, mutta olisi mukava kuulla, mitä ajatuksia tämä postaus herätti sinussa. Mitä onnellisuus on sinulle, mitä se merkitsee sinulla ja mistä olet kiitollinen juuri nyt?

4 kommenttia:

  1. Ihan loistava ja hyvin kirjoitettu teksti, joka väkisinkin toi hymyn huulille. Just tätä onnellisuutta oon viime aikoina paljon pohtinut ja yrittänyt määritellä kuitenkaan siinä näin hyvin onnistumatta. Ja ai niin - upeita kuvia! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi aivan ihanasta kommentista!

      Poista
  2. Niin ihana hyvän mielen postaus. Ja taas niin kauniita kuvia sun blogissa! Koen, että onni ja onnellisuus on arkipäivässä, se vain pitää köytää - ihan niin miten kirjoititkin ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos älyttömän paljon, kiva kuulla postausten sekä kuvien miellyttävän sinua! Onni on myös minulle se arkipäivä, normaali arki - se tosiaan täytyy löytää :)

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)