13.2.2016

44. Lukemani blogit #2

Omaksi harmikseni tämän sarjan ensimmäinen osa ei saavuttanut ainakaan kommenttien osalla kovinkaan suurta suosiota, mutta minua tämä ei varsinaisesti häiritse, sillä haluan vain tehdä näitä, lukijoiden mielipiteistä riippumatta. Enhän ole koskaan muiden mielipiteistä välittänyt, joten... Miksi välittäisin nyt?

Kuten jo aikaisemmin on ilmoitettu, niin olen kysynyt bannereiden julkaisemiseen erikseen luvan, Yhdestä tämän postauksen blogeista en ole saanut vastausta, mutta koska kyseisillä sivuilla ei lue "kopiointi kielletty", päätin tehdä tämän kerran poikkeuksen. Kyseinen bloggaaja saa kuitenkin vallan sanoa, jos hän haluaa poistaa bannerinsa kuvan tästä postauksesta.

Ja todellakin, nämä ovat omia mielipiteitäni, ja se, mitä näistä blogeista sanon, ei välttämättä täyty omassa blogissani!

Ja vielä "näin aluksi" sanon, että muillakin bloggaajilla on valta vetää bloginsa pois näistä arvosteluista halutessaan! Ilmoitan jokaiselle bloggaajalle hänen blogiinsa, että hänen bloginsa on arvosteltu, ja niinpä hän saa tietää asiasta. 

Ja vielä, haluatteko, että teen "erikoispostaukset"- välilehden, helpottaisiko sellainen blogin selaamista, vai olisiko se täysin turha, jota kukaan ei käyttäisi?

Mutta, aloitetaan!



"Olen 14-vuotias tyttö Etelä-Suomesta. Meillä on kotona pieni kahden hevosen siirtotalli ja siellä asuu oma ponini ja äitini hevonen. Lue lisää meistä meidän omilta esittelysivuilta! Kirjoitan tänne blogiini meidän hevosista ja meidän touhuiluista.Toivottavasti viihdyt blogissani ja liityt lukijaksi!"

Banneri ja muu ulkoasu
Aloitetaan toisen osan arvostelut sitten itselleni aika uudella blogilla, joka on osoittautunut todella mukavaksi:) Banneri on omaan silmään hiukan tylsähkö, se on niin yksinkertainen. Bannerin fontti on ihana, mutta koko blogia piristäisi hiukan monimutkaisempi banneri. Omalla tavallaan banneri on kuitenkin kiva!

Koko blogin ulkoasusta saa loppujen lopuksi aika yksinkertaisen vaikutelman. Samalla se on myös todella selkeä, ja blogista löytää helposti kaiken tarvittavan ihan perustiedoista esittelysivuihin. Blogin tausta on valmis bloggerin tausta, ja se on aika yleinen monissa blogeissa näin talvisaikaan.

Kokonaisuudessaan ulkoasu on kiva, mutta todella yksinkertainen ja "perus". Hiukan yksityiskohtia kehiin, niin blogin ulkoasu on todella hieno!

Teksti ja kuvat
Ensinnäkin on pakko sanoa, että blogin kirjoittaja, Veera kirjoittaa todella kivalla tyylillä ja tekniikalla, ja sitä on ilo lukea! Omaan silmään tekstin fontti on hiukan liian iso, mutta myös todella selkeä. Itse vain tykkään lukea hiukan pienempää fonttia, joten... No, ehkä tekstin fontti ja koko ei ole omaan silmääni kaikkein paras, mutta teksi on todella hyvin kirjoitettua! Joskus tekstiä voisi ola hiukan enemmän.

Kuvat ovat pääasiassa todella hyvälaatuisia, mutta niitä huonompia ja heilahtaneempiakin on joukossa välillä mukana, eikä siinä mitään, onhan minullakin niitä välillä! Kuvat ovat pääasiassa kivoja ja mielenkiintoisia, ja niitä on sopivassa suhteessa tekstin määrään.

Lähes jokaisessa ratsastuspostauksessa on ratsastuskuvia, mikä tuo selvää pirteyttä ja selkeyttä blogiin:)

Kaikki muu
Blogin esittelysivut ovat blogin sivussa, mutta ne löytää silti todella helposti. Esittelysivut ovat hyvät ja kattavat,  mutta kaipaisin niihin hiukan lisää tekstiä ja kuvia. 
Blogin postaustahti ei ole kovinkaan ripeä, mutta postauksia tulee siltikin ihan kivoin väliajoin:) 

Kokonaisuudessaan todella kiva blogi!


little-big-horses.blogspot.fi

"Tervetuloa seuraamaan 17-vuotiaan tavoitteellisen kouluratsastajan arkea ensimmäisen oman hevosen, 13-vuotiaan oldenberg-ruuna Leroyn kanssa."

Banneri ja muu ulkoasu
Ensinnäkin on aivan pakko sanoa, että banneri on todella taidokkaasti tehty ja hieno! Omaan silmään se on blogissa hiukan liian pieni, mutta makunsa kullakin, ei sitä sovi käydä arvostelemaan. Kuten jo sanoin, banneri on hieno ja taidokkaasti tehty, mutta makuuni liian tumma ja musta.

Bannerin sopivuus muuhun ulkoasuun on minun mielestäni vähän niin kuin 50/50, eli sopii ja ei sovi. Kuvioidensa puolesta se sopii todella täydellisesti, mutta kun tausta on valkoinen ja banneri mustan sävyinen, se tuo hiukan hämmentävän fiiliksen. Samalla banneri ja tausta sopivat yhteen, ja tuovat kivoja vastakohtia blogiin.

Mitä siihen muuhun ulkoasuun tulee, se on todella kiva ja selkeä, mutta tosiaan tuo bannerin ja taustan yhteensopivuus on hiukan outo. Blogiarkisto olisi selkeämpi, jos siinä avautuisivat postauksen suoraan, mutta onhan tuo tässä blogissa käytetty blogiarkistomalli siistimpi, kuin arkisto, jossa postaukset avautuvat. Blogin sivupalkissa on kivat someikonit, jotka ovat siistin näköiset.

Kokonaisuudessaan tämän blogin ulkoasu on todella kiva!

Teksti ja kuvat
Blogin kuvat ovat pääosin hyvälaatuisia, mutta niitä kännykkäkuviakin mahtuu sekaan. Kuvat ovat monipuolisia ja vauhdikkaita, oikeita silmäniloja, näin niin kuin omasta näkökulmasta katsottuna:) Kännykkäkuvat kyllä ymmärrän, mutta jos niitä on lähes jokaisessa postauksessa, se hiukan alkaisi häiritä. Niin ei kuitenkaan tässä blogissa ole.

Kuvat ja niiden suhde tekstin määrään on hyvä. Kuvia on todella kiva katsella, ja muutenkin blogi on todella piristävä!

Teksti on hyvää, vaikka siinä onkin välillä pienenpieniä kirjoitusvirheitä (ainakin näin kielioppipoliisin näkökulmasta;D), mutta ei mitenkään häiritsevästi. Tekstiä on juuri sopiva määrä jokaisessa postauksessa, ja sen jaksaa aina lukea. Tekstin fontti miellyttää silmää, eikä siinä ole minkäänlaista moittimista.

Kaikki muu
Blogiin olisi kiva saada esittelysivut, kun tällä hetkellä niitä ei ole ollenkaan. Olisi kiva saada edes jonkinlaiset, jotta saisi hiukan enemmän selville blogin päätähdistä:) Myöskin postaustahti takkuilee aikalailla, mutta onhan ihmisillä se muukin elämä... (kuinkahan monta kertaa olen tuonkin asian sanonut?)... Muuta tämän ihmeellisempää minulla ei tästä blogista taidan ollakaan, kokonaisuudessaan kiva blogi!

angelspullip.blogspot.fi

"Moikka! Olet tullut alakoulua käyvän tytön blogiin. Yritän postailla vähintään 1 kerran viikossa. Lukijaksi saa liittyä ja kommentoida. Minulla on 2 pullippia joiden nimet ovat Arietta ja Luna. Teen niille heti sivut kunhan ehdin. Yritän panna blogiini vain hyvälaatuisia kuvia."

Banneri ja muu ulkoasu
Blogin banneri on kiva, mutta jotkut pienet kuvat siinä piristäisivät silmää. Bannerissa pidän kaikkein eniten tuosta tekstin liukuvärjäyksestä, joka näyttää tosi kivalta tässä blogissa. Kaikkiin se ei sovi, mutta tässä blogissa se pääsee etuihinsa!

Banneri sopii muuhun ulkoasuun todella hyvin niin väriensä- kuin muodonsakin ansiosta, eli siinä ei ole minkäänlaista moittimista. Kuvat tosiaan piristäisivät:) Tästä blogista saa miellyttävän ensivaikutelman, sillä ulkoasu on ihanan yksinkertainen.

Blogin koko ulkoasu on hiukan harmaansävyinen ja tumma, mutta ei mitenkään silmiä häiritsevästi. Ulkoasu on todella kiva ja selkeä, sekä koodailuja on selvästikin käytetty todella taitavasti! Ehkä hiukan väritön kokonaisuudessaan, mutta silti todella ihana:)

Kokonaisuudessaan blogin ulkoasu on ihana!

Teksti ja kuvat
Sitten pääsemmekin tarkastelemaan tekstiä ja kuvia, jotka miellyttävät poikkeuksetta silmää! Kuvat ovat aina hyvälaatuisia, mutta osan valotus on hiukan outo. Kuvat on otettu mielenkiintoisista ja kivoista kuvakulmista, jotka eivät petä. Kuten jo blogin esittelyssä mainitaankin, Sylvia yrittää panna blogiin pelkästään hyvälaatuisia kuvia, ja siinä hän onnistuukin hyvin.

Tekstin ja kuvien suhde on hyvä, tosin tekstiä voisi joskus olla hiukan enemmän. Blogissa on todella kivoja shootteja, ja kuvatarinoita, jotka kannattaa käydä vilkaisemassa:) Kuvissa on usein todella ihania muokkauksia, ja joissakin on tekstiä. Niistä näkee, että niiden eteen on nähty paljon vaivaa!

Teksi on aina hyvälaatuista, enkä itse näe siinä kielioppivirheitä ollenkaan. Mutta kuten ylhäällä on jo mainittu, voisi tekstiä olla joskus enemmän. Tokihan sen ymmärtää, sillä oman näkemykseni mukaan pullip-blogit ovat pääasiassa kuvapainotteisia blogeja:)

Kaikki muu
Blogin postaustahti hiukan takkuilee, mutta kuten yllä on yli tuhat kertaa mainittu, ihmisillä on todellakin muu elämä, kuin blogi. Nukkeprofiilit on tehty työllä ja taidolla, kannattaa käydä kurkkaamassa. Sylvialta saa myös tilata kuka tahansa bannerin, tilatkaapas;)

Kokonaisuudessaan blogi on todella kiva!

___________________________________________________________________________________________

Miellyttikö tämän postauksen toinen osa teitä? Kuten joku parhaassa tapauksessa huomasikin, niin teen nämä aakkosjärjestyksessä:) Jätän muuten nykyään sen "Matzu"- jutun lopusta pois, aloin kyllästyä siihen:/

8 kommenttia:

  1. Nää on kyllä kivoja ja mielenkiintosta luettavaa! Löytää samalla omalle lukulistalle täydennystä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyy omalle lukulistalle jotain uutta:)Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  2. Kiva postaus! Minua ainakin kiinnostaa lukea näitä, mahdollisesti löytyy lukulistalle uusia blogeja :) Hyvin kirjoitettu postaus!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22.08

    Kiinnostaa lukea kyllä, aina vaan kommentointi unohtuu... Noh, kiva postaus! :-)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ♥ Löytää omallekin lukulistalle joitain :)

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)