23.9.2016

Vastalaukkoja ja kisatreenejä

Blogin kirjoittelut on jäänyt huomattavasti vähemmälle, eikä mitään kuvia ole otettu. Ratsastuspostauksia en hirveästi viitsisi kirjoitella ilman ratsastuskuvia, joka on yksi syy tähän. Blogin puolelle on kuitenkin ilmestynyt varastosta julkaistuna pari postausta, mutta kovinkaan aktiivista ei blogin päivittely ole ollut...
Koulu vie luonnollisestikin erittäin paljon aikaa, kokeitakin on alkanut tulemaan ihan kiitettävästi kalenterin täytteeksi. Sitten vielä kaikki tallireissut, kisat, ratsastukset, ulkoilut sun muut vievät aikaa blogilta. Jos jostain on pitänyt aikaa nipistää niin juurikin täältä.
Tässä kuitenkin muutaman tunnin lyhyemmät koosteet!

Tiistain 6.9 ratsastustunnilla pääsin taas Ferrarin selkään. Ferrari oli superkiva ratsastaa, ja edellisen sunnuntain fiilis oli jäänyt päälle. Suustaan poni oli vähän epätasaisempi kuin sunnuntaina eikä ihan yhtä rento, mutta joka tapauksessa erittäin mukava ja miellyttävä ratsastaa!
Muistaakseni tällä tunnilla harjoiteltiin tulevien kisojen c-merkkiohjelmaa ja keskityttiin erityisesti laukkaohjelmaan. Laukka on kyllä Ferrarilla parantunut ihan hurjasti, kulmatkin pystyy nykyään menemään laukassa! :)

Perjantain 9.9 kisatreenitunnilla pääsin ratsastamaan Ferrarilla, luonnollisesti. Tunnilla jatkoimme kisoihin harjoittelua. Ensin aloitimme muistaakseni volteilla, askeleenpidennyksillä ja jatkoimme laukkaverryttelyllä. Voltit alkoivat sujumaan loppua kohden, laukassa ja askeleenpidennyksissä tuli meille tyypillisiä virheitä. Askeleenpidennyksissähän vauhti ei varsinaisesti saisi kasvaa, askeleen pitäisi venyä.
Tällä tunnilla päätimme kisoja varten, että otan lisäyksen mieluummin hitaasti ja rauhallisesti, kuin nappaan mukaan rikon laukalle. Laukkaohjelma sujui kohtuullisesti, mutta siinäkin saatiin sitten rikko aikaiseksi.

Sunnuntaina 11.9 luvassa oli "vähän" haastavampia tehtäviä niin minulle kuin Ferrarillekin. Tällä en tarkoita, etteivätkö edellisten tuntien tehtävät olisi olleet haastavia, mutta tällä tunnilla oma suorituskyky loppui kesken ihan kirjaimellisesti. Tunti aloitettiin väistättämällä takaosaa ympyrällä ulospäin, pitkällä sivulla sitten tehtiin siksakkiväistöjä. Pitkien sivujen väistöt sujuivat loppua kohden paremmin (käynnissä), mutta ravissa pakka sitten hajosi lopullisesti väistöjen suhteen.
Ympyräväistöt olivat pelkkää sähellystä, mutta saatiin sielläkin pari kohtuullista väistöaskelta.
Laukassa aiheena olivat sitten vastalaukat ja laukanvaihdot. Vastalaukat eivät nyt onnistuneet ollenkaan, hyvä, että sain edes kerran nostettua koko vastalaukan. Jos vastalaukka nousi, en osannut istua siinä ja se putosi.
Laukanvaihdosta en halua edes puhua, Ferrari vaihtoi laukan vahingossa, ennen kuin edes ehdin yrittää. Taputuksia ponille sitten! :)
Välillä pitää kuitenkin poistua mukavuusalueelta, jotta voi oppia uutta! Hyödyllinen ja opettavainen tunti kuitenkin!

Tiistaina 13.9 treenattiin c-merkin raviohjelmaa täyskaarroilla ja askeleenpidennyksillä. Askeleenpidennyksissä esille tulivat ne vanhat tutut ongelmat, mutta sainhan aikaiseksi pari ihan onnistunuttakin askelenpidennystä. Ferrari oli paljon rauhallisempi ja parempi ratsastaa, kun se oli ratsastettu minulle valmiiksi, eli poni oli selkeästi vertyneempi! Tunnista jäi kokonaisuudessaan ihan kiva fiilis, mutta omassa ratsastuksessa oli jonkin verran parannettavaa, mikä tietenkin laimensi hiukan onnistumisen tunnetta. Hyvällä mielellä kuitenkin lähdettiin tunnilta.

Perjantaina 16.9 oli viimeistelytreenin aika. Sain taas alleni ratsastetun ja rauhallisen hevosen tuulisesta säästä huolimatta! Tunti aloitettiin lähes suoraan ravissa tekemällä jokaiseen kirjaimeen kymmenen metrin voltti. Sain paljon ohjeita, miten tuota ponia oikeasti pitää ratsastaa jo alkukäynneistä asti suoraksi. Minun täytyy pystyä vaikuttamaan pohkeilla ilman suuttumista. Kunhan en sitten lähtisi ratsastamaan liiaksi kädellä...
Tunnilla menimme muutamat askeleenpidennykset lävistäjällä, ohjelman kahteen kertaan, laukkaympyröitä ja muuta hyödyllistä työskentelyä. Laukat eivät sujuneet ihan suunnitelmien mukaan, mutta toivotaan, että sunnuntaina ponilla ei olisi tammapäivä ;)

Lauantaina 17.9 kävin laittamassa ponin kuntoon.

Sunnuntaina 18.9 olivat kisat, niistä lisää sitten joskus ;)

4 kommenttia:

  1. Höh, onpa harmi ettet ole saanut kuvaajaa matkaan :( Treenit kuulostavat kyllä sujuneen oikein hyvin, ja tehtävät sopi kyllä näin kisoja edeltäviin ratsastuksiin superhyvin, toivottavasti starttasit radalle varmoin mielin! :)
    Vastalaukka ei ole minulle hankala liike, mutta miten voikin olla vaikeaa tehdä laukanvaihto. Meidän ratsastuskoulussa niitä ei harjoitella kuin esteillä, mutta Tahkollahan niitä tehtiin osana alkuverryttelyä... Ihan vähän jos olin pihalla ja olen kyllä vieläkin, vuokrahevonen on niissä onneksi ihan hirmuisen haka, ja sen kanssa on hyvä opetella :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se harmi, etten ole kuvaajaa saanut :( En halua kuitenkaan omaa perhettäni sinne polttiaisten syötäväksi pakottaa, ja jos joku tulee, hän ei välttämättä halua kuvata/kamerasta on loppunut akku tms. Enää en hirveän paljoa halua kirjoitella ilman aiheeseen liittyviä kuvia, joka onkin sitten osasyy tähän hiljaisuuteeen blogin puolella...
      Minä kun en ole laukanvaihtoja/vastalaukkaa harjoitellut, ei ihan heti kyllä sujunut, kun ponikin ol vähän ruosteessa :D Mutta treenillä se varmaan lähtee sitten sujumaan!
      Ihanaa, että sulla on vuokrahevonen, jonka kanssa voi opetella näitä hankalampiakin juttuja, tsemppiä myös sulle!

      Poista
  2. Aivan ihana postaus, sä ja Ferrari ootte aivan mielettömän hieno pari, uskon että etenette vielä korkeallekin tasolle! Ois ollut kyllä kiva nähdä ratsastus kuvia, toivottavasti saat seuraavalla kerralla kuvaajan mukaan :) Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kommentti :3! Saa sitten nähdä, miten tästä lähdetään kulkemaan eteenpäin, kun tiemme on kuitenkin vasta ihan alkutekijöissään, eikä luottamusta ole syntynyt juuri ollenkaan. Ei sitä oikein vielä voi olettaakaan, kun ollaan sen verran vähän aikaa touhuttu kahdestaan.
      Kuvaajaa en saa kovin usein, jonka takia pyrin tekemään ratsastuspostauksia mahdollisimman vähän. En voi olettaa, että näitä postauksia jaksettaisiin katsoa samoilla kuvilla päivästä toiseen;) Teen näitä sitten, kun kuvia saadaan edes jonkin verran:)
      Kiitos!

      Poista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)