8.6.2016

107. Makrokuvia

Kun Suomeen saapui kesä, kamera tarttui nopeasti matkaan, kengät suorastaan liisivät jalkoihin ja huppari napattiin nopeasti kainaloon, jotta ehtisi vielä kuvaamaankin. Kesän tullen kuvaamisen määrä on lisääntynyt huomattavasti, ja oikein huomaa löytävänsä koko ajan  uusia, monipuolisempia kuvakulmia- ja kohteita. En näitä räpsi pelkästään blogia varten, vaan siksi, koska se on todella hauskaa ja mukavaa.
Joskus saan kuvatessa seuraakin, kuten tällä kertaa- porukallahan kaikki on tunnetusti monta kertaa hauskempaa kuin itsekseen! Kamera kädessä tuli siis loikittua hyvän aikaa, jonka jälkeen päivä jatkui kuvaillessa trampalla pomppimista ja mehua juodessa.

Valitettavasti Suomen kesä on kuitenkin petollinen, ja loppujenlopuksi muutaman päivän päästä näiden kuvien otosta, kesänloman alettua säät kylmenivät ja kesämyrskyt saapuivat paikalle pelottaen koirat kopeistaan ja pitäen ihmiset visusti peiton alle kääriytyneinä. Ei nyt ihan, mutta välillä pieni suurentelu on kohdillaan draaman aikaansaamiseksi!

Tässä alla on kuitenkin yksitoista kuvaa, joista saat valita yhden, kaksi, tai vaikka kuusi omaa lemppariasi, ja kommentoida ne kommenttiboxiin kenties pienen kuva-ja postausarvion kera. Näitäkin kuvia on muokattu jonkin verran valotuksen ja värien kannalta, mutta aina muokatessani pyrin säilyttämään kuvissa luonnollisuuden- kuten näissäkin. En siis poistanut värejä, tai lisännyt niitä mitenkään erityisesti, kunhan muokkasin tylsyyden iskiessä!

1.
2.
3.
4. 
5.
6.
7. 
8. 
9. 
10. 
11. 
Omiksi lemppareiksi ylsivät tällä kertaa 2, 5 & 9, mutta muihinkin kuviin olen yllättävän tyytyväinen ottaen huomioon kohtuullisen vähäisen makrokuvakokemuksen. Tässä olikin vain murto- osa otetuista kuvista, niitä tuli oikeasti yli 50 kuvaa. Halusin kuitenkin koota tällä kertaa vähän pienemmän kuvapostauksen, mitäs piditte vähän tiivistetymmästä versiosta?
Jaksaisitteko muuten jatkossa katsella kuvapostauksia esimerkiksi Pörristä, jos mitään kuulumisia koirasta ei olisi? Nyt on tällä hetkellä yllämainittu tilanne- ilman kuvia tosin.

Toivottavasti siellä päin teillä ovat lomat alkaneet mahdollisimman lämpimissä ja aurinkoisissa merkeissä, toivon mukaan ne säät saapuvat pian tännekin takaisin! Kaikille ihanille lukijoilleni aurinkoista kesän alkua, nauttikaa kesästä ja syökää paljon jäätelöä!

22 kommenttia:

  1. 2,6 ja 8 olivat lemppareitani, muutkin olivat kyllä tarkkoja ja hyvä laatuisia! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi sinulla! Ja upeita kuvia nämä kaikki, mutta suosikeikseni valikoituivat 6,9,10 ja 11. ;) Huomaa, että valokuvaamisesta on kokemusta.

    VastaaPoista
  3. 9. oli mun suosikki! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä näistä 4. nousi parhaaksi :) kaikki kuvat kuitenkin laadukkaita ja väreiltään kivoja! Arvostan muokkaamattomuutta, mutta muokkaan itsekin varsinkin ratsastuskuvien kontrastia ja kirkkautta.

    Ja toki Pörristäkin olisi mukava kuulla kunnon kuulumispostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämän takia pyrin muokkaamaan kuvat mahdollisimman kevyesti ja niin, etteivät alkuperäiset värit katoaisi kokonaan... Sama juttu, muokkaan juurikin ratsastuskuvia ja sameita/ muuten huonolaatuisia kuvia, että niitä kestää sitten blogin puolella katsella:)

      Yritetään nyt jotain kasata, nyt on lomakin;)

      Poista
  5. Mun suosikit olivat samat kun sulla :'D Juu, aivan ihana postaus (:

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Mun suosikkeja on vaikeeta päättää, kaikki oli hienoja :)

    VastaaPoista
  7. 1 & 8 olivat kyllä ehdottomia lemppareita! Tykkään tosi paljon sun kirjoitustyylistä ja tämän ajan mitä blogiasi olen lukenut, olen huomannut tosi paljon kehitystä esim. kirjoituksissa ja kuvissa! Jatka samaan malliin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, kiitos ihan superpaljon päivän piristyksestä!

      Poista
  8. 9 ja 10 oli lemppareita, mutta kaikki oli kivoja!

    VastaaPoista
  9. Kaikki kuvat olivat todella kivoja, mutta ehdottomaksi lemppariksini nousi 2 tunnelmallisuudensa vuoksi :)

    saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se ihan kiva kuva:) Kiitos!

      Poista
  10. Makrokuvat ovatkin aina olleet mun suosikkeja! Nää oli mahtavia otoksia! :) Omia suosikkejani olivat 1. ja 9. :)

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tääkin kommentti piristi päivää ihan liikaa!

      Poista
  11. Mun lemppareita olivat 1, 5, 9 ja 11. Tosi ihania kuvia kyllä kaikki, oot tosi hyvä kuvaamaan! :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)