12.9.2016

Vaaleanpunainen turpa

Taas kerran tekisi mieli vaan hehkuttaa, kuinka ihana ja opettavainen riiviöponi Ferrari on, kuinka se saa minut ymmärtämään ja oikeasti opettelemaan ratsastamaan. Ferrarin selässä ei todellakaan saa matkustaa, silloin kyllä kaikki menee niin päin aitoja, ettei kyllä mitään väliä!

Taas olen kirjoittamassa tätä postausta ihan liian myöhään, mutta tällä kertaa minulla on sentään kuvia oman muistini tueksi. Jatkossa en varmaankaan kirjoittele tunneista niin paljoa, jos ei ole ollenkaan kuvia, vaan mieluummin sitten kunnon kuvien kanssa kirjoittelen pidemmän aikavälin ratsastuksista. Saatatte siis joutua vähän odottelemaan näitä postauksia - muutenkaan ei ole liikaa aikaa!

Kaikki kuvat ovat ravista. Ihan parhaista pätkistä ei ole kuvia, mutta odotellaan vielä hetki, niin alkutunnistakin alkaa saada edustavampia kuvia :'D 
Mutta iso KIITOS Äidilleni kuvista, eli kuvat (c) Äiti! Ethän kopioi? Ainakaan ilman lupaani ;)
Tallissa minua odotti kaunis silkkiturpa, likainen, olkien peitossa oleva harja, kauniit silmät ja uteliaat korvat. Se kääntyi puhettanu kohti, tunki päänsä riimuun, jonka jälkeen laitoin sen kiinni. Sininen riimu oli kuin tehty tuon kaunokaisen päähän - kuvankauniit valkeat ripset tulivat esille ja se viaton, mutta samalla niin ilkikurinen katse korostui.

Kyseinen päivä oli yksi ainoista kerroista, jolloin poni oli puhdas. Pölyä kyllä riitti, mutta parilla pölyharjan sipaisulla sekin oli hoidettu kuntoon. Kaviot olivat täynnä tarhoista tullutta mutaa, ja niitä saatiinkin puhdistaa hyvän aikaa. Eihän minua nyt niin helpolla olisi voinut päästää, ainakaan ponin mielestä!

Puhdistaessani ponin etukavioita tunsin pienen hellän kosketuksen alaselkäni päällä. Käännähdin hiukan säikähtäneenä katsomaan ja samassa huomasin sen pienen pään ja uteliaan katseen, joka tuijotti minua herkeämättä. En kieltänyt ponia, annoin sen pitää päätään hetken selkäni päällä. Eipä kulunut aikaakaan, kun oli aika laittaa varusteet.

Satulanpidikkeessä oli valmiina musta, kaunis satula, geeli ja beigenvärinen satulahuopa. Laitoin geelin selkään, otin satulahuovan ja viimeisenä satulan. Poni ei kääntänyt päätään tai lopsauttanut korvaansakaan puuhilleni, vaan antoi minun olla.
Kun ohjat otettiin käteen, aloimme kääntelemään viidentoista metrin voltteja lyhyille sivuille. Aluksi hain ihan rauhassa rentoa ja hyvää tahtia myös ympyröillä ja sen jälkeen aloin pikkuhiljaa asettelemaan sisälle päin. Samalla yritin pitää ulko-ohjan hyvin tuntumalla ja tehdä sieltä käsin puolipidätteitä, vaikka samaan aikaan oikealla ohjalla asetinkin sisälle päin.

Kun ympyrät sujuivat asetuksen kanssa, pyysin pikkuhiljaa myös taivutusta mukaan puuhaan. Vasemmassa kierroksessa kun mentiin, ei taivutus tullut ihan heti, mutta ahkeralla pyörittelyllä ilman hermostumista saatiin ihan kivojakin pätkiä aikaiseksi. En yrittänyt siis mitään ihmeellistä ympyröillä, sellaista tyypillistä perustyöskentelyä ja kylkien notkistamista.

Pitkille sivuille tehtiinkin sitten siksakkiväistöjä. Otin väistöihin raipan mukaan, jotta saisin vähän muistuteltua sitä takaosaa mukaan väistöihin. Oikealta vasemmalle väistöt sujuivat jo heti alkuunsakin kivasti ja paljon nopeammin kuin vasemmalta oikealle. Vasemmallekin joutui muistuttamaan takaosaa, mutta muuten ne sujuivat kivan jouhevasti.

Koko aikaa en saanut takaosaa pidettyä mukana, mutta olisi varmasti onnistunut, jos olisin sen osannut ratsastaa. Pari maagisen tuntuista pätkää kuitenkin saatiin aikaan pitkän ohjauksen ja jankkauksen jälkeen. Kyllähän sen eron huomasi aivan selkeästi, milloin takaosa oli oikeasti mukana siinä väistössä, se tuntui aivan mahtavalta myös sinne selkään! Takaosaa haettiin mukaan väistöihin niin oikealle kuin vasemmallekin.

Aika usein tuntui, että poni kulkee väistöissä banaaninmuotoisena ja pelkästään etuosa väistää. Tottahan tuo varmaan olikin... Kun se takaosa saatiin sitten väistämään kunnolla, tuntui, kuin Ferrari olisi suoristunut alla ihan hurjasti, rentoutunut. Väillä saatiin siis niitä hyviäkin väistöjä mukaan, niiden voimalla elettiin sitten se alkutunti myös vasemman puolen väistöissä, jotka eivät menneet ihan nappiin :'D

Vasemmalta oikealle ei sitten ollut ihan niin helppoa. Ferrari oli selkeästi jäykempi vasemmasta kyljestään verrattuna oikeaan, eivätkä väistöt sujuneet suomeksi sanottuna oikeastaan ollenkaan. Ferrari suutahti pariinkin kertaan, kun pyysin sitä väistämään, ja ihan helppo se on uskoa ottaen huomioon, kuinka riistiriitaisia ne omat avut olivat.
Kun kuvanmuokkaus menee yli ja huonosti... :'D
Moneen kertaan sain kuulla, että "nojaa liikkeen suuntaan!". Ei mennyt perille, aina nojaan liikkeen vastaiseen suuntaan, mutta silti pyydän muilla avuilla väistöä päinvastaiseen suuntaan. Kun parikin sekuntia muistin nojata sinne liikkeen suuntaan, hankalakin väistö muuttui helpoksi ja takaosa tuli ilman muistutuksia mukana. Että hankala kierros?! Turha sitä on itselleen valehdella, että ponille vaikeampi kierros kun antaa niin ristiriitaiset avut.

Yli puolet tunnista hinkattiinkin sitten niitä väistöjä. Käynnissä. Ravissa en saanut ratsastettua Ferraria kuulolle, vaan ravissa se juoksi alta eikä puhettakaan väistämisestä. Väistöistä en nyt tähän postaukseen hirveän paljoa viitsi selitellä, vaan teen mieluummin kokonaisen postauksen aiheesta muutaman tunnin päästä. Jos jaksan. Jos viitsin.

Väistöjä hinkattiin todella paljon varsinkin vasemmalta oikealle. Opettaja kulki ihan siinä vieressä näyttäen lähestulkoon kädestä pitäen, mitä pitää tehdä ja milloin. Onneksi tunnilla oli tällä kertaa vain kaksi oppilasta, joten "huomiota" sai paljon. Ohjeita tuli lehtiä, jotka tippuvat puista syysmyrskyssä. Omat hermot meinasivat mennä moneen otteeseen, kun tuntui, että mikään ei onnistu. Nyt tai koskaan.

Kun alkaa olla toivoton olo, kannattaa lopettaa yhteen hyvään suoritukseen, kävellä hetki, nollata tilanne ja aivot. Näin tehtiin, jonka jälkeen jatkettiin laukan kanssa.
Minut pistettiin työstämään laukkaa ja ravia keskiympyrälle. Suinpäin ei kuitenkaan saanut lähteä laukkailemaan, vaan ensin työstettiin käyntiä ~3min. Rauhallinen, mutta aktiivinen käynti. Pehmeät, myötäilevät kädet. Asetus. Taivutus. Rentous.  Kaikkea tuota piti lähteä hakemaan ennen raviin lähtemistä.

Samalla harjoittelimme myös epäsuoraa ohjaa, joka olikin yllättävän helppoa, kun sen tajusi. Yksinkertaistettuna veimme siis jommankumman käden hevosen kaulan yli toiselle puolelle ja ylläpidimme käyntiä. Yllättävän helposti poni kääntyi ihan pennin päällä kolmen metrin voltille kesken ympyrän! Kun tätä oli tehty pariin kertaan, oli Ferrari paljon paremmin kuulolla ja oli hyvä aloittaa ravi-ja laukkatyöskentely.

Tarkoituksena oli siis tehdä paljon siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Minä keskiympyrällä, toinen ratsukko pääty-ympyrällä. Tiivistin hiukan omaa ympyrääni, etten menisi toisen ratsukon päälle, ja hyvin se meni niinkin.

Laukannostot onnistuivat alusta asti todella hyvin, ja vain paranivat loppua kohden! Sain nostoista parin toiston jälkeen todella teräviä, paikallaanpysyviä, mutta silti rauhallisia. Siirtymiset raviin onnistuivat pääsääntöisesti kivasti ja sain monta pehmeää siirtymistä ratsastettua.

Pidin siirtymisten välimatkat yksinkertaisina, jos niin vain voi sanoa. Puoli ympyrää laukkaa, raviin, puoli ympyrää ravia, laukkaan jne. Jos laukka ei pyörinyt, työstin laukkaa paremmaksi parin ympyrän verran ja jatkoin tavallisen kaavan mukaan. Sama juttu ravin kanssa - jos ravissa homma ei toimi, niin silloin työstetään ravia eikä laukata tuulen lailla ympäri ympyrää.
Jossakin vaiheessa tapahtui vaan se täydellisin ja yllättävin juttu, jonka en olisi uskonut tapahtuvan vielä pieneen ikuisuuteen. Varsinkin alkutunnin ongelmien jälkeen oli vaikea uskoa tunnista enää mitään hyvää, mutta niin sitten vaan kävi, että työstäminen kannattaa.

Jotenkin tuntuu oudolta kirjoittaa, että sain ratsastettua Ferrarin peräänantoon ja se kulki nätissä muodossa siirtymisten läpi. Sain tehdä sille melkein mitä vaan tuntumalla, oikeastaan mikään ei ollut siinä hetkessä pielessä. Kaikki oli täydellistä - alle kymmenen ratsastustuntia alla (siis yhteensä kahden vuoden (?) ajalta) ja saan tuon pienen täydellisyyden ratsastettua oikeasti peräänantoon, ja vielä laukassa!?

En kyllä osaa kirjoittaa enää yhtään mitään :'D
Kun laukat oli laukattu kumpaankin suuntaan, sain luvan antaa pikkuhiljaa ohjaa nätissä ravissa. ja Ferrari pysyin tuntumalla ja rentona. Kun yritin kerätä ohjia, se pysyi rentona. Se pysyi rentona, kun lisäsin ravin tahtia.
Siis mitä ihmettä nyt on oikein tapahtunut? Olenko ehkä vihdoin oppinut löytämään työkentelykaluja tuon ponin kanssa, alkaako meidän yhteinen taipaleemme pikkuhiljaa kivuta ylöspäin? En tiedä, enkä haluakaan tietää. Haluan nauttia tästä tunteesta vielä hetkisen.
Kuva ennen, kuin palikat loksahtivat kohdilleen

7 kommenttia:

  1. Kirjoitit tämän todella kivalla tavalla :) Oli mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällaista palautetta on aina kiva kuulla :)

      Poista
  2. Taas aivan mahtava postaus, ei mulla enään oo mitään kommentoitavaa, kun oon jo kaiken sanonu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos superpaljon taas, Sylvia! Heheh :'D

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus! Hienolla tavalla kirjoitit ♥

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä ja tarkka postaus! Hienoa kuulla, että olet iloinen teidän edistyksestä :) Joskus se vaan kolahtaa jonkun hevosen kanssa ja se on kyllä ihan loistava fiilis! :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)