Pörheää Menoa: 26. Apina VS PikkuPiru

Niin, tuo otsikko taitaa kuvata minun ja Stellan tuntia aika tehokkaasti. Ratsastuskuvia minulla ei ole, mutta olisi kyllä kiva nähdä joskus, miltä näytän poninpalleron selässä:o. Ajattelin kuitenkin ensin kertoa hiukan Stellasta, niin saatte tekin jonkinlaista käsitystä siitä, millainen poni pyörii tässä postauksessa- ja luultavasti jatkossakin. Sille on tulossa oma pieni esittely Mäntsälän hevoset- sivulle, mutta vielä en ole ehtinyt sitä tehdä. Se on kuitenkin tulossa mahdollisimman pian, sen voi sitten käydä katsomassa, kun olen saanut sen valmiiksi.
Hommasin blogiini taas kerran uuden bannerin, mutta en uskalla luvata sen pysyvän blogissa pitkään. Tein sen tosiaankin PicMonkeylla, joten ratsastuskuvan rajaukset eivät ole sitä parasta laatua. Pörrin rajattuun kuvaan olen ihan tyytyväinen, lukuunottamatta sitä "seinämää" Pörrin takana. Kiitos taustasta, Sylvia!! (linkki<--). Ainakin tausta saa pysyä tuollaisenaan jonkin aikaa, bannerista en ole ihan varma. Katsotaan nyt, mitä tuleman pitää!
Kiitän sitten vielä kaikkia blogiini liittyneitä, teitä on jo 16! Kiitos siis kaikille:3. Luvassa on siis 15 lukijan erikoispostaus (unohdin tehdä 10 lukijan erikoispostauksen/ ehdotuksia siihen ei tullut). Laitan blogiin jossain vaiheessa äänestyksen, jossa on eri vaihtoehtoja.

Stella´s Rose, tutummin Stella on n. 100cm korkea shetlanninponitamma. En tiedä Stellan tarkkaa ikää, mutta luultavasti se on tällä hetkellä 6-7- vuotias vauveliini. Ihastuin Stellaan jo ensimmäisellä kerralla, kun menin sillä hiukan yli vuosi sitten. Se tunti meni vähän miten meni, mutta siitä huolimatta Stella sulatti sydämeni kertaheitolla. Ratsastinkin Stellalla lähes koko 2015 kevään, mutta syksyllä vaihtaessani ryhmää en päässyt menemään sillä kuin 1-2 kertaa. Nyt ollaankin sitten vuoden 2016 keväässä, ja pääsen varmaankin ratsastelemaan tällä mussukalla hiukan useammin. Aion mennä sillä niin paljon, kuin pystyn, mutta koska poni ei mikään HeB- tasoinen ole, niin sen taitojen puutteessa en sillä ehkäpä joka tunnilla pääse menemään. Kuitenkin, tämä ponineiti tulee esiintymään blogissani mahdollisesti muulloinkin, kuin vain tämän kerran.

Tein Stellalle ennen tuntia söpön letin ;)

Sään ollessa tunnin alkaessa aivan kamala, piti jokaiselle ponille ja hepalle laittaa korvahuppu. Valitettavasti tallilla ei ollut Stellalle sopivaa korvahuppua, joten se sai lainata tallin isoimman hevosen kokoa olevaa korvahuppua. Korvahuppu päässä poni näytti ilmiselvältä pikkupirulta, ja sitä mieltä oli myöskin Lina, yksi tallin isoimmista hevosista. Ilmeisesti pienet, pirun näköiset shetlanninponit maneesissa ovat kamalinta, mitä se tiesi.

Ennen tuntia Stella juoksutettiin, ettei se viskaisi minua selästään. Onhan shettikselläkin aika paljon voimia ja omaa tahtoa... Juoksutuksen jälkeen kiipesin selkään, ja minua odotti erittäin iloinen yllätys. Poni oli rauhallisempi kuin koskaan, ja hakikin heti alkutunnista tuntumaa, ja jopa hiukan muotoa. Ja mikä kummallisinta, istuntani ei pitkään aikaan ole ollut samalla mallilla, kuin Stellalla ratsastaessani. Jalkani ja käteni pysyivät ravissa omilla paikoillaan, eikä istunnassa ollut sen kummoisempia ongelmia koko tunnin aikana.

Käynnissä kuitenkin varmistin pysähdysten ja volttien avulla, että poni kuuntelee minua varmasti, eikä vain esitä mamman kultamurua (mikä se onkin, tunnin tapahtumista huolimatta, ihan ykköslemppari!!). Pysähdykset saivat alussa ponin hiukan jännittyneeksi, sillä pysähtyminen ei kuulu Stellan perusperiaatteisiin. Voltitkin olivat alussa hiukan jännittyneitä, mutta ne muistuttivat volttia, eivätkä kananmunaa.

Ravissa aloitimme samankaltaisella tehtävällä, kuin viime tunnilla. Teimme ennen varsinaista tehtävää lyhyitä käynti- ravi- siirtymisiä, jotka sujuivat minun ja Stellan osalta ihan hyvin. Aloitimme sitten varsinaiset tehtävät tekemällä kulmiin voltit, ja muistaakseni teimme sitten volttien välissä käynti- ravi- siirtymisiä ihan urakalla. Ravi oli aluksi hiukan jännittynyttä, mutta aika pian se muuttui hiukan rauhallisemmaksi. Tästä tehtävästä mulla ei ole enää tämän enempää sanottavaa.

Vaihdoimme suunnan nelikaarisen kiemurauran avulla. Köpötin Stellalla jonon ensimmäisenä, ja muut joutuivat sitten tekemään niitä voltteja tavallista enemmän matkan varrelle. Tunnilla olivat nimittäin Stellan lisäksi Lupiini (esiintynyt blogissa), Lina ( ehkä blogin menneisyydessä, mutta kuitenkin n. 170cm korkea heppa kyseessä) ja Mörri (hiukan infoa ylempänä). Nelikaarinen sujui ihan hyvin, ja Stella pysyi hyvin rentona. Ravissa se ei kuitenkaan hakeutunut niin paljoa tuntumalle kuin käynnissä, mutta kyllä se aikalailla rentona kulki.

Toisessa suunnassa jatkoimme samalla tehtävällä. Tähän suuntaan Stella oli hiukan hankalampi ja jännittyneempi, mutta voltit sujuivta kohtalaisesti. Tässä suunnassa Stella ei niinkään hakeutunut tuntumalle, vaan yritti enemmänkin kipittää alta. Nopeilla ja täsmällisillä avuilla sain kuitenkin ponin ihan hyvin kuulolle, ja sen enempää ei tässä vaiheessa sattunut.

Välikäyntien jälkeen aloimme ottaa laukkaa pääty- ympyröillä. Itse pääsin C- päätyyn, jes! A- päädystä en ole oikein koskaan pitänyt, C- pääty on vain helpompi. Jo ennen kuin yritin laukkoja nostella, alkoi Stella aavistaa, mitä tuleman pitää. Ravi muuttui tikittäväksi, ja pää nousi ylös, melkeinpä tuli heppa syliin, tietyssä merkityksessä. Sain sen kuitenkin hiukan hitaammaksi, ja yritin nostaa. Muutamalla ensimmäisellä kerralla laukat olivat ravi-laukka- sekoituksia, eikä laukka pyörinyt. Napauttaessani ponia kylkiin (en tietenkään kovaa, vain sen verran, kuin tarvitsi...) se veti herneen nenäänsä, ja aloitti pukittelun. Aluksi ne olivat aika pieniä, mutta loppua kohden ne suurenivat. Sieltä tuli aikas napakoita ja tiukkoja pukkihyppyjä, ja kävinkin useampaan otteeseen kaulalla. Selässä kuitenkin pysyin, ja sain siinä kierroksessa nostettua muutamat ihan ok- laukat, muutaman askeleen ajaksi. En vaatinut ponilta laukoissa muuta, kuin muutaman hyvän askeleen, ja ravailin sitten hetken aikaa.

Alettiin sitten siinä samassa kierroksessa ottaa nostoja ja siirtymisiä lyhyin väliajoin. Taas poni osoitti mieltään, mutta olin siinä tehtävässä mukana, mitä pystyin. Pidettiin siirtymisten jälkeen lyhyet välikäynnit pakkasen takia, ja vaihdoimme suuntaa ympyrällä.

Seuraavasssa suunnassa laukat nousivat paremmin, vaikka tuli niitä pukitteluja tässäkin kierroksessa. Apinoin itseni kuitenkin aina takaisin kyytiin, ja pääsin näyttämään maneesin hiekkakoostumukselle taivaan merkit. Näytin sille viime tunnin jälkeen, että enää en sen koostumusta tutkaile. Tähän kierrokseen laukat tulivat tosiaankin paremmin, ja olin kyllä tyytyväinen poniin!

Loppuraveissa venyttelin, asettelin ja taivuttelin ponia parhaan taitoni mukaan, ja ravi muuttuikin tikittävästä rauhalliseksi ennätysajassa. Kun kaikki hepat oltiin saatu rennoksi, otimme loppukäynnit. Itse otin ne maastakäsin, halusin halailla Stellaa ennätyspitkään:3
Hoidin Stellan ihan kunnolla, ja jätin syömään omaa iltapalaansa, jonka kultamussu oli kyllä ansainnut. Stellassa parasta on juurikin se, että se yrittää tunnilla, vaikkei välttämättä osaisikaan. Se yrittää nostaa laukat, mutta koska ne eivät ole sen vahvinta aluetta, se saattaa korjata osaamattomuutensa pukeilla.