15.1.2016

28. Luxusmainen Lux- Helsinki 2016!

Nyt päästäänkin sitten ihailemaan kuvia, jotka otin Lux- Helsingistä 9.1.2016. Kuvia räpsin kyllä ihan järkyttävän määrän (66), ja mukana on myös rakkaampaakin rakkaamman Pörrin kuvia, mutta suurin osa kuvista kuvaa uskomattoman hienoja valotaideteoksia. Kameran asetukset eivät suostunett alkureissusta asettumaan paikoilleen, mutta kuvanvakauksella tuli ihan ok- kuvia. Hanskat kädessä oli kyllä aivan pakko kuvata, sillä sinne meinasi jäätyä!
Kaikkein eniten minua kosketti ns. liikkuva kuva, jonka taustalla soi kaunis, klassinen musiikki. Sitä asiaan olen kyllä ihan järkyttävän huono selittämään, mutta postauksen varrella yritän jotain selostella. Pörri kulki isäntänsä kanssa hiukan eri reittiä kuin me, eikä tainnut siitä olla kovinkaan mielissään. Vinkui ja haukkui meidän peräämme, mutta kyllä se siitä ainakin kuuleman mukaan rauhoittui jonkin ajan päästä.

Hyi, tuli kyllä osasta ihan hirveen laatusia, mutta onpahan Pörristäkin jotain kuvia


Rakastan tätä laatua!



Saapuessamme Helsinkiin satoi lunta, ja lunta tulikin oikeastaan koko ajan. En edes halua tietää mitään pakkasasteista, ihan hyistä siellä kuitenkin oli. Lumisade vaikutti valokuvaamiseen negatiivisella tavalla, mutta sain kuitenkin muutaman ihan ok- kuvan. Pörrin kuulumisista en osaa paljoa kertoa reissun osalta, kun kuljeskeltiin aikalailla eri reittejä.



Tämä taideteos ei ollut se, joka vaikutti minua eniten. Musiikin tahdissa tästä väheni, ja tuli lisää kuvioita, ja olin kyllä silmät selälläni. Kaikki nämä liikkuvat valotaideteokset olivat todella hienoja, ja ennen en ollut niitä nähnyt. Tämäkin oli ihan mahtava, vaikkei se ihan mahtavin!


Tässä lyhyessä, mutta vaikuttavassa valoteoksessa tulimaista valoa loistavat meduusat tanssivat ympäri kappelia taianomaisen musiikin soidessa taustalla. Näitä musiikkeja kuunnellessa teki mieli vain sulkea silmät, ja kuunnella pelkkää musiikkia. Sitä en kuitenkaan tehnyt, sillä edessäni oli mahtavia valotaideteoksia, jotka häikäisivät katsojansa upeudellaan.



Tästä teoksesta en niinkään välittänyt, minulle tuli hiukan hermostunut olo tästä. Johtuikohan alkumolekyylien ja klassisen musiikin risteytyksestä? Tässä teoksessa on siis kuvattu jotain molekyyleja, ja näyttihän se hienolta. En väitä, etteikö tämä olisi todella taidokkaasti tehty, mutta ei ollut ehkä oma lempparini.



Tässä teoksessa kuvattiin maapalloa, universumia ja avaruutta. Tuli oikeasti sellainen olo, että on todella pieni ja mitätön hippu koko maailmankaikkeudessa. En osaa kuvailla tätä teosta ollenkaan, oli vaan niin hieno<3!






Tässä teoksessa oli itse asiassa kaksi osaa. Ensimmäisessä (katso ylempänä olevat kuvat ilman väriloistoa) teoksessa hiukan karmivat ihmiset (tai niiden varjot?) kävelivät toisesta ikkunasta ulos, ja menivät toisesta sisään. Toisessa vaiheessa kappelin seinämä alkoi täyttyä eri värien ja kuvien loistosta, joka häikäisi todellakin katsojansa!


Tämä oli kyllä yksi tunnelmallisimmista näytöksistä! Tässä siis jääpuikot riippuivat katosta ja seinästä, ja taustalla soi ihanan tunnelmallinen musiikki!




Tämä oli ehdottomasti kaikkein vaikuttavin! Kuten kuvasta parhaassa tapauksessa näkeekin, niin koko kappelin seinä täyttyi tunnelmallisesti lehdillä. Jotenkin tämä kosketti mua ihan erityisesti!



Olihan tämäkin kyllä aika mahtava! Yht´äkkiä kappelin yläosasta alkoi valua vesiputous, ja vesi täytti koko kappelin seinämän. Ihanan tunnelmallinen tämäkin! 


Jos teoksilla pystyi saamaan aikaan erilaisai tunnelmia, iloisia ja surullisia, se vahvistui viimeistään tässä. Vaikka juurikin tämä kohtaus kesti vain muutaman sekunnin, ehtivät vilunväristykset kulkea selkäni läpi. Yllätt


Tämä oli ehkäpä yksi tylsimmistä näistä, mutta samalla jotenkin kiehtova ja karmiva. Varjo lipuivat pitkin käytäviä, ja portaikot liikkuivat. Mutta ei ehkä minun mieleinen...



Tämäkään teos ei muuten napannut, mutta en vain tajua, miten pelkällä valolla saadaan aikaan sellainen näky, että kappelin seinän tiilet oikeasti nousisivat ja laskisivat. Se taito teki muhun vaikutuksen!




Niin, ja mukaan mahtui tietenkin  joraavia sankareita;) Aluksi niitä oli yksi, sitten kaksi, ja lopulta kolme. Kun kolmas tuli mukaan, alkoi seinä läikehtiä eri väreissä.



Tässäkin animaatio oli kohdillaan! Kappelin seinä murtui, ja sen takaa paljastui aivan ihanan suloinen kukkaseinämä, jonka halki liiteli muutama perhonen.


Sitten siirrynkin erilaisten teosten pariin! Ihan mahatava tämä kaupunki. Sitä oltiin rakennettu yli 6 kuukautta, ja se on tehty lääkepakkauksista;) Uskokaa tai älkää, mutta näin se on.




Mukaan mahtui myös todella isoja väriään vaihtavia lukulamppuja, sekä upeasti valaistu puisto, jossa puut kylpivät erilaisissa väreissä!



Pörristäkin tuli otettua muutama kuva. Laadultaan ei mitään TheBestEver, mutta...


Viimeisenä kävimme Ateneumissa katsomassa erään taideteoksen, mutta omaan mieleen tämä ei ollut. En oikein tajunnut koko jutun ideaa, joten se meni vähän ohi...


Lopussa näpsäisin muutaman kuvan Tuomiokirkon rappusilta, jotta saisitte vähän selkoa siitä, kuinka paljon väkeä siellä oli. Tässä kohtaa osa ihmisistä oli tosin jo lähtenyt, joten...

Toivottavasti jaksoitte selata kuvat läpi! Postaukseen käytin yllättävän paljon aikaa kirjoittamisineen päivineen, joten toivon, että piditte postauksesta. Kuvien laatu ei tosin silmiä häikäise, mutta olosuhteisiin ja valotuksiin suhteuttaen olen ihan tyytyväinen.


7 kommenttia:

  1. Anonyymi19.06

    Tosi kiva postaus! Itsekin olisin tuonne halunnut, mutten edes tiennyt että tuollainen järjestettiin :-)! Kuvatkin oli kivoja! Oliko Pörri siis mukana? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Pörri oli kyllä mukana:) Ens vuonna sitten ehkä pääsetkin;)

      Poista
  2. Ihania Kuvia!

    ~Hunaja~

    VastaaPoista

Kommentoithan edes jotain, se merkitsee paljon! :)