22.6.2016

117. Kehä

Edelliseltä tunnilta jatkettiinkin sitten suoraan toiselle kentälle saman hevosen kanssa. Kenttä vaihdettiin, sillä mukaan tuli isoja hevosia, joten emme olisi mahtuneet pienemmälle kentälle. Heti, kun Vesseli astui toiselle kentälle, huomasin sen pohjan olevan paljon pehmeämpi kuin pikkukentällä. Tulihan vitsailtua, että ilman jalustimia mennessä on sitten pehmeämpi pudotus, mutta en sieltä kuitenkaan päässyt koostumusta katselemaan sen lähempää. Tarkoituksena oli siis mennä jonkin aikaa ilman jalustimia, mutta sitä ennen olisi vähän alkuverryttelyä.
Aloitimme jo käynnistä alkaen ratsastamaan jokaisen kirjaimen kohdalle kymmenen metrin voltit. Itsellä tuli ainakin hullunkurisen näköisiä kananmunia ja soikioita niistä volteista ainakin aluksi, ja ne tehtiin erittäin hitaassa käynnissä. Samanlainen apujenkäyttö jatkui kuin edellisellä tunnilla, ja osasinkin ennakoida Vesselin liikkeitä, hidastuksia sun muita vähän enemmän, eikä mennyt ihan hätäilyksi koko tunnin aikana...
Voltit eivät todellakaan olleet liian pieniä, ja 'muutaman' kerran sitten 'vähän' menin kentän toiselle puoliskolle, ja volteista tuli kymmenen metrin sijaan kaksitoistametrisiä kananmunia. Loppua kohden käynnissäkin sitten parani huomattavasti, mutta ravissa jouduin aloittamaan kokonaan alusta.
Pusipusi... Minnekäs se pusukaveri katosi tuosta suun edestä?
Ravissa oli vähän samanlaista menoa, ja toikkarointi kentän väärälle puolelle paheni jonkin verran. Pariin kertaan sainkin kuulla, ettei pitäisi seurata muiden jäljissä, vaan muodostaa oma käsitys siitä, minkälainen on oikea voltti.
Kun muut sitten pääsivät kävelemään välikäyntejä kummankin suunnan tehokkaan ratsastuksen jälkeen, pääsin vielä itse hinkkaamaan voltteja, kunnes niistä tuli oikeannäköisiä-, kokoisia-, ja muotoisia. Tässä kesti hetken aikaa, ja kävelytauosta ei tullut minun kohdaltani kovinkaan pitkää. Ravi oli alussa järkyttävän hidasta, mutta loppua kohden sain sitä jo aktiivisemmaksi ja paremmaksi.
Kun välikäyntien jälkeen laukat tulivat mukaan ohjelmistoon, sain luvan ottaa jalustimet kaulalle - olinhan pyytänyt kauniisti. Heti huomasi, että oma istunta parani huomattavasti, etukeno katosi, jalat hakeutuivat omalle paikalleen ja kädet löysivät oman lohkonsa. Myös Vesselin ratsastettavuus parani todella paljon, ja se oli avuille paljon herkempi oman istuntani ollessa parempi ja tasapainoisempi.

Laukkatehtäväksi tuli tällä kertaa ratsastaa C- päätyyn iso pääty- ympyrä, jatkaa siitä keskiympyrälle ja palata taas C- päätyyn. Kaikki tämä siis laukassa.
Itse otin tosin ensimmäisenä pari ravipätkää, ja todettuani, että pysyn kunnolla kyydissä, nostin laukan. Edellisen tunnin epäonnistumisten jälkeen tuntui lottovoitolta, kun Vesseli nosti laukan helposti.
Laukka pyöri paljon paremmin, kun minulla ei ollut jalustimia, ja satulassakin pysyin monta kertaa paremmin. Pitäisi ratsastaa useammin ilman jalustimia!
Jalustimet jouduin kuitenkin ottamaan takaisin aika pian, koska ne painoivat sisäreittä niin pahasti, etten pystynyt ratsastamaan enää niin. En sitten tiedä, laitoinko jalustimet jotenkin väärin tms., mutta kun jalustimet laittoi takaisin, oma ratsastus tuntui paremmalta.

Kun jalustimet oli palautettu jalkaan, ratsastus oli huomattavasti vaikeampaa ainakin laukassa, enkä saanut sitä pyörimään kunnolla. Yhden pääty- ympyrän ratsastus oli työn ja tuskan takana, ja kun sain luvan siirtyä raviin, huokasin helpotuksesta.
Lopputunnista ei ole oikein kerrottavaa (= en muista, mitä tehtiin), mutta muistan ponin olleen hidas ja tahmea, eikä mikään oikein sujunut.
Seuraava, ja samalla kauden viimeinen kerta meni sitten monta kertaa paremmin, siitä lisää sitten myöhemmin!
Kuka kuolee seuraavana? (=katso ilme)
Oli kyllä ihan superpalkitsevat (ja hikiset) kaksi tuntia Vesselillä, kiitos!

12 kommenttia:

  1. Hienosti meette. Itse en paljoa pysty ilman jalustimia ratsastamaan, koska kun nostan ne siihen ylös ne painavat reisiin. :D Vaikka pystyisin muuten istumaan paremmin ilman jalustimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on oikeestaan sama juttu :D

      Poista
  2. Tosi kiva postaus! Istuntasi on tosi nätti ja Vesseli menee oikein kivasti! ❤

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvä, mielenkiintoinen ja myös jollain tapaa hauska postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että miellytti jollain tapaa ;)

      Poista
  4. Ihana postaus, ratsastat tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  5. Todella siististi ratsastettu, hienoa työtä! Hieno kuulla ja nähdä, että kehitystä tapahtuu tosi nopeaa tahtia! Upeaa, jatka samaan malliin :)

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos superpaljon sulle❤

      Poista
  6. Todella kiva postaus taas kerran^^"

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)